Ennen sosialismin toteutumista oli myös Neuvostoliitossa ollut kansakuntien välisiä jännitteitä. Oli sekä paikallista nationalismia että venäläistä suurvaltasovinismia. Asioiden sujumiseksi oli silloin ollut välttämätöntä ottaa huomioon ihmisten herkät tunteet ja kansalliset ennakkoluulot. Tämä ilmeni suoranaisena vähemmistökansojen suosimisena venäläisten kustannuksella, korenizatsija-politiikkana.
Nyt, sosialismin toteuduttua sellainen politiikka olisi ollut taantumuksellista ja kaikin tavoin sopimatonta, jopa rikollista. Itse asiassa siitä rangaistiinkin nyt myös menneiden vuosien osalta takautuasti, vaikka se oli silloin ollut valtion omaa politiikkaa.
Nyt joka tapauksessa ei vähemmistökansojen paikalliselle nationalismille enää ollut mitään pohjaa uudessa yhteiskunnassa, puhumattakaan sellaisen politiikan tarpeellisuudesta. Nyt tuollainen politiikka, joka merkitsi suuren Venäjän kansan syrjimistä ja kansallisuusvihan lietsomista, oli yksinkertaisesti rikos. Yksi pahimmista.
[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 14.8.2024 julkaistussa merkinnässä Hän syyttää.]
[Vaikka neuvosto-Venäjän ja Neuvostoliiton tärkein perustajahahmo, venäläinen Vladimir Iljitsh Lenin (1870-1924) oli raaka, häikäilemätön mies, hän näytti kuitenkin ymmärtävän sen, että pienempien kansojen edustajia tuli ymmärtää. Hänen seuraajansa Josif Stalin (1878-1953), vaikka oli syntyperältään georgialainen, taas on vaikuttanut myöhempien toimiensa perusteella venäläiseltä kiihkonationalistilta.]
[Kuinka sitten Stalin pääsi valtaan? Neuvostoliittoa diktatorisesti hallinnut kommunistinen puolue päästi hänet valtaan, ja mies sitten likvidoi puolueessa ja Neuvostoliiton yhteiskunnassa yhden kerrallaan kaikki vaihtoehdot itselleen ja omalle politiikalleen.]
[Toki voidaan sanoa, että ennen niin keskusteleva kommunistinen puolue ei ollut osannut ajatella, että joku sen intomielisistä jäsenistä haluaisi syrjäyttää ja kykenisi syrjäyttämään puolueen politbyroon kollektiivisena elimenä maan johdosta ja perustaisi muodollisesti marxilaisin perustein oman diktatuurinsa.]
[Stalinin itserakkautta olivat puolueen korkeasti oppineet ja kultivoituneet intellektuellit loukanneet antamalla tämän ymmärtää, että hän ei kyennyt oikeasti filosofiksi. Hänen korkeat työtoverinsa silti osasivat antaa arvoa pääsihteerinsä työteliäisyydelle. Häntä pidettiin erinomaisena käytännön työntekijänä. Puolueen pääsihteerin asemassa ja Työläisten ja talonpoikien tarkastusviraston johtajana hän onnistui perustamaan lakeijoiden joukon, joka oli kiitollinen asemastaan yhteiskunnassa yksin Stalinille.]
[1930-luvulla Neuvostoliiton kommunistisen puolueen käyttöön ottama kiihkovenäläinen linja on kyllä sääli. Ja sitä toteutti maan johtajana Stalin, joka oli nuorena Georgiassa joutunut itse todistamaan tsaarin hallinnon venäläistämistoimia.]
Monikulttuurisuuden neuvostoversio oli lähinnä se, että vähemmistökansallisuudet tehkööt kotonaan mitä haluavat, mutta kun tulevat ulos pitäkööt huolen että kissansakin naukuvat moskoviitiksi!
VastaaPoistaSitten tuli II maailmansota, joka moskoviittien mielestä alkoi vasta 22.6.1941 Suurena Isänmaallisena sotana.
Sen tarpeisin kehiteltiin mukamonikulttuurin sijaan patriotismi:
me olemme mahtavan neuvostomaan mahtavaa neuvostoliittolaista kansakuntaa kaikki yhdessä!
Voitetun sodan jälkeen sitten voitiinkin palata näennäismonikulttuurisuuteen.
Nii'in. Neuvostoliittolaisessa käsityksessä uskonnonvapaudestakin oli jotain samankaltaista. Uskonnollisesti sai uskoa varsinkin uskonnollisissa palvontarakennuksissa ja jossain määrin kotosallakin. Uskonnollisuus oli kuitenkin käytännössä kielletty yksinvaltaisesti hallitsevan kommunistisen puolueen ja siten valtion tehtävissä.
Poista