sunnuntai 28. helmikuuta 2021

S Hedelmistään puu tunnetaan, myös uskontojen puut, osa I

Uskontojen sisällöstä, tulkinnasta, teologiasta ja totuusarvosta voidaan väitellä loputtomiin, ja peäilemättä niin tullaankin tekemään. Näkemättä on myös se, tulevatko uskonnot lopulta kutistumaan ja katoamaan maailmasta, kuten valistuksen ajan oppineet olettivat, muuttuvatko ne vain ajan mukana, vai tapahtuuko jotain aivan muuta. Siksi uskontojen sisällön sijaan kannattaa keskittyä uskontojen hedelmiin, ja arvioida niitä sen mukaan. Seuraukset ainakin ovat totta, olivatpa syyt mitä tahansa; ja uskontojen seurauksista ei ole puutetta tämän ajan maailmassa.

[tähtitieteilijä Esko Valtaoja kirjansa Kaiken käsikirja (5. painos, Otava v. 2013) sivulla 178]

S Jeesuksen syntymän ja sen juhlistamisen ajankohdat

Jeesus Nasaretilaisena tunnetun, Palestiinan alueella noin 2 000 vuotta sitten eläneen juutalaisen opetuksille perustuu maailman suurin uskonto, kristinusko. Jopa ajanlaskumme on ajoitettu hänen mukaansa, tosin hieman väärin.

Moni muistaa, että Raamatussa ei kerrota Jeesuksen syntymän tarkkaa päivää. Ilmeisesti roomalaiset kristityt alkoivat viettää Jeesuksen syntymää sol invictus -juhlan aikaan talven taittuessa. Ensimmäiset tiedot tästä ovat peräisin 300-luvulta.

Tässä nykyihmiselle tulee helposti ajatusvirhe: ajatellaan, että syntymää haluttiin juhlia juuri sinä päivänä, kun Jeesus syntyi. Mutta se ei välttämättä ollut koskaan tarkoitus. Päivä valittiin siksi, että pimeyden väistymisen aika oli symbolisesti sopiva päivä juhlalle. Ei pidetty tärkeänä, oliko Jeesus todella syntynyt sinä päivänä.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 24.12.2020 julkaistussa Ville Similän kirjoittamassa artikkelissa Jeesus ei ehkä syntynyt joulukuussa, mutta kolme muuta suurta asiaa hänen elämästään voidaan tietää lähes varmasti.]

lauantai 27. helmikuuta 2021

S Trump kylvää kylvää epäilyjä koko demokraattisen järjestelmän toimivuutta kohtaan

Mutta Trumpin kriitikot eivät ole väärässä sanoessaaan, että hän kylvää epäilyjä koko demokraattisen järjestelmän toimivuutta kohtaan ja herättää epäluottamusta paitsi vastaehdokastaan, myös koko järjestelmää kohtaan. Jos Trumpin kylvämä epäluulo lyö läpi, se voi pidemmän päälle olla merkittävämpi muutos kuin mikään, mitä hän olisi voinut saada aikaan olemalla presidenttinä vielä toiset neljä vuotta. 

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 9.11.2020 julkaistussa N. A. Saramon kirjoittamassa artikkelissa Epäilyksen siemen.]

perjantai 26. helmikuuta 2021

S Herkkähipiäiset muslimit ja terrorismia harjoittamattomat sorretut ei-muslimit

Miksi te herkkähipiäiset muslimit olette niin herkkiä? Ettekö ole nähneet tasapuolista arvostelua muista? Vaikeutatte väkivallan puolustamisella sekä omaa elämäänne että maltillisten muslimien. Jos vapaus on liikaa vaadittu, niin takaisin voi aina lähteä. Emme halua tänne sitä roskaa, jota lähdimme pakoon.

Jos rasismin kokeminen, ankeat olot ja syrjäytyminen ovat syitä barbaarisiin tekoihin, niin missä ovat srilankalaiset, perulaiset, vietnamilaiset ja etiopialaiset terroristit? 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomien sivuilla 5.11.2020 julkaistussa Seida Sohrabin kolumnissa Islam, minne olet menossa?.]

torstai 25. helmikuuta 2021

S Presidentti Trump, Yhdysvaltain Republikaanisen puolueen tuhoaja?

Jos mitään superyllätystä ei tule, maailma voi kohta huokaista helpotuksesta. Donald Trumpista ei ollut uuden ajan airueeksi tai peräti ylös taivaisiin tempaamisen edelläkävijäksi, jollaisena kuulemma miljoonat herätyskristityt häntä pitivät. Paljon pahaa hän kyllä ehti tehdä, mutta ei korvaamatonta tuhoa.

Oma veikkaukseni on, että presidentin ainoaksi perinnöksi tulee jäämään Yhdysvaltojen republikaanisen puolueen tuhoaminen.

[tähtitieteilijä Esko Valtaoja Seura-lehden blogissaan 2.11.2020 julkaistussa merkinnässä Pellet lähtee, mutta tieto pysyy – Esko Valtaoja: ”Kynä on miekkaa vahvempi, tieto voittaa voiman ja antaa meille tulevaisuuden”]

S Päivi Räsänen ei kuitenkaan edusta äärimmäistä pahaa kristillisyyttä

Suurempi ongelma on se, että Räsäsestä on muutenkin tehty jokin peikko. Ikään kuin hän todella edustaisi jotain äärimmäistä pahaa kristillisyyttä. Suosittelen ihmisiä tutustumaan oikeaan elämään ja oikeaan uskonnolliseen vainoon. Voi aloittaa 1990 -luvun saatanapanikoinneista ja jatkaa sitten vaikkapa Miettisen ja Pellin Harhaanjohtajat -kirjaan. Siitä voi nähdä mitä tänä päivänä Suomessa oleva oikea kristillinen vainonta on. Jos uskonnollisesta vainolaisesta ensimmäinen mieleen tuleva asia on Päivi Räsänen, moni voi luulla että kristillisyyden kritiikissä ei olisi mitään perää. Valitettavasti siinä on.

[eräs hyvä nettituttuni Tuskakeskiviikko-blogissaan 5.11.2019 julkaisemassaan merkinnässä Räsäsen puolesta – kaikkea hänen edustamaansa vastaan]

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

S Johannes Trithemius vuonna 1492 painetuista kirjoista

Painetut kirjat eivät koskaan yllä käsin kirjoitettujen tasolle, sillä ne ovat usein rumia ja kieliasultaan kehnoja.

[saksalainen munkkiluostarin johtaja Johannes Trithemius vuonna 1492 Helsingin sanomat -lehdessä 7.11.2020 julkaistun Anni Pasasen kirjoittaman artikkelin Ei näistä mitään tullut mukaan.]

S Halla-aho rasismista

Kyllä paheksun kaikkea sellaista ajattelua, että ihmisiä pitäisi kohdella eri tavoin riippuen heidän ihonväristään. Sellaista paheksun.

[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho vastauksena kysymykseen, että paheksuuko hän rasismia, Ylen sivuilla 30.10.2020 julkaistun uutisartikkelin Jussi Halla-aho rasismista: "Paheksun kaikkea sellaista ajattelua, että ihmisiä pitäisi kohdella eri tavoin riippuen heidän ihonväristään" mukaan.]

S Tänään on Viron (103.) itsenäisyyspäivä

Moni liikuttuu aiheesta puhuessaan, varsinkin 1980-luvun lopun laulavaa vallankumousta ja vuoden 1991 jälleenitsenäistymistä muistellessaan.

Piret Kooli oli vasta 18-vuotias vuonna 1989, kun Neuvostoliiton punalipun tilalle Pitkän Hermannin tornin salkoon vedettiin ensimmäistä kertaa viiteenkymmeneen vuoteen Viron lippu.

Vielä tuolloin hän ei täysin ymmärtänyt, kuinka suuresta asiasta oli kyse.

– Meille neuvostoajan lapsille ei opetettu koulussa itsenäiseen Viroon liittyviä asioita. Minusta oli kasvanut aikuinen, joka ei tiennyt, mistä on kotoisin, Kooli kertoo.

– Vasta vuosien mittaan olen alkanut ymmärtää, mitä itsenäisyys todella tarkoittaa ja millaista on elää vapaassa maassa. Omat 30- ja 20-vuotiaat lapseni ovat syntyneet ja varttuneet vapaudessa. Heidän kokemusmaailmansa on aivan erilainen kuin minun.

Virolaisia milleniaaleja kutsutaan vapauden lapsien sukupolveksi. He eivät muista aikaa rautaesiripun takana.

Iso osa virolaisista kuitenkin muistaa. Siksi itsenäisyyspäivä on maassa erityisen suuri juhla. Itsenäisyys ei ole koskaan ollut Virolle itsestäänselvyys.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 24.2.2020 julkaistussa Silja Massan kirjoittamassa uutisartikkelissa Virolaisetkin tuijottavat itsenäisyyspäivänä televisiosta presidentinjuhlia – perinne kopioitiin Suomesta.]

[Hyvää Viron itsenäisyyspäivää!]

tiistai 23. helmikuuta 2021

S Presidentti Obaman ei olisi kannattanut nälviä silloin Donald Trumpille

Donald Trump on aina ollut showmies. Jostain syystä liikemies keksi vuonna 2011 tarttua perättömään salaliittoteoriaan, joka väitti, että presidentti Barack Obama ei ollut syntyperäinen amerikkalainen.

Kun Trump huomasi saavansa asiassa kaipaamaansa julkisuutta, hän lisäsi vettä myllyyn.

Huhtikuussa 2011 Valkoisen talon kirjeenvaihtajien perinteisellä gaalaillallisella Obama pääsi lyömään takaisin. Illallisen kaavaan kuuluu, että presidentti pitää hauskan puheen. Obama käytti suuren osan puheestaan nälviäkseen paikalla vieraana ollutta Trumpia.

Yleisö nauroi katketakseen. Trump istui tuolillaan ilmeettömänä. Obama oli ehkä tehnyt kohtalokkaan virheen.

On nimittäin tuskin mitään mitä Trump sietää yhtä huonosti kuin naurunalaiseksi joutumista. Monet ovat arvelleet, että juuri silloin hän teki päätöksen presidentiksi pyrkimisestä.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 1.11.2020 julkaistussa Esko Varhon kirjoittamassa uutisartikkelissa Elinikäinen poliitikko vastaan ikuinen showmies – Joe Bidenin ja Donald Trumpin erilaiset elämät.]

[Donald Trump ei nauttinut ilmeisesti olostaan edes silloin, kun osallistui omasta tahdostaan yhdysvaltalaiseen tv-showhun, jossa kuvaannollisesti grillataan osallistujia, eli vittuillaan päin naamaa mielellään kekseliäästi. Olen nähnyt sen verran paljon tätä ohjelmaa, että voin todeta varsin monien ohjelman "uhrien" kyllä nauttineen olostaan siinä.]

maanantai 22. helmikuuta 2021

S Kurkkumätä, josta on rokotusten ansiosta päästy

Raudaskoski ja hänen sisaruksensa sairastuivat myös kurkkumätään eli bakteerin aiheuttamaan nielutulehdukseen.

”Renkipoika toi tartunnan tullessaan naapurikylän tansseista. Perheen kaikki kuusi lasta sairastuivat. Neljä kouluikäistä joutui kesken kevätlukukautta lääkärin määräämään karanteeniin. Kaikki jäivät myös luokalleen, kun opettaja ei päästänyt heitä karanteenin päätyttyäkään kouluun.

Kurkkumädästä lapset selvisivät, mutta vanhimmalle jäi sairaudesta neurologisia oireita.

[...]

