Olisi virhe ajatella, että veroparatiisit ja äärimmäinen rikkaus ovat välttämätön osa markkinataloutta. Ne ovat häiriö, joka on korjattavissa. Oxfamin selvityksen mukaan kaksi kolmasosaa miljardöörien varallisuudesta on peräisin perinnöistä, monopoleista tai hyvä veli -järjestelyistä.
Yhdysvalloissa on viime aikoina kirjoitettu paljon siitä, että markkinat ovat keskittyneet harvojen suuryritysten käsiin. Monopoliasetelmasta kärsivät kuluttajat, uudet yritykset ja markkinat kokonaisuutena.
Ilmiöön linkittyy amerikkalaisten suuryritysten teollisen mittakaavan verovälttely. Viidellä teknologiajättiläisellä on veroparatiiseissa säilössä yhteensä yli 500 miljardin dollarin edestä varoja. Trumpin ajama verouudistus antaa niille mahdollisuuden kotiuttaa voittoja Yhdysvaltoihin alennetulla veroprosentilla. Oikeustieteiden professori David Herzig kuvailee tätä New York Timesissa valtavaksi lahjaksi osakkeenomistajille.
Aggressiivinen verosuunnittelu antaa veroja vältteleville monikansallisille yrityksille epäreilun kilpailuedun ja vääristää markkinoita. Verotuksen minimointiin tähtäävä strategia myös ohjaa yrityksen huomiota pois olennaisesta: parempien ja kilpailukykyisempien tuotteiden suunnittelusta ja valmistamisesta.
[Näin oli lausuttu Lyydia Kilven kirjoittamassa Kehitysyhteistyön
palvelukeskuksen Kepan sivuilla 30.4.2018 julkaistussa artikkelissa Veroparatiiseista voidaan päästä eroon.]
lauantai 22. syyskuuta 2018
perjantai 21. syyskuuta 2018
S Ihan normaali puhe käsitetään vihapuheeksi
Vaikken ole itse koskaan ketään solvannut tai uhkaillut, tiedän kyllä,
että monikin voisi luokitella monikulttuurisuutta arvostelevat tekstini
vihapuheeksi. Ehkei näistä monet välitä, koska eivät tiedä kuka oikeasti
olen. Silti uskon, että tämänkin julkaisun kimppuun käydään vielä
joskus ihan lainsäädännön voimalla. Sitä odotellessa yritän keksiä
vaihtoehtoja. Ehkä hankin oman painokoneen ja alan jakaa lentolehtisiä…
[Näin oli lausuttu nimimerkki "Jejan" kirjoittamassa Kansalainen-verkkolehdessä 22.8.2018 julkaistussa lukijakirjeessä Kokoomus, sananvapaus ja vihapuhe.]

S Sanders: Yhdysvaltain republikaanien mielestä sosiaali- ja ympäristöohjelmiin ei riitä rahaa
When it comes to health care, education, protecting our environment and rebuilding our infrastructure, Republicans say we simply don't have the money.
[Yhdysvaltain kongressin senaattori Bernie Sanders Twitterissä 11.9.2018]

S Yhteisen uhan ymmärtävä kansa on vahva kansa
Kansa, johon kohdistuu yhteinen uhka ei ole vain lauma yksilöitä, jotka kaikki touhottavat omaa itsensä toteuttamista, vaan yhteen hiileen puhaltava yhteisö, jossa jokainen toki ajattelee omilla aivoillaan, mutta jossa primääri ongelma nimeltä Venäjä ymmärretään.
Yhteisen uhan ymmärtävä kansa on vahva kansa.
[Näin oli lausuttu Kansankokonaisuus-blogissa 7.4.2018 julkaistussa merkinnässä Yhteisen uhan ymmärtävä kansa on vahva kansa.]

S On olemassa myös hyviä journalisteja
Mutta jokainen toimittaja tuntee myös hyviä tutkivia journalisteja,
jotka on pantu pihalle eri medioista juuri siksi. He ovat olleet
väärinajattelijoita, joiden jutut eivät ole miellyttäneet jotakin tahoja
jossakin. Heitä on lukuisia hyvinkin tunnetuista toimittajista lähtien.
He ovat vain kadonneet medioista ja heidän juttunsa ovat kadonneet.
Eikä kukaan sano yhtään mitään.
[Näin oli lausuttu Sanden blogissa 18.8.2018 julkaistussa merkinnässä Sananvapauden rajoittaminen koskee myös toimittajia.]

torstai 20. syyskuuta 2018
S Yhdenlaista fasismia kannattavat ja toisenlaista vastustavat
Gaza on alue, jota Hamas terrorisoi vapaasti. Hamas on vastuussa
gazalaisten kurjuuudesta. Hamas on järjestö, joka kannattaa juutalaisten
tuhoamista. Hamas on samalla eurooppalaisen vasemmiston nuolenkärki sen
tavoitellessa juutalaisten joukkomurhaa. Aikamme suurin paradoksi on,
että media puolustaa Hamasia samalla kun se vastustaa suomalaista
kansallissosialismia. Nadia Al-Noorin kolumni kuvaa hyvin, miksi länsimainen media on niin sekaisin.
[Näin oli lausuttu A Smith and Wesson beats four aces -blogissa 6.6.2018 julkaistussa merkinnässä Vihreä hakaristi taivaalla.]
[PS. Voit niin halutessasi käydä lukemassa toisesta blogistani merkinnän Tuhmasti Israelista ja Gazan kaistasta.]

S Mikä on puolueiden ainoa hyöty ihmisille
Puolue voi korkeintaan antaa osviittaa siitä, minkälaiset asiat ovat
tärkeitä ehdokkaalle, mutta siihen puolueiden hyöty sitten jääkin.
Puolueiden tarkoitus on saavuttaa itselleen valtaa, jota ne hankkivat
itselleen vaikka väittämällä mustaa valkoiseksi. Puolue ei koskaan
kykene kuin huolehtimaan omasta olemassaolostaan ja siihen se tarvitsee
itselleen suotuisan ympäristön – siis niitä rakenteita, joilla
lamaannutamme koko yhteiskuntamme toimintakyvyn.
[Jonna Purojärvi blogissaan 12.4.2015 julkaisemassaan merkinnässä Ihanteena puolueeton Suomi]
[I PS. Seuraavassa linkkejä useisiin enemmän tai vähemmän vanhoihin omiin blogimerkintöihini sellaisista aiheista, joissa on kysymys poliittisen järjestelmän raikastuttamisesta:]
Puoluejärjestelmä jakaa kansaa, joten...
Suora demokratia – mikä se on?
Kansanedustajien peräkkäisiä kausia olisi hyvä rajata
Politiikanharrastajille henkistä kypsyyttä
Miten puoluejärjestelmästä vähemmän kansaa jakava
Puolueiden ja aatteellisten järjestöjen julkiset tuet
Puolueet moniarvoisemmiksi
[II PS. Bonuksena tämä:]
Demokratian neljä etua diktatuuria vastaan

S Sivustojen kävijäseuranta on mennyt hieman liian pitkälle
Kävijäseurantaa ja analytiikkaa tarvitaan toki rahoittamaan "ilmaisia"
palveluita, mutta nykyinen trendi on mennyt liian pitkälle. Kun
käy yhdessä verkkokaupassa katsomassa jotain tuotetta, sen mainokset
kummittelevat puoli vuotta kaikilla sivuilla, vaikka tavara olisi jo
ostettu.
[tietokonenörtti Petteri Järvinen blogissaan 29.5.2018 julkaisemassaan merkinnässä Haluan vanhan webin takaisin!]
[PS. Ainoa hieman raskauttava asia omilla sivuillani Tom Kärnän SUO:lla on eräs kolmannen osapuolen kävijätilastointipalvelu, jonka avulla en kuitenkaan kykene yksilöimään sivustollani kävijöitä. Enkä seuraamaan heitä sivustolta toiselle.]

S Halla-aho: Kokoomuksen kannattaisi lähestyä eurooppalaisten veljespuolueidensa arvopohjaa
Petteri Orpon mielestä PS:n pitäisi lähestyä kokoomuksen arvopohjaa. Meidän mielestämme kokoomuksen kannattaisi lähestyä eurooppalaisten veljespuolueidensa arvopohjaa.
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Twitterissä 19.9.2018. Ulostuloon liittyy Ylen uutisartikkeli Itävallan oikeistohallitus tiukentaa maahanmuuttolinjaa: Sosiaalituille karenssi, työnteolle kielto, seula tiheämmäksi – "Joka päivä on muutos huonompaan", sanoo turvapaikanhakija.]

S Sukupuolten "rakentumisesta kulttuurisesti"
Entä mitä ajatella sukupuolentutkimuksessa vallitsevasta kattoteoriasta, että sukupuolet ”rakennetaan kulttuurisesti”? On totta, että ihmisten maailma on rakentunut kulttuurisesti, historiallisesti ja yhteiskunnallisesti. Mutta yhtä selvää on, että tämän ”konstruoitumisen” ovat tehneet ihmislajin edustajat, jotka lajinkehitys on muovannut rakentamaan maailmaa lajilleen ominaisella tavalla. Vastaavasti muurahaiset lajityypilliseen tapaansa konstruoivat pesiä ja yhteistyöjärjestelmiä. Toisin sanoen ihmislajille tyypilliset psykologiset ominaisuudet ovat aktiivisesti mukana rakentamassa parisuhteita, perhesysteemejä, oikeudellisia tapoja ja niin edelleen. Ihmisluonnon aktiivinen läsnäolo on tunnistettavissa kaikessa sosiaalisessa rakentumisessa, ja ihmisenkin käyttäytyminen tulee ymmärrettäväksi vasta evoluution valossa.
[tiedetoimittaja ja tietokirjailija Osmo Tammisalo blogissaan 3.8.2018 julkaisemassaan varsin laajassa merkinnässä Mikä rakentaa sukupuolia?, jossa hän käsittelee vuonna 2016 julkaistua 'Sukupuolikysymys'-kirjaa]

S Ruotsalainen leikkipaikka vertauskuvana
Mutta miksi leikkipaikka ärsyttää? Deoganin mielestä se on esimerkki suhtautumisesta maahanmuuttajavaltaisten lähiöiden ongelmiin.
Ongelmiin, kuten rikollisuuteen ja ihmisten eristäytymiseen muusta yhteiskunnasta ei puututa. Sen sijaan annetaan rahaa leikkipaikkoihin ja maahanmuuttajien yhdistyksille, jotka eivät edistä integraatioita vaan eristävät ihmisiä lisää.
– Kuvitellaan, että ihmiset tapaavat leikkipaikalla ja naiset tutustuvat naapureihinsa. Mutta leikkipaikka ei auta naista, joka ei saa poistua kodistaan.
[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 8.9.2018 julkaistussa Tomi Kankkosen kirjoittamassa uutisartikkelissa Maahanmuuttajataustainen ruotsidemokraatti: Maahanmuuton ongelmista puhuminen ei ole rasismia. Artikkeli oli julkaistu päivää ennen Ruotsin eduskuntavaaleja, joissa Ruotsidemokraatit sai eräänlaisen jytkyn eli 17,6 prosenttia äänistä, josta kohotusta oli ollut 4,7 prosentin verran.]
Ongelmiin, kuten rikollisuuteen ja ihmisten eristäytymiseen muusta yhteiskunnasta ei puututa. Sen sijaan annetaan rahaa leikkipaikkoihin ja maahanmuuttajien yhdistyksille, jotka eivät edistä integraatioita vaan eristävät ihmisiä lisää.
– Kuvitellaan, että ihmiset tapaavat leikkipaikalla ja naiset tutustuvat naapureihinsa. Mutta leikkipaikka ei auta naista, joka ei saa poistua kodistaan.
keskiviikko 19. syyskuuta 2018
S Länsimaissa ei olla enää kiinnostuneita universaaleista ihmisoikeuksista
Helsingin Sanomat ottaa ”onnistuneesta” sharia-lain ”integraatiosta” esimerkkiä Iso-Britannian sharia-lakiin perustuvista oikeudenkäynneistä, jotka on sallittu muslimiyhteisöille lain mukaisesti. Lain mukauttaminen erillisvapauksina- ja oikeuksina riippuen uskonnostasi on täysin absurdia.
Iso-Britannian sharia-laki oikeudenkäynnit ovat pääasiassa estäneet kotiväkivallan esilletuomisen ja edesauttaneet tuhansien niin paikallisten-, kuin maahanmuuttaja muslimityttöjen alistamista ja seksikauppaa. Kotiväkivaltaa kokeneet musliminaiset kohtaavat sharia-lakiin perustuvassa oikeudenkäynnissä imaamin ohjeet:
”Tottele miestäsi useammin, harrasta seksiä mukisematta ja ole hiljaa, niin ehkä hän ei enää lyö sinua. Älä kuitenkaan kerro vääräuskoisten poliisille. Se tuo muslimeille huonoa mainetta.”
– BBC: Panorama – Secrets of Britain’s Sharia Councils
On sääli että länsimaissa ei olla enää kiinnostuneita universaaleista ihmisoikeuksista. Musliminaisen alistaminen sharia-lailla nähdään ”suvaitsevaisuutena”, vaikka kuinka absurdilta tämä kuulostaisi.
[Anter Yaşa kirjoituksessaan Sharia-laille ei pitäisi antaa länsimaissa senttiäkään tilaa. Pelkkä usko toimivuudesta ei riitä. (En tiedä, minä päivänä tämä on ilmestynyt, koska mistään miehen sivuilta ei tietoa löydy.)]

S Miten käy Linjalle
Linja on vedetty pimeyttä vastaan, mutta kun se Linja ei pidä. Käy kuten maapallolaisille Linjan taistelussa vuonna 2248.
[Tom Kärnä (jonkun mielestä ehkä älyttömässä) kommentissaan entisen kansanedustajan James Hirvisaaren erääseen Facebook-päivitykseen.]
[PS. Jos haluat tietää siitä, mihin Linjan taistelu liittyy ja missä se käytiin, kannattaa lukea englanninkielisen Wikipedian artikkeli Earth–Minbari War. Ja sama juttu mutta lyhyemmin ranskaksi täällä ranskankielisessä Wikipediassa. Jos haluaa käsitellää asiaa mielessään yleisemmin, kannattaa lukea suomenkielinen sivuni Babylon 5 -scifisarja.]

S Miten oikeisto ja vasemmisto ovat lyöneet Suomessa hynttyyt yhteen ja perustaneet perheen
Vasemmisto haluaa Suomen sosiaalituen piiriin lisää ihmisiä ulkomailta ja oikeisto haluaa ulkomailta halpatyövoimaa, eli lisää työssäkäyviä köyhiä.
[kansanedustaja Laura Huhtasaari Twitterissä 10.9.2018]

tiistai 18. syyskuuta 2018
S Ihanteena Suomi ilman puolueita
Piraattipuolueen puheenjohtaja Jonna Purojärvi ei ole arkkityyppinen puolueen keulakuva, sillä hän on avoimesti kritisoinut puoluepolitiikkaa ja kirjoitti muutamia vuosia sitten jopa blogitekstin "Ihanteena puolueeton Suomi". Tarvittiin kaksi pyyntöä, ennen kuin Purojärvi suostui Piraattipuolueeseen. Pian hänestä leivottiin puheenjohtaja, ja sitä paikkaa hän on pitänyt nyt kaksi vuotta.
– Alun perin ajattelin, että haluan vaikuttaa vain puolueiden ulkopuolella. Koin, että puoluepolitiikka itsessään on aika iso ongelma. Lopulta päättelin, että realistinen tapa päästä vaikuttamaan on puolueiden kautta, Purojärvi sanoo.
Purojärven henkilökohtainen kynittävä kana puoluepolitiikan suhteen on kokemus siitä, että puolueiden mukana ihmisten todellisuudet etääntyvät toisistaan. Sellainen lamaannuttaa Purojärven mielestä yhteistyökykyä, jokainen kun tahtoo katsoa elämää omasta kuplastaan käsin.
– Monet puolueet saattavat vastustaa jotakin hyvää ideaa ihan vain sen perusteella, mistä puolueesta se tulee. Eihän siinä ole mitään järkeä. Meidän on pakko pystyä tekemään yhteistyötä yli puoluerajojen, mutta jos se on näin lukkiutunutta, emme pääse asioissa eteenpäin, Purojärvi summaa.
[Näin oli lausuttu Nadja Mikkosen kirjoittamassa 7.5.2018 Ylen sivuilla julkaistussa artikkelissa Onko puoluepolitiikalle vaihtoehtoja? Professori: "Edustuksellisen demokratian aika ylipäätään on ohi".]
[Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa blogimerkintäni Suora demokratia, mikä se on?.]
[I PS. Tällaisia artikkeleita olisi kaivannut Ylen tuutista ilmoille ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Silloin nimittäin olisi ollut ensimmäistä kertaa kansalaisilla mahdollisuus tukea suoraan demokratiaan siirtymistä äänestämällä sitä kannattavan Muutospuolueen ehdokasta. Ehkä on kyse siitä, että kun Muutos ei ole saanut kaksissa peräkkäisissä eduskuntavaaleissa yhtään ehdokasta läpi, niin uskaltaa siksi Ylekin julkaista suoraa demokratiaa promotoivan artikkelin.]
[II PS. Kannattaa käydä lukemassa Jonna Purojärven mainio blogimerkintä Ihanteena puolueeton Suomi.]
[III PS:]
[Voit myös niin halutessasi käydä lukemassa yhden vanhemman ja yhden vielä vanhemman blogimerkintäni, jotka liittyvät kumpikin tämän merkinnän aiheeseen. Oi, katso:]
Puoluejärjestelmä jakaa kansaa, joten... (v. 2016)
Puolueet moniarvoisemmiksi (v. 2013)

S Halla-aho: Suomen hallitus luo urakalla porsaanreikiä valemaahanmuuttajille
Hallitus luo urakalla porsaanreikiä, joiden avulla turvapaikkaturistit
voivat jäädä maahan. Mykkänen on kansalaisjärjestöjen talutusnuorassa ja
muu hallitus kuutamolla.
[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Twitterissä 13.9.2018. Ulostuloon liittyy Uusi Suomi -lehden vinkeä uutisartikkeli Irak alkaa myöntää passeja Suomessa – hanke ihmetyttää: ”Suomen viranomaiset eivät osallistu prosessiin”. Onhan se vähän hassua tosiaan, että maa, josta turvapaikanhakijat ovat narratiivin mukaan paenneet vainoa Suomeen, tulee oikein henkilökohtaisesti eli siis edustajansa välityksellä luovuttamaan passejaan Suomessa näille.]

S Saarikiven "rahan palvonta"
Saarikiven mukaan pahinta nykymaailmassa on rahasta puhuminen. Mistään asiasta ei enää voida puhua puhumatta rahasta. Päivähoito, yliopistot, ympäristönsuojelu, aluepolitiikka, tiede ja taide muuttuvat kuulemma hetkessä kysymykseksi rahasta poliitikkojen puheissa. Saarikiven mukaan rahan ja talouden pitäisi olla mielekkään elämän palvelijoita, mutta niistä on tullut hallitsija,
Tämä on varsin epäkypsä arvio ihmiseltä, joka mielellään kutsuu kaikkia muita ”lapsellisiksi”. Puhuminen siitä, mihin julkisia varoja käytetään ei ole puhetta rahasta. Se on puhetta siitä, mitkä ovat ne asiat, joita julkisen sektorin pitää tehdä ja mitä jättää tekemättä. Julkisten varojen käytöstä kilpailevat koko ajan useat kohteet. Rahapuheen sijasta kysymys on todellisista, vaikeista valinnoista. Aluepolitiikkaan käytetyt varat voitaisiin vaihtoehtoisesti käyttää päiväkoteihin tai lastensairaaloihin. Yliopiston tutkijakollegiumin (Saarikiven työnantaja) kustannus ei ole abstraktia rahaa, vaan tietty määrä vanhainkoteja tai teiden päällystämistä.
Jokaisen julkisten menojen käyttökohteen täytyy pystyä oikeuttamaan itsensä verrattuna kaikkiin vaihtoehtoisiin käyttökohteisiin. Tämä pätee niin tieteeseen, taiteeseen, ympäristönsuojeluun kuin aluepolitiikkaankin. Keskustelu tästä on välttämätöntä, eikä sitä oikeastaan voi olla liikaa. Erimielisyyttä voi toki olla siitä, mitä valintoja pitäisi tehdä, mutta ei siitä, että asiaa pitää miettiä tarkkaan ja siitä pitää keskustella. Saarikiven mielestä hänen suosikkikohteidensa, kuten oman työpaikkansa, ei muka tarvitse kilpailla varoista muiden kohteiden kanssa. Hän haluaa vaientaa niitä koskevan keskustelun. Kansalaisten pitäisi mukisematta hyväksyä niiden rahoittaminen vain koska Saarikivi sanoo näin.
[Heikki Pursiainen Liberan blogissaan 28.12.2018 julkaisemassaan merkinnässä Janne Saarikiven tympeä uudenvuodenpuhe]
[I PS. Mainittu Saarikivi on kielitieteilijä. Itse suhtaudun kielitieteeseen suopeasti. Tätä julkaistumaan ajastaessani olen ollut lukemassa erästä kielitieteen perusteosta.]
[II PS. Kirjoituksen lopusta löytyy myös linkki Janne Saarikiven vastineeseen, joka kannattaa lukea.]

maanantai 17. syyskuuta 2018
S Venäjän uudesta autoliikennettä koskevasta laista
Venäjä keksi hiljattain nerokkaan uuden lain, joka kieltää saman omistajan autoja tilapäisesti tuotavan Venäjälle enemmän kuin yksi kerrallaan. Se aiheutti mahtavat ruuhkat rajalle, kun tämä koskee kaikenlaisia osamaksu- ja liisinkiautoja, joissa siis jokin rahoitusyhtiö on auton juridinen omistaja. Rajan yli siis päästetään Venäjälle kerrallaan tasan yksi Santanderin omistama auto, yksi Nordean, ja niin edelleen.
Näkisin, että tuosta löytyy tarvittaessa kohtalaisen hyvä mallipohja lainsäädännölle, jolla venäläisturistien uhkaa voidaan hillitä EU/ETA voisi säätää, että enintään yksi venäläinen yksityisturisti kerrallaan saa tilapäisesti matkustaa Schengen-alueella. Bisnesmatkailussa niin, että enintään yksi saman yrityksen työntekijä kerrallaan. Venäjällä ei pitäisi periaatteessa olla urputtamista, koka on itse moisen mallin lanseerannut.
[nimimerkki "Ab Surd Oy" 12.9.2018 Tiede-lehden (nykyisin onnettoman) keskustelupalstan ketjussa Tapaus Skripal]

S Halla-aho: Perussuomalaisten linjassa ei tulla näkemään muutosta jatkossakaan
"Kokoomusjohtaja katsoo, ettei hän ainakaan vielä ole nähnyt suurta muutosta Jussi Halla-ahon perussuomalaisten linjassa." Ei muuten näe jatkossakaan.
[perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Twitterissä 11.9.2018]

S Suomen laki ei edes tunnusta tämän ryhmän olemassaoloa
– Tämä ryhmä paini samankaltaisten ongelmien kanssa kuin
muunsukupuolisetkin. Suomen laki ei yksinkertaisesti tunnusta heidän
olemassaoloaan.
– Mikä ryhmä mahtaa olla kyseessä?
– Keski-Maan tasankoörkit.
[Näin oli haastattelija haastatellut mielenosoituksen väkeä Ryppy & Reikä -sarjakuvablogissa julkaistussa sarjakuvanpätkässä Mielenosoitus Pertinlaaksossa osa III.]
[Linja on vedetty pimeyttä vastaan!]

sunnuntai 16. syyskuuta 2018
S Tärkeä syy sille, miksi Kolumbus lähti etsimään meritietä Intiaan
Kolumbus lähti vuonna 1492 etsimään meritietä Intiaan. Miksi
Kolumbuksen piti tuollainen reitti ylipäänsä löytää? Eikö kauppa käynyt muuten?
Tutustuminen islamiin auttaa ymmärtämään, miksi reitti piti löytää.[...]
[Näin oli lausuttu Vasarahammer-blogissa 3.6.2018 julkaistussa merkinnässä Islam ja Eurooppa.]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)