Identiteettinsä hylänneen valkoisen länsimaalaisen halu ilmentää
universaalia "roduttomuutta" ilmenee niin ikään paradoksaalisena
ylemmyytenä, koska he ovat tietoisia siitä, että vain harvoin muiden
rotujen ja kulttuurien edustajat auttavat muita kuin omiaan. Esimerkiksi
filantroopiksi ylistetty Nelson Mandela oli
kiinnostunut pääasiassa vain mustien hyvinvoinnista. On tavallista,
etteivät värilliset ihmisystävät koe valkoisen ryysyköyhälistön,
valkoisen seksiorjakaupan uhrien ja mustien joukkoraiskaamiksi
joutuneiden valkoisten naisten asiaa omakseen, eikä kukaan pidä sitä
edes mitenkään ihmeteltävänä. Osaltaan värillisten etniseen itsekkyyteen
voi vaikuttaa myös se, että esimerkiksi Koraani kieltää
muslimia auttamasta ei-muslimia. Modernin länsimaisen moraalikoodiston
lausumaton viesti näyttää olevan, että valkoisten pitää maksaa
nurkumatta vanhoista "synneistään" ja olla lisäksi kolmannen maailman
ylijäämäväestöä ruokkiva emo. Tämä ei ole välttämättä edes
kehitysmaalaisten etu, sillä liiallinen auttaminen passivoi heitä ja
tekee heidät riippuvaiseksi auttajista.
[Rami Leskinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa artikkelissaan Länsimaiden immuunikato]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti