perjantai 17. heinäkuuta 2015

Puhuu Perussuomalaisten takinkäännöstä Kreikka-kysymyksessä

Kolminkertainen eläköönhuuto Timo Soinille. Hänestä on sukeutunut salonkikelpoinen kunkku kunkkujen joukkoon. Tai kankku kankkujen joukkoon. Minkkiviitan ansaitsee myös hänen uskollinen lakeijansa Reijo Tossavainen, joka nyt on itse päässyt kovasti rummuttamiensa pölhöpopulistien puolelle.

Tosiaan, kolminkertainen huuto. Perussuomalaisten puolue jätti vastaamatta kaikkiin kolmeen huutoonsa, kaikkiin keskeisiin vaalilupauksiinsa. Ei riittänyt kantti viheltää poikki mieletöntä eurovelkakauppaa. Ei ole kanttia nostaa maahanmuuttokysymyksiä esiin. Alle tuhannella eurolla kuussa kitkutteleville, kuten kaikkein pienituloisimmille eläkeläisille, lyödään eteen rajuimmat sosiaalitukien leikkaukset.

Tuossa ei tietenkään ole mitään yllättävää. Ei siinä mikään maailmankirja kääntynyt. Juuri näin ne maailmankirjat ovat aina olleet, ja aivan kaikkien valtapaikoista taistelevien poliittisten pukarien kohdalla. Tämä on pikemminkin ikävystyttävää kuin edes kunnollisella olankohautuksella kuitattavaa, ja kertoo jotain vain poliittisten eläinten ikuisesta ja täydellisestä typeryydestä.

Jossain vaiheessa tulee sitten eteen se väistämätön, eli "ylivelkaantuneiden" velkojen leikkaaminen. Siinäkin yhdeltä jos toiselta pääsee taas parku, eikä mikään parkuminen tee siitäkään rahakaupan häränpyllystä sen järkevämpää. Odotettavissa on siis vain lisää petettyjä odotuksia petettyjen odotusten päälle, ja yhä uusia hallitusherrojen mukasivistyneitä, mukasuvaitsevia, mukavälttämättömiä väistöliikkeitä.

[ajatushistorian harrastajaksi itsensä noteeraava Seppo Oikkonen, jonka tunnen miehen blogin perusteella myös täysipäisenä suomalaisten etujen ajajana, oli lausunut näin 16.7.2015 Antti Koskelan (SDP) blogin merkinnän Miksi Timo Soini kannattaa Kreikka kolmosta? lukijakommenteissa]

...
PS, omaa tekstiäni alla:

Kuka sitten käski mennä äänestämään Perussuomalaisia?!1!!! Olisivat äänestäneet Muutospuoluetta, joka on liberaalimpi ja suoraa demokratiaa kannattava vaihtoehto Perussuomalaisille. Voit myös halutessasi käydä lukemassa Hikipedian tekstin Muutospuolueesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti