lauantai 6. joulukuuta 2025

Isänmaalliset kokoontuvat; natsit ja muut totalitaristitkin

Helsinkiin kokoontuvat jälleen niin isän­maalliset kuin Helsinki ilman natseja

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat lehdessä 5.12. julkaistun Pihla Loulan kirjoittamassa uutisartikkelissa Helsinkiin kokoontuvat jälleen niin isän­maalliset kuin Helsinki ilman natseja.]

[Jos minä ylipäätään kävisin mielenosoituksissa taikka juhlakulkueissa, niin minä voisin periaatteessa osallistua isänmaalliseen 612-kulkueeseen. Eräs antifasistinen sukulaiseni oli monta vuotta sitten osallistunut siihen, ja poliittisen väkivallan kannattajien heittämät kivenmurikat alkoivat osua jo lähelle, kun poliisi ehti väliin.]

[On jotenkin kuvaava tuon Helsinki ilman natseja -"mielenosoitus"porukan nimi. Koko Suomessa on natseja suurin piirtein kourallinen. Toista väkivaltaista totalitaristista ideologiaa kommunismia kannattavia ihmisiä taas on Suomessa monin verroin enemmän. Voi sanoa, että on turvallisempaa osoittaa mieltä väkivalloin tai väkivallattomasti natseja vastaan Suomessa kuin kommunisteja vastaan. Vaikka toki tuo porukka tekee parhaansa esittääkseen natseina muitakin kuin natseja.]

[Pieni kysymys vielä lisäksi. Jos Oskar Schindler (1908-1974) eläisi vielä ja tulisi käymään Suomessa itsenäisyyspäivän aamuna, niin antaisivatko nuo muuten hänelle armoa vai teloittaisivatko, kun tämä kerran on natsi?]

[Ymmärrän kyllä, että vasemmistolaisten sympatiat ovat nykyään juutalaisia tappaneiden puolella, eivätkä juutalaisia pelastaneiden, jollainen Schindler oli. Olivathan alkuperäiset natsit vasemmistolaista porukkaa itsekin. Alkuperäisen saksalaisen puolueen nimessä ei ollut turhaan sanoja "sosialistinen" ja "työväenpuolue", vaikka nämä eivät toteuttaneetkaan tuotantoelämän sosialisointia. Yhteiskunnallisen elämän yleensä he kyllä sosialisoivat, kuten on hallitseva puolue tehnyt nykyisessä manner-Kiinassa.]

[Joskus yli 125 vuotta sitten vasemmistolaiset taas olivat keskimäärin olleet vastustavaisia karkeille rasistisille näkemyksille.]

1 kommentti:

  1. Kansallisosialistisessa Saksalaisessa Työväenpuolueessa kilpaili kaksi siipeä, äärivasemmistolainen strasserilaissiipi ja kansallis-imperialistinen hitleriläissiipi.
    Millainen lie olisi ollut NSDAP:n tarina, jos der Adolf olisi kuollut ennen tammikuun 30. päivää 1933 jossain lukuisista salamurhayrityksistä ja Strasserin veljekset kaapanneet puolueen tehdäkseen kansallisSOSIALISTIsta politiikkaa?

    Aavistan ja uumoilen, että Euroopan ja koko maailman kannalta olisi ollut parempi niin;
    tuskin kumpikaan Strassereista tai kukaan muukaan Puolueessa olisi kyennyt nousemaan diktaattoriksi.

    Mutta jos olisivat, huudettaisiinkohan heidän muistolleen nyt:
    "EEEEEi natseja Sinkiin,
    EEEEEI natseja Hell-Sinkiin!!!"?
    Olisivatko he nyt vaan sellaisia parempia natseja?

    VastaaPoista