Nykyisin myös tuberkuloosi ja kurkkumätä ovat lähes tuntemattomia tauteja Suomessa. Tuberkuloosirokotukset aloitettiin Suomessa vuonna 1941 ja kurkkumätärokotukset 1943. Seuraavina vuosikymmeninä Suomen rokotusohjelmaan tulivat muun muassa hinkuyskä, jäykkäkouristus, sikotauti ja polio.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 17.12.2020 julkaistussa Katri Kallionpään kirjoittamassa artikkelissa 92-vuotias lääkäri Pekka Raudaskoski kertoo, millainen maa Suomi oli ennen rokotuksia – Hänellä on painava viesti niille, jotka empivät koronarokotusta.]

sunnuntai 21. helmikuuta 2021

lauantai 20. helmikuuta 2021

S Halla-aho on ollut tästä syystä häkellyttävän immuuni valtamedian lokakampanjoille

Vielä jokunen vuosikymmen sitten medialla oli lähestulkoon monopoliasema poliitikkojen julkisuuskuvaan, minkä vuoksi poliitikkojen oli yksinkertaisesti pakko tanssia sen pillin mukaan. Konsensus-Suomessa kansanedustajien tai sellaisiksi haluavien oli julkisissa kannanotoissaan myötäiltävä niin sanottua yleistä mielipidettä, peruttava tarpeen vaatiessa aiempia puheitaan ja aika ajoin suollettava ympäripyöreää diipadaapaa, jonka alle piilottaa todelliset ja potentiaalisesti mielipiteitä jakavat näkemyksensä.

Koska Halla-aho nousi kansakunnan kaapin päälle poliittisten broilerikasvattamojen ulkopuolelta ja vakiinnutti jo etukäteen ydinkannattajaverkostonsa perinteisten medioiden ulkopuolella, hän on ollut häkellyttävän immuuni valtamedian lokakampanjoille. Hänen tähänastinen uransa on ollut poliittisen journalismin konventioita ja vakiintuneita valtahierarkioita ravisteleva tapaus, koska hän ei ole suostunut pelaamaan julkisuuspeliä vanhoilla säännöillä ja kumartamaan kolmannen valtiovallan aatelisia.

Vaikka häntä on toistuvasti esimerkiksi haastettu ja syyllistetty vanhoista blogikirjoituksistaan, hän on järkähtämättä kieltäytynyt pyytämästä niitä anteeksi, sensuroimasta itseään ja nöyristelemästä politiikantoimittajien valtaistuimen edessä. Yksien mielestä tämä osoittaa, että hän ei ole todellisuudessa valmis sanoutumaan irti kärkevistä mielipiteistään, toiset taas pitävät sitä suomalaisille ominaisena suoraselkäisyyden ja periaatteellisuuden ilmentymänä. Lyhyesti ilmaistuna voi sanoa, että Halla-aho on julkipersoona, joka jakaa kansalaisten mielipiteitä. 

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 25.10.2020 julkaistussa kirjailija ja kääntäjä Tero Tähtisen kirjoittamassa artikkelissa Pitkätukkasivarista kansallismielisten Mestariksi, jossa hän käsittelee Lauri Nurmen epävirallista Jussi Halla-ahon elämäkertaa. Halla-ahohan on nykyään Perussuomalaisten puheenjohtaja.]

perjantai 19. helmikuuta 2021

S Vapaalla sanalla on jopa velvollisuus tuottaa ahdistusta

Ja vihapuheesta seuraavaa:

Kun annat vihapuheen määrittämisen oikeuden niille, jotka pitävät omia tunnereaktioitaan moraalin kompassina, jokainen heidän vihaamansa ihminen vaiennetaan vihapuheen levittäjänä.

Vapaan sanan kanssa on vaikea elää maailmassa, jossa on niin paljon valeuutisia ja hävytöntä vihapropagandaa, mutta vielä vaikeampaa on elää maailmassa, jossa yksi ihmisryhmä tai ideologia on saanut oikeuden lailla säätää luvallisen puheen rajat.

Nylundin mukaan ”vapaan sanan” on jopa velvollisuus tuottaa ahdistusta, menetettyjä yöunia ja turvattomuuden tunnetta sekä puhujassa itsessään että kuulijoissa: ”Ei ajattelija kehity, jos hän ei riivaa itseäänkin ahdistavilla kysymyksillä. Joskus on hyvä kohdata ajatuksia jotka pelästyttävät meidät kusemaan allemme.” 

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 21.9.2020 julkaistussa merkinnässä Ja uhriolympialaisten voittaja on..., jossa hän käsittelee Daniel Nylundin vuonna 2019 julkaistua kirjaa Uhriutumisen kulttuuri.]

torstai 18. helmikuuta 2021

S Kansalaisilla on oikeuksien lisäksi myöskin velvollisuuksia

Kykymme todella päättää tulevaisuudestamme heikkenee merkittävästi, kun kansalaisuus nähdään vain oikeutena, ei myös velvollisuutena. Lopulta käy niin, että jokainen ajattelee vain itseään, Tocqueville kirjoitti 180 vuotta sitten. Jäljelle jäävät enimmäkseen kiistat oikeuksista.

Eikä siinä mitään, ne ovat tärkeitä, mutta täysin riittämättömiä taisteluita, ainakin jos Tocqueville on oikeassa. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 21.10.2020 julkaistussa Pekka Torvisen kirjoittamassa esseessä Ranskalainen aristokraatti ennusti 180 vuotta sitten miten meille käy, kun jokainen käpertyy itseensä ja etsii vain ”omaa juttuaan”.]

keskiviikko 17. helmikuuta 2021

S Presidentti Trump onnistunut saamaan aikaan menestystä Lähi-idän diplomaattisissa avauksissa

Aaltolan mukaan Trump on viime aikoina niittänyt selvintä ulkopoliittista menestystä Lähi-idän diplomaattisissa avauksissa. Trump on ollut mukana neuvottelemassa diplomaattisia sopimuksia arabimaiden välillä. Hän kuitenkin toteaa, ettei ulkopoliittiset ansiot juurikaan kiinnosta yhdysvaltalaisia äänestäjiä.

– Tässä suhteessa voi sanoa, että Israelin ja arabimaiden välejä Trump on onnistunut liennyttämään. Sitä voisi tietysti arvostella siitä, että Trumpin lähestyminen rauhaan ei ole kovin laaja-alainen ja kokonaisvaltainen.

– Jos ajatellaan, että rauhansopimuksen solmiminen on itsessään aina hyvä, niin kyllähän Trump on niitä saanut aikaan, Aaltola sanoo. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 26.10.2020 julkaistussa Anttijussi Ripaojan kirjoittamassa artikkelissa Neljä vuotta silkkaa sekasortoa? – Asiantuntijat kertovat, missä asioissa Trump on presidenttinä onnistunut.]

S Suuri osa orpokodin lapsista ei ollutkaan orpoja, vaan ostettu, lainattu tai jopa huijattu vanhemmiltaan orpokotiturismin vuoksi

Suomalaisnainen viettää kuukauden vapaaehtoistyössä orpokodissa kehittyvässä maassa. Nainen pelaa ja leikkii lasten kanssa ja lahjoittaa orpokodille myös tarvikkeita. Lapset vaikuttavat nauttivan huomiosta, jopa kiintyvän naiseen. Kuukauden jälkeen nainen palaa kotimaahansa täynnä iloa hyvästä työstään maailman köyhien lasten hyväksi.

Tällaisia ylistäviä tarinoita hyväntekeväisyyteen aikaansa ja rahaansa lahjoittavista altruistisista yksilöistä olemme tottuneet lukemaan lehdistä ja blogeista.

Mutta mitä jos kuulisimme samalla, että suuri osa orpokodin lapsista ei itse asiassa ollutkaan orpoja, vaan ostettu, lainattu tai jopa huijattu vanhemmiltaan, jotta hyvän tekemisestä haaveileville turisteille riittäisi hoivattavia? Tai että orpokodeista on tullut turistikeskuksissa hyvä bisnes, jossa kysyntä synnyttää lisää orpokoteja?

[Näin oli lausuttu Maailman kuvalehdessä 10.9.2020 julkaistussa Karoliina Knuutin kirjoittamassa artikkelissa Kuin lasi viiniä tai hyvää seksiä – auttaminen on riskibisnestä, jossa asiat menevät välillä pahasti mönkään, jossa hän käsittelee toimittaja ja tietokirjailija Mari Mannisen teosta Hyvät aikeet. Miksi autamme ja mitä siitä seuraa? (Atena 2020).]

[Artikkelissa kerrotaan, että kirjansa teon myötä Manninen oli tullut siihen tulokseen, että Suomessa kerjääville romaneille saa ja kannattaa lahjoittaa rahaa, koska raha ei mene minkään liigan taskuun, vaan se oikeasti auttaa kerjääjää itseään ja tämän lähipiiriä. Tämä voi olla totta, mutta en pitäisi silti kerjäläisturismia toivottavana asiana.]

tiistai 16. helmikuuta 2021

S Miten poliittisina poliitikko voi pitää omia näkemyksiään

Toinen zombi-idea: poliitikko selittämässä, että hän on epäpoliittinen, muut poliittisia, hän rationaalinen ja realistinen, muut ideologisia ja epärealistisia. Tämä on tyrmätty niin monta kertaa, että luulisi, ettei kukaan viitsisi enää soittaa samaa kulunutta säveltä. Ja silti sitä soitetaan vuodesta ja vaalista toiseen.

[Näin oli sanottu Helsingin sanomat -lehdessä 14.2.2020 julkaistussa Pekka Torvisen kirjoittamassa kolumnissa Taloustieteilijä Paul Krugman popularisoi zombi-idean käsitteen – Tällä viikolla sellainen nähtiin laahustamassa taas Suomessakin.]

[Veikkaan, että ihmiset yleensäkin pitävät omia poliittisia näkemyksiään neutraaleina tai "terveen järjen" mukaisina. Niistä eroavat näkemykset näyttäytyvät heille erityisen poliittisina.]

maanantai 15. helmikuuta 2021

S Polio, hirvittävä sairaus, joka on voitettu sittemmin rokotuksilla

Pelottavin asia nuorelle lääkärille oli polio, joka voi aiheuttaa lihasten halvaantumisen ja surkastumisen. Tautiin ei ollut lääkkeitä eikä parantavaa hoitoa. Pahimmat polioepidemiat koettiin Suomessa vuosina 1954 ja 1956.

Tuhansista sairastuneista suurin osa oli lapsia, ja siksi sairautta kutsuttiin lapsihalvaukseksi. Polio olikin tuona aikana suurin syy lasten halvaantumiseen tai kuolemaan.

”Hirveitä aikoja, koko ajan pelotti, että tulee hengityshalvaus.”

Raudaskoski muistaa vieläkin ensimmäisen polioon sairastuneen potilaansa, 7-vuotiaan tytön.

Sairastuneita hoidettiin erilaisilla kokeiluilla, jotka saattoivat olla traumatisoivia. Eräänkin potilaan kohdalla Raudaskoski muistaa suorastaan rukoilleensa, että potilas pääsisi Etelä-Suomeen sairaalaan.

Helsinkiläiskollega torjui pyynnön: ”Eikös teillä ole siellä se rautakeuhko”, hän sanoi.

”Se masensi minut täysin”, Raudaskoski sanoo.

Rautakeuhko oli hengityshalvauksen hoitoon kehitetty laite. ”Ei sitä Lapissa kukaan osannut käyttää, eikä tiedossa ollut yhtään tapausta, jossa laite olisi pelastanut hengityshalvauspotilaan hengen”, Raudaskoski sanoo.

Onneksi tämän potilaan halvausoireet pysähtyivät raajoihin eivätkä aiheuttaneet hengityshalvausta.

Poliorokote keksittiin vuonna 1956 ja rokotukset aloitettiin Suomessa vuonna 1957. Suomessa on kuitenkin edelleen arviolta 4 000–6 000 polioinvalidia. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 17.12.2020 julkaistussa Katri Kallionpään kirjoittamassa artikkelissa 92-vuotias lääkäri Pekka Raudaskoski kertoo, millainen maa Suomi oli ennen rokotuksia – Hänellä on painava viesti niille, jotka empivät koronarokotusta.]

lauantai 13. helmikuuta 2021

S Hyvän yhteiskunnan tekeminen on perussuomalaisuutta pahimmillaan

Pertin elämänasenne on kadehdittavan optimistinen. Vaikka hän on nähnyt Brasiliassa paljon ahdistavaa köyhyyttä, luonnon säälimätöntä hyväksikäyttöä ja raastavaa eriarvoisuutta, hän jaksaa silti uskoa suoraan demokratiaan, tasa-arvoon ja utopiaan. 

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla vuoden 2020 lokakuun lopulla julkaistussa Anne Flinkkilän kirjoittamassa artikkelissa Miten suomalaisesta bisnesmiehestä tuli Brasilian köyhien auttaja – psykoanalyytikko Pertti Simula parantaa maailmaa pala kerrallaan.]

[PS. Tässä pitäisi ottaa nyt huomioon sekin, että jos otettaisiin käyttöön suora demokratia täydentämään edustuksellista demokratiaa, niin sen kautta voisivat Perussuomalaisten tavoitteet joskus toteutua. Ja siksi ei voida koskaan ottaa käyttöön suoraa demokratiaa, koska ihmiset voivat sen kautta kävellä poliitikkojen tahdon yli väärin. Siksi Vihreätkään ei nykyään kannata suoraa demokratiaa.]

perjantai 12. helmikuuta 2021

S Opiskelijoiden traumat ja soveliaisuusvaatimukset

Suomen Kuvalehti julkaisi loppuvuodesta hyytävän jutun, jossa kuvattiin mitä taidekouluissa tapahtuu ja kuinka opettajat yrittävät luovia opiskelijoiden traumojen ja soveliaisuusvaatimusten keskellä. 

[Sanna Ukkola 8.1.2020 julkaistussa kolumnissaan Kasvatimme nuoret tynnyrissä ja nyt he luhistuvat vääristä sanoista]

S Mikä on länsimainen yhteiskuntajärjestys

Mitä siis ajattelin käyttäessäni laajaa ja varsin epämääräistä termiä ”länsimainen yhteiskuntajärjestys”? Mielessäni oli jotakin seuraavaa: demokraattisesti vapailla vaaleilla valitut henkilöt säätävät lait, ja toiset, kyseiseen tehtävään koulutetut henkilöt valvovat näiden lakien noudattamista, ja kolmannet, edellisistä riippumattomat ja maallisiin lakeihin perehtyneet ja niihin nojaavat henkilöt antavat tuomiot lakien rikkomisesta. Mielessä oli myös sellaisia länsimaissa vahvoja perinteitä kuten ilmaisunvapaus, lehdistönvapaus, markkinoiden vapaus, elinkeinovapaus sekä joukko muita vapauden muotoja. Ajatuksissa oli myös yhtäläiset, siis rotutaustasta tai sukupuolesta riippumattomat kansalaisoikeudet.

Länsimaissa vallitsevalla vapauden ja humanismin ilmapiirillä on tietysti kääntöpuolensa. Joissakin olosuhteissa se esimerkiksi mahdollistaa autoritarismin ja dogmatismin nousun. Tämä ”liberalismin paradoksi” ei kuitenkaan ole pätevä syy vapauksista luopumiseen vaan päinvastoin niiden voimalliseen puolustamiseen.

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 8.10.2020 julkaistussa merkinnässä Kysely kumouksellisuudesta.]

S Presidentti Trump mokasi lupauksensa suojella yhdysvaltalaisia

Koronavirus pilasi lupaukset kaikkien aikojen parhaasta taloudesta ja työllisyydestä, minkä hänen kannattajansa pitkälti ymmärtävät. Työttömiä on nyt jopa viisi miljoonaa enemmän kuin kuin Obaman kauden jälkeen.

Koronavirus teki osaltaan tyhjäksi myös Trumpin lupauksen suojella kansalaisiaan. Jo yli 227 000 yhdysvaltalaista on kuollut viruksen aiheuttamaan covid-19-sairauteen, ja Trumpia on syytetty vähättelevästä suhtautumisesta pandemiaan ja sen vaatimiin rajoitustoimiin.

Tätä liikkuvien äänestäjien voi olla vaikeampi hyväksyä, ja se voi ratkaista vaalit, joissa Joe Biden on kyselyjen mukaan yhä selvässä johdossa. 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 1.11.2020 julkaistussa Vesa Sirénin kirjoittamassa kolumnissa Meidän tulee kiittää Donald Trumpia useiden vaalilupausten pettämisestä.]

keskiviikko 10. helmikuuta 2021

S Varhaiset helluntailaiset perustelivat Raamatun asemaa "Jumalan sanana" pääsääntöisesti kokemuspohjaisilla ja pragmaattisilla argumenteilla

Vaikka ensimmäiset helluntailaiset pitivät Raamattua primaarilähteenä teologisen tiedon suhteen, Raamatun asemaa ”Jumalan sanana” perusteltiin pääsääntöisesti kokemuspohjaisilla ja pragmaattisilla argumenteilla (Frestadius 2020). Esimerkiksi yksi yleinen väite oli argumentti perinpohjaisesti muuttuneen elämän perusteella, joka painotti Raamatun voimaa muuttaa ihmisen elämä. Toinen oli argumentti Raamatun ainutlaatuisuudesta, joka korosti sen ihmeellistä sanomaa ja kykyä puhua ihmisille eri tilanteissa. Nämä kaksi pragmaattista argumenttia – eli argumenttia, jotka keskittyvät siihen mitä Raamattu saa aikaan – tukivat sitten helluntailogiikassa argumenttia Raamatun omasta todistuksesta, joka viittaa siihen, miten koko Raamattu on Jumalan inspiroima ja pettämätön ilmestys (esim. 2 Tim. 3:16; 2 Piet. 1:21).

[Näin oli lausuttu Areiopagi-sivustolla 2.2.2021 julkaistussa Simo Frestadiuksen vieraskynäkirjoituksessa Mitä yhteistä on Azusa-kadulla ja metafyysisella klubilla? Ajatuksia helluntailaisesta tietoteoriasta ja sen suhteesta amerikkalaiseen pragmatismiin.]

tiistai 9. helmikuuta 2021

S Marilyn Manson pimeyden ruhtinas?

52-vuotiasta Mansonia eli oikealta nimeltään Brian Warneria on tituleerattu pimeyden ruhtinaaksi. 1990-luvulla läpimurron tehnyt ja Suomessakin suosittu muusikko on tunnettu kohauttavista tempauksista, goottityylistä inspiroituneista mustista vaatteista ja vahvasta meikistä.

Kuoleman kanssa flirttailevan Mansonin taiteilijakuva koki tällä viikolla kuitenkin kolauksen. Viisi naista syytti häntä seksuaalisesta häirinnästä ja manipuloinnista. Naisten joukossa on Mansonin entinen tyttöystävä Evan Rachel Wood. Manson kiistää väitteet.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 3.2.2021 julkaistussa Venla Kuokkasen kirjoittamassa uutisartikkelissa Pimeyden ruhtinaasta näyttää tulleen paholainen oikeasti: Sokki­rokkari Marilyn Mansonin yksityis­elämä ja taide menivät sekaisin, ja se saattaa olla faneille liikaa.]

[Minä olin luullut Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon olevan Pimeyden ruhtinas.]

[Jos ei nyt olisi tullut tätä Marilyn Mansoniin liittyvää kohua, niin olisin voinut ehdottaa, että Halla-ahosta tehtäisiin Suomi-kuvan kirkastaja ja matkailuvaltti.]

maanantai 8. helmikuuta 2021

S Perusliberaalit, uusi vapausaatemyönteinen eräänlainen ajatuspaja Perussuomalaiset-puolueen sisälle

Liberaalipuolueen entinen puheenjohtaja ja nykyinen Perussuomalaisten aktiivi Marko Kettunen on laittanut tulille uuden projektin, Liberaalipersut. Projektin tarkoituksena on kerätä liberaalisti ajattelevia perussuomalaisia yhteen eräänlaiseksi vapausaatemyönteiseksi ajatuspajaksi Perussuomalaiset-puolueen sisälle. Kuten yleensäkin kaikki Perussuomalaisiin liitettävissä olevat projektit, myös tämä herätti sosiaalisen median syvässä päädyssä melkoista ärsytystä. Ennen kaikkea siellä ihmeteltiin, miten Perussuomalaisissa voi olla liberaaleja. Vastaus tähän kysymykseen löytyy menemällä liberalismin ytimeen.

[Näin lausui Jiri Keronen Facebookissa 4.2.2020. Tämän tekstin jälkeen hän esitteli liberalismin yleisölle.]

[Oma kaksi vuotta sitten julkaisemani blogimerkintä Liberalismi on vapautta ja yksilöä kannattava poliittinen ideologia alkaa seuraavalla kappaleella:]

Liberalismi kannattaa sellaisia ajatuksia ja ohjelmia kuin sananvapaus, tiedotusvälineiden vapaus, uskonnonvapaus, elinkeinovapaus ja markkinatalous, kansallinen itsemääräämisoikeus, demokratia, oikeusvaltio, ihmisten oikeus päättää omasta elämästään, tiede, sekulaari hallinto, rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, sukupuolten tasa-arvo ja kansalaisten yhdenvertaisuus lain edessä.

[Täytyy sanoa, että pidän itse tätä Liberaalipersut-hanketta kannatettavana... Olin muuten viime eduskuntavaaleissa äänestänyt Jiriä, mutta tämä ei tullut valituksi, mikä saattoi johtua suuressa määrin siitä, että Facebook antoi hänelle pitkän eston juuri vaalien alla ja ajalle.]

[Marko Kettunen itse oli lausunut asiasta Twitterissä näin:]

Hei Perussuomalaiset ja vapausaatteen kannattajat. Kun vaalikiireet ja korona on ohi, kokoonnutaan yhteen ja käynnistetään Perussuomalaisten liberaalien yhteisö. Tervetuloa mukaan syksyllä 2021!

[Ja kyseinen yhteisö Perussuomalaisen puolueen sisällä tulee syksystä alkaen löytymään osoitteesta perusliberaalit.fi (osoite jo nyt käytössä).]

sunnuntai 7. helmikuuta 2021

S Venäjä on ikään kuin kehitysmaa

Venäjä on läpeensä korruptoitunut, taloudellisesti ja teknisesti takapajuinen maa. Sen talous perustuu yksipuolisesti fossiilisiin polttoaineisiin. Kun niiden kysyntä ja hinta romahtavat lopullisesti, romahtavat myös talous, elintaso ja Putinin hallinnon legitimiteetti.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 29.1.2021 julkaistussa Yrjö Raution kirjoittamassa kolumnissa Ylittääkö Navalnyin kohtelu röyhkeässä piittaamattomuudessaan rajan, jonka takaa ei ole enää paluuta?.]

lauantai 6. helmikuuta 2021

S Yhdysvaltain yliopistoissa vallitsee hölynpöly

Ayaan Hirsi Ali hiljan tehdyn haastattelun loppupuolella kertoo mm., että Yhdysvalloissa jonkun yliopiston presidentin on nyt lopulta ryhdistäydyttävä ja tuomittava kulttuurimarksistinen hölynpöly (Ayaanin sanoin ”nonsense”)  polvistumisineen, mikroaggressioineen, intersektionalismeineen, valkoisen miehen etuoikeuksineen ja värillisten ihmisten uhriutumisineen ym.

Ayaan Hirsi Alin mukaan Yhdysvaltain yliopistot – huippuyliopistot mukaanlukien – eivät ole antaneet opetusta viimeisten vuosikymmenien aikana vaan indoktrinaatiota (engl. ”not education but indoctrination”). Tämä yliopistoissa vuosikymmeniä kuplinut hölynpöly on viime vuosien aikana jalkautettu yhteiskuntaan halvaannuttaen sen BLM-liikehdinnän myötä sellaisessa kansainvälisessä tilanteessa, jossa esimerkiksi Kiina haastaa USA:n yhä tiukemmin.

Instituutiot, kirjoitettu historia, turvallisuus kaikki on vaakalaudalla USA:ssa. Ayaan Hirsi Ali toteaa, että demokraattien on nyt hävittävä seuraavat presidentin vaalit ja ne demokraatit, jotka vielä ovat järjissään, heidän on uudelleen suunnattava puolue oikeille urille ja heitettävä puolueen äärivasemmistosiipi ulos puolueesta seuraavien vaalien jälkeen. 

[Näin oli lausuttu Mikko Paunion blogissaan 16.7.2020 julkaisemassa merkinnässä USA:n somali Ayaan Hirsi Ali: ”Pysäyttäkää BLM”.]

perjantai 5. helmikuuta 2021

S Ylen pääsanoma Trumpista, jota Helsingin sanomat -lehti säestää

Vinosta uutisoinnista on kirjoitettu hyvin vähän suomalaisessa mediassa, joka ei tunnetusti ole kovin hyvä itsereflektiossa.

Kauppalehden toimittaja Olli Herrala teki poikkeuksen 2018. Hän kertoi, ettei itsekään pidä Trumpia paljon väärtinä, mutta ihmettelee silti suomalaista uutisointia.

“Kun vuosi Valkoisessa talossa tuli täyteen, Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtaja Paula Vilén kertoi tv-uutisissa Trumpin aikakaudesta: miestä vihataan eikä hän ole saanut mitään hyvää aikaan. Se oli Ylen pääsanoma, jota Helsingin Sanomat säestää.

Vanha setä tarjoaa tässä ilmaisen neuvon: ei näitä hommia näin hoideta. Uskottavuutta lisäisi, jos kirjeenvaihtaja kertoisi muustakin kuin presidentti Trumpin kelvottomuudesta.”

Suomen Kuvalehteen kirjoittava Pasi Kivioja kiinnitti niin ikään asiaan huomiota kolumnissaan. Kivioja kertoi “amerikkalaistuneesta suomalaiskaveristaan”, joka piti pöyristyttävänä täkäläisen median tapaa vääristellä Trumpin sanomisia ja kutsui median toimintaa jopa propagandaksi.

Myös Kiviojalla itsellään on ongelmia luottaa median Trump-siteerauksiin.

“Kun luen uutista Trump-sammakosta, kaivan esiin alkuperäisen lausunnon videolla. Luotan videoon enemmän kuin siteerauksiin lehdissä”, hän kirjoittaa. 

[Sanna Ukkola 5.11.2020 Iltalehden sivuilla julkaistussa kolumnissaan Toimittajat maalasivat Trumpista kuvan mielisairaana ihmishirviönä ja hulluna – noloa]

 

S Vankka osa tämän lesbon maailmankuvaa on biologisiin sukupuolieroihin uskominen

Minulta on useasti kysytty, että jos olen lesbo(/trans), niin miten voin olla konservatiivi. Helposti. Seuraavassa lyhyt katsaus aiheeseen tiettyjen valittujen pointtien kautta:

1. Vankka osa maailmankuvaani on biologisiin sukupuolieroihin uskominen. Vaikka homot ja lesbot ovat jossain suhteessa muista miehistä ja naisista poikkeavia, niin he ovat silti miehiä tai naisia. Homoseksuaalisuus ei muuta homomiehiä ja lesbonaisia kokonaisvaltaisesti muusta väestöstä poikkeaviksi olennoiksi. Biologisen sukupuolen ja sen erityispiirteiden ottaminen huomioon on homo- ja lesbosuhteissakin olennaisen tärkeä osa.

[Näin oli lausuttu Musta orkidea -blogissa 24.3.2020 julkaistussa merkinnässä Miten on mahdollista olla konservatiivi homoseksuaali? Heteroiden väärinkäsityksistä yms.]

[PS. Kirjoittaja on mielenkiintoinen esimerkki ihmisestä, sillä biologisesti hän on nainen, joka oli aloittanut sukupuolenvaih... sukupuolenkorjaushoidot. Myöhemmin hän oli todennut sen olleen virhe. Ja siitä pitäen hän on pitänyt itseään "vain" lesbona eikä transseksuaalina.]

torstai 4. helmikuuta 2021

S Saksasta Suomelle kuningas...

Valkoiset etenivät Tampereen suunnasta ja saksalaiset saapuivat viikko Hankoon tekemänsä maihinnousun jälkeen Helsingin edustalle. Jos punaisten vastarinta olisi ollut organisoidumpaa ja vielä kaupungissa majailleet suuret venäläiset sotajoukot tukeneet heitä, Pohjolan Gibraltarin nopea valtaaminen olisi jäänyt haaveeksi. Lyhyiden taistelujen jälkeen punainen Helsinki kuitenkin antautui ja sota oli ohi toukokuun puolivälissä. Saksalaiset eivät kuitenkaan lähteneet kotiin, koska Suomen sisällissodan voittajat sitoivat kohtalonsa heihin.

Tässä kehityksessä Suomesta tuli käytännössä keväällä 1918 Saksan siirtomaa. Suomi solmi Saksan kanssa kauppasopimuksen, joka antoi Saksalle rajoittamattomat oikeudet ulkomaankauppaan ja luonnonvaroihin. Suomen ja Saksan välille suunniteltiin myös sotilasliittoa, joka olisi vienyt Suomen armeijan Saksan yleisesikunnan suoraan alaisuuteen. Maiden side oli tarkoitus kruunata valitsemalla Suomelle saksalainen kuningas. Suomalaisten monarkistien ensisijaisesti kuninkaaksi toivoma keisari Vilhelm II:n toiseksi nuorin poika prinssi Oskar ei ollut halukas Suomen kuninkaaksi, joten oli tyydyttävä keisarin lankoon Hessenin maakreivi Friedrich Karliin.

Suomen tuleva kuningas ei ikinä päässyt Tallinnaa lähemmäs valtakuntaansa.  Suomen kuningaskunnan tulevaisuus ratkaistiin ensimmäisen maailmansodan länsirintamalla, jossa saksalaiset kärsivät ratkaisevan tappion syksyllä 1918. Saksan antautumisen ja keisarin kruunusta luopumisen jälkeen Suomessa majailevasta retkikunnasta tuli maailmansodan voittajavaltioiden silmissä rasite, josta Suomen oli päästävä eroon mahdollisimman nopeasti. Keisarin vallasta luopumisen jälkeen Itämeren divisioonan esikunnassa heräsi huoli sotilaskurin höltymisestä. Tiedot kotimaan tapahtumista rantautuivat kuitenkin Suomeen hitaasti ja saksalaisten paraatissa Viipurissa hurrattiin keisarille vielä tämän kruunusta luopumisen jälkeen. Monille suomalaisille Saksan ystäville vieraiden ajaminen kotiin oli katkera kalkki nieltäväksi. Siinä missä monessa Euroopan kolkassa oltiin helpottuneita sodan päättymisestä ja saksalaisten kotiinlähdöstä, Suomen monarkistit saattelivat heitä kuljettaneet laivat kyynelsilmin matkaan.

[Näin oli lausuttu Ville Jalovaaran kirjoittamassa Ennen ja nyt -sivustolla 18.11.2016 julkaistussa arvostelussa Kun Suomesta melkein tuli Saksan siirtomaa kirjasta Saksalainen Suomi 1918.]

keskiviikko 3. helmikuuta 2021

S Presidentti Trump oli jossain määrin täyttänyt vaalilupauksiaan

Vuonna 2016 Trump teki ainakin yli 280 vaalilupausta, joista hän pystyi täyttämään joitakin kannattajilleen keskeisiä kohtia.

Hän kevensi verotusta, mikä hyödytti varsinkin vaurainta prosenttia väestöstä. Hän lupasi nimittää konservatiivisia tuomareita, ja tämä on toteutunut korkeimmassa oikeudessa ja alemmissa oikeusasteissa.

Hän lupasi vetäytyä mielestään haitallisista sopimuksista ja yhteistyöstä. Tämä toteutui esimerkiksi Tyynenmeren kauppasopimuksen, Pariisin ilmastosopimuksen ja Maailman terveysjärjestön suhteen.

Hän lupasi myös poistaa bisneksentekoa haittaavaa sääntelyä. Näin on tapahtunut esimerkiksi ympäristöä suojanneen sääntelyn vähennyttyä sekä työvoimalainsäädännössä.

Vastustajien mielestä se tosin tarkoittaa, että ympäristöä saa tuhota ja työntekijöitä sortaa entistä vapaammin.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 1.11.2020 julkaistussa Vesa Sirénin kirjoittamassa kolumnissa Meidän tulee kiittää Donald Trumpia useiden vaalilupausten pettämisestä.]

S Halla-aho ei saa arvostella tuomioistuimia, mutta muut saavat, jos heillä on Oikea Mielipide

Lainaus käyttäjältä: Lahti-Saloranta:

Sellaisen havainnon olen tehnyt että tuo Vehkoon saama tuomio närästää tosi pahasti ns parenpaa väkeä. Se närästys on erityisen voimakasta kun sen aikaansai Junes Lokka.

Ja nyt samat tahot arvostelevat tuomioistuimia "vääristä tuomioista".

Kun Halla-aho kyseenalaisti tuomionsa, sama porukka vollotti, kuinka pyhiä tuomioistuimia ja tuomiota ei saa arvostella.

[Näin oli lausuttu ilkeällä ja pahanlaatuisella, itse asiassa Suomen parhaalla poliittisluontoisella keskustelupalstalla Hommaforumilla 2.10.2020 julkaistussa kommenttipuheenvuorossa nimimerkin P toimesta ketjussa Junes Lokka, ASYL, elämä ja teot (yhdistetty Junes Lokka -ketju).]

[Johanna Vehkoo on suomalainen toimittaja, joka ei ottanut sananvastuun periaatetta tosissaan, vaan sen sijaan nimitti natsipelleksi Junes Lokka -nimistä henkilöä. Lokan poliittisista mielipiteistä ei-mielisairas henkilö ei todennäköisesti ole voinut saada sellaista käsitystä, että tämä olisi natsi.]

[Sananvastuu-mantraa ovat vastuulliset ihmiset viimeksi kuluneina vuosina paljonkin viljelleet. Sananvastuu on yhtä tärkeä asia kuin uskonnonvastuu, jossa on kyse siitä, että ihmisellä on oikeus uskontoon, mutta jos maailmankatsomus ja sen harjoitus eriävät pappien määrittämästä Oikeasta Uskonnosta, niin siitä tulee rangaista.]

tiistai 2. helmikuuta 2021

S Tilanteet, joissa suuri joukko henkilöitä tavalla tai toisella häiriköi yksityishenkilöä

Nykylainsäädännössä ei sen sijaan riittävästi huomioida tilanteita, jossa suuri joukko henkilöitä tavalla tai toisella häiriköi yksityishenkilöä. Tällaiset jutut nähtävästi käsitellään nykyisin ikään kuin erikseen jokaisen yksittäisen epäillyn osalta, eikä huomioida sitä, että nimenomaan häirinnän joukkoluonne tekee siitä uhrin kannalta erityisen ahdistavaa. Yksittäinen teko erikseen tarkasteltuna voi vaikuttaa pieneltä, mutta yhteensä monesta pienestä teosta syntyy iso vahinko. Vastaavasti vaikka tekijöinä olisi yksi henkilö tai pieni joukko henkilöitä, mutta häiriköintiä automatisoidaan esim. bottien tai ohjelmien avulla, voisi kyseessä olla koventamisperusteena “massatoiminta”.

Tätä voisi korjata lainsäädännössä joko soveltamalla esim. aiemmin mainittuja yllytystä ja avunantoa tai tuomalla lainsäädäntöön joukkoistetut rikokset, esimerkiksi ”osallistuminen joukkovainoamiseen”, ”viestintärauhan rikkominen joukolla” jne. Joukkoistettujen rikosmuotojen muotoilujen pohjaa voisi hakea nykyisestä rikosnimikkeestä “tappeluun osallistuminen”. Joukkoistettujen rikosten pitäisi olla kaikissa tapauksissa yleisen syytteen alainen rikos (eikä siis asianomistajarikos, kuten tällaiset rikokset yleensä ovat).

[Electronic Frontier Finlandin (Effi ry) puheenjohtaja Leena Romppainen Effin sivuilla 31.8.2020 julkaistussa lausumassa maalittamisesta]

[Effi ry on ennen kaikkea sähköisiin oikeuksiin keskittynyt ihmisoikeusjärjestö.]

maanantai 1. helmikuuta 2021

S Päästökauppa yhdistettynä ilmaisiin päästöoikeuksiin muodostui jättimäiseksi tulonsiirroksi hiilivoiman omistajille

Kun päästökauppaa käynnistettiin, moni merkittävä kotimainen ja ulkomainen päättäjä sanoi minulle, että voimalaitoksille pitää antaa päästöt ilmaiseksi, jotta päästökauppa ei nostaisi sähkön hintaa. Tietysti se nosti, koska voimayhtiön ei kannata haaskata rahanarvoisia päästöoikeuksia, vaikka onkin saanut ne ilmaiseksi. Päästökauppa yhdistettynä ilmaisiin päästöoikeuksiin muodostui jättimäiseksi tulonsiirroksi hiilivoiman omistajille. 

[diminutiivisesti puutarhatontunkuvatukseksi tituleeraamani Vihreiden Grand Old Man (anteeksi anglismi) Osmo Soininvaara blogissaan 23.8.2020 julkaisemassaan merkinnässä Energiasektorin yritystuet]