Anarkiasta ja nk. anarkin ideasta

Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa muuten anarkismia kriittisesti tarkastelevassa kirjoituksessaan Anarkia ja anarkistit Timo Hännikäinen toteaa myöskin, että anarkiassa ja anarkistisessa valtiokielteisyydessä on itse asiassa paljonkin käyttökelpoista ainesta niin kauan kuin niitä ei oteta ihanneyhteiskunnan malliksi. Tässä yhteydessä hän esittelee saksalaisen kirjailijan ja kansalliskonservatiivin Ernst Jüngerin romaanissaan "Eumeswil" hahmotteleman "anarkin" (der Anarch), "eräänlaisen metafyysisen ideaalikuvan suvereenista yksilöstä", joka ei nouse kapinaan yhteiskuntaa vastaan mutta sanoutuu siitä sisäisesti irti. Itse muuten innostuin heti anarkin ideasta lukiessani tätä artikkelia. Oi, katso, esittelevä tekstinpätkä:

Anarkin hahmo voi tarjota aineksia maailmankuvan rakentamiseen, jos moderni valtiouskovaisuus ja anarkismin naiivius eivät kumpikaan tyydytä. Valtiovaltaa palvova, siihen ripustautuva ihminen on pelkkä orja, mutta myös kuvitelma valtion pysyvästä kumoamisesta on itsepetosta. Jünger irvailee anarkisteille, jotka eivät edes ymmärrä sääntöjä joita vastaan kapinoivat ja vain lujittavat valtaa jonka yrittävät kumota. He "ajavat tahallaan tien väärää puolta ja haluavat että heille taputetaan sen takia". Anarkin pääasiallinen pyrkimys taas on hyödyntää voimassa olevia sääntöjä alistumatta niihin. Hän tietää että tasa-arvo sisältyy kenen tahansa kykyyn tappaa kuka tahansa muu ja vapaus piilee kenen tahansa kyvyssä tappaa itsensä – näille asioille sortavinkaan hallitus ei voi mitään, ja niissä hänen autonomiansa tiivistyy.

Oma asenteeni on lähtökohdiltaan samansuuntainen. Yhdyn täysin anarkistien ajatukseen, että valtio on eräänlainen mafia, joka kerää suojelurahaa verojen muodossa. Mutta olemassaolevista mafioista se sattuu olemaan voimakkain ja parhaiten aseistettu, ja lisäksi se tarjoaa maksamalleni suojelurahalle jonkinlaista vastinetta. Ei ole takeita, että joku muu taho kykenisi samaan.

En kuitenkaan suostu kunnioittamaan valtiota vain siksi, että se on minua vahvempi. En kuulu niihin, joille isänmaallisuus tarkoittaa lakien ja hallituksen kumartamista, olivatpa ne millaisia tahansa. Jos minun on luovutettava osa vallastani valtiolle, haluan valtion ainakin olevan tämän uhrauksen arvoinen. Tottelen valtiota niin kauan kuin siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Jos se ei kykene enää suojelemaan minua, alan katsella muita vaihtoehtoja, kuten johonkin puolisotilaalliseen ryhmään liittymistä. Jos valtio taas käy liian tunkeilevaksi ja vaatii täydellistä alistumista, yritän taistella sitä vastaan.