Maamme lehdistö vääristelee tietoa maailman asioista ja pyrkii esittämään kaiken itselleen ideologisesti sopivassa valossa. Se valehtelee kun se sille sopii, ja panettelee vihaamiaan tahoja, oli perusteita tai ei. Olin itse pitkään sitä mieltä, että suomalainen media on periaatteessa luotettavaa, mutta näsäviisaat nokkeluudet ja ylimielinen asenteellisuus haittaavat lukukokemusta. Suhtautumiseni on muuttunut, kun eteeni on tullut tapauksia, joissa Helsingin Sanomat on jättänyt kertomatta ikäviä asioita, joista toimituksessa ollaan tiedetty. Linja tulee selvästi esille tilanteissa, joissa lehti kokee edistysmieliset arvonsa uhatuiksi.
Yleisenä taustana median harjoittamalle manipulaatiolle on toimittajien huono ammattitaito ja journalismin huono laatu. Skandaalinhakuisuus ja huomion herättäminen ovat ehkä medialle luontaisia asioita, mutta suomalainen media on näinä päivinä vajonnut tasolle, joka panee ihmettelemään, ovatko toimittajat tosiaan aikuisia, useimmiten kai vielä yliopistonkin käyneitä ihmisiä. Lähdekritiikki on taito, joka osataan jättää valikoiden pois, mutta kun sitä harjoitetaan muutenkin leväperäisesti, taitaa olla niin, että takana ei ole ainoastaan ilkeys vaan myös tyhmyys. Maamme tiedotusvälineissä tyhmyys saavuttaa toisinaan ilmiömäiset mitat, kun lähteitä ei osata etsiä tai niitä ei osata tulkita, yleistieto maailman tilasta puuttuu ja analyysit tehdään mututuntumalla. Tärkeintä ovat isot kuvat ja vetävät otsikot. Sellaista asiaa kuin laatulehti ei taida enää olla.
[Tällaista oli lausunut N. A. Saramo 31.8.2016 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Lügenpresse.]
[...Saksani on vähän ruosteessa, mutta luulen kirjoituksen otsikon merkitsevän valhemediaa.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti