Sanamagia on kiinnostava muoti-ilmiö, jollaiseen intellektuellien ei joskus maailmassa olisi koskaan kuvitellut lankeavan. Ehkä he eivät tee sitä nytkään, mutta sitäkin pahempaa on teeskennellä, että näin tehdään.
Suurta teennäisyyden riemujuhlaa vietettiin Neuvostoliitossa vuonna 1937. Sosialistinen yhteiskunta oli julistettu rakennetuksi ja sen mukaisesti kaikki asiat olivat saaneet uudenlaisen merkityksen, kuten jokainen tiesi tai sai pian oppia tietämään.
Niinpä vanhojen käsitteiden käyttäminen uusien sijasta implikoi sen rienaavan väitteen, ettei sosialismi olisikaan toteutunut ja ymmärrettävä seuraus tällaisesta vastavallankumouksellisesta herjauksesta oli asianomaisen henkilön likvidointi. Sosialismin kieltäjät olivat kansan vihollisia eikä historian mandaattia käyttävä kansa laskenut sellaisten kohdalla leikkiä.
Ei ollutkaan yllättävää, että vaaleissa lähes sata prosenttia äänioikeutetuista äänesti kommunistien ja puolueettomien stalinilaisen vaaliliiton puolesta ja useimmat näyttivät reippaasti äänestyslippunsa, vaikka heillä oli oikeus vaalisalaisuuteen.
Miksipä he olisivat ryhtyneet uimaan historian mahtavaa virtaa vastaan? Jos nyt, uudella aikakaudella oltiin onnellisia, vauraita, vapaita ja sankarillisia niin oltiin sitten. Muusta puhuminenkin oli neuvostovastaista agitaatiota ja kyllä hallintoalamaiset pian oppivat ymmärtämään, miten asioista oli puhuttava.
Kun osasi oikein ajatella, niin kaikkihan oli kohdallaan. Vapauskin oli vain välttämättömyyden ymmärtämistä, kuten jo Marx oli vastaansanomattoman terävästi huomauttanut.
Totuus näytti sittenkin olevan riippuvainen siitä, miten se maailmanhistorian etujoukon toimesta määriteltiin. Toki vuonna 1937 ja vielä seuraavanakin vuonna oli suhteellisen paljon niitä, jotka kiistivät tämän, mutta sitten he hävisivät, kenties loppuivat?
[Timo Vihavainen 13.6.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Saatanalliset sanat, jossa hän käsittelee sanamagiaa ja monen nykyään pahana pitämää N-sanaa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti