Turhauttavinta koko sananvapauskeskustelussa on jo aiemmin mainitsemani räikeä tekopyhyys. Muistan itse huomanneeni vihapuhe-termin yleistymisen joskus 2007–2009 välisenä aikana. Koska olin tuolloin vielä liberaali ja hölmöyksissäni uskoin vasemmistolaisten lorut sananvapauden puolustamisesta, oli mielestäni raivostuttavaa, että tuo samainen porukka yritti sensuroida yhteiskunnallista keskustelua piiloutumalla järjettömien poliittisten termien taakse. Pidin (ja pidän edelleen) tuota termiä esimerkkinä amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden naisellisesta hysteriasta, ja ymmärsin pian, että vasemmisto ei ole koskaan välittänyt sananvapaudesta, kun kyseessä on sen poliittiset vastustajat.
Ja tämä kaksinaamaisuus on nyt synnyttämässä aivan yhtä tuimia vastareaktioita. Olen havainnut viimeisen parin vuoden aikana internetin radikaaleissa piireissä (ja eritoten ulkomaisilla keskustelupalstoilla) entistä nuivempaa suhtautumista sananvapauteen. Joidenkin oikeistolaisten mielestä se saa jäädä suosiolla historiaan; kun kulttuurinen ja poliittinen valta vaihtuu, he aikovat painaa vastustajiensa niskaan saman saappaan, joka on tanssinut heidän päällään jo vuosikaudet.
Heidän asenteensa on kostonhaluinen, mutta ymmärrettävä, ja johtuu siitä, että monissa länsimaissa ei tällä hetkellä ole käytännössä sananvapautta. Tai on, jos muistaa lausua ennalta sovitut litaniat ennen varovaisen kritiikin esittämistä. Ja silloinkin on parasta, että pidättäytyy mainitsemasta maahanmuuttoon, rotuun tai vaikka sukupuoleen liittyviä tabuja. Mutta sananvapauden tulisi tarkoittaa nimenomaan valtavirrasta poikkeavien mielipiteiden esittämisen vapautta.
Jokseenkin loogisiakin perusteluja sananvapauden hylkäämiselle löytyy. Osa piireistämme katsoo, että minkä tahansa asteinen liberalismi muuttuu aina vääjäämättä syöväksi, joten ainoa keino torjua mokoma tauti on repiä se juuriaan myöten irti. Voi kuitenkin osoittautua vaikeaksi määritellä, kuinka syvälle historiaan nuo juuret yltävät.
Itse joka tapauksessa suhtaudun tähän kostomielialaan kavahtaen. Saisin luultavasti monissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä otsaani äärioikeistolaisen leiman, mutta kun puheeksi tulee sananvapaus, taidan muistuttaa enemmän ns. klassista liberaalia. Mielestäni ajatuksista ja ideoista keskusteleminen kuuluu länsimaiseen yhteiskuntaan. En henkilökohtaisesti pelkää tutustua vaikkapa Frankfurtin koulukunnan ajattelijoihin ja keskustella tai väitellä heidän teorioistaan vasemmistolaisten kanssa.
En ole vasemmistolainen, joten en tarvitse ”turvatilaa” omistani poikkeavilta mielipiteiltä. En ole tottunut sellaiseen paapovaan ylellisyyteen, joten en sitä osaa kaivatakaan. Mehän elämme sentään liberaalissa, monikulttuurisuuteen pyrkivässä lännessä, jonka typeryyksiltä ei pääse karkuun vaikka kuinka tekisi mieli. Aika näyttää, jäänkö mielipiteineni vähemmistöön tässä asiassa.
Rasismia joka tavunpätkästä esiin tonkivien progressiivisten maailmankansalaisten kannattaisikin oikeasti pysähtyä miettimään, mitä he todella ovat tekemässä. Sillä jokainen lässyttävä vihapuhesyytös, jokainen turha syyte tai epäoikeudenmukainen tuomio kansanryhmää vastaan kiihottamisesta saattaa auttaa luomaan hirviön, jonka liikkeitä ei kukaan pysty kontrolloimaan.
Kysykää itseltänne: Mitä te tekisitte jos paradigman vaihduttua huomaisittekin omien monikulttuurisuutta ylistävien ja valkoista patriarkaattia kiroavien mielipiteidenne olevan yhteiskunnallisen tabun asemassa? Mitä jos ette koskaan voisi tietää, mikä sanomastanne voidaan tulkita laittomaksi? Kannattaisitteko yhä epämääräistä lainsäädäntöä, ylhäältä suuntautuvaa kansalaisten häiriköintiä ja anonymiteetin hylkäävää nettikommentointia?
[Näin oli Aleksi Tuomi lausunut Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Vapaahko sana. Merkinnän otsikossa olevan tekstin olen lainannut Karl Marxilta.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti