tiistai 14. kesäkuuta 2016

S Palestiinalaiset eivät ole vielä luotettava neuvottelukumppani

Minä edelleen lähden siitä, että se yhteishallitus pitää saada ensin näytille ja havaita yhtenäiseksi hallitukseksi, joka kykenee ja haluaa kontrolloida sekä Länsirantaa että Gazaa.

Oleellistahan ei kuitenkaan ole se, mitä me täällä vaadimme ja haluamme. Tässä hommassa on kyse Israelin olemassaolosta ja sen kansalaisten turvallisuudesta. Israel ei tule ottamaan riskejä eikä mikään mahti maailmassa oikeasti voi pakottaa ydinasevaltio Israelia mihinkään. Jos USA esimerkiksi lopettaisi sotilaalisen tukensa (luokkaa 1% Israelin BKT:stä) ja yhteistyön Israelin kanssa, löytäisi Israel varmastikin äärimmäisen halukkaan yhteistyökumppanin Kiinasta. Kiina, joka on länsimaiden asevientiboikotissa (ja siksi joutunut turvautumaan yhteistyöhän Venäjän kanssa), olisi taatusti äärimmäisen kiinnostunut yhteistyöstä tuolla sektorilla, etenkin liittyen ballististen ohjusten torjuntaan, jossa Israel on todella pitkällä (itse en tosiaankaan halua nähdä Israelia ja Kiinaa liittolaisina, eikä onneksi kukaan USA:ssakaan).

Israel, Rabinin johdolla, luotti palestiinalaisten lupauksiin ennen mitään näyttöä mistään Oslossa aikoinaan. Rauhanpalkintojakin jaettiin, mutta Arafat oli edelleen Arafat ja Fatah Fatah. Nyt sitten tilannetta lisäksi mutkistaa se, että Fatahin lisäksi on Hamas ja niiden välillä sisällissota.

Israelissa on varmastikin opittu läksyt ja palestiinalaisten lupauksille ei anneta enää yhtään mitään arvoa. Palestiinalaisten pitää saada yksi johto, jonka kanssa voidaan neuvotella. Tuon johdon tulee lopettaa terrori omalta kohdaltaan, taata Israelin oikeus olemassaoloon, tuomita terrori ja lisäksi taistella terrorismia vastaan (on selvää, että kaikki yksilöt Palestiinalaisalueilla eivät tule hyväksymään rauhaa Israelin kanssa).

Noin se vaan on jo noin sen on oltavakin. Israel on demokraattinen maa ja israelilaisille, kuten muillekin, oma ja läheisten turvallisuus on ensiarvoisen tärkeä asia. Turvallisuus on paljon tärkeämpi, kuin jonkun eurooppalaisen haihattelevan besserwisserin tunteet. Etenkin, kun tuo haihattelu tuntuu olevan monesti vain huono yritys naamioida perinteinen antisemitismi mukamas hyväksyttävään muotoon.

[nimimerkki "L" 9.5.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti