Kuten yllä mainitsin, joukkoraiskaukset ovat yhteensopimattomia virallisen ideologian kanssa. Ja samalla Ruotsissa puhutaan “rakenteellisesta rasismista”, siis käytännössä siitä tosiasiasta, että ihmiset saavat osaamistaan vastaavaa työtä. Mutta voiko puheen rakenteellisesta rasismista yhdistää joukkoraiskausten vinoutuneeseen suhteeseen uhrien ja tekijöiden välillä? Onko mielekästä sanoa ”rasistiseksi” kansaa, joka ei reagoi voimalla naistensa häpäisyyn ilman, että koko käsite menettää merkityksensä? Sellaista kansaa voi kyllä syyttää paljosta, muun muassa omien tyttäriensä uhraamisesta antirasismin ja huolettoman kulutusjuhlan alttarille, mutta tuskin “rasismista”. Potentiaalinen “rasismi” on tässä yhteydessä sitä paitsi merkityksetöntä. Joukkoraiskaus on huomattavasti vakavampi asia kuin se, että herra A ei päästä herra B:tä kapakkaansa. Se, joka ei tätä ymmärrä, ei ole erityisen suhteellisuudentajuinen eikä juuri kunnioita ihmisten vapautta, mikä taas johtuu pikemminkin haluttomuudesta kuin tyhmyydestä.
[Joakim Andersen 5.6.2016 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Ajatuksia joukkoraiskauksista]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti