torstai 12. marraskuuta 2020

S Kanye West ottaa aina projektiensa ajaksi eron vaimostaan, koska selibaatti on niin tärkeä asian onnistumiselle

The Talkon mukaan muusikko muun muassa vaati, että kaikki prosessissa mukana olleet eivät tekisi samaan aikaan muita projekteja, rukoilisivat säännöllisesti, paastoaisivat sekä elisivät selibaatissa.

[Näin oli lausuttu Kesä-julkaisussa 1.9.2019 julkaistussa uutisartikkelissa Näin tiukkoja sääntöjä Kanye West laittaa kaikki noudattamaan.]

[Olin luullut, että Kanye West on naimisissa. Ottaako hän siis itse aina projektiensa ajaksi eron vaimostaan?]

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

S Onko pieru demokratia

Pieru ei välttämättä ole demokratia. Se ei huolehdi siitä, että jokaista mikrobia esiintyy tasapuolisesti. Kuka tietää, pierusi saattaa olla ennemminkin diktaattori tai oligarkki. Voi myös olla, että päästelet valitsijamiespieruja, jotka edustavat eri mikrobeja mystisellä tavalla, eikä niissä ole välttämättä mitään järkeä.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 9.11.2020 julkaistussa Petra Tuomisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Voiko koronavirus tarttua pierun välityksellä? Näin vastaa tiede: "Jos olet miettinyt, onko kukaan koskaan pieraissut petrimaljaan...".]

[Itse muistan, että Graham Greenen romaanissa Monsignor Quixote nimihenkilö olisi kerran lausunut: "Farts can be musical." Eli mies oli ollut sitä mieltä, että pierut voivat olla musikaalisia.]

S Kauhuelokuvien ystävät kestävät paremmin pandemia-aikaa

Tanskan Aarhusin yliopiston tutkimuksen perusteella kauhuelokuvien ystävät saattavat kestää pandemia-aikaa muita paremmin. Kauhufiktion kuvaillaan tarjoavan yleisölle mahdollisuuden tutkia kuviteltua versiota maailmasta. Ihmiset voivat sen avulla oppia pakenemaan vaarallisia saalistajia, suunnistaa erikoisissa sosiaalisissa tilanteissa ja harjoitella omaa kykyään tulkita ajatuksia ja hallita tuntemuksiaan.

[Näin oli lausuttu Stara-lehdessä 24.9.2020 julkaistussa uutisartikkelissa Tutkimus: Kauhuelokuvien ystävät kestävät paremmin pandemia-aikaa.]

tiistai 10. marraskuuta 2020

S Trumpin poistuminen areenalta ei poista jännitteitä ja niiden syitä

Yksin Trumpin poistuminen areenalta ei poista jännitteitä ja niiden syitä. Yhdysvallat on edelleen kahtiajakautunut ja populismi on valtavirtaistunut monissa länsimaissa. Tilli korostaa, että Trumpin häviöön tai hänen kannattajiensa pettymykseen ei pidä suhtautua ilkkuen.

”Ei passaa ylenkatsoa sitä, mikä arvomaailma tai huolenaiheet niillä 71 miljoonalla Trumpia äänestäneellä ihmisellä ovat.”

Saresman mukaan on mahdollista, että Bidenin ja Harrisin kaltaiset hahmot toimivat keskustelua neutralisoivana voimana. Myös osa Trumpin entisistä tukijoista voi tehdä häneen pesäeroa ja osa republikaaneista voi haluta takaisin maltillisemman retoriikan pariin.

Silti kansaan kuuluu edelleen ihmisiä, jotka tuntevat olonsa syvästi petetyiksi.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 9.11.2020 julkaistussa Laura Kukkosen kirjoittamassa uutisartikkelissa Rääväsuu Trump on poistumassa areenalta, mutta muuttuuko politiikan puhetapa? ”Kerran valloilleen päästetyt ajatukset eivät koskaan täysin katoa”.]

[PS. Suomessakin on populismia, kuten tämä "vappusatasen" (artikkeli maksumuurin takana) tarjoaminen.]

S Oikeus sanoa ja kirjoittaa realisoituu vasta silloin, kun joku loukkaantuu sanotusta

Kirjailija Salman Rushdie on tiivistänyt sanan­vapauden kuta­kuinkin näin: ”Jos ei ole oikeutta loukata, ei ole ilmaisun­vapauttakaan.”

Tappo­uhkausten kanssa vuosikymmenet elänyt Rushdie tietää mistä puhuu. Oikeus sanoa ja kirjoittaa realisoituu vasta silloin, kun joku loukkaantuu sanotusta.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 8.9.2020 julkaistussa Annamari Sipilän kirjoittamassa kolumnissa Skotlanti yrittää kitkeä vihapuhetta, mutta lakiesitys uhkaa sananvapautta eivätkä poliisitkaan halua ajatuspoliiseiksi.] 

[Minusta olisi hienoa, jos Helsingin sanomat -lehdessä joskus arvosteltaisiin myös vastaavanlaista suomalaista vihapuhelainsäädäntöä.]

[PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Sananvapaudesta.]

maanantai 9. marraskuuta 2020

S KC: Mihin uhriutumisen kulttuuri teidän mielestänne johtaa?

Voiko nuori nainen vastustaa feminismiä? Voi, mutta se on vaikeaa. KulttuuriCocktail tapasi kaksi kolmekymppistä naista, jotka ovat kyllästyneet feministien puheisiin. Mistä penseys johtuu? Mitä ongelmia feminismin kritisoimisesta seuraa jokapäiväisessä elämässä?

Yksi ongelma käy ilmi jo haastattelua sovittaessa. Kumpikaan feminismikriitikoistani ei halua esiintyä artikkelissa omilla nimillään. Jotain kuitenkin voin kertoa heistä: molemmat ovat Helsingissä asuvia kolmekymppisiä naisia. Kutsun heitä kirjaimilla A ja B. A on tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistossa humanistisessa tiedekunnassa ja pienen lapsen äiti. B työskentelee kulttuurialalla ja elää yksin. He eivät tunne toisiaan entuudestaan. Tapaamme B:n luona.

[...]

KC: Mihin uhriutumisen kulttuuri teidän mielestänne johtaa?

A: Tilanteeseen, jossa miehet ja naiset alkavat suhtautua toisiinsa enenevässä määrin vihamielisesti ja katkerasti. Tämä puolestaan johtaa siihen että ihmiset eivät mene naimisiin, parisuhteet eivät kestä...

B: ...ja lapset voivat pahoin. Tytöt opetetaan olemaan uhreja. Pojat puolestaan opetetaan häpeään, kun heitä suoremmin tai epäsuoremmin pidetään raiskaamiseen taipuvaisina. Aivan kuin pojissa olisi sisäsyntyinen tapa olla raiskaaja, josta pitäisi opetella pois. Se on ihan yhtä järjetöntä kuin väittää naisten olevan sisäsyntyisiä lastentappajia, kun tilastojen valossa suurin osa lasten murhista on naisten tekemiä.

A: Katkeruus, häpeä, syyllisyys ja syyllistäminen. Näihin sanoihin tiivistyy aika lailla se, mitä feminismi on tänään. 

[Siteeraus on Ylen sivuilla 7.4.2016 julkaistusta ja 18.11.2017 päivitetystä Tuomas Karemon kirjoittamasta haastattelujutusta Naiset, jotka vihaavat feministejä.]

S Islamilaisen kulttuurin kaksinainen suhde homoseksuaalisuuteen

Vaikka Koraanin monet Koraanin suurat 4.16, 7.80,81 pitävät homoseksuaalisuutta rangaistavana, niin esimerkiksi suurat 56.17 ja 76.19 ovat varsin monitulkintaisia sen suhteen minkälaisia nuorien miesten tarjoamia iloja paratiisissa on tarjolla. Haditheissa puolestaan linja on varsin selkeä: rangaistus on kuolema. Toiset koulukunnat kannattavat kivittämistä, toiset taas 100 ruoskaniskua. Muhammed piti homoseksuaalien teloittamista suotavana. Varhaisten kalifien aikana homoseksuaalisuudesta rankaistiin kivittämällä, roviolla tai minareeteista alas heittämällä. Kuitenkin useammat abbasidikalifit olivat homoseksuaaleja, sekä esimerkiksi kuuluisa ristiretkeläisten kukistaja Saladin.

[Näin oli lausuttu Vapaa-ajattelijoiden liiton Vapaa ajattelija -lehden numerossa 2/2019 julkaistussa Ibn Warraqin vuonna 1995 julkaistun klassikkoteoksen Why I Am Not a Muslim luvussa 15]

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

S Toiset muslimiyhteisöön kuuluvat ovat niistä kauhean loukkaantuneita ja vihaisia, toiset taas kieltäytyvät tästä

Ranskan muslimien kattojärjestö CFCM:n johtaja Mohammed Moussaoui kehotti ihmisiä olemaan kiinnittämättä huomiota pilakuviin.

– Vapaus karikatyyriin on taattu kaikille, samoin vapaus rakastaa tai olla rakastamatta niitä. Mikään ei voi oikeuttaa väkivaltaa.

Pakistanin ulkoministeriö tuomitsi tiedotteessaan pilakuvat ”erittäin loukkaaviksi”.

– Tällainen tarkoituksellinen, miljardeihin muslimeihin kohdistuva loukkaus ei voi olla sananvapauden kattama, ministeriö sanoi tiedotteessa.
  
[Näin oli lausuttu Iltalehdessä 2.9.2020 julkaistussa Marikki Nykäsen kirjoittamassa uutisartikkelissa Macron puolusti oikeutta jumalanpilkkaan - Charlie Hebdo julkaisi jälleen Muhammed-pilakuvat.]

[PS. Charlie Hebdon tapausta olin itse äskettäin sivunnut tässä kirjoituksessani.]

lauantai 7. marraskuuta 2020

S Suomessa ei ole saanut keskustella maahanmuuttajanaisten ja -lasten kohtaamasta väkivallasta

Maahanmuuttajanaisten ja -lasten tilanne on 15 vuodessa vain huonontunut, koska siitä ei ole saanut keskustella. Ei varsinkaan väärinajatteleva mies. Vasta kurdilainen Seida Sohrabi ja afghanistanilainen Eva Tawasoli ovat osoittaneet sellaista rohkeutta, johon esim. Hetemaj’n ja Razmyarin kantti ei pettymyksekseni riittänyt, ja heitä ei ole kokemusasiantuntijoina voitu rasistikortilla vaientaa. Turhauttavaa on, että minun ja Jussi Halla-ahon kaltaisia pikkupoikia ei ole haluttu kuunnella, vaan monikulttuurikeisariin on uskottu, vaikka sen alla on lähinnä pelkkää barbariaa, tuhoa ja taantumuksellisuutta.

Toivoin musikaalimme herättävän laajaa yhteiskunnallista keskustelua islamisaatiosta ja maahanmuuttajanaisten asemasta, mutta ohjaaja ja teatteri tukkivat turpani, ja vähällä oli, ettei koko tuotantoa peruttu.

Musikaalimme oli yhtä profeetallinen kuin Pahkasika, koska todellisuus on muuttunut aika lailla teoksemme kaltaiseksi ja pahemmaksikin. Silti olisi toivottavaa, että joku taho uskaltaisi tarttua siihen ja tehdä siitä päivitetyn version.

[muusikko Petri Kaivanto blogissaan 14.9.2020 julkaistussa merkinnässä Lastensuojeluasioita, jossa hän käsittelee mm. ranskalaista elokuvaa Söpöläiset, jota on syytetty lasten seksualisoimisesta]

S Tehostetun ohjauksen keksijä ei taatusti ollut mikään kuntoilijakummajainen

Älykäs olento pyrkii vaistojensa ohjaamana säästämään energiaa, sillä historiallisesti ei ole ollut aina mitään takeita että lisäenergiaa on helposti saatavilla. Toisin sanoen, laiskuus on älykkyydessä hyve. Siten olemme kehittäneet työkaluja, jotka ovat vuosituhansien varrella hieman monimutkaistuneet. Katsokaa nyt vaikka maanviljelyä ja viimeistä sataa vuotta. Jos joku ei olisi halunnut olla laiska ja käyttää vähemmän energiaa viljan puimiseen, ei olisi sen paremmin viikatetta kuin puimuriakaan. 

[maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti blogissaan 30.8.2020 julkaisemassaan merkinnässä Tarvitsemme lisää ahneutta ja laiskuutta!]

perjantai 6. marraskuuta 2020

S Sukupuolten kiinnostuksen kohteissa on keskimäärin eroja

Miesten ja naisten välillä eroja lahjakkuudessa ja keskimääräisessä älykkyydessä ei ole löydetty, mutta kiinnostuksen kohteissa erot ovat suuria.

Suomessa naisia on luonnontieteen, tekniikan ja matematiikan tutkinnon suorittaneista vain 20 prosenttia. Esimerkiksi Albaniassa, Indonesiassa ja Turkissa heitä on paljon enemmän, Algeriassa jopa 40 prosenttia.

Suomessa sairaanhoitajista miehiä on ainoastaan 7,4 prosenttia. Insinööreistä naisia on ainoastaan 16 prosenttia, eikä heidän osuutensa ole juuri muuttunut vuosikymmenessä.

Sukupuolierot kasvavat tutkijoiden mukaan sen takia, että vauraus ja tasa-arvo antavat naisille enemmän tilaa toteuttaa itseään. He suuntaavat aloille, jotka heitä aidosti kiinnostavat. Valitessaan ammattiaan he voivat pohtia muitakin kriteereitä kuin esimerkiksi palkkaa. 

[Sanna Ukkola Iltalehdessä 21.5.2020 julkaistussa kolumnissaan Miehet ja naiset ovat erilaisia – älkää koettako tehdä miehistä väkisin sairaanhoitajia.]

torstai 5. marraskuuta 2020

S Edes normirikolliset eivät kehtaisi ryhtyä tällaiseen, OSA 2

Jüriloon mukaan Vastaamon kiristysjutussa kyse ei ole puhtaasti rahallisesta vahingosta, vaan ihmisille on aiheutettu valtava määrä kärsimystä.

”Vankien joukossa tämänkaltaista heikompien ihmisten hyväksikäyttöä paheksutaan. Näin ei vain käyttäydytä.”

Tapahtunutta voisi Jüriloon mukaan verrata jopa terroristiseen tekoon. Tätä puoltaa hänen näkemyksensä mukaan teon häikäilemättömyys, sen kohdistumisen heikommassa asemassa oleviin ja pyrkimys pelon herättämiseen. Teko myös asettuu kulttuurisääntöjen ulkopuolelle.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 26.10.2020 julkaistussa Anne kantolan ja Mikko Gustafssonin kirjoittamassa uutisartikkelissa Oikeus­psykiatrin mielestä Vastaamo-kiristäjä rikkoo myös rikollisten kirjoittamattomia sääntöjä: ”Kertoo äärettömän pitkälle menevästä välin­pitämättömyydestä”.]

[PS. Kyllä. Tuollainen ihminen on oikea ihmisperse.]

S Sananvapauden määritelmä on oikeus mielipiteisiin, jotka voivat herättää pahennusta

On kallisarvoisten bittien tai mustetäplien tuhlausta väittää, että sananvapauden ydin löytyisi sanomalehdistä tai hillityistä diplomaattisista mietteistä. Sananvapauden määritelmä – ihan EU:n ja YK:nkin mukaan – on oikeus mielipiteisiin, jotka voivat herättää pahennusta. Sananvapautta ei mitata sillä, että kertoo asioita mitä kaikki haluavat kuulla. Todellinen mitta on toimia Voltairen oppien mukaan ja puolustaa oikeutta niihin sanoihin, niihin mielipiteisiin, joita ei varauksinkaan voi allekirjoittaa. Esimerkiksi Charlie Hebdo -lehden pilapiirrokset ovat typeriä, riidanhakuisia, lapsellisia. Päivi Räsäsen homofobiset tai Timo Soinin naisia kohtaan vihamieliset lausunnot saavat minut voimaan pahoin, mutta olen minuutin varoajalla valmis nousemaan barrikadeille heidän sananvapautensa puolesta.

[Kyuu Eturautti blogissaan 3.11.2020 julkaisemassaan blogimerkinnässä Ajan jumalanpilkkalain poistoa. Ja tätä varten on olemassa 31.10.2020 päivätty kansalaisaloite Uskonrauhan rikkominen poistettava rikoslaista.]

[I PS. Tässä on kyse siitä, että haluammeko olla liberaali demokratia vai epäliberaali demokratia. Liberalismissa on kyse vapauden, yksilön ja edistyksen arvostamisesta.]

[II PS. Voit niin halutessasi käydä katsastamassa, ellet ole sitä jo tehnyt, wanhan blogimerkintäni Sananvapaudesta.]

S "Loisteliaan Rooman tuho oli seurausta halveksuttavien kristillisten tapojen omaksumisesta, jotka nostivat sorretut jalustalle"

Valistuksen jälkeisessä Euroopassa herää hiljalleen tietoisuus kristinuskon murroksesta mutta vain harva tohtii sanoa sen ääneen. Sen sijaan humanismi itse toistaa kristillistä kertomusta pyrkimyksestä ihmisten veljeydestä ja tasa-arvosta, jonka filosofinen perusta on Jumalan pojan ihmiseksitulossa. Kuitenkin humanismi oli alkanut irrottaa itseään tästä perustasta ja kristillisestä pelastushistoriasta, jonka lopussa ainoastaan Jumala toimii ihmisten sydänten tuomarina. Siksi ihmisten tuomitseminen oli suoritettava ihmisten toimesta ja giljotiini tuli pitää hyvin rasvattuna, koska tuomittavia riitti roppakaupalla. Lopulta enää ei ollut tarpeen arvioida yksilöiden tekoja, vaan kokonaiset ihmisluokat saateltiin terän alle. Armon osoittaminen oli heikkoutta ja petos uutta uljasta ihmisyyttä kohtaan.

Ruumispinojen kasvaessa arvojen ristiriita alkoi käydä ilmeisemmäksi, mutta kaikkia tämä ei huolettanut. Markiisi De Sade (k. 1814) tiedosti selkeästi mikä ero on kristillisellä ajattelulla ja filosofialla, josta kristillisyys on poistettu. Teoksissaan hän kuvasi ihaillen antiikin maailmaa, jossa sotavankien raiskaus oli palkkio urhoollisuudesta taistelussa, lastensurma oli normi ja toisen posken kääntäminen sulaa hulluutta. Loisteliaan Rooman tuho oli seurausta halveksuttavien kristillisten tapojen omaksumisesta, jotka nostivat sorretut jalustalle. Paljas luonto opetti, että ”heikot on annettu orjiksi”. Samalla De Sade riisui humanismista sen viimeiset kristilliset jäänteet: laupeudentyöt ovat typeryyttä ja kaikkien ihmisten veljeys petollinen valhe. Ihmisoikeudet olivat yhtä vähän oikeaksi todistettavia kuin Jumalan olemassaolo.

Hollandin tarinassa sekulaari modernismi ja liberaali demokratia eivät ole kristinuskon vastakohtia, vaan sen laimennettuja jatkeita. De Sade ja häntä myöhemmin seurannut Friedrich Nietzsche uskalsivat sanoa ääneen sen mitä monet muut valistusajattelijat ja oman aikamme humanistit eivät uskalla tunnustaa. Maailma, joka on vapautettu kristinuskosta, on vapautettu myös ihmisoikeuksista, sukupuolten tasa-arvosta, sananvapaudesta, edistyksestä, tieteestä ja kaikesta siitä mitä humanismi pitää itselleen rakkaana. 

[Näin oli lausuttu Areiopagi-sivustolla 14.1.2020 julkaistussa Olli-Pekka Vainion kirjoittamassa kirja-arviossa Kuinka kristinusko muutti maailman, jossa hän käsittelee palkitun brittiläisen historioitsijan Tom Hollandin vuonna 2019 ilmestynyttä kirjaa Dominion: The Making of Western Mind.]

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

S Presidentti Trumpista suorakulmion muotoisella kivilaatalla tai jalustalla

Tämä olento, joka tuntui uhkuvan pelottavaa ja luonnotonta pahuutta, vaikutti pöhöttyneen pyylevältä, ja se istui kyyristyneessä asennossa suorakulmion muotoisella kivilaatalla tai jalustalla, joka oli täynnä käsittämättömiä kirjoitusmerkkejä.

[Näin on lausuttu Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista.]

S Kehitysapu on ropoja kehitysmaiden poliittisen eliitin pankkitileille tipahtaviin rahamääriin verrattuna

Kehitysmaista katoaa vuosittain poliittisen eliitin pankkitileille moninkertainen rahamäärä saatuun kehitysapuun verrattuna. Esimerkiksi Afrikan valtavan vesivoimapotentiaalin hyödyntämiseen pääomia ei ole riittänyt. Tämä on yksi syy siihen, että mantereella elää yli 600 miljoonaa ihmistä ilman sähköä. Pääomia riittäisi investointeihin, jos poliitikoilla olisi tahtoa valtioidensa kehittämiseen, mutta nyt rahoitusta joudutaan usein hankkimaan Kiinasta. Kiinalla on kuitenkin suuriin investointeihin omat intressinsä. Kestävän kehityksen asiantuntijatehtävissä toimiva Matti Hukari kirjoittaa Afrikan energiantuotannon kiperistä kysymyksistä. 

[Näin oli kuulunut Suomen uutiset -verkkolehdessä 24.2.2020 julkaistun Matti Hukarin kirjoittaman artikkelin Korruptio söi Afrikan varat, 600 miljoonaa ihmistä vailla sähköä – nyt voimaloita rakentaa Kiina, mutta niistä maksetaan raskas hinta tiivistelmä.]

tiistai 3. marraskuuta 2020

S Asiakkaat ja kassahenkilöt

No niin. Nyt, kun kaikki kaupoissa asiakkaina käyvät lukijat on saatu raivostettua, kerrataan, mitä tässä kirjoituksessa ei sanottu.

Ei sanottu, että palautetta kassalle antavat asiakkaat olisivat pölvästejä tai väärässä. Se on täysin luontainen toimintamalli. Kassahan siinä on ensimmäisenä ja usein ainoana rajapintana asiakkaan ja firman välissä. Kirjoituksen tarkoitus on ainoastaan huomauttaa, että kassa ei toimi palautekanavana, vaikka kaiken järjen mukaan niin voisi kuvitella.

Ei sanottu, ettei palautetta saisi antaa. Kaikki palaute, vihainenkin, otetaan kiitollisena vastaan. Kassan toimenkuva ei kuitenkaan ole reklamaatioiden käsittely, vaan jonon purkaminen. Kassahenkilöllä ei ole aikaa, pätevyyttä eikä valtuuksia jäädä väittelemään firman politiikasta, ja jos joku asiakas yrittää dominoida kassahenkilön työaikaa väittelyllä, hän saattaa löytää itsensä vartijan tai järjestyksenvalvojan syleilystä.

Ei sanottu, että tämä on oikein ja näin asian pitäisikin olla. On helppo ehdottaa, että firmat kehittäisivät järjestelmiä, joilla henkilökunta voisi välittää asiakaspalautetta firmalle, ja kouluttaisivat kassahenkilöitä itsenäisempien myyntiedustajien suuntaan. Valitettavasti vain kassahenkilö on palkattu suorittamaan mekaanista rutiinia minimipalkalla. Sen asian muuttaminen vaatisi firmalta suuria rahallisia panostuksia ilman, että se kasvattaisi suoria tuottoja samassa suhteessa.

Ei sanottu, että palautteen jättäminen kassalle olisi lähtökohtaisesti vänkäämistä, mussuttamista, riehumista tai muuta noloa. Valitettavasti vain usein, kun kassahenkilö yrittää neuvoa paremman osoitteen palautteelle, asiakas tulkitsee sen laiskuudeksi tai vastuunpakoiluksi, ja provosoituu. Silloin asiallisestikin alkaneet palautetapahtumat saattavat mennä vänkäämiseksi.

Ei sanottu, että asiakaspalvelija on kuningas ja asiakkaan pitää vain nöyrästi ottaa mitä annetaan. Hyvää palvelua saa ja pitää vaatia. Nykyään kaikki paikat kilpailevat palvelulla, joten kaikki firmat ovat kiitollisia, jos mainetta pilaavat huonot asiakaspalvelijat käräytetään ja niille päästään pitämään puhuttelu. Se puhuttelu työntekijän pitää kuitenkin käydä esimiehen eikä asiakkaan kanssa; jos ei mistään muusta syystä, niin siksi, että asiakkaan puhe ohitetaan tietämättömyytenä ja urpoiluna, kun taas esimiestä saatetaan jopa kuunnella.

Ei sanottu, että asiakaspalvelijat ovat asennevammaisia työnvieroksujia ja ihmisvihaajia. Heillä ei silti ole mitään velvollisuutta uhrata itseään tai työpaikkaansa siksi, että jonkun mielestä se olisi hyvää palvelua. Isot pomot voivat upota laivan mukana ja pitää vaikka sapattivuoden miettiessään, minkä firman seuraavaksi soheltaisivat saneerauskuntoon, mutta kympin tuntipalkalla säästöjä ei kerry, vaan uusi työpaikka pitää löytää äkkiä, ja silloin ei saa olla vastarannankiisken mainetta.

Eikä varsinkaan sanottu, että tässä olisi kyse omista mielipiteistäni tai asenteistani. Tämä kirjoitus perustuu laajaan havainnointiin, kanssakäymiseen ja työskentelyyn sellaisten ihmisten kanssa, joita tämä koskettaa. Siksi tässä aiheessa ei oikein ole väittelemistäkään. Tämä ei ole oikein tai väärin, se vain on.

Toimiva palautekanava löytyy netistä firman kotisivuilta. Jos ei muuta, niin jonkun vastuuhenkilön sähköposti. Ei sinne mitään valmista analyysiä tarvitse kirjoittaa, mutta jos viitsii sanoa jostain asiasta kassalle, jaksaa kyllä naputella samat sanat sähköpostiinkin. Olettaen siis, että tavoitteena oikeasti on saada parempaa palvelua, eikä vain päästä huutamaan jollekin parikymppiselle tytölle, joka asemansa puolesta ei saa huutaa takaisin. 

[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 25.9.2019 julkaistussa merkinnässä En enää ikinä asioi täällä!.]

S Presidentti Donald Trumpin rooli riidankylväjänä

Yhdysvalloissa yhteiskunnan jakolinjat ovat kuitenkin syvät, eivätkä ne katoa, vaikka Donald Trump häviäisi presidentinvaalit. Yhtäältä hän on toki toiminut häikäilemättä globalisaatiopohjaisen tyytymättömyyden katalyyttina ja ristiriitojen ruokkijana, mutta toisaalta tuohon rooliin – samoin tai erilaisin painotuksin – olisi voinut solahtaa kuka tahansa taitava populisti.

Riidankylväjä on enemmän seuraus kuin syy. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 11.20.2020 julkaistussa Antero Mukan kirjoittamassa kolumnissa Liian samanmielisiltä puuttuu kyky haastaa.]

[Muuten pidin tästä mielipiteestä, mutta tuo populisti-leiman tuominen joka keskusteluun on jo niin aikansaelänyttä.]

[Tähän yhteyteen sopii hyvin seuraava vitsi:]

– Miksi omenat kelluvat?

– Koska ne ovat noitia.

maanantai 2. marraskuuta 2020

S Naisten hyvävelikerho Suomen hallituksessa

Jepjep. Yhteenvedon aika. Moni oli innoissaan uudesta naishallituksesta, koska oltiin kyllästytty vanhojen äijien hyvävelikerhoihin ja luultiin, että tällainen hallitus saisi aikaan jonkinlaista "drain the swamp":ia ja saisi purettua kultapossuverkostoja. Näköjään kuitenkin nuorille naispoliitikoillemme ongelma ei ollutkaan hyvävelikerhot sinänsä, vaan vain se, ettei heitä päästetty niihin.

Nyt päästetään, ja sen kunniaksi sikaillaankin kaikkien menetettyjen vuosien edestä. Hallituksen joululahja Suomen nuorille naisille on se viesti, että ihan samanlaisia setämiehiä he ovat kuin kaikki muutkin. Vähän kokemattomampia ja idealistisempia vain.

[Tässä kohtaa oli kuva tienviitasta.]

Jokainen toki tietää, ettei tämä päde kaikkiin ja että nuorten naisten hallitus voisi teoriassa toimiakin, mutta kun hutiprosentti on toistaiseksi 100, ensi kerralla yrittäminen on taas pykälän verran vaikeampaa. 

[Näin oli lausuttu Pekan porstua -blogissa 18.2.2020 julkaistussa merkinnässä Hallituksia ja joululahjoja.]

S Naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta

6. Mitään tasa-arvo-ongelmaa ei ole, koska naisillahan on mahdollisuus suorittaa palvelus vapaaehtoisena.

Nyt aletaan jo lähestyä sammakoiden mestaruussarjaa. Muun muassa pääesikunnan koulutuspäällikkö Hannu Hyppösen mukaan on pelkkä ”luulo”, että nykyinen miehille pakollinen varusmiespalvelus olisi epätasa-arvoinen, ja perustelu on mielenkiintoinen: ”Miehille se on velvollisuus. Naisille se on vapaaehtoinen ja 45 vrk:n jälkeen velvollisuus.”

Puolustusvaliokunnan taannoinen jäsen Mika Raatikainen (ps) puolestaan linjasi näin: ”Tasa-arvoisuus saavutetaan sillä, että naisilla on mahdollisuus hakea asepalvelukseen.”

Sanattomaksi vetää. Kuinka tyhminä meitä hallintoalamaisia oikein pidetään? Jos tasa-arvo on sitä, että jokin on toisille vapaaehtoista ja toisille pakollista, sitten voimmekin samaan henkeen julistaa, että viha on rakkautta.

Asevelvollisuuskeskustelusta näyttää tulleen merkillinen rinnakkaistodellisuus, älyvapaa retorisen sohimisen tanner, missä eivät semantiikan ja klassisen logiikan lait päde. Esimerkkejä riittäisi jonoksi asti, miten sanoille annetaan uusia ja alkuperäiseen nähden jopa päinvastaisia merkityksiä. Muun muassa Jussi Niinistö katsoo, että asevelvollisuus ei ole miehille velvollisuus, vaan etuoikeus.

Niinistön ja monen muunkin kannattaisi palauttaa mieleen vanha lasten arvoitus:

– Kuinka monta sorkkaa sialla on?

– Neljä.

– Entä jos sanomme saparoa sorkaksi?

– No sitten niitä on viisi.

– Ei ole. Saparo ei muutu sorkaksi sillä että sanomme sitä sorkaksi.

[Arno Kotro blogissaan 5.2.2020 julkaisemassaan Suomen nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää koskevia onnettoman huonoja väittämiä käsittelevässä merkinnässä Hölmöimmät lausunnot, TOP 10]

[...Jos väittämä pitäisi paikkansa, niin voitaisiin vaihtaa osat, eli miehet saisivat vapaaehtoisesti astua asepalvelukseen, ja naisille se taas olisi pakollista.]

S 1980-luvulta alkaen Yhdysvaltain Republikaaninen puolue on ollut "kristillinen" uskontopuolue

Presidentti Ronald Reaganin kaudella saatettiin loppuun siirtymä, jossa republikaanit omivat itselleen uskonnon poliittisena lyömäaseena ja nostivat abortin keskeiseksi jakolinjaksi. Tällä hetkellä kongressin yli 250 republikaanista vain kolme kannattaa naisen oikeutta aborttiin.

– Republikaanit ovat leimanneet demokraatit kirjaimellisesti kuoleman puolueeksi, joka teurastaa vauvoja, vihaa Jumalaa ja tuo koulujen opetusohjelmaan pornografiaa. Tämän rummutuksen avulla valtaosa evankelikaaleista on saatu äänestämään republikaaneja vaaleista toiseen, vaikka puolueen muu agenda veisi heiltä terveydenhuollon ja puhtaan ympäristön, ja talouspolitiikka hyödyttäisi vain rikkaita. Kaksipuoluejärjestelmä polarisoi tilannetta.

Markus Tiittulan mukaan poliittinen oikeisto on onnistunut valjastamaan uskonnon omien tavoitteidensa vankkuriksi.

– He ovat luoneet jonkinlaisen MAGA-Jeesuksen, joka vastustaa tulonsiirtoja köyhille, koska Kymmenessä käskyssä kielletään varastaminen, ja progressiivista verotusta, koska Raamatun aikaan maksettiin kymmenykset tulotasosta riippumatta. Yhdysvallat on hyvin uskonnollinen maa, jossa Jeesusta rakastetaan ja poliitikkoja vihataan. Puolue, joka väittää toimivansa Jeesuksen nimissä, on vahvoilla. 

[Näin oli lausuttu Kirkko ja kaupunki -lehdessä 8.10.2020 julkaistussa artikkelissa ”Virus katuu hyökkäystään Donald Trumpia vastaan” – Tony Perkinsin kommentti kertoo Yhdysvaltain uskonnollisen oikeiston lujasta uskosta presidenttiin.]