perjantai 12. helmikuuta 2021

S Mikä on länsimainen yhteiskuntajärjestys

Mitä siis ajattelin käyttäessäni laajaa ja varsin epämääräistä termiä ”länsimainen yhteiskuntajärjestys”? Mielessäni oli jotakin seuraavaa: demokraattisesti vapailla vaaleilla valitut henkilöt säätävät lait, ja toiset, kyseiseen tehtävään koulutetut henkilöt valvovat näiden lakien noudattamista, ja kolmannet, edellisistä riippumattomat ja maallisiin lakeihin perehtyneet ja niihin nojaavat henkilöt antavat tuomiot lakien rikkomisesta. Mielessä oli myös sellaisia länsimaissa vahvoja perinteitä kuten ilmaisunvapaus, lehdistönvapaus, markkinoiden vapaus, elinkeinovapaus sekä joukko muita vapauden muotoja. Ajatuksissa oli myös yhtäläiset, siis rotutaustasta tai sukupuolesta riippumattomat kansalaisoikeudet.

Länsimaissa vallitsevalla vapauden ja humanismin ilmapiirillä on tietysti kääntöpuolensa. Joissakin olosuhteissa se esimerkiksi mahdollistaa autoritarismin ja dogmatismin nousun. Tämä ”liberalismin paradoksi” ei kuitenkaan ole pätevä syy vapauksista luopumiseen vaan päinvastoin niiden voimalliseen puolustamiseen.

[Näin oli lausuttu tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalon Ihmisluontoa etsimässä -blogissa 8.10.2020 julkaistussa merkinnässä Kysely kumouksellisuudesta.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti