perjantai 7. syyskuuta 2018

S Suomen Tarja Halosen anteeksipyynnöstä alkuperäiskansalle

Tiesitkö, että presidentti Tarja Halonen olisi pyytänyt anteeksi saamelaisilta? Saamen kielen ja kulttuurin lehtori Irja Seurujärvi-Kari väittää, että näin tapahtui 2000-luvun alkupuolella saamelaiskäräjillä.Kyseisestä anteeksipyyntöä ei ole uutisoitu mediassa.

”Jos anteeksipyynnöstä ei jää historian kirjoihin jälkeä, niin muotoa olisi ehkä syytä miettiä”, tutkija Reetta Humalajoki toteaa.

Paikalla sovinnon elettä kuulemassa ollut Seurujärvi-Kari avaa ajan henkeä. Saamelaisliike oli kulkenut pitkän tien 1970-luvulta, ja 2000-luvulla alettiin toteuttaa saamelaisten itsehallintoa:

”Se oli hyvää aikaa ja saamelaiset katsoivat, että tilanne oli parantunut. Anteeksipyyntö oli odottamaton, kun asiat olivat edistyneet. Ja Halonen oli suosiollinen vähemmistöjä kohtaan, ettei anteeksipyyntö ollut sinänsä yllätyskään.”

Tutkijan mielestä pahoittelun painuminen unholaan ei siis kerro siitä, että se olisi ollut huono.

”Ei. On vaan kestänyt pitkään, että mediassa saamelaiskysymys on noussut tapetille.”

Tilanne itsessään oli hyvä: käräjillä oli runsaasti saamelaisia kuulemassa puhetta.

”Halonen oli hirveän pidetty, hän jutteli saamelaisten kanssa. Se antoi hyvän tunteen, että voidaan edistää asioita, kun presidentti tukee.”

Yritimme saada käsiimme Halosen puheen, mutta presidentti Halosen toimistosta kerrotaan, että puhe ei ole saatavilla. Halonen ei itse tunnista, että kyseessä olisi ollut puhdas anteeksipyyntö, vaikka ajatus onkin hänestä tulkittu oikein. 

[Näin oli kuulunut Mimosa Hedbergin kirjoittaman Maailman kuvalehdessä 28.3.2018 julkaistun artikkelin Näin pyydät oikein anteeksi alkuperäiskansoilta  alaviite.]

S Sinun on täysin mahdollista naudanlihan jopa selkään

Tarjoamme 10 vihjeitä sen saavuttamiseksi, ja jos käyttää niitä, sinun on täysin mahdollista naudanlihan jopa selkään! Nämä ovat yksinkertaisia ​​ vinkkejä seurata ja jotka ovat tehokkaita saada kuntoon, niin nauti siitä, laittaa urheiluvaatteet ja noudattamalla näitä ohjeita! 

[Näin oli lausuttu Soo Wellness -verkkosivustolla julkaistussa artikkelissa 9 vinkkejä naudanlihan jopa hänen perse.]

torstai 6. syyskuuta 2018

S Alkoholin kokonaiskulutus on kääntynyt laskuun

Tuore selvitys antaa yllättävän ellei suorastaan häkellyttävän tuloksen: samalla kun alkoholin myynti ja anniskelu Suomessa on vapautunut, kokonaiskulutus on kääntynyt laskuun. Tulosten täytyy olla shokki liberalisointia ankarasti vastustaneelle THL:lle, kirjoittaa MTV Uutisten toimituspäällikkö Ilkka Ahtiainen.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 27.8.2018 julkaistussa Ilkka Ahtiaisen kirjoittamassa kommenttipuheenvuorossa Yllättävä tutkimustulos panee THL:n hankalaan rakoon – pitäisikö suomalaisten alkaa ryypätä enemmän?.]

[Ja vastauksena artikkelin otsikon kysymykseen: ei tietenkään suomalaisten pidä ruveta ryyppäämään enemmän!! Mutta jännä tulos selvityksellä joka tapauksessa. Voisi viitata jopa siihen, että varsin liberaali alkoholipolitiikka voisi vähentää alkoholista koituvia haittoja niiden lisäämisen sijaan. Tosin vielä joutuu odottamaan tietoa siitä, miten paljon kesän aikana on kulutettu.]

S Barack ja Michelle Obama senaattori John McCainistä (1936-2018)

Harvaa meistä on koeteltu niin kuin Johnia koeteltiin, ja vaadittu niin paljon rohkeutta kuin hänellä oli. Mutta meidän kaikkien tulee tavoitella rohkeutta asettaa korkeammat edut omien etujemme edelle. John näytti, mitä se todella merkitsee. Sen olemme mekin hänelle velkaa. Michelle ja minä lähetämme lämpimimmät osanottomme Cindylle ja koko perheelle.

[Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama, eri puolue, ja hänen vaimonsa Michelle Obama Ylen sivuilla 26.8.2018 julkaistun Yrjö Kokkosen kirjoittaman uutisartikkelin Johtavat poliitikot lähettävät kunnioittavia viestejä John McCainin muistoksi – "Todellinen isänmaanystävä ja totuudenpuhuja" mukaan. John McCain oli syntynyt vuonna 29.8.1936 ja kuoli 25.8.2018.] 

[PS. Jos olisin Yhdysvaltain kansalainen ja jos olisin ollut Arizonan asukki, niin ehkäpä en olisi äänestänyt McCainia maan senaatin vaaleissa, mutta nostan hattua miehen tinkimättömälle kaiken kidutuksen vastaisuudelle. Lisäksi haluaisin sanoa, että poliitikon, kuten McCainin, yhteistyökykyisyys poliittisen päävastustajan suuntaan kertoo henkisestä kypsyydestä. Ainakin, mikäli päävastustaja ei ole minkään äärisuuntauksen kannattaja.]

S Yleisradio on nerokas juttu vallanpitäjien kannalta

Terve, nykyaikainen demokratia tarvitsee moniäänisen, monesta vahvasta ja itsenäisestä toimijasta koostuvan mediaekosysteemin. Yle ei ole tällainen ekosysteemi vaan sen vastakohta.

Yle on vuosikymmenten ajan ollut vallanpitäjien keino jättää huomiotta konsensuksen ulkopuoliset äänet ja pitää ainoina relevantteina yhteiskunnallisina keskustelijoina niiden puhuvien päiden harvalukuinen kaarti, joka puskee miljoonien suomalaisten olohuoneisiin joka ikinen päivä.

Järjestely on nerokas. Vallanpitäjien kannalta. 

[Matias Turkkila blogissaan 17.8.2018 julkaisemassaan merkinnässä Yle maksukortin taakse, jonka taustalla on sellainen uutinen, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmyri Leena Meri oli ehdottanut Ylen ohjelmien siirtämistä maksukortin taakse]

[PS. Itse en kannata Ylen ohjelmien siirtämistä maksukortin taakse kokonaisuudessaan. Kannatan Ylen uutistuotannon ja televisiolähetysten lopettamista