tiistai 31. toukokuuta 2016

Miten sosialismia on kohdeltava {S}

Sosialismia ei ole vastustettava vaan kohdeltava myönnytellen.

[Agathon Meurman (1826-1909), suomalainen kunnallisneuvos, poliitikko, suomalaisuusmies, sanomalehti- ja tietokirjailija ja yksi aikansa huomattavimmista yhteiskunnallisista vaikuttajista]

Korvapuhelimen aiheuttamasta hämmennyksestä {S}

Kun nainen asteli luontevasti ohitseni papatustaan jatkaen, tajusin, että olin jälleen kerran joutunut korvaan työnnettävän puhelimen hämäämäksi - siis korvaan työnnettävän, ei korvalle asetettavan. En edes tiedä tarkasti, kutsutaanko tällaista nyt sitten korvanapiksi vai handsfree-laitteeksi vai miksi (olen puhelinteknologiasta aika ulkona; omalla puhelimellani ei voi ottaa edes valokuvia, koska se ei jumalauta ole kamera), mutta se on hämmentänyt minua usein jo aikaisemminkin ja, kuten odottaa saattaa, moinen ärsyttää minua niin maan perhanasti.

Muistan ensikohtaamiseni tämän penteleellisen keksinnön kanssa. Raitilla vasteen käveli nainen, joka sopotti itsekseen todella kovaan ääneen selvää dialoginpuolikasta. Päättelin, että melko ilmeisen skitso tapaus on tässä. Jokin vain ei täsmännyt. Itsekseenjäkättäjä oli pukeutunut asiallisesti, hänen tukkansa oli pesty eikä hän ollut muutenkaan syrjäytyneen näköinen. Vasta myöhemmin tajusin, mistä oli kyse: matkapuhelinyritykset olivat keksineet uuden tavan saada asiakkaansa näyttämään mielenterveydellisesti järkkyneiltä.

[Näin oli lausuttu 15.10.2010 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä You talkin' to me?.]

Rauhan ja itsenäisyyksien saaminen Lähi-itään {S}

Näille maille ei liene tärkeää saada rauha alueelle, vaan mielistellä arabi- ja islamilaista maailmaa. Jos ne todella ajaisivat rauhaa, ne kehottaisivat Abbasia pidättäytymään Oslon sopimuksessa ja pyrkimään jonkinlaiseen ratkaisuun Israelin kanssa.

On erikoista, että vaikka Lähi-idässä on jo yli 20 arabivaltiota, vielä yhden sellaisen luominen näyttää olevan maailman valtioille tärkeämpää kuin esim. kurdien itsenäisyys. Samoin palestiinalaisvaltion luomisen takia ollaan valmiita hävittämään maailman ainoa juutalaisvaltio. Kylläpä ne arabivaltiot näyttävät olevan kovin rakkaita maailman muille kansoille.

[nimimerkki "PPP" 8.5.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Pentti Linkola parista homoseksualistista {S}

Pekka Haavisto ja Oras Tynkkynen on tiettävästi homoseksualisteja, mutta eiväthän he ole ensi sijassa homoseksualisteja. Heillä on hirmuisen paljon poliittista linjaa ja aikaansaannoksia, enimmäkseen hyviä, jossain määrin huonoja, mutta kuitenkin! He ovat erittäin paljon ajattelevia ja monessa toimivia ihmisiä. On aivan yksi lysti, onko hetero vai homoseksualisti.

[Pentti Linkola Sarastus-verkkolehden haastattelussa]

Pronssikauden larppaamisesta {S}

Ruukinmatruunalla ei ole mitään sitä vastaan, jos jotkut haluavat larpata pronssikautta. Mutta siinä vaiheessa, kun nämä larppaajat lakkaavat piittaamasta ympäröivän yhteiskunnan laeista, osoittavat sen väkivalta-, omaisuus- ja seksuaalirikoksin, julistavat vihaa vääräuskoisia kohtaan ja haluavat pakottaa myös ympäröivän yhteiskunnan mukaan siihen larppiinsa, niin tämä nostaa kyllä niskakarvat ylös.

Phillipsin ulostulo on vienyt suvaitsevaiston hankalaan välikäteen. Heidän lempiargumenttinsa on väärä, ja ihmisten syyllistäminen nuivuudesta islamia kohtaan islamofobian varjolla on vailla pohjaa.

[Näin oli 16.4.2016 lausuttu buddhalaisen nimimerkki "Ruukinmatruunan" Takkirauta-blogin merkinnässä 'Islamofobiaa tää tunne on', jossa oli käsitelty sitä, että islamofobia-käsitteen luoja Trevor Phillips oli tullut katumapäälle käsitteestään.]

[Ao. merkintä oli sijainnut osoitteessa http://takkirauta.blogspot.fi/2016/04/islamofobiaa-taa-tunne-on.html, mutta "Ruukinmatruuna" on sittemmin sulkenut bloginsa tavanomaisilta vierailijoilta.]

[PS Larppaamisesta lisää täällä.]

Kertoo, miten Kokoomuksen halusta suitsia europarlamentin toisinajattelijoita uutisoitiin {L}

Tapio Linna kertoo blogissaan, miten Kokoomuksen halusta suitsia europarlamentin toisinajattelijoita uutisoitiin mediassa. Oi, katso:

Kokoomuksen euroryhmä haluaa suitsia Europarlamentin toisinajattelijoita – mutta miten siitä uutisoitiinkaan

Pitää kyseistä kirjaa täysin oksettavana, mutta kuitenkin puolustaa sananvapautta sen kohdalla {L}

Pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen Kyuu Eturautti pitää virolaisen kirjailijan Kaur Kenderin kohua herättänyttä novellia täysin oksettavana, mutta kuitenkin puolustaa sen kirjoittajan sananvapautta. Oi, katso, hänen blogimerkintänsä:

Sananvapauden pimeimmissä nurkissa

PS:

Olin itsekin kirjoittanut aiheesta jokin aika takaperin. Oi, katso:

Yle tukee monikulttuurisuutta sananvapautta vastaan, mutta ei Virossa

Kyuun blogimerkintä on toki siinä suhteessa omaani asiantuntevampi, että hän on jopa lukenut kyseisen novellin.

PS Voit myös halutessasi käydä lukemassa blogitekstini Sananvapaudesta.

maanantai 30. toukokuuta 2016

Vaatimus siitä, että meidän tulisi ottaa vastaan paljon ihmisiä primitiivisistä kulttuureista {S}

Mikäli arkkipiispa tarkoittaa, että meidän tulisi vastata epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen (joka ainakin häntä näyttää vaivaavan) ottamalla maahamme sikäläisiä ihmisiä, nousee taas hyvin monia kysymyksiä.

Keitä meidän pitäisi ottaa ja miten paljon? Vainottuja ja hädänalaisia kristittyjä Lähi-Idästä vai heidän vainoojiaan? Missä vaiheessa tulijoita on riittävästi? Onko puoli miljoonaa hyvä? Entä miljoona tai kaksi? Milloin voitaisiin katsoa meidän tehneen osamme hädän lievittämisessä?

Ja hätäkin on hyvin väliaikainen tila. Mitä on tehtävä sen jälkeen, kun tilanne lähtömaissa normalisoituu? Onko velvollisuutemme elättää loputtomasti niitä, jotka keksivät saapua juuri meidän maahamme? Onko tulijoilla oikeus tuoda mukanaan oma uskontonsa ja kulttuurinsa? Entäpä jos ne ovat ristiriidassa omiemme kanssa? Kumman on väistyttävä?

Näyttää siltä, ettei arkkipiispa ole lainkaan ymmärtänyt, mitä laajamittainen islamilainen muuttoliike on Euroopassa merkinnyt ja mitä sen jatkaminen, saati laajentaminen suurella varmuudella tuo tullessaan.

Niiden merkitys ei ole kohtalokas vain vastaanottajamaille ja niiden perinnäiselle yhteiskunnalle ja uskonnolle, vaan myös viime kädessä tulijoille itselleen. Primitiivisellä kulttuurilla on sitkeät juuret ja se on kaikkialla vaikuttanut haitallisesti ympäristöönsä. Mikä tahansa kulttuuri sietää jonkun määrän vieraita aineksia, mutta kun raja ylitetään, muuttuu se, mikä voisi olla piristävä lisä, tuhoavaksi myrkyksi.

Naiivi kuvitelma siitä, että tänne saapuvat kehitysmaalaiset olisivat ikuisesti kiitollisia päästessään unelmoimaansa onnelaan, ei vastaa alkuunkaan tosiasioita. Ymmärtääkö arkkipiispa tämän?

Kokemus osoittaa, että kun tulijoita on tarpeeksi, he muodostavat slummeja, joissa vallitsee katkeruus ja viha niitä maita kohtaan, jotka ovat ottaneet heitä vastaan. Jossain vaiheessa tilanne purkautuu väkivaltana, josta vastuullisia ovat tietenkin ne onnettomat vallanpitäjät ja heidän aatteelliset apurinsa, jotka ovat tehneet laajan muuttoliikkeen mahdolliseksi.

[Timo Vihavainen 9.4.2016 bloginsa merkinnässä Onko meillä liikaa? – Arkkipiispan maailma ja Suomen velvollisuudet]

Kertoo, mikä idea on ollut valtion omaisuuden myynnin takana sen toteuttajilla {L}

Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki kertoo blogissaan, mikä idea on ollut valtion omaisuuden myynnin takana sen toteuttajilla. Oi, katso:

Valtion omaisuuden myynneillä pohjustetaan liittovaltiota

Käsittelee sitä, että identitaariset äänestäjät eivät ole mitään reppanoita {L}

Palaneen käryä -blogissa käsitellään sitä, että identitaariset äänestäjät eivät ole mitään reppanoita. Ja Itävallan äskettäisiä presidentinvaaleja, joissa täysipäisempi ehdokas oli hyvin lähellä voittaa. Oi, katso:

Itävallan presidentinvaaleista

PS En kerro, mitä "identitaarinen" tarkoittaa, mutta se liittyy jotenkin identiteettiin.

Käsittelee Jani Toivolan seksuaalivähemmistöismistä aivopierua {L}

Yrjöperskeles-blogissa käsitellään Vihreitten kansanedustajan Jani Toivolan äskeistä seksuaalivähemmistöismistä aivopierua. Oi, katso:

14 askelta sekä Kake ja Make

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Journalistien joukkopsykoosi, osa XXX {S}

Tehän tiedätte, mitä sananvastuu on. Se on sitä, että vaikka kaikilla onkin vapaus ilmaista mielipiteensä ilman pelkoa rangaistuksesta, vaikka siitä tulisikin jollekulle paha mieli, on kuitenkin syytä estää ihmisiä ilmaisemasta mielipiteitä, joista saattaa tulla jollekulle paha mieli, tarvittaessa esim. rangaistuksin. Suomenkielisessä Wikipediassa asiasta sanotaan näin:
Entinen Helsingin Sanomien päätoimittaja Mikael Pentikäinen on määritellyt vastuun niin, että jos julkaistavan asian tiedetään loukkaavan ja aiheuttavan riskejä, sitä ei pidä julkaista.

Esimerkkinä hän käyttää Googlen omistamassa Youtubessa julkaistua Muhammed-videota, joka aiheutti levottomuuksia, joissa kuoli ihmisiä. Pentikäisen mukaan Googlen olisi pitänyt poistaa video, eikä tuolloin kyse olisi sensuurista vaan vastuun kantamisesta.
En ole nähnyt kyseistä videota, mutta kovasti tekisi mieli kyllä nähdä, millainen video pystyy tappamaan ihmisiä. Onhan tuosta aiheesta kauhuelokuvia, kuten The Ring. Alkuperäinen japanilainen on näin sivumennen sanoen parempi kuin Hollywood-versio, mutta siinähän ei nyt ole mitään poikkeavaa.

Mutta joo, uskoisin, että tuossa tapauksessa kuolemia ei niinkään aiheuttanut video, vaan riehuvat muslimit, mutta koska rasisti-Pentikäisen mielestä muslimit eivät ole täysipäisiä ihmisiä, joilla olisi päätäntävalta omasta käytöksestään, valkoisen miehen taakka on suojella muslimeja (itse)tuhoisilta vieteiltään rajoittamalla omaa ilmaisunvapauttaan.

[Näin oli lausuttu 8.5.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Anteeksi, että olen oikeassa.]

[Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa aiheeseen liittyvät kaksi blogimerkintääni Sananvapaudesta ja Uskonnonvapaus ja loukkaantuminen.]

Mikä on syypää hyvinvointiyhteiskuntamme taloudellisen perustan romuttamiseen {S}

Poliittinen vihervasemmisto on syyttänyt meneillään olevasta hyvinvointiyhteiskunnan raunioittamisesta pääasiassa perussuomalaisia. Kun yksi sormi osoittaa muihin, kolme muuta osoittaa kuitenkin itseen. Syypää hyvinvointiyhteiskuntamme taloudellisen perustan romuttamiseen on vihervasemmiston yhdessä kokoomuksen kanssa harjoittama aiempi politiikka, joka kantaa nyt hedelmää. Ei ole ajateltu sen enempää maahanmuuton välittömiä kuin välillisiäkään kustannuksia, jotka ovat osoittautuneet pysyviksi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden huonon työllistyvyyden vuoksi.

[Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki bloginsa merkinnässä Vaihtoehtoinen vappupuhe 1.5.2016]

Homoseksuaalinen filosofi erään näyttelijän kokemasta "kurjuudesta" {S}

Antti Holman kokema kurjistuminen, keskusteluilmapiirin kiristyminen, suvaitsemattomuus ja hänen viittaamansa ”tyhmyys” (hän todellakin antautuu käyttämään tätä sanaa) ovatkin seurauksia hänen itsensä peräämästä politiikasta. Mutta hän sen enempää kuin jutun kirjoittanut Antti Majanderkaan eivät tätä ymmärrä, mikä on sinänsä ymmärrettävää, sillä heiltä puuttuvat asiaa koskevat teoreettiset, yhteiskuntatieteelliset ja filosofiset välineet. Huomautan kuitenkin, että ei se tee ketään viisaaksi, että sanoo muita tyhmäksi.

Minua ei Antti Holman lähtö haittaa sen enempää kuin kytkintään nostaneen Jaakko Hämeen-Anttilankaan pako romahtavan julkistalouden ja yliopiston raunioista. Mene vain Lontooseen ja pidä silmät auki, niin näet, miltä todellinen maailma näyttää, kun kotikujilla palavat autot ja kortteleissa räjähtelevät pommit. Pääset nauttimaan monikulttuurisuuden ja maahanmuuton tuloksista.

[homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki 17.4.2016 bloginsa merkinnässä Kunniattomat oman pesän likaajat, jossa hän käsittelee mm. näyttelijä Antti Holman erästä lausuntoa]

Effi antoi lausuntonsa hallinnon yhteisiä sähköisiä tukipalveluita koskevasta hallituksen esityksestä {L}

Ihmisoikeusjärjestö Electronic Frontier Finland (Effi) antoi eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle lausuntonsa hallinnon yhteisiä sähköisiä tukipalveluita koskevasta hallituksen esityksestä. Oi, katso, lausunto:

Effin lausunto eduskunnan lv-valiokunnalle hallinnon yhteisistä sähköisen asioinnin tukipalveluista

Kertoo, että eräs omanarvontuntoinen ortopedi on lopettanut bloginsa {L}

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa kerrotaan, että eräs omanarvontuntoinen "koko kansan ortopedi" on lopettanut bloginsa, ja ollaan asiasta tyytyväisiä. Oi, katso:

Antti Heikkilä ja kuoreen vetäytyminen

lauantai 28. toukokuuta 2016

"Jossain astronauttien tunnusveisussa sanottiin" {S}

Minä muistelen, että jossain astronauttien tunnusveisussa hoilattiin että "kaadu en koskaan" tms.

[nimimerkki "o_turunen" 19.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa No onko ihminen sitten koskaan käynyt KUUSSA?]

Käsittelee pakolais- ja siirtolaisapuajattelun yksisilmäisyyttä {L}

Vihreän liikkeen Grand Old Man (anteeksi anglismi) Eero Paloheimo käsittelee blogissaan pakolais- ja siirtolaisapuajattelun yksisilmäisyyttä. Oi, katso:

Totuutta, toivon

S Käsittelee sitä, miten suurikokoisia soluja yksisoluisilla eliöillä voi olla

Erään planeetan ihmeitä -blogissa käsitellään sitä, miten suurikokoisia soluja yksisoluisilla eliöillä voi olla. Oi, katso:

Yksi iso vai monta pientä? Jättisolu putkessa ja muita erikoisia ratkaisuja

Julkaisi avoimen kirjeen jollekin Kaarina Hazardille {L}

Pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen Kyuu Eturautti julkaisi blogissaan avoimen kirjeen jollekin Kaarina Hazardille. Oi, katso:

Rauhoitu, Kaarina Hazard

PS Kaarina Hazard (s. 1966 Kuopiossa) on suomalainen vapaa kirjoittaja ja telaketjufeministi sekä uuskreationisti. Uuskreationistilla tarkoitan sellaista ihmistä, joka pitää evoluutiota totena, mutta ei usko, että se on vaikuttanut siihen, miten ihmisen mieli toimii.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Valtamedian journalistit saa vaikuttamaan ääliöiltä {S}

Toisin kuin suvaitsevaisten tahojen unelmakupla-sateenkaarimaailmassa tai fundamentalisti-islamistien Kaaban kiven ja oman navan ympärillä pyörivässä uskonnollisessa umpiossa loukkaantumattomuus ei ole minkään sortin ihmisoikeus. ”Profeetta Muhammed oli pedofiili lapseensekaantuja” ja ”Joulupukkia ei ole olemassa” ovat yhdenvertaisia ja sallittavia mielipiteitä, sekä todennäköisesti myös tieteellisiä faktoja.

Aina jollekin tulee paha mieli. Sellaista semioottista viestiä tai tekoa ei olekaan, josta ei joku loukkaantuisi. Minullekin tästä toimittelijoiden ammattiliiton typerästä kampanjasta tuli nyt erittäin paha mieli ja siksi kirjoitan, jottei tarvitsisi lähteä kaduille rasistisesti ryöstelemään tai autoja polttamaan kuten uuseurooppalainen nuorisovoimavara loukkaantuessaan tekee.

[muusikko Petri Kaivanto 9.5.2016 bloginsa merkinnässä Journalistien joukkopsykoosi, joka käsittelee nimensä mukaisesti valtamedian journalistien ns. sananvastuuvalaa]

[Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa aiheeseen liittyvät kaksi blogimerkintääni Sananvapaudesta ja Uskonnonvapaus ja loukkaantuminen.]

Vastaanottokeskusten ongelmat johtuvat monikulttuurisuudesta! {S}

Jo oli aikakin, että joku VOK-vartija vähän avautuu ja kertoo, millaista meno on. Suurimmat ongelmat syntyvät kuulemma siksi, että eri kulttuureista tulevat eivät tule toimeen keskenään. Siis VOK:kien suurimmat ongelmat syntyvät monikulttuurisuudesta. Ja otetaanpa vielä kerran: VOK:t ovat levottomia monikulttuurisuuden takia!

[Näin oli lausuttu Jaskan pauhantaa -blogin merkinnässä Uutiskatsaus 18/2016 4.5.2016. Tekstinpätkässä esiintyvä kirjainyhdistelmä VOK on vastaanottokeskuksen lyhenne. Voit myös halutessasi käydä lukemassa aiheeseen liittyvän blogimerkintäni Kaikki monikulttuurisuudesta ja monikulturismista.]

Minä regressiivisen vasemmiston edustajat esiintyvät {S}

Regressiivinen vasemmisto tykkää kutsua itseään liberaaliksi, koska liberaalius antaa moraalista arvovaltaa. He eivät ole liberaaleja vaan antiliberaaleja: he eivät kannata sananvapautta, yksilönvapautta tai vapautta perusteettomasta pakkovallasta vaan vaativat koko ajan lisää rajoitteita, sääntöjä ja velvoitteita ja usein sellaisissa asioissa, jotka eivät todella kuuluisi rikosoikeuden piiriin. Moraalisäätely on aina autoritarismia.

[Näin oli lausuttu 20.4.2016 Tuonen joutsen -blogin merkinnässä Regressiivinen vasemmisto: keitä he oikein ovat?.]

Esittelee hyvän kuvitteellisen muslimihallitsijan {L}

Animetyttöjä ja Pseudopolitiikkaa -blogissa esitetään, että jos asiat olisivat näin. Myöskin esittelee hyvän kuvitteellisen muslimihallitsijan. Merkintää lukiessa joiltakin yksilöiltä voivat mennä aivot solmuun. Oi, katso:

Sota sijaa antaa

Kertoo, että Ranskassa valtio polkee ranskalaista keskiluokkaa {L}

Palaneen käryä -blogissa kerrotaan, että Ranskassa valtio polkee ranskalaista keskiluokkaa. Oi, katso:

Sosiaalinen sekoittaminen ja white flight

Esittää, että kaikki mitä "laatumedia" sanoo, ei ole ihan totta {L}

Tuonen joutsen -blogissa esitetään, että kaikki mitä "laatumedia" sanoo, ei ole ihan totta. Esittää esimerkkinä "kristityn aborttiklinikalle hyökänneen pommimiehen". Oi, katso:

Näin tehdään äärivasemmistolainen valeuutinen

torstai 26. toukokuuta 2016

Vapauden palvominen on tie orjuuteen {S}

Toisin kuin Friedrich Hayek uumoili, vahva valtio ja voimakas kansalaisyhteiskunta ei ole tie orjuuteen. Liberalismi on. Totalitarismi ei ole milloinkaan noussut vahvan valtion ja kansalaisyhteiskunnan oloissa. Adolf Hitleriä ei ikinä olisi voitu äänestää valtaan Suomessa, Kanadassa tai Britanniassa.

[nimimerkki "Ruukinmatruuna" 2.5.2016 Takkirauta-bloginsa merkinnässä 'Päivän tyly toteamus']

[Ao. merkintä oli sijainnut osoitteessa http://takkirauta.blogspot.fi/2016/05/paivan-tyly-toteamus.html, mutta "Ruukinmatruuna" on sittemmin sulkenut bloginsa tavanomaisilta vierailijoilta.]

Oikeistolaisista jotkut pönkittävät vasemmistolaisten ajatusten yhteiskunnallista asemaa {S}

Oikeistolaiset, jotka sinisilmäisesti hyväksyvät esimerkiksi tasa-arvon, feminismin, solidaarisuuden ja internationalismin osaksi omaa retoriikkaansa, ainoastaan pönkittävät vasemmistolaisten ajatusten yhteiskunnallista asemaa. Tämä tulee kiusallisen hyvin esiin mm. silloin, kun kokoomuslaiset liittoutuvat anarkistien ja vasemmistolaisten kanssa kansallismielistä liikehdintää vastaan.

[liberaali Tuukka Kuru Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Oikeisto tuuliajolla]

Esittää, ettei ole kenenkään tehtävä määritellä miten taidetta saa tai tulee tehdä {L}

Kari Rydman esittää, ettei ole yhteiskunnan, yliopiston tai yksittäisen henkilön tehtävä määritellä, miten taidetta saa tai tulee tehdä. Mainitsee tässä yhteydessä myös totalitaarisen yhteiskunnan. Tuhmaa. Oi, katso:

Eikä ole!

Kertoo, miksi oikeisto on menettänyt mahdollisuutensa {L}

Liberaali Tuukka Kuru kertoo blogissaan, miksi oikeisto on Suomessa menettänyt mahdollisuutensa. Oi, katso:

Oikeiston menetetty mahdollisuus

L Kertoo oivan keinon suojautua terrorismilta

Animetyttöjä ja pseodopolitiikkaa -blogissa kerrotaan oiva poliittisesti oikeaoppinen keino suojautua terrorismilta. Oi, katso:

Hätäsuunnitelma

Toteaa, että Suomessa viharikoksiin syyllistytään kovin vähän, ja että suhteettoman monet niistä ovat vähemmistöihin kuuluvien tekoa {L}

Tuonen joutsen -blogissa todetaan yksinkertaisesti, että Suomessa viharikoksiin syyllistytään kovin vähän, ja että suhteettoman monet niistä ovat vähemmistöihin kuuluvien tekoa. Oi, katso:

Rikmus-ryhmä: rikottujen pullojen vastainen rintama

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Islamin kritisoiminen on aatteen kritisoimista {S}

Mielestäni islamin kulttuuripiirissä esiintyvien sairaiden ilmiöiden kritisoiminen ja niiden torjuminen on hyve ja jopa kansalaisvelvollisuus. Näkevän pitää auttaa sokeaa. Ajattelen niin, että omaa kansaa ja kulttuuria puolustava ihminen on sankari eikä roisto.

[entinen kansanedustajani James Hirvisaari 22.5.2016 julkaisemassaan blogimerkinnässä Minä ja Valtakunnansyyttäjänvirasto, joka nimensä mukaisesti käsittelee VKSV:n ristiretkeä Hirvisaarta ja muita netsejä (oi, katso Maahanmuuttokriittinen sanakirja) vastaan]

Värähtelytaso halvassa rannekkeessa {S}

Suomessa voodoohely on ollut käytössä ainakin jalkapallojoukkueilla. Antti Muurinen, jota haastatellaan uutisessa, toteaa, että "[n]ämä ovat uskomusasioita. Kun johonkin oikein kovasti uskoo, se voi toteutua." Hän on väärässä. Uskomus siitä, että tähdenlento toteuttaa toiveen, on nuija, eikä muutu oikeaksi, vaikka siihen uskoisi miten hartiavoimin. Olemattomat taajuudet eivät uskomisesta todennu. Muuriselta on ilmeisesti todellisuus pahasti hukassa. Kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuus on uskomusasia. Tarralla varustetun silikonilätkyrän energiavirtojen stimulointi on typeryysasia. Ja huijausasia. Siinä ei ole kyse enää siitä, "mihin" uskoo, vaan siitä, kuinka tyhmä on. Kunniantuntoiselle urheilijalle (sukupuuttoon kuoleva laji) olisi häpeällistä patsastella tällaisen alhaisen vedätyksen mannekiinina. Tapataikauskolla, uskonnolla ja suunnitelmallisella taloudellisesti motivoidulla huijauksella on tässä vissi ero. Sylkäiseminen kolmasti vasemman olan yli ei maksa mitään kenellekään, ei liioin ristinmerkin tekeminen. Tässä tapauksessa on kyse hyvin raadollisesta ihmisten sokaisemisesta hienolta kuulostavalla pseudotieteellisellä himphampulla. Se ei ole viehättävä erikoisuus eikä traditio, vaan kylmä, rahat mielessä tehty psykologinen huijaus, eikä siitä kunniallista saa.

[...]

Haistakaa paska, tämän idioottilenkin käyttäjät, haistakaa paska, sen jälleenmyyjät, ja ennen kaikkea haistakaa iso paska, sen tekijät ja markkinoijat. Sen jälkeen voitte jatkaa rypemistänne.

En tosin kiistä, etteikö olisi kätevää joskus nähdä ihmisestä heti tämän rannetta vilkaisemalla, onko tämä järki- ja todellisuusrajoitteinen. Jos meillä on onnea, rannekkeen käytön ainoa seuraus on steriliteetti. Ja ellei ole, niin tässäpä NWO:lle taas hyvä idea...

[Näin oli lausuttu 16.10.2010 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Energiat balanssiin, sano mummo kun kissalla pöytää pyyhki, joka käsittelee hassun hauskaa Power Balance -ranneketta. Merkinnässä ohimennen mainittu NWO on lyhenne englanninkielisestä ilmaisusta New World Order, joka on suomeksi Uusi maailmanjärjestys. Joku on sanonut, että jos ihminen on taipuvainen uskomaan, että New World Order on asia, johon suuntaan jotkut ihmiset salaliitollaan pyrkivät ihmiskuntaa ajamaan, niin tällainen ihminen suurella todennäköisyydellä uskoo myöskin Power Balance -rannekkeen korkealla värähteleviin voimiin. Mutta en tiedä, myydäänkö noita enää, enkä viitsi nyt ottaa selvääkään.]

Hallitusperussuomalaisten meno {S}

Eiköhän hallitussuomalaiset ole näyttäneet, että vaikuttaminen konsensuspolitiikan kautta on yhtä tyhjän kanssa. Toisaalta niin moni persujen johtohenkilö janosi hillotolppaa, että meno hallitukseen oli kai väistämätöntä.

[Vasarahammer-blogin pitäjä blogimerkintänsä Halla-aholainen maahanmuuttokritiikki umpikujassa lukijakommenteissa 20.4.2016]

Tilapäiset myyntitulot eivät auta valtion taloutta {S}

Tavallaan on ymmärrettävää, että myytävää etsitään kissojen, koirien ja susien kanssa, sillä velkaantumispuskuri on käytetty ja verotus on niin tapissaan, että veroasteen korottaminen vähentäisi verokertymää. Metodi on kuitenkin huono, sillä tilapäisten myyntitulojen varaan ei voida rakentaa pysyviä menoja.

[homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki 19.4.2016 bloginsa merkinnässä Ongelmia ei voida ratkaista ajattelemalla samalla tavoin kuin niitä luotaessa, jossa hän käsittelee Suomen sveitsiläis-suomalaista liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä ja uusjakoa]

Sarjakuvassa arkkipiispa Kari Mäkinen suorittaa metamorfoosin {L}

Ryppy ja Reikä -sarjakuvassa esiintyy sarjakuvanpätkä, jossa Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispa Kari Mäkinen suorittaa metamorfoosin. Suuri spektaakkeli! Oi, katso:

Ryppy ja Koponen kirkossa

Esittää Eagles of Death Metalin solistin haastattelun, jossa sivutaan taannoisia Pariisin terrori-iskuja {L}

Marokossa syntynyt Junes Lokka esittää blogissaan Eagles of Death Metal -yhtyeen solistin Jesse Hughes'in haastattelun, jossa sivutaan taannoisia Pariisin islamilaisia terrori-iskuja. Yhtye oli silloin ollut siellä keikalla yhdessä paikassa, ja terroristit iskivät tilaisuuteen. Oi, katso:

Islamofobinen solisti avautuu

Käsittelee jonkun suvaitsevaisen uussuomalaisen ajatusta Suomen väkiluvun rajusta nostamisesta ulkomaalaisten avulla {L}

Yrjöperskeles-blogissa käsitellään suvaitsevaisen uussuomalaisen Alan Salehzadehin ajatusta Suomen väkiluvun rajusta nostamisesta ulkomaalaisten avulla. Oi, katso:

Kaljupäisiä uutishavaintoja osa LXXIV

PS Ilkeällä ja pahanlaatuisella keskustelupalstalla Hommaforumilla on myöskin aihetta käsitelty, itse asiassa jo usean sivun verran. Oi, katso: keskustelua otsikon 2016-05-17 Alan Salehzadeh;Suomeen mahtuu miljoonia lisää alla.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Kiitos ajastanne, sanoi kuuluttaja {S}

...Kiitos ajastanne hyvät katsojat. On olemassa miehiä, naisia, sitten perverssejä sekopäitä. Jos olet perverssi sekopää, siinä ei ole mitään hävettävää, meitä mahtuu moneen junaan, ole ylpeä itsestäsi perverssinä sekopäänä, kaikki ovat hieman perverssejä sekopäitä toisinaan, mutta voisitko olla tekemättä siitä uskontoa, valtavaa showta, huomiohuorausta, vaatia ja ruikuttaa joka tuutissa? Ok. Täältä tähän.

[Näin oli lausuttu 9.5.2016 yllättäen Animetyttöjä ja Pseudopolitiikkaa -blogin merkinnässä Seksuaali-identiteetti ja metrinen intialainen.]

Mitä mieltä islamofobia-käsitteen luoja on käsitteestään tätä nykyä {S}

Phillips toteaa: ”Pitkän aikaa minäkin kuvittelin, että Euroopan muslimien kohdalla kävisi samoin kuin aiempien siirtolaisaaltojen kanssa. Että he vähitellen hylkäisivät perinteiset tapansa, kantaisivat uskonnollista ja kulttuurillista taakkaansa kevyesti, ja vähitellen sekoittuisivat osaksi Britannian monimuotoisten identiteettien maisemaa. Minun olisi pitänyt tietää paremmin.”

Breitbart.com kertoo edelleen, kuinka Phillips jopa myöntää, että se joukkomittainen seksuaalinen häirintä ja raiskausskandaalit, jotka rasittavat muslimien eniten asuttamia kaupunkeja ympäri Britanniaa, johtuvat nimenomaan muslimimiehistä – ei ”aasialaisista” kuten asia usein ilmaistaan. Hän kirjoittaa: ”Valkoisia tyttöjä kohtaan tunnettu halveksunta joidenkin muslimimiesten parissa on korostunut Rotherdamin, Oxfordin, Rochdalen ja muiden kaupunkien viimeaikaisten skandaalien yhteydessä. Mutta tämäkin pikemminkin heijastaa sitä syvään juurtunutta seksismiä, jota esiintyy kaikkialla Britannian muslimiyhteisöissä.” Puhutaan jopa miljoonasta järjestäytyneen seksuaalirikollisuuden brittiläisestä naisuhrista.

Tämä sama tilanne tuntuisi olevan kaikkialla sama, missä on suuri islamilainen vähemmistö. (Poikkeuksena kurdit sekä Saksan turkkilaiset, jotka ovat pikemminkin nationalisteja kuin uskonnollisia fanaatikkoja, ja Balkanin muslimit, jotka vaikuttaisivat integroituneen hyvin.)

Phillipsin mukaan islamofobia ei siis ole "fobia" eikä "rasismin" muoto, vaan pikemminkin valtaväestön reaktio islamin edustajien edesottamuksiin valtaväestöä kohtaan. Onko se kuinka oikeutettu reaktio, ruukinmatruuna ei ota kantaa, mutta todettakoon, että nuiviminen on sosiologiassa yksi sosialisaation muoto.

Phillips kommentoi: ”Eräät journalistiystäväni kuvittelevat, että ajan kuluessa, muslimit oppivat tavoille. Mutta eivät he opi.” Ikävä kyllä tämä ei vaikuttaisi olevan pelkkä yksittäisen ihmisen mielipide, vaan yleinen aposteriorinen havainto kaikkialla missä on runsaasti muslimeja, kun taas niissä maissa, joissa on vähän muslimeja, he ovat integroituneet varsin hyvin.

Phillips siis antaa ymmärtää, että hänellä menivät syy ja seuraus sekaisin. Islamofobian syy ei siis olekaan valtakulttuurin vihamielinen suhtautuminen islamiin, vaan islamin vihamielinen suhtautuminen valtakulttuuriin.

[Näin oli 16.4.2016 lausuttu buddhalaisen nimimerkki "Ruukinmatruunan" Takkirauta-blogin merkinnässä "Islamofobiaa tää tunne on", jossa oli käsitelty sitä, että islamofobia-käsitteen luoja Trevor Phillips oli tullut katumapäälle käsitteestään.]

L Kertoo, miten voi piirtää loukkaavasti

Kari Rydman kertoo blogissaan, miten voi piirtää loukkaavasti. Oi, katso:

Loukkaavuuden logiikkaa

Esittää, että norsunluutornin mallille on vaihtoehtoja {L}

Aina kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen Kyuu Eturautti esittää blogissaan (tuhmasti), että norsunluutornin mallille on vaihtoehtoja. Oi, katso:

Turvapaikkapolitiikka EU:lle - ei mahdoton haaste

maanantai 23. toukokuuta 2016

Moraalirelativismista {S}

Hyvän ja pahan välisen dikotomian häivyttäminen on tyypillistä moraalirelativismille, josta on enää kukonaskel nihilismiin. Jos kaikki moraalikäsitykset ovat yhtä hyviä, niin yhtä hyvin tällöin voisi olla ettei olisi mitään moraalikäsityksiä. Tästä syystä intellektuellit aivan erityisesti fanittavat totalitarismia ja primitiivisiä barbaarikulttuureita, ja tähän jo Lenin kiinnitti aikoinaan huomiota.

[nimimerkki "Ruukinmatruuna" 19.5.2016 Takkirauta-bloginsa merkinnässä 'Päivän julma tosiasia'. En voi tähän merkintään tarjota linkkiä, koska "Ruukinmatruuna" on sittemmin poistanut bloginsa lukijoiden ulottuvilta. Oman blogini lukijakommenteissa oli eräs yksilö ystävällisesti käynyt huomauttamassa, että Takkirauta-blogia pääsee lukemaan Googlen välimuistin kautta. Tuon linkin kautta pääsee näkemään blogin viimeisen sivun. Jos haluaa jonkin sillä näkymättömän merkinnän päästä lukemaan, niin pitää sitten tietää ao. sivun internetosoite, jota voi sitten kokeilla Googlen välimuistissa.]

Ruotsalaistaajaman asukkaat haluavat pitää Helvetin enkelit naapureinaan, koska pakolaislapset pelottavat {S}

10.5.2016 HS: Ruotsalaistaajaman asukkaat haluavat pitää Helvetin enkelit naapureinaan – pakolaislapset pelottavat

"Saltsjö-Boon asukkaat Ruotsin Nackassa lähellä Tukholmaa haluavat naapureikseen mieluummin järjestäytynyttä rikollisuutta edustavan moottoripyöräjengin kuin alaikäisiä pakolaisia."

Tässä pitää tietää, että Ruotsissa turvapaikanhakija lasketaan alaikäiseksi, kunhan näyttää alle 45-vuotiaalta

”He eivät ole koskaan pelottaneet lapsiamme tai käyttäytyneet huonosti. Nyt kun taloon sijoitetaan uutisten mukaan 18 pakolaislasta, omien lastemme spontaanit pihaleikit kuuluvat kohta menneisyyteen."

18 on myös laaja käsite

"Alueella ei ole ollut ryöstöjä, varkauksia tai ilkivaltaa sinä aikana kun Helvetin enkelit ovat pitäneet kerhotilaansa talossa. En uskalla enää päästää vaimoani ulos.”

Niin mutta kulttuuri rikastuu

"Kunta ei kuitenkaan aio perääntyä suunnitelmistaan."

Onhan Suomessakin laajempi käsitys demokratiasta

Edit: parempi lähde, http://rahmispossu.net/2016/05/10/saltsjo-boossa-protestoidaan-aivan-yksin-saapuneiden-lapsukaisten-asuntolaa-vastaan/

[Junes Lokka 10.5.2016 Facebookissa]

Pentti Linkola vahvan johtajan tarpeesta {S}

Niin, jos saa tyhjältä taululta aloittaa, niin hirmuisen vahva johtaja tarvitaan, jotta kansa on kurissa. Ihminen on mahdoton, jollei se ole köysillä kiedottu ympäriinsä. Se törsää, tuhlaa, tuottaa, törsää ja tuhlaa, mikä ei ole pitkällä tähtäimellä mahdollista ollenkaan ilman että on vahva, vastuuntuntoinen johto, on se sitten yksi henkilö, oligarkki, tai useamman henkilön vahva hallitus. Kun poliitikko kuuntelee kansaa, peli on heti pelattu. Yleensähän poliitikot on hirveän sidottuja tässä järjestelmässä. Heidän on sanottava niin, että eivät pelota vaan houkuttelevat äänestäjiä. Tämä systeemi ei toimi ollenkaan. On äärettömän naurettavia piirteitä, kuten että parlamentarismi perustuu siihen että näiden pyrkijöiden – on suurenmoinen ihme että on näitä eduskuntaan pyrkiviä – on tehtävä itsensä näkyväksi, että tiedetään että tommoinen on sinne nyt pyrkimässä. Täytyy televisiossa, kaduilla, linja-autojen seinissä ja lehdistössä mainostaa itseään.

[Pentti Linkola Sarastus-verkkolehden haastattelussa]

Suomalaisten hyvinvointi ja kehitysapu {S}

Suomalaisten hyvinvointi on heidän oman toimintansa tulos ja rakennettu satojen vuosien aikana. Sen ”jakaminen” niille, jotka eivät sitä kykene itse luomaan ei ole mahdollista. Niin sanottu kehitysapu on yleensä vain tuhonnut paikallista taloutta ja pahentanut väestökriisiä, jonka purkaminen ei voi tapahtua kolonisoimalla kehittynyttä maailmaa.

[Timo Vihavainen 9.4.2016 bloginsa merkinnässä Onko meillä liikaa? – Arkkipiispan maailma ja Suomen velvollisuudet]

Esittää, ettei maahanmuuttoviraston uusi linjaus välttämättä johda minkäänlaiseen maahanmuuttopolitiikan vallankumoukseen {L}

Professorin ajatuksia -blogissa esitetään, ettei maahanmuuttoviraston uusi linjaus välttämättä johda minkäänlaiseen maahanmuuttopolitiikan vallankumoukseen. Oi, katso:

Afganistanista, Irakista ja Somaliasta tuli turvallisia maita

Kanta-asukkien kohtelemista ali-ihmisinä Ruotsissa {L}

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa kerrotaan, että Ruotsissa Rauhanuskonnon edustajat kohtelevat kanta-asukkeja ali-ihmisinä. Oi, katso:

Pottunokkiin kohdistuva viha

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Hieman mentalismia {S}

Ihmisiä sen sijaan on Ahosen mukaan mahdollista ennustaa jossain määrin; heidän käyttäytymistään ja valintojaan. Hän kehotti yleisöä huutamaan yksittäisiä numeroita ja kun oli saanut niitä kuusi kappaletta, hän pyysi erään vapaaehtoisen taskussa koko luennon ajan olleen kirjekuoren itselleen. Kuoren sisältä löytyi lappu, jossa olivat juuri nuo samat yleisön lausumat numerot.

Ahonen esitti myös, kuinka voi havaita valheen. Yleinen harhaluulo on, että valehteleva ihminen välttelee katsetta, pälyilee. Asia on juuri päinvastoin.

- Kun ihminen valehtelee, hän katsoo suoraan silmiin.

Valheen tunnistaa myös, kun tutustuu ihmiseen, kalibroi pohjatilan, missä hän kaiken aikaa on, seuraa ihmistä, hänen hengitystään, puhettaan: äänenpainoa, äänenkorkeutta, puhenopeutta. Ääni on tutkimusten mukaan paras indikaattori valheen paljastamiseen; parhaat tulokset on saatu vain kuuntelemalla puhujaa. Visuaaliset seikat vain sekoittavat asioita.

Ahonen pyysi salin eteen Skepsiksen rahastonhoitajan ja Skeptikon päätoimittajan. Toisen tuli valehdella ja toisen puhua totta. Ensin Ahonen kysyi kummaltakin, mitä kirjaa he ovat lukeneet viimeksi. Sen jälkeen hän kysyi rahastonhoitajalta tämän äidin tyttönimeä ja päätoimittajalta tämän viimeksi katsomaansa elokuvaa. Näiden kolmen kysymyksen avulla Ahonen selvitti, että rahastonhoitaja valehtelee ja päätoimittaja puhuu totta.

Miten tämä tapahtui?

- Totuuden puhuja miettii usein vastaustaan, kun taas valehtelija yrittää sanoa sen mahdollisimman suoraan. Kun ihminen puhuu totta, hän voi olla hyvinkin epäröiväinen.

[Näin oli lausuttu Skepsis-yhdistyksen Skeptikko-lehden numerossa 5/2009 julkaistussa Risto K. Järvisen kirjoittamassa artikkelissa "Hei meitä vedätetään" (juttu sivuilla 22-25), joka käsittelee taikuri ja työvalmentaja Jose Ahosta.]

Venäjästä ei ole eurooppalaisen traditionalismin tukijalaksi {S}

Tietysti on mahdollista ajautua tilanteeseen, jossa identiteettiä rakennetaan ensi sijassa aatteiden kautta. Tämä on sisäänrakennettuna internationalistisen vasemmiston ideologiassa, mutta on tullut näkyviin nationalistisen oikeistonkin parissa. Yhä kasvava joukko on lähtemässä Venäjän kelkkaan, sillä näkee siinä perinteisten arvojen linnakkeen ja puolustajan. Vaikka maa ei oikeasti edes ole sitä, oletetaan hetkeksi että on. Siinäkin tapauksessa olisi nationalistille järjenvastaista lähentyä itään, sillä Venäjällä on intresseissä vain oman suurvalta-asemansa vahvistaminen keinoilla millä hyvänsä. Vaikka Venäjä puolustaisi traditionaalisia arvoja, se ei tekisi sitä meidän puolestamme. Venäjän osana olisimme vain yksi vasalli muiden joukossa ja se tietäisi lopun alkua kansallemme. Aatteiden on oltava oikeat, mutta se ei riitä. Jos traditionalismi ei kumpua omista lähtökohdistamme, se on yhtä tuhoisaa kuin moderni liberalismikin.

[Lauri Stark Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Ystävistä ja vihollisista 6.5.2016]

Mistä suuressa määrin johtuvat hallituksen tekemät paljon kritisoidut leikkaukset {S}

Pakolaisvirtojen hiljennyttyä talven ajaksi ovat alkukeväällä eniten hallituskritiikkiä aiheuttaneet opintotukeen, sosiaaliturvaan ja yliopistojen toimintamenoihin tehtävät leikkaukset. Esimerkiksi Helsingin yliopiston budjettia joudutaan laihduttamaan noin sadalla miljoonalla eurolla kahden vuoden ajan. Samanaikaisesti poliittinen valta on löytänyt 1500 miljoonaa euroa pelkästään viime vuonna maahamme luvatta saapuneiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden elättämiseen sekä noin 140 vastaanottokeskuksen perustamiseen.

Yksinkertaisimpienkin pitäisi nyt ymmärtää, että rahat, jotka on käytetty pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tukemiseen, ovat samoja rahoja, jonka valtio ottaa pois opintotuesta, sosiaaliturvasta ja yliopistoilta, siis tieteestä, tutkimuksesta ja opetuksesta, joille Suomen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden pitäisi jatkossa rakentua. Minä en toivo tällaista kurjistumisen kuiluun heittäytymistä, ja siksi olenkin vaatinut kurinalaista talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Surkuhupaisaa (mutta ironisella tavalla myös oikeudenmukaista) asiassa on, että maahanmuuton kustannuksista kärsivät nyt eniten ne suomalaiset, jotka ovat kitapurjeet lepattaen kiljuneet maahamme lisää humanitaarista maahanmuuttoa. Heitä ovat muiden muassa suuri osa niistä tieteenharjoittajista, joilla vielä on lupa toimia yliopistoissa ja joista suurin osa on poliittisesti vihervasemmistolaisia (ks. edellistä kirjoitustani).

Samaa porukkaa on paljon opiskelijaliikkeessä, joka on perinteisesti varsin vihervasemmistolaista. Maahanmuutosta kärsivät tätä kautta myös ne rähjäiset yhteiskunta-anarkistit, joille aina on kelvannut hyvä sosiaaliturva. Siinä hekin nyt näkevät, miten käy, kun omat koirat purevat. Eikä tämän artikuloiminen ole mitään vastakohtaistamista vaan todellisuudessa objektiivisena vallitsevan vastakohtaisuuden toteamista ja konfliktien avointa esiin saattamista.

[Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki bloginsa merkinnässä Vaihtoehtoinen vappupuhe 1.5.2016]

Koneisto tarvitsee varsinaisia maahanmuuttajia toimimaan solidaarisuuspokaleina {S}

Tämä koneisto ei itse asiassa edes halua, että ”syrjintä” lakkaa, sillä se elää itse sen syrjinnän etsimisestä, löytämisestä ja keksimisestä. Se ei tarvitse somaleita suomalaisen yhteiskunnan hyödyllisenä osana, vaan kävelevinä ja mahdollisimman näkyvinä solidaarisuuspokaaleina. Se tarvitsee niin somaleita kuin nykyisin arabejakin siksi, että se voi etsiä ja keksiä aina vain uusia ja uusia rasismin muotoja, mikä taas tietää sille varmaa tilinauhaa. Tämän vuoksi tavallinen suomalainen yrittäjä miettii useamman kerran, ennen kuin hän palkkaa somalin. Miksi palkata ihminen, jonka kohtelua vahditaan kuin pikkulapsen silmää ja jonka täysin perusteltukin irtisanominen saa aikaan rasismia kiljuvan joukkorääkymisen? Miksi ottaa riski? Sillä nykyisessä Suomessa somalia ei voi palkata työntekijäksi, hänet joutuu palkkaamaan suojelukohteeksi.

[Näin oli lausuttu 19.4.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnässä Pokaaliksi pakotettu.]

Puhuu enemmän tai vähennän profeetallisesta Jouko Pihosta {L}

Jouko Piho on teologisissa ja maailmankatsomuksellisissa asioissa aito oman tiensä kulkija.

Mesikämmen-blogissa oli alle kolme vuotta sitten julkaistunut perusteellinen arvostelu miehen kirjasta "Outo tie". Oi, katso:

Jouko Pihon outo tie

Vähän myöhemmin samassa paikassa oli ilmestynyt myös Jouko Pihon haastattelu. Oi, katso:

Jouko Piho puhuu!

PS Uudemmat Jouko Pihon asiat sitten löytää esim. hänen nettisivuiltaan. Ainakin hän on oman tiensä kulkija!

Käsittelee erästä evankeliumia kunnioittavaa liberaaliteologia {L}

Areiopagi-sivustolla julkaistui Panu Pihkalan artikkeli evankeliumia kunnioittavasta liberaaliteologi Charles Ravenistä. Oi, katso:

Maailma on yksi: Charles Raven uskon ja tieteen yhdistäjänä

Käsittelee eläinten luita {L}

Erään planeetan ihmeitä -blogissa käsitellään eläinten luita ja sitä, mitä niistä voi päätellä. Oi, katso:

Luiden lumoissa, osa 1

Luiden lumoissa, osa 2: usein kysyttyjä kysymyksiä

lauantai 21. toukokuuta 2016

Monet länsimaat kärsivät immuunikadosta {S}

Nykyinen valtaideologia on kuin AIDS eli se tuhoaa yhteiskunnan immuunijärjestelmän tuhoamalla yksi kerrallaan yhteiskuntaa ylläpitävät valtiosta riippumattomat instituutiot tai tekemällä niistä valtaideologian palvelijoita.

Matuvyöry on sitten se tauti, joka iskee, kun immuunipuolustus on heikentynyt. Kaikki länsimaat, jotka eivät kylmän sodan aikana olleet rautaesiripun sisäpuolella, kärsivät immuunikadosta.

[Vasarahammer-blogin pitäjä blogimerkintänsä Halla-aholainen maahanmuuttokritiikki umpikujassa lukijakommenteissa 20.4.2016]

Josif Stalinin voidaan sanoa olleen itserakkauden huipentuma {S}

Hruštšovin mukaan "Stalin käytti kaikkia kuviteltavia keinoja edistääkseen oman henkilönsä ihannointia". Hän toimitti virallisen elämäkertansa ja sen "mitä hillittömimpään imarteluun", jota hän piti riittämättömänä, hän lisäsi muun muassa fraasit: "Stalin on Leninin työn arvollinen jatkaja (...) tämän päivän Lenin"; edistynyt neuvostolainen sotatiede kehittyi entisestään toveri Stalinin käsissä (...) Sodan eri vaiheissa Stalinin nerous löysi oikeat ratkaisut (...)"; "Stalinin sotilaallinen mestarillisuus kävi ilmi sekä puolustuksessa että hyökkäyksessä. Toveri Stalinin nerous teki hänelle mahdolliseksi nähdä ennalta vihollisen suunnitelmat ja tehdä ne tyhjiksi." Ja sitten loppusilaus vailla vertaa: "Stalin ei milloinkaan sallinut vähäisimmänkään turhamaisuuden, omahyväisyyden tai itserakkauden häivän häiritä työtään."

[puolalaisbritannialainen toimittaja, historioitsija ja politiikan tutkija Isaac Deutscher (1907-1967) kirjassaan "Stalin" (suomennos: WSOY:n graafiset laitokset, Juva 1989: s. 514-515); Deutscher oli lisäksi stalinismia vastustanut marxistileninisti]

Kuunatsien tärkeimmät päämäärät {S}

Koti ja leivänkasvatus ovat aina olleet kuunatseilla ne tärkeimmät päämäärät.

[nimimerkki "o_turunen" 19.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa No onko ihminen sitten koskaan käynyt KUUSSA?]

[PS Olen itse nähnyt Iron Sky -elokuvan.]

Takkirauta-blogi on mennyt {M} {L}

Takkirauta-blogia, jonka merkintöihin olen tässä blogissani moneen kertaan linkittänyt, ei enää ole. Kirjoitin asiasta blogimerkinnänkin. Suuri suru.

Käsittelee kysymystä, aiheuttaako HPV-rokote sairaalaan joutumista {L}

Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa käsitellään kysymystä, aiheuttaako HPV-rokote sairaalaan joutumista. Oi, katso:

Vilunkia Magneettimediassa: HPV-rokote ja sairaalaan joutuminen

Kertoo riimukirjoituksesta {L}

Kauhistuttava Timo Hännikäinen kertoo Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan riimukirjoituksesta. Sekä jonkin verran myös Keski-Ruotsissa Norjan rajalla sijaitsevan Älvdalenin kunnan alueella sinnittelevästä vähemmistökielestä nimeltä älvdalska. Joka muistuttaa nk. muinaisnorjaa eli muinaisten viikinkien kieltä ja itse asiassa myös nykyistä islannin kieltä, tai fääriä. Kieli liittyy riimuihin eräällä tavalla. Oi, katso:

Pohjoista kirjoitusta

Miten Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui vuonna 1986 {L}

Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus tapahtui vuonna 1986 siksi, että siinä ydinvoimalassa oli käytössä heikkoa teknologiaa ja siksi, että voimalan käytöstä vastuussa olevat hemmot tekivät kaiken mahdollisen väärin. Enemmän asiasta pääset lukemaan Tekniikan maailman artikkelista. Oi, katso:

Tšernobylin viimeiset minuutit – mitä todella tapahtui?

PS Aiheen tiimoilta voit käydä lukemassa myös Tere Sammallahden blogimerkinnän Ydinvoimakeskustelu energiaevankelistojen kynsissä. (Tämän olen jo vähän aikaa sitten jakanut, mutta jaan nyt uudelleen.)

Toteaa Kreikan kuuluvan holhouksen alle {L}

Taloussanomissa julkaistui Vesa Varheen kirjoitus, jossa esitetään, että Kreikka kuuluisi oikeastaan holhoukseen. Oi, katso:

Kreikka kuuluu holhoukseen

perjantai 20. toukokuuta 2016

Pontikankeitto on hyvää! {S}

– Kolme, neljä kertaa vuodessa pitää keittää uusi satsi, kun edellinen loppuu, kertoo Morosov ja maistattaa vierailla viimeisestä pullostaan kahvilla maustettua 53-prosenttista viinaa. Se ei, ihme kyllä, maistu ollenkaan pontikalle.

– En tekisi tätä, jos voisin luottaa siihen, että kaupasta saa kunnon viinaa, sanoo Morosov. Kaupan vodkasta saa hänen mukaansa varmasti ainakin päänsä kipeäksi.

[Terveen pelin hengessä näin oli sanottu Ylen 16.5.2016 julkaistussa uutisessa otsikolla Varakkaat venäläiset hurahtivat pontikankeittoon.]

Arman Alizad propagandan palveluksessa {S}

Nelosella Arman Alizad / Pohjantähden alla: sietämätöntä propagandaa

– Migrin pomo kertoo kansainvälisistä sopimuksista ja että rajat kiinni ei ole mahdollista, koska kansainväliset sopimukset
– Rikoksia eivät ole tehneet ja jos ovat, niin ei voi yleistää koska yksilöitä
– Joku toimittaja (Virtanen tms.) änkyttää alaviiteistä, sunneista ja shiioista eikä lähtömaassa voi valita kenen puolella sotii, koska se olisi sama asia kuin jos täällä sodittaisiin suomenruotsalaisten puolella kaikkia muita vastaan
– Miehiä on siksi, että ne mieluummin jättää tytöt turvaan sodan keskelle ja elokuvissahan aina lähetetään vahvin hakemaan apua
– Päämäärä ei ole tärkeä, vaan se, että pääsee turvaan. Varmaan siksi kävelevät Suomeen saakka
– Farsia puhuva (eli Iranissa notkunut) afgaani kertoo, että talibanit vainoaa sitä ja haluavat pakottaa Syyrian sotaan
– Irakilainen homo kertoo, kuinka suomalaisessa vokissa muut erittäin hädänalaiset vainoavat häntä. Toisin sanoen heidän ongelmansa tuodaan tänne eikä ketään saa ulos maasta, koska kansainväliset sopimukset
– Ruotsin viranomaiset lähettivät meidät Suomeen, kertoi yksi
– Paperit katosi Unkarissa koska poliisit vaativat sormenjälkiä eivätkä he halunneet jäädä sinne
– Tämä on modernia pakolaisuutta, siksi he eivät ole nälkiintyneitä. Nälkäiset eivät jaksa kävellä tänne asti, joten heistä ei tarvitse välittää
– Tilaa suomen kielen kursseille ei ole, koska on niin paljon pakolaisia. Mites se nyt noin, eihän 32000 ole mitään, lähtömaissahan on edelleen miljoonia
– Nyt pelataan jalkapalloa, koska mitään tekemistä ei ole. Koska rahaa on vain 316 euroa kuussa, ei ole varaa kuukausilippuun
– Suomi ei voi linnoittautua, koskaan ei voi tietää kuinka paljon tulijoita on
– Näistä saadaan uusia suomalaisia, yhteiskunnan ylläpitäjiä
– Suurin osa pakenee hätää ja vainoa (lähde?)
***

Kuvio on siis seuraava: viranomaiset noudattavat mielipuolisia käskyjä, henkilökunta on kurpitsavankkuritarinoihin uskovia tahdottomia robotteja, vapaaehtoiset luulevat olevansa jotain suuriakin humanitaarisen kriisin ratkojia ja media toistaa näiden juttuja totena.

En suosittele ohjelmaa kenellekään

[Junes Lokka 17.5.2016 Facebookissa]

[PS En itse katsonut ohjelman tätä nimenomaista jaksoa, koska minulla oli vankka epäilys siitä, että Arman olisi antautunut sitä tehdessään vihamielisen propagandan palvelukseen. Lokan selvityksen perusteella voisin väittää, että olin oikeassa. Mutta en ole nähnyt kyseistä jaksoa. Tissit.]

En pidä kauheasti alkuräjähdysteoriasta {S}

Minun täytyy myöntää, että en oikeastaan kauheasti pidä alkuräjähdysteoriasta, koska se näyttää johtavan typerään lopputulokseen. Minusta olisi paljon hauskempi, jos maailmankaikkeus olisi aina ollut olemassa. Mutta todellisuus ei useinkaan tottele ihmisen toiveita.

[Tom Kärnä 15.5.2016 Tuomo "Squirrel" Hämäläisen Aleksanterin ratkaisu -blogin merkinnässä Paavin ei-denialismiudesta]

Ruotsissa on ulkomaalaisen toimittajan joskus vaikea tehdä työtä {S}

Oli pelottavaa tehdä näitä hommia Ruotsissa. Nuorukaisia oli niin paljon ja ne liikkuivat jengeissä. Poliisit kertoivat kranaattien heittelystä, ammuskeluista ja kivityksistä. Se paikka on kuin sotatanner. Työpäivä oli erittäin epämiellyttävä.

[Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistun uutisartikkelin mukaan toimittaja Mohammed Alayoub siitä, kun häntä ja hänen kollegaansa oli kivitetty Ruotsissa. He olivat itse siis Norjan valtiollisesta tv-yhtiö NRK:sta.]

Monikulturisteista ja siitä, millä edellytyksillä monikulturismi voi toimia {S}

Mitä tulee otsikon kysymykseen: monikulttuurisuus voi toimia, mikäli tulijat valikoidaan tarkkaan ja sopeutetaan vaikka väkisin. USA:n kansalaisuuden saaminen on pitkä prosessi.

Moni mokuttaja ilmeisesti haluaa USA:n edut, muttei ymmärrä niiden vaatimuksia. Sikäli mokuttajan ajatusmaailma muistuttaa saarilla eristyksissä eläneiden primitiivisten alkuasukkaiden ihmettelyä valkoisten uudisasukkaiden saapuessa. Eurooppalaiset rakensivat satamia, laitureita ja lentokenttiä, ja jonkin ajan kuluttua alkoi saapua laivoja ja lentokoneita täynnä kaikenlaista kivaa tavaraa. Alkuasukkailla ei tietenkään ollut mitään käsitystä maailman laajuudesta eikä siitä, mistä kaikki tuo vauraus oli peräisin: he pitivät sitä taikuutena tai jumalten lahjana ja yrittivät kopioida "valkoisen miehen taikaa" rakentamalla itse bambusta ja muusta roinasta laitureita ja lentokenttiä, minkä jälkeen he istahtivat odottelemaan "jumalten lahjoja" -- ja helppoa elämää odotellessaan laiminlöivät viljelyksensä ja koko yhteiskuntansa hoitamisen, mikä johti koko yhteisön perikatoon.

Samalla tavalla mokuttaja uskoo sitkeästi, että kun vain otetaan tarpeeksi mamuja, ne alkavat ennen pitkää taianomaisesti tuottaa jotakin -- samalla tavalla kuin he uskoivat sosialismin toimivan, kunhan tarpeeksi kauan yritetään. Mutta pinnallisena idioottina mokuttaja ei ymmärrä, että näennäisen monikulttuurisen USA:n vauraus perustuu mamujen laatuun eikä niiden määrään; toisin sanoen mamujen on oltava valmiita ja halukkaita omaksumaan länsimaiset arvot tai painuttava hiiteen. Tätä eivät tänä päivänä enää ymmärrä edes kaikki yhdysvaltalaiset.

[nimimerkki "Parsifal" 5.5.2016 pahan Hommaforum-keskustelupalstan ketjussa Miksi monikulttuurinen USA pärjää?]

[PS Voit myös halutessasi käydä lukemassa aiheeseen liittyvän blogimerkintäni Monikulttuurisuudesta ja monikulturismista.]

Mitä tiede oikeastaan on {S}

Tiede ei ole oikeastaan mitään muuta kuin maalaisjärjen käyttämistä. Tieteellisessä tutkimuksessa muodostetaan testattavia hypoteeseja. Niitä testataan kontrolloiduissa olosuhteissa tekemällä mittauksia ja havaintoja.  Tuloksia tulkitaan loogisesti ja niistä tehdään johtopäätöksiä. Tulokset julkaistaan kaikkien vapaasti arvioitavaksi ja kritisoitavaksi. Mikä näistä vaiheista on väärä? Minkä voisi jättää pois? Mikä muu olisi parempi tapa selvittää asioita?

[lääketieteen tohtori Juhani Knuuti Turun Sanomien blogeissa julkaistussa blogimerkinnässään Valetieteiden konferenssi 14.4.2016]

Sopiiko vastaanottoon perustuva pakolaispolitiikka Suomen väestöpolitiikan lähtökohdaksi? {S}

Kertaan vielä muutaman pääkohdan. Vastaanottoon perustuva pakolaispolitiikka ei sovi oman väestöpolitiikkamme lähtökohdaksi, sillä humanitaarinen maahanmuutto tuottaa länsimaihin suurempia ongelmia kuin se ratkaisee ongelmien syntysijoilla, jossa lähes kaikkien sosiaalisten ristiriitojen syynä on väestöräjähdys.

Sitä puolestaan luo ja ylläpitää islam omilla ekspansiivisilla lisääntymisnormeillaan ja heteroseksuaalisella paternalismillaan. Terroristijärjestöt, kuten ISIS ja Al-Qaida, tykkäävät siitä, kun Lähi-idän sotia pakenevat ihmiset levittävät islamia myös länsimaihin ja luovat siten jalansijaa muhamettilaiselle terrorille länsimaissa. Pakolaiset tulevat siis (tahattomasti tai tahallaan) edistäneiksi ääri-islamismin tavoitetta, joka on islamin juurruttaminen Eurooppaan. Tämän miekkalähetyksen kautta ajetaan vuosisatoja vanhaa Euroopan valloituksen ideaa.

[Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki bloginsa merkinnässä Vaihtoehtoinen vappupuhe 1.5.2016]

Jotkut uskovat objektiivisen totuuden olemassaoloon {S}

On olemassa ihmisiä, jotka uskovat objektiivisen totuuden olemassaoloon. He saattavat ajatella, että toimittajan ensisijainen velvollisuus ei ole ”sananvastuu” vaan pyrkimys totuuteen. Ihminen on vajavainen, joten hänen kykynsä ymmärtää totuus on rajallinen. Pyrkimys totuuteen on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin objektiivisen totuuden hylkääminen.

[Näin oli lausuttu 30.4.2016 Vasarahammer-blogin merkinnässä Sananvastuuvala, joka käsitteli valtamedian nk. journalistien valaa ns. hyvän ja totuudellisen journalismin puolesta.]

Pentti Linkola järjestä väittelyssä {S}

Yleensähän semmoinen sääntö on, että jos väittelet jonkun kanssa ja edustat järkeä, olet jo lähtöasetelmassa hävinnyt sen väittelyn.

[Pentti Linkola Sarastus-verkkolehden haastattelussa]

Homoseksuaalinen filosofi nk. kompensoivasta suvaitsevaisuudesta {S}

Olen itse soveltanut kompensoivan suvaitsevuuden käsitettä kuvatessani sitä ristiriitaa, jolla homot, lesbot ja muut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on taivuteltu puolustelemaan massamaahanmuuttoa, vaikka se ei ole enempää kotimaisten vähemmistöjen kuin enemmistöjenkään etujen mukaista. Kompensoivan suvaitsevuuden kautta suomalaiset seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt on ehdollistettu kannattamaan massamaahanmuuttoa ja maailmassa enemmistönä olevien kulttuurien leviämistä maahamme sillä verukkeella, että vastalahjaksi poliittinen vihervasemmisto on sitoutunut edustamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita.

Kompensoivan suvaitsevuuden mukainen kompleksisuus on siis seuraus vihervasemmiston kanssa käydystä vispilänkaupasta. Sen vakavin varjopuoli on, että samalla kun kotimaiset vähemmistöt (myös suomenruotsalaiset) luulevat parantelevansa asemiaan edistämällä maahanmuuttoa, niiden todellinen asema suhteellisesti heikkenee. Tämä näkyy tavassa, jolla islamisaatio koettelee homojen ja lesbojen oikeuksia, ja esimerkiksi Vantaalla venäjää puhuvien määrä on jo ylittänyt ruotsinkielisten määrän. Kompensoivaan suvaitsevuuteen liittyvän ajatuskulun virhepäätelmä alkaa premissistä, jonka mukaan maahanmuutto ja yleisen suvaitsevuuden vaatiminen lisäisivät kotimaisia vähemmistöjä kohtaan tunnettavaa suvaitsevuutta. Juuri tämä oletus on karkea erehdys.

Asia onkin aivan päinvastoin. Mitä enemmän maahamme tunkeutuu erilaisia etnisiä vähemmistöjä, sitä enemmän lisääntyy niin sanottu suvaitsemattomuus kaikkea erilaisuutta – myös seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjä – kohtaan ja sitä ahtaammaksi maassa jo olevien vähemmistöjen asema käy.

Eikä vika ole suinkaan suomalaisten ihmisten pahantahtoisuudessa. Olojen konflikoituminen johtuu siitä tosiasiasta, että kulttuurin kirjavoituessa ja vähemmistöjen määrän kasvaessa yhteiskunnallinen tehokkuus heikkenee ja syntyy arvo- ja intressikonflikteja. Syy epäviihtyisyyden lisääntymiseen ja niin sanottuun suvaitsemattomuuteen on siis nimenomaan monikulttuuristumisen leviämisessä taloudellisen, sosiaalisen ja poliittisen sietokyvyn ulkopuolelle.

[homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki 17.4.2016 bloginsa merkinnässä Kunniattomat oman pesän likaajat, jossa hän käsittelee mm. näyttelijä Antti Holman erästä lausuntoa]

Esittää, että monikulturismi on tämän päivän stalinismi {L}

Tuonen joutsen -blogissa esitetään, että monikulturismi on tämän päivän stalinismi. Oi, katso:

Monikultturismi on tämän päivän stalinismi

torstai 19. toukokuuta 2016

Sananvapaus on eri asia kuin lehdistön vapaus {S}

Sananvapaus on eri asia kuin lehdistön vapaus. Suuri osa toimittajakunnasta karsastaa sananvapautta. Tämä koskee niin MV:n tapaisia nettilehtiä kuin some-palstoja kuin lehtien omia kommenttipalstojakin. Monien toimittajien teksteistä kajastaa selvä katkeruus, kun heidän uutisina julkaisemansa mielipidekirjoitukset saavat peräänsä ryöpyn oikaisuja perusteluineen ja lähdeviitteineen. Eivät he ole tottuneet eivätkä sopeutuneet sen enempää mielipidemonopolin menettämiseen kuin siihenkään, että ainoa heidän kirjoitelmiensa totuudellisuutta valvova taho ei enää olekaan heidän oma hyvä sisko-ja veli kerhonsa, jota julkisen sanan neuvostoksi karahteerataan.

[nimimerkki "Strix Senex" 6.5.2016 Timo Vihavaisen blogin merkinnän Jotta muutkin oppisivat lukijakommenteissa]

Palestiinalaiset ovat katastrofi {S}

Palestiinalaiset valitsivat toimintatavat, joiden takia palestiinalaiset eivät voi enää käydä toissä Israelissa. Israelin talous menettää tässä tietenkin myös, mutta palestiinalaisillehan tilanne on katastrofi. Oikeastaan, palestiinalaiset ovat katastrofi, etenkin itsensä kannalta. Koko se porukka kuolisi nälkään, jos muut eivät niitä hengissä pitäisi.

[nimimerkki "L" 1.5.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Valtamedialla ei pitäisi enää olla syytä pitää itseään neuvostoliittolaista tiedonvälitystä parempana {S}

Vanha ylemmyydentunto totalitaariseen tiedonvälitykseen nähden ei taida tämän maan valtamediassa enää olla perusteltua. Toimittajakunta näyttää omaksuneen korkeimman tuomarin asenteen siihen aineistoon nähden, jota se kansalle välittää. Se ei ole uutta, mutta uutta on, ettei se edes viitsi kätkeä ylimielisyyttään, vaan päinvastoin sillä briljeeraa.

[Timo Vihavainen 18.4.2016 bloginsa merkinnässä Suomi luikertelee]

Käsittelee energiaratkaisukeskustelun hölmöyttä {L}

Tere Sammallahti käsittelee blogissaan energiaratkaisukeskustelun hölmöyttä. Mainitsee samassa yhteydessä myös Ylen. Oi, katso:

Ydinvoimakeskustelu energiaevankelistojen kynsissä

Esittää ajatuksensa roolipelaamisesta SPR:n hengessä {L}

Yrjöperskeles-blogissa esitetään ajatus roolipelaamisesta Suomen Punaisen ristin hengessä... tai ainakin ajatus on lafkan avittama. Oi, katso:

Nyt roolipelaamaan!

Esittää, että valtionsyyttäjänvirasto on poliittisesti motivoitunut laitos {L}

Entinen kansanedustajani, nykyinen eläkeläinen, evankelista ja ihmisoikeusaktivisti James Hirvisaari esittää blogissaan, että valtionsyyttäjänvirasto on poliittisesti motivoitunut laitos. Oi, katso:

Poliisin juttusilla

Kertoo, että Donald Trumpin kannattajat ovatkin varakkaita ja koulutettuja {L}

Suomen uutisissa kerrotaan, että Yhdysvaltain ihmishahmoisen hirviön ja tuoreen Republikaanisen puolueen presidenttiehdokkaan Donald Trumpin kannattajat ovatkin varakkaita ja koulutettuja. Mitä, voiko tätä uskoa!!?!! Oi, katso:

Yllättävä tutkimustulos – Trumpin kannattajat ovatkin varakkaita ja koulutettuja

Esittää juutalaisen tai poliittisen vitsin New Yorkista {L}

Palaneen käryä -blogissa julkaistui New Yorkista kotoisin oleva juutalainen tai poliittinen vitsi. Oi, katso:

Kaksi vanhaa kommaria

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Aika harva suvaitsevainen on kuitenkaan immuuni järkipuheelle {S}

Aika harva, joka on sisäistänyt poliittisen korrektiuden tiedostamattomalla tasolla, on uskossaan niin vahva, että olisi täysin immuuni järkiperusteluille.

[Vasarahammer-blogin pitäjä blogimerkintänsä Halla-aholainen maahanmuuttokritiikki umpikujassa lukijakommenteissa 20.4.2016]

Mitä iso määrä muslimeita aiheuttaa {S}

Ruukinmatruuna pitää truismina, että about jokaisessa maassa, jossa on iso määrä muslimeja ja ennenkaikkea mitä kehitysmaalaisempia he ovat, sitä enemmän he muodostavat ympäröivästä yhteiskunnasta erillään olevia enklaaveja, ja suhtautuvat nuivasti ympäröivään yhteiskuntaan ja sen arvoihin. Eikä mikään toimenpide ole muuttanut tilannetta toiseksi muissa maissa - ja pikemmikin niin, että mitä ymmärtävämmin ja suvaitsevammin islamiin ja sen tapakulttuuriin suhtaudutaan, sitä pahemmaksi tilanne käy.

[Näin oli 16.4.2016 lausuttu buddhalaisen nimimerkki "Ruukinmatruunan" Takkirauta-blogin merkinnässä Islamofobiaa tää tunne on, jossa oli käsitelty sitä, että islamofobia-käsitteen luoja Trevor Phillips oli tullut katumapäälle käsitteestään.]

Jylisee mediavallasta {L}

Entinen kansanedustajani James Hirvisaari jylisee blogissaan mediasta. Esittää myös rajallisen ratkaisuehdotuksen. Oi, katso:

Mediavalta

tiistai 17. toukokuuta 2016

Ovatko talibanit heteroja? {S}

Talibaaneista toki suurin osa on ilman muuta homoja - karvaiset äijät keskenään vuorilla muka jonkun uskonnollisen vakaumuksen tähden, takuulla - vuohiseksuaalien ohella.

[Näin oli lausuttu 20.12.2010 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Erään käytännön sotilaalliset hautajaiset, joka käsittelee Yhdysvaltain puolustus- tms. voimien homoseksuaaleja syrjinyttä käytäntöä, joka noihin aikoihin oli alkamassa väistyä. Lisäksi nykyään on Al-Qaidan ja talibanien lisäksi olemassa sellainenkin suuri ongelma kuin Islamilainen valtio (josta aikaisemmin on käytetty nimitystä Isis). Tissit. Ja vielä sanon sen, että mitään tässä siteerausmerkinnässä lainattua tai lausuttua ei saa käyttää merkkinä siitä, että minä itse suhtautuisin vihamielisesti homoseksuaaleihin.]

Numerot puhuvat totta islamisaatiosta {S}

Mikäli joku vasemmistolainen islamistimyötäilijä kiistää nuo väestönkehityksen ja asteittaisen islamisaation faktat, on se osoitus vain ja ainoastaan henkilön kyvyttömyydestä ymmärtää matematiikkaa ja yhteiskunnallisia ilmiöitä.

Numerot kuitenkin ovat mitä ovat: me voimme joko katsoa niitä silmiin ja tehdä hyvin informoituja päätöksiä kohtalomme suhteen, tai me voimme leikkiä, että päivänselvät luvut eivät olekaan totta ja seurata sivusta omaa tuhoamme. Se on meidän valintamme.

[Näin oli 7.5.2016 lausuttu Tuonen joutsen -blogin merkinnässä Islamisaation alkeet ymmärtämättömälle, jossa esitetään, että islamisaation kiistäjät ovat evoluution kiistäjien kaltaisia.]

Kiinalainen lääketiede ei ole kovin suosittua Kiinassa {S}

Toisin kuin Länsimaissa yleisesti uskotaan, moderni lääketiede on Kiinassa käytännössä lähes kokonaan syrjäyttänyt perinteiset kiinalaiset hoidot silloin kun potilaalla on varaa lääketieteelliseen hoitoon. Kaikilla ei kuitenkaan ole.

[lääketieteen tohtori Juhani Knuuti Turun Sanomien blogeissa julkaistussa blogimerkinnässään Valetieteiden konferenssi 14.4.2016]

Pentti Linkola arvojen suhteellisuudesta {S}

Islamin opetus voi olla historiallinen totuus siinä kulttuurissa. Ateenalaiset ylimykset ottivat aina joitain poikia ja opettivat niille sukupuolikäyttäytymistä. Ja se kuului siihen kulttuuriin, vaikka he olisivat nykykatsannossa pedofiileja jos ketkä. Lapsivaimoja ja miespuolisia puolisoita on varmaan ollut jo Muhammedin aikana. Tässä kulttuurissa se on tuomittavaa.

[Pentti Linkola Sarastus-verkkolehden haastattelussa]

Rappio ei ole aina pelkkä moraalinen kysymys {S}

Tietyissä asioissa rappio ei ole edes mikään pelkkä moraalinen kysymys, vaikka progressiiviset yrittää kaiken konservatismin maalata moraaliseksi puritanismiksi. Haluttomuus sitoutua ja innokkuus irtosuhteisiin on johtanut suureen määrään teiniraskauksia, ja puolet liitoista päättyy eroon. Sitten tulee yksinhuoltajaperheitä, joiden vanhemman on pakko hakea valtiolta tukea perheelle, koska yhden vanhemman tulot eivät riitä. Lapsetkin saavat huonommat eväät elämään: isättömänä kasvaneesta pojasta tulee viisi kertaa todennäköisemmin rikollinen kuin ehjästä perheestä tulleesta. Ei nämä siis ole moraaliasioita yksinomaan, vaan käytännön asioita, jotka vaikuttavat suoraan yhteiskunnan menestykseen ja ihmisten onnellisuuteen.

[Näin oli lausuttu 16.4.2016 Tuonen joutsen -blogin merkinnässä Miksi sinäkin tiedät, mikä kamelinvarvas on?, joka käsittelee naisten ja tyttöjen harrastamaa itsensä esineellistämisestä.]

Kertoo Norjan yleisradioyhtiön esittävän, että Ruotsissa on suuria lähiöitä, joissa ei ole enää lakia {L}

Paavo Tajukankaan sivustossa kerrotaan, että Norjan yleisradioyhtiö NRK esittää, että Ruotsissa on suuria lähiöitä, joissa ei ole enää lakia. (Tai ei ainakaan Ruotsin lakia.) Oi, katso:

NRK: Ruotsissa suuria lähiöitä, joissa ei ole enää lakia

Sanoo, että fiksu maahanmuuttokriitikko on sellainen, joka edistää asiaansa {L}

Tuonen joutsen -blogissa esitetään, että fiksu maahanmuuttokriitikko on sellainen, joka edistää asiaansa. Nimittää niitä muita idiooteiksi. Oi, katso:

Leirimme häiriköt ovat monikulturistien lottovoitto

Sanoo Suomen vir. ev.lut. kirkon arkkipiispalle, ettei tämän raamatuntulkinta kestä päivänvaloa, törkeästi {L}

Kansankokonaisuus-blogissa sanotaan oikein törkeästi Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon arkkipiispalle Kari Mäkiselle, ettei tämän raamatuntulkinta kestä päivänvaloa. Oi, katso:

Viesti arkkipiispa Mäkiselle

PS Koineekreikkani on hieman ruosteessa, mutta voisin väittää, että sana "arkkipiispa" merkitsee suomeksi ylipiispaa. Koineekreikan "arh" siis on suomeksi "yli". Sanassa H-äänne ilmeisesti lausutaan kovahälyisenä, kuten espanjan kielessä J esim. nimessä Jesus.

Kertoo lapsukaisten yllättäneen 88-vuotiaan naisen tämän omasta sängystä Ruotsissa {L}

Rähmispossun Sikolätti-portaalissa kerrotaan, että sotaa paenneet lapsukaiset olivat Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa yllättäneet 88-vuotiaan naisen tämän omasta sängystä. Oi, katso:

Lapsukaiset yllättivät 88-vuotiaan naisen tämän omasta sängystä

maanantai 16. toukokuuta 2016

S Kokoomuksen älyttömästä vihapuhekampanjasta

Grahn-Laasoselle ”vihapuhe” käsitteenä on kuin papukaijalle loru tai laulunpätkä, jota toistamalla se tietää saavansa herkkupalan. En kuitenkaan pidä mahdottomana, etteikö Grahn-Laasosella olisi tiettyä matelijamaista pelisilmää: romuttaessaan yliopistojen rahoitusta hän ryvettyi samalla julkisuudessa sen verran pahoin, että hänkin varmasti ymmärtää tämän kaltaisen sisällöttömän mutta hyvältä kuulostavan hömpän nostavan hänen osakkeitaan niiden poliittisten masokistien joukossa, jotka ovat valmiita vielä äänestämään kokoomusta.

[Näin oli lausuttu traditionalismia kannattavassa Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa Jarno Alanderin kirjoituksessa Rahalla rasismia vastaan, joka käsittelee Kokoomuksen Sanni Grahn-Laasosen ja tämän rakkauden ministeriön maksamaa kampanjaa "vihapuhetta" ja "rasismia" vastaan.]

Uljaan uuden ihmisen rakentamisesta {S}

Olennaista on ymmärtää, ettei edistyneistö ole koskaan tyytyväinen. Sen ”edistys” ei lopu koskaan. Se jatkaa ihmisen uudelleenrakentamista niin pitkään kuin sen annetaan. Se ei kunnioita niitä, jotka antavat sille periksi ja tekevät mitä se tahtoo. Päinvastoin. Jos pelkäät edistyneistöä, se haistaa pelkosi. Se syö sinut. (Sillä ei ole oikeasti hampaita, se vain murisee, mutta ei hampaattomassakaan kidassa ole mukavaa louskua.)

[kirjailija Joonas Konstig bloginsa merkinnässä Neljä tärkeää asiaa, jotka ymmärtää edistyksestä, eli Älä vastaa kyselyihin, joissa tarjotaan kolmatta sukupuolta 25.4.2016]

Mitä valtamedia tekee silloin, jos totuus on uhripääomaa omaavan ihmisryhmän kannalta epämiellyttävä {S}

Jos totuus on uhripääomaa omaavan ihmisryhmän kannalta negatiivinen, totuus joko pimitetään tai sitä kaunistellaan. Ihmisryhmän kannalta negatiivinen totuus voidaan tunnustaa, mutta kyseinen ihmisryhmä ei itse koskaan ole vastuussa negatiivisesta asiaintilasta, vaan se on aina jonkun vähemmän uhripääomaa omaavan ihmisryhmän syytä.

[Näin oli lausuttu 30.4.2016 Vasarahammer-blogin merkinnässä Sananvastuuvala, joka käsitteli valtamedian nk. journalistien valaa ns. hyvän ja totuudellisen journalismin puolesta.]

Mikä on kenties Suomen vahvin interpassiivinen liike {S}

Suomessa kenties vahvin interpassiivinen liike on evankelisluterilainen kirkko.

[Tuomo "Squirrel" Hämäläinen bloginsa 'Aleksanterin ratkaisu' merkinnässä interpassiivisluterilainen 6.5.2016]

Suvaitsevaiset ovat nykyajan porvareita {S}

Toistan tässä vanhan teesin, eli suvaitsevaiset ovat nykyajan porvareita. He ovat moraalinvartijoita, jotka kauhistelevat ruokottomuuksia. En näe suurta laadullista eroa vähäpukeisia naisia kauhistelevan 60-luvulla eläneen papin ja vähäpukeisia naisia kauhistelevan modernin feministin välillä.

[Näin oli lausuttu Unilaakson turinat -blogin merkinnässä Viihteen rappio 22.4.2016.]

Ketkä ovat luoneet islamilaisten maitten takapajuisuuden {S}

Muhamettilaiset maat ovat takapajuisuutensa luoneet aivan omatoimisesti ja siinä pysyvät niin kauan kuin jatkavat keskiaikaista uskonnonharjoitustaan. Tämä ei ole mikään herja, vaan perustuu asioita läheltä seuranneiden havaintoihin.

Mikäli satojen miljoonien ihmisten yhteisö julkaisee vielä tällä vuosituhannella tuskin lainkaan kirjallisuutta, mikäli se pitää suurimpana oppineisuutena kulttikirjansa ulkoa opettelemista ja estää naissukupuolta elämästä normaalia, vapaan kansalaisen elämää, ei sillä ole mahdollisuuksia modernisoitua.

[Timo Vihavainen 9.4.2016 bloginsa merkinnässä Onko meillä liikaa? – Arkkipiispan maailma ja Suomen velvollisuudet]

Esittää paremman toisiaan leikkaavien merkitysympyröitten kokoelman {L}

Entinen kansanedustajani James Hirvisaari jakaa blogissaan kuvan, jossa toisiaan leikkaavien merkitysympyröitten kokoelma. Minusta tämä on joka tapauksessa parempi kuin se, joka on tehty Junes Lokasta. Oi, katso:

Vihervasemmisto

L Hommaforumilla keskustelua Britannian entisen tasa-arvovaltuutetun järjen käyttöönotosta

Ilkeällä ja pahanlaatuisella Hommaforum-keskustelupalstalla on käyty lyhyehkö keskustelu Britannian entiselle tasa-arvovaltuutetulle Trevor Phillipsille tapahtuneesta järjen uudelleen löytämisestä. Oi, katso:

2016-05-11 UK: Hallitsematon maahanmuutto johtaa yhteiskuntien tuhoutumiseen

Kuntalaiset eivät halua Helvetin enkelien tiloja muutettavan pakolaisten asuntolaksi {L}

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa kerrotaan, että Ruotsissa Nackan kunnan asukkaat eivät halua Helvetin enkelien tiloja muutettavan pakolaisten asuntolaksi, koska Helvetin enkelit ovat turvallisempia kuin pakolaiset. Oi, katso:

Saltsjö-Boossa protestoidaan aivan yksin saapuneiden lapsukaisten asuntolaa vastaan

Puhuu Francis Fukuyamasta ja siitä, että joku maa voi saada megalomaanisen johtajan {L}

Francis Fukuyama on se kaveri, joka Itä-Euroopan ns. kansandemokratioiden sekä Neuvostoliiton romahdettua julkaisihe kirjan, jossa mainitsi melkein profeetallisesti historian lopun. Kansankokonaisuus-blogissa puhutaan hänestä ja siitä, että joku maa voi saada megalomaanisen johtajan. (Ellei ole jo saanutkin.) Oi, katso:

Bush, Obama vai Fukuyama - kuka ymmärsi Putinia

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Nk. valkoisen miehen syntitaakasta {S}

Sekä valtio-opillisesti että oikeusfilosofisesti katsoen on väärin, että nykyisiä sukupolvia yritetään taivutella tuntemaan syyllisyyttä siirtomaaimperialismin ajan teoista ja maksattamaan muiden ihmisten moraalivelkoja meillä. ”Valkoisen miehen taakkaan” vetoaminen on hurja syyllisyydentuntoja lietsova virhepäätelmä (ad hominem circumstantiae), jossa hyökkäyksen kärki kohdistetaan ryhmän (”meidän valkoisten”) oletettuihin (ei siis todellisiin ja kaikille tyypillisiin) ominaisuuksiin (”rikkaus” tai ”osallisuus siirtomaaimperialismiin”).

Tällainen argumentaatio on itse asiassa käänteistä rasismia, eikä siinä oteta huomioon kaikkea sitä hyvää, jota valkoinen mies on tehnyt kehitysmaissa; ovathan juuri ne Afrikan ja Kaukoidän maat kehittyneimpiä, joissa länsimaiden vaikutus, investoinnit, sivistys ja kulttuuri-invaasio ovat olleet vaikuttavimpia, kuten Etelä-Afrikka, Egypti, Etelä-Korea ja Australia. Kaksi vääryyttä ei tuota tietenkään yhtä oikeutta (lex talionis), mutta keskustelun tervehdyttämisen kannalta voisi olla hyväksi, jos puhuttaisiin välillä myös ”mustan tai keltaisen miehen taakasta”, jota aiheuttaa jatkuva avun kohteeksi heittäytyminen ja ekokatastrofia vauhdittava vastuuton lisääntymispolitiikka kehitysmaissa.

Myös keskustelun historialliset premissit on asetettu päin honkia, ja ne ovat johtaneet premissivirhepäätelmiin (argumentum ad logicam). Suomalaiset eivät ole koskaan harjoittaneet siirtomaaimperialismia, mutta kansakuntamme on ollut kylläkin kahden suurvaltapolitiikkaa harjoittaneen valtion riiston kohteena. Usein sanotaan, että orjalaivat tilkittiin suomalaisella tervalla, mutta unohdetaan, että Pohjanmaan ja Savon tervapadoissa tuotettu hyödyke myytiin Tukholman tervamarkkinoiden kautta.

Tässä valossa olisi oikein, että Suomi ei ottaisi vastaan lisäpakolaisia mistään suunnasta – ei rajan yli tulevia laittomia maahanmuuttajia eikä myöskään ”suoraan pakolaisleireiltä” kyyditettäviä, kuten pääministeri Juha Sipilä haluaisi omassa kristillisessä syyllisyydentunnossaan piehtaroiden.

[Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki bloginsa merkinnässä Vaihtoehtoinen vappupuhe 1.5.2016]

Jotkut kristityt käyttäytyvät sosiaalisessa mediassa tuhmasti {S}

Se [kielenkäyttö] on niin käsittämätöntä ja se lokeroituminen siellä [somessa], miten seurataan yhtä tiettyä johtajaa ja yhtä tiettyä ääntä ja peukutetaan se kuristuksiin asti. Sitten ollaan tyytyväisiä siinä, kun kuulee oman äänen kaiun ja oman yhteisön tuen.

[kristitty psykologian maisteri ja kirjailija Ilkka Koivisto joskus kristinuskoisessa Radio Deissä joidenkin kristittyjen käyttäytymisestä sosiaalisessa mediassa]

Käsittelee kysymystä, miltä tuntuu olla eläin {L}

Erään planeetan ihmeitä -blogissa julkaistui merkintä siitä, miltä tuntuu olla eläin. Oi, katso:

Miltä tuntuu olla eläin?

Kertoo, että autisteista harva uskoo persoonalliseen Jumalaan ja selittää myös, että miksi ei {L}

Lari Launosen kirjoittamassa Areiopagi-sivustolla julkaistussa kirjoituksessa kerrotaan, että autisteista harva uskoo persoonalliseen Jumalaan ja selitetään myös, että miksi ei. Oi, katso:

Autisteista harva uskoo persoonalliseen Jumalaan

Esittelee kauhuelokuvan, joka kertoo uudisraivaajaperheestä 1630-luvun Uudessa Englannissa {L}

Sarastus-verkkolehdessä julkaistui Jarno Alanderin kirjoittama artikkeli Robert Eggersin ohjaamasta kauhuelokuvasta The Witch: A New-England Folk Tale, joka kertoo uudisraivaajaperheestä 1630-luvun Uudessa Englannissa. Ja siitä, mikä ihmistä pitää pystyssä. Oi, katso:

Puritaaniperheen perikato

Sanoo, että EU:n säännöt sallivat rahan jakamisen Kreikalle ja sen velkojille, mutta eivät kriisin ratkaisemista {L}

Taloussanomissa julkaistui Risto Pennasen kirjoittama teksti, jossa sanotaan, että EU:n säännöt sallivat rahan jakamisen Kreikalle ja sen velkojille, mutta eivät kriisin ratkaisemista. Oi, katso:

EU:n sääntöjä on muutettava

Toteaa, että uskontodialogissa Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko perääntyy, mutta islam ei {L}

Helsingin yliopiston eläkkeellä oleva Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen toteaa hänestä tehdyssä Seurakuntalainen-lehdessä julkaistussa jutussa, että uskontojen välisessä dialogissa Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko perääntyy, kun taas islam ei. Oi, katso:

”Kristillinen kirkko on Euroopan tukijalka”

PS On muuten aika hävytöntä nimittää kristillistä kirkkoa Euroopan tukijalaksi. Muistakaa orjalaivojen terva sekä suomalaisten kanta-asukkiperunanenien harjoittama toisten ihmisten neekeriksi haukkuminen ja se, että apostoli paavali ja Jeesuskin miekalla levittivät kristinuskoa, kun taas islam levisi alusta alkaen rauhanomaisesti. Ja sitä paitsi väite on ristiriidassa Suomen valtionuskonnon monikulturismin kanssa.

Puhuu nykyajan taiteesta {L}

Timo Vihavainen puhuu blogissaan nykyajan taiteesta. Oi, katso:

Taidetta ja fanitusta

lauantai 14. toukokuuta 2016

Missä näkyy parhaiten relativismin paradigman valta {S}

Relativismin paradigman valta näkyy voimakkaimmin perinteisissä medioissa, kuten sanomalehdissä, radiossa, televisioissa ja muissa viestimissä. Ne esittävät totuutena asioita, joita niiden toimittajat ovat päättäneet esittää totuuksiksi, riippumatta siitä, mikä niiden tosiasiallinen objektiivinen totuusarvo on.

[nimimerkki "Ruukinmatruuna" Takkirauta-bloginsa merkinnässä Media, vastamedia ja relativismi 8.5.2016]

EU- ja monikulturismipelistä {S}

Poliittinen korrektius rasismi- ja vihapuhelainsäädäntöineen ovat itse itsensä pelinjohtajan rooliin ylentäneiden viimeisiä puolustuskeinoja pakottaa muut pelaamaan peliä. Peliä, joka on ohitse ja joka alunperinkin oli mahdoton peli. EU monikultturismi- pelinä on mahdoton peli, koska globalistista eliittiä lukuunottamatta juuri kukaan ei kykene samaistumaan EU- nimisen pelin pelaajaksi.

[Jarkko Sandell 7.5.2016 Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Teotwawki – luottamuksen loppu. Jos ketään kiinnostaa, niin kirjoituksen otsikossa näkyvä "Teotwawki" on lyhenne sanoista The end of the world as we know it – Maailman loppu sellaisena kuin me tunnemme sen.]

Halla-aho ja maahanmuuttokriittiset ovat Perussuomalaiset-puolueen sisällä oppositiossa {S}

[...]Perussuomalaiset ovat menneet mukaan konsensuspolitiikkaan ja Soinin johdolla myös pysyvät siinä. Arvostan edelleenkin Halla-ahoa ja kunnioitan hänen tekemäänsä suunnatonta työtä. Mutta hän näyttää olevan puolueensa oppositiossa. Poliittisen vaikuttamisen mahdollisuus on tällä hetkellä nollan ja olemattoman puolessa välissä. Se, mitä perussuomalaiset tarvitsevat on oikea rökäleselkäsauna seuraavissa vaaleissa. Ehkä silloin puolueessa hoksataan miettimään, että minkä vuoksi se Jytky oikein tuli. Itselläni seuraavissa vaaleissa on se tilanne, että saatan ensimmäisen kerran eläissäni jättää äänestämättä.

[nimimerkki "Yrjöperskeles" 20.4.2016 Vasarahammer-blogin merkinnän Halla-aholainen maahanmuuttokritiikki umpikujassa lukijakommenteissa]

Ruben Stiller lausui rehellisesti syyn sille, miksi meidän pitää kunnioittaa islamia {S}

Ylen Ruben Stiller sanoi Pressiklubi-ohjelmassaan Charlie Hebdo -iskujen jälkeen, ettei hän haluaisi julkaista yhtäkään Muhammed-pilakuvaa, koska pelkää siitä koituvia seuraamuksia. Tämä oli ehkä rehellisin perustelu, mitä viime vuosien pilakuvakohuissa on toimittajan suusta kuultu. Epäilen, että tämä nimenomainen sentimentti auttaa selittämään suomalaisen median varovaisen lähestymistavan Muhammed-sarjakuvia kohtaan. Kansallismieliseltä laidalta journalisteja syytetään usein ksenofiliasta, mutta voi olla, että ainakin pilakuvien kohdalla kyse on yksinkertaisesti pelokkuudesta. Kukaan tuskin haluaa oman toimituksensa joutuvan seuraavan terrori-iskun kohteeksi.

[Näin oli Aleksi Tuomi lausunut Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Vapaahko sana.]

Kertoo Suomen tippuneen läpinäkyvyysindeksissä kehitysapurahoituksestaan heikosti raportoivien maiden ryhmään {L}

Kehitysyhteistyön palvelukseskuksen (Kepa) sivuilla julkaistui Janne Hukan kirjoittama artikkeli, jossa kerrotaan Suomen tippuneen uusimmassa Publish What You Fund -järjestön läpinäkyvyysindeksissä kehitysapurahoituksestaan heikosti raportoivien maiden ryhmään. Oi, katso:

Kehitysavun läpinäkyvyys edelleen heikkoa

PS Kirjoitin tämän merkinnän, koska olin unohtanut, etten oikeastaan kannata valtiollista kehitysapua. Ja nyt en jaksa enää poistaa tätä.

Purkaa jonkun EVA:n pamfletin verokeitaista {L}

Finnwatch-järjestön sivustolla puretaan jonkun EVA:n pamfletti verokeitaista. Oi, katso:

EVA verokeidaspopulistina

perjantai 13. toukokuuta 2016

Pölhöpopulisti {S}

Kreikan apupaketin jälkeen niin Kreikassa kuin muuallakin Euroopassa asiat ovat kunnossa. Joka muuta väittää on pölhöpopulisti.

[kykypuolue Kansallisen Kokoomuksen ministeri Alexander Stubb vuoden 2011 huhtikuussa Kreikan ensimmäisestä tukipaketista]

S Mitä toisinajattelusta on koitunut homoseksuaaliselle filosofille Jukka Hankamäelle

Median ja osittain myös tieteellisen ajatteluperinteen edustajina esiintyneiden tahojen on ollut usein vaikea ymmärtää, mistä maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskritiikissäni on ollut kyse. Aiheita koskeva kriittisyyteni on yritetty leimata rasismiksi tai fasismiksi tai vähintäänkin kaljupäisen natsihomon harhaisuudeksi. Tiedostavaisten mielestä maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta jokaisen täytyisi automaattisesti kannattaa. Muuten otetaan virat, varat ja yliopistolliset toimintaresurssit pois, ja ne annetaan niille, jotka suostuvat edistämään maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä, aivan niin kuin tendenssimäisessä tiedepolitiikassa on tehtykin.

Tällä tavoin minulle on avautunut tie todelliseen kulutuskommunismiin, jossa filosofin pitää Platonin mukaan elää. Mutta nautinpahan samalla puolueettomuudesta ja asemasta, jossa voin sanoa hyväksyväni vain sellaisen, missä on järkeä.

[Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki bloginsa merkinnässä Vaihtoehtoinen vappupuhe 1.5.2016]

Mitä edistyneistölauma tekee {S}

Edistyneistölauma tekee mitä johtajattomat laumat tekevät: määrätietoiset lampaat lauman reunoilla alkavat uumoilla, mihin suuntaan lauma on seuraavaksi liikkumassa. He kiiruhtavat sinne ensimmäisenä ja alkavat sieltä huutokisan: tulkaa tänne! Se edistynyt märehtijä, jonka huutoa sitten kuunnellaan, vaikuttaa johtajalta, vaikka hän oli vain sattunut ensimmäiseksi.

[kirjailija Joonas Konstig bloginsa merkinnässä Neljä tärkeää asiaa, jotka ymmärtää edistyksestä, eli Älä vastaa kyselyihin, joissa tarjotaan kolmatta sukupuolta 25.4.2016]

Mitä voimme tehdä {S}

Nyt kun luottamus poliittisiin johtajiin, mediaan ja viralliseen propagandaan on aallonpohjassa, tarvitaan toimintaa joka perustuu muullekin kuin maahanmuuton ja EU-integraation vastustamiselle. Jotakin sellaista luonnostelin hiljattain pitämässäni puheessa. Yhteenkuuluvuutta ja vastuuntuntoa kantaväestön keskuudessa voidaan lujittaa valvomalla omien asuinalueiden turvallisuutta, järjestämällä itsepuolustuskoulutusta, järjestämällä vapaaehtoistoimintaa kantaväestöön kuuluvien vähäosaisten auttamiseksi, organisoimalla taloudellisia tukiverkostoja ja liiketoimintaa… Mahdollisuudet ovat rajattomat. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin saada ihmiset tietoisiksi siitä keitä he ovat, ja ylpeiksi siitä. Kaikki omaa kulttuuriperintöä esille tuovat tilaisuudet ja julkaisut ovat ehdottoman kannatettavia. Näkisin mieluusti kansallismielisten järjestämiä luentotilaisuuksia historiasta tai kansanperinteestä, konsertteja, kirjallisuusiltamia. Kaikki tällainen edistää energisen mutta hajanaisen poliittisen liikehdinnän muuttumista oikeaksi yhteisöksi, oikeaksi vaihtoehdoksi eurooppalaiselle tyhjiölle.

[kauhistuttava Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa tekstissään Bryssel ja eurooppalainen tyhjiö]

Siteerausmerkinnät näyttävät pursuavan yli {M}

Olen vähentänyt linkitysmerkintöjen tekemistä ja julkaisemista. Kuitenkin olen näköjään tehnyt päinvastoin siteerausmerkintöjen suhteen.

Kuluvalla viikolla tapahtuukin näin ollen jotain jossain määrin uskomatonta. Nimittäin tällä nimenomaisella viikolla tulee tässä blogissani ilmeisesti julkaistumaan yli kolmekymmentä (30) siteerausmerkintää.

Toivon, etten jatka näin rajun oloista julkaisemistahtia jatkossa. En halua, että henki menee.

Muusikko Petri Kaivanto on paha ja ilkeä {L}

Muusikko Petri Kaivanto on ilkeä. Blogissaan tämä mies on nimittäin julkaissut jotain kikkelikorttiakin pahempaa. Oi, katso:

Possukortti

Esittelee värittämiään mustavalkokuvia sotiemme ajoilta {L}

Suomen sotilas -lehdessä oli julkaistunut Tommi Rossin juttu miehen itse värittämistä sotiemme aikaisista mustavalkokuvista. Kuvat ovat minusta itse asiassa varsin mainioita. Oi, katso:

Historiaa väreissä

PS Minulle ei ole maksettu penniäkään tämän mainoksen kirjoittamisesta. Kukaan ei ole myöskään pyytänyt minua tekemään tätä, ei edes jutun tekijäkirjoittaja. Mutta nuo kuvat vain ovat niin kivoja...

Kertoo, että tervetulleet ulkomaalaiset kotivieraat olivat harjoittaneet yllätyslähestymistä perheen 10-vuotiaaseen tyttäreen {L}

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa kerrotaan, että tervetulleet ulkomaalaiset kotivieraat olivat harjoittaneet yllätyslähestymistä perheen 10-vuotiaaseen tyttäreen. Yllätys tapahtui ilmeisesti Ruotsissa. Oi, katso:

Kotiinsa kaksi lapsosta majoittaneen unelmoijan 10-vuotiasta tytärtä ahdisteltiin seksuaalisesti

torstai 12. toukokuuta 2016

Gazan asukkaiden pahin sortaja {S}

[...]Gazan asukkaiden pahin sortaja on aluetta despoottisin ottein hallitseva Hamas. Egyptin ja Israelin ylläpitämän Gazan saarron laillisuutta perustellaan nimenomaan sillä, että kyseessä on aseellinen konflikti Israelin ja Gazaa hallitsevan islamistisen Hamas-terroristijärjestön välillä. Tämä antaa Hamasille ylivoimaisen keinon saarron lopettamiseksi.

Israel ja kansainvälinen yhteisö ovat asettaneet Hamasille kolme ehtoa suhteiden normalisoimiseksi: tunnustaa Israelin olemassaolon oikeus, terrorista ja väkivallasta luopuminen sekä Lähi-idän rauhanprosessiin ja siihen liittyviin sopimuksiin liittyminen.

Kun Hamas uskottavasti täyttäisi nämä ehdot, kysymys ei enää olisi aseellisesta konfliktista, jolloin saarto muuttuisi laittomaksi ja se olisi pakko lopettaa.

Saarron lopettaminen saisi Gazassa aikaan reippaan talouskasvun ja lisäisi myös työllisyyttä. Tämä parantaisi huomattavasti gazalaisten oloja. Ja kun Hamas terrorin ja vihakasvatuksen sijasta keskittäisi resurssinsa Gazan kehittämiseen, asukkaiden olojen parantamiseen ja koulutukseen, ei lopputulos voisi olla mitään muuta kuin paljon nykyistä parempi Gaza.

Miksi Hamas ei käytä tuota ylivoimaista keinoa?

[nimimerkki "Häxpi" 24.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Kuinka monta osapuolta on Israelin ja Länsirannan ja Gazan palestiinalaisten kriisissä {S}

webster

Kirjoitit:

“Rauhanprosessin tiellä on varmastikin moninaisia esteitä, mutta kyllä neuvottelut aina väkivallan voittavat. Molemmilla puolilla on tavoitteita, joista pitää vain neuvottelujen edetessä luopua. ”

EI ole mitään "molempia osapuolia". Osapuolia on neljä. Israel, Fatah, Hamas ja Arabiliitto.

Kunhan kolme viimeksi mainittua saavat päätettyä, kuka edustaa ns. Palestiinan Kansaa, voi Israel sitten neuvotella sen osapuolen kanssa.

[nimimerkki "L" 6.5.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Ehdotus vihapuheen vähentämiseksi rattijuoppoja kohtaan {S}

Monien mielenosoitusten kestolausahdus "rajat kiinni" on toki yksinkertainen ja selkeä vaade, mutta ei riitä terrorismin torjuntaan, sillä tekijöitä ja heidän potentiaalisia seuraajia on jo maissamme runsaasti. On ryhdyttävä terrorismin vastaisiin toimiin myös rajojen sisällä. Tokihan näin on tehty, sillä meidän monikulttiristinistipäättäjämme ovat laittaneet aimo pinon rahaa palamaan asian vuoksi. Tämän operaation ansiosta me ymmärrämme islamia paremmin, suvaitsemme sitä reilummin, tuemme sitä runsaammin ja rahoitamme sitä enemmän - verorahoilla tottakai. Tulosta on toki tullut, ei vaan sitä luvatun kaltaista: terrorismi lisääntyy, ISIS saa yhä enemmän uusia rekryjä ja uhriluku kasvaa.

Joka ikinen kerta kun islam hyökkää, joka ikinen media toitottaa yhteen ääneen islamin olevan rauhan uskonto. Ehdotanpa siis näkökulmaa. Seuraavan kerran kun rattijuoppo tappaa lapsen, ryhtyköön jokainen sanomalehti kirjoittamaan rattijuoppojen olevan voimavara ja rikkaus. On hyvä myös muistuttaa vihanpidon olevan törkeää, sillä kuitenkin vain harva rattijuoppo tappaa lapsen tai toimii avunantajana tässä rikoksessa. Juuri näin absurdi nykytilamme on.

[aina kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen Kyuu Eturautti 7.5.2016 bloginsa merkinnässä Suvivirrestä snackbariin]

Millä tavalla rakettiterrori Gazasta Israeliin voidaan pysäyttää {S}

Aseelliset vastaiskut ovat toistaiseksi ainoa keino pysäyttää akuutti rakettiterrori Gazasta Israeliin. Ilman vastatoimia rakettiterrori olisi pelkkää israelilaisten koteihin ja muuhun elinympäristöön kohdistuvaa vapaata ammuntaa.

[nimimerkki "Häxpi" 26.4.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa Eikö Israel näe rauhanmahdollisuutta aitansa takaa?]

Li Andersson on parempi kuin yksikään arabikonservatiivi {S}

Uskon myös jakavani Li Anderssonin kanssa enemmän yhteisiä asioita kuin ensimmäisenkään arabikonservatiivin kanssa – hän on meikäläisiä.

[traditionalisti Lauri Stark Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa artikkelissaan Ystävistä ja vihollisista]

Pentti Linkola kansainvälisestä muuttoliikkeestä {S}

Onko ihanne se että kaikki belgialaiset muuttaa Ranskaan tai Hollantiin ja hollantilaiset Saksaan taikka Belgiaan? Kukaan ei asu siinä maassa, missä on syntynyt. Sekö siinä on se periaatteellinen perusajatus vihreillä? Sitä sopii kysyä edelleenkin. Mikä hirmuinen hohto siinä on, että ihmiset eivät asu siellä missä ne ovat syntyneet ja kasvaneet vaan niiden täytyy välttämättä muuttaa toiseen maahan? Kysymyshän aina puuttuu. Yleensä ei missään asiassa kysytä, että miksi. Tai sitten kysymykseen, miksi näin tehdään, vastataan: koska niin tehdään. Tyhjentävä vastaus!

[Pentti Linkola Sarastus-verkkolehden haastattelussa]

Kommunistit ovat oikeastaan hörhöjä {S}

Keskityn tässä postauksessani jälleen Kekkosen ajan Suomeen ja teen sen sävelten siivin eli käyn hieman läpi taistolaismusiikin mieleenpainuvimpia edesottamuksia. Se, että kirjoitus ei välttämättä etene täydellisen taistolaispositiivisessa hengessä saattaa tietysti kirvoittaa vanhassa, nykyisin 70-vuotiaassa taistolaisnuoressa kommentin, että miksi ihmeessä sinä ilkut sitä meidän ihanaa nuoruuttamme. Se kun oli meinaan muutenkin niin ihanaa ja rauhan puolestahan me vaan toimittiin. Ja olihan meillä kumminkin parhaat bileet.

No tottahan minä ilkun. Te olitte pellejä, hyödyllisiä idiootteja jotka fanititte totalitaarista järjestelmää, jonka olisitte halunnut tänne itsekin, vaikka te torvet ette oman erinomaisuutenne humalassa tajunneet, että mitä te oikeastaan olitte tekemässä. Itse näen, että te olitte sosialistisessa innossanne täsmälleen samanlaisia kuin 1930-luvun lapualaiset omassa innossaan. Ero tietysti on siinä, että te ette muiluttaneet ketään, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö teillä olisi siihen ollut halua. Teillä vaan ei ollut siihen kykyä. Te olisitte varmaankin halunneet jonkun muun tekevän sen puolestanne, mutta ne tyypit vasemmistolaisissa piireissä jotka olisivat siihen ehkä kyenneetkin keskittyivät käymään töissä saadakseen itselleen omakotitalon, auton ja mikseipä kesämökinkin eivätkä innostuneet teidän internatiolistisista haaveistanne. Eli he toimivat elääkseen sitä pikkuporvarillista elämää, jota te niin halveksitte ja jota siitä huolimatta tekin elitte. Heidän kustantamanaan.

[Näin oli lausuttu Yrjöperskeles-blogin merkinnässä Jotain ihan muuta XXXVII 1.4.2016.]

Pentti Linkolaa haastateltiin aika pitkästi {L}

Sarastus-verkkolehdessä on nyt julkaistu kokonaisuudessaan kalastaja ja ekofasisti Pentti Linkolan haastattelu, joka julkaistiin kolmessa osassa. Joista viimeisin 8.5.2016. Oi, katso:

Pentti Linkolan haastattelu (osa 1)

Pentti Linkolan haastattelu (osa 2)

Pentti Linkolan haastattelu (osa 3)

Esittelee vielä lisää juurettomia kosmopoliitteja {L}

Palaneen käryä -blogissa esitellään vielä lisää juurettomia kosmopoliitteja, jotka näyttävät olevan ranskalaisia. Esitetään, että "eurooppalainen" eliitti ei tunne syvää kiintymystä todellista Eurooppaa kohtaan. Oi, katso:

Lisää juurettomia kosmopoliitteja

Käsittelee iskevästi ja asiaan kuuluvasti sananvapautta {L}

Pekan porstua -blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään iskevästi ja asiaan kuuluvasti sananvapautta. Mainitaan myös valtamedian nk. journalistien "sananvastuuvala". Oi, katso:

Anteeksi, että olen oikeassa

Kertoo, että Ruotsissa rahdataan taas lastenkirjoja roviolle {L}

Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa kerrotaan, että Ruotsissa rahdataan taas lastenkirjoja roviolle. Kuka se olikaan sanonut, että jos poltetaan kirjoja, niin sitten ruvetaan polttamaan ihmisiäkin?... Oi, katso:

Ruotsissa ollaan taas rahtaamassa lastenkirjoja roviolle

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Miksi naisten kätteleminen on islamin mukaan väärin, mutta vääräuskoisten naisten raiskaaminen oikein? {S}

Epäselväksi jäi kuitenkin se, miksi naisten kätteleminen on haram, mutta vääräuskoisten naisten raiskaaminen näyttää olevan halal. No, kai sentään muistavat olla kättelemättä.

[Näin oli lausuttu Jaskan pauhantaa -blogin merkinnässä Uutiskatsaus 18/2016 4.5.2016. "Haram" merkitsee islaminuskon mukaan kiellettyä ja "halal" islaminuskon mukaan sallittua.]

Kypäräpappi on tapettu {S}

Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin saamien tiedustelutietojen mukaan kokoomuspuolueen aktivistit ampuivat puolueen vanhan symbolin kypäräpapin vuonna 1990, sulattivat kypärän ja upottivat sen Itämeren syvimpään kohtaan, tuhkasivat ruumiin sekä sirottelivat tuhkan kahteenkymmeneen erittäin salattuun paikkaan ympäri Suomea. Sen jälkeen kokoomusaktivistit kävivät ampumassa Lapista viimeisetkin noitarummun taitajat ja polttivat kaikki noitarummut, ettei kypäräpappia vahingossakaan voisi enää manata henkiin. Operaatiota voidaan kutsua täydelliseksi menestykseksi ja nykyisin kokoomuksen symbolina toimii kypäräpapin sijasta itsestään selfieitä ottava imelä pukumies, joka kannattaa sekä punavihreitä arvoja että politbyroojohtoista ylikansallista keskusvaltaa.

[Näin oli lausuttu Yrjöperskeles-blogin merkinnässä Kaljupäisiä uutishavaintoja osa LXXIII. Merkintä käsittelee Kokoomuksen opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen ja tämän rakkauden ministeriön ns. rasismin ja ns. vihapuheen vastaista kampanjaa.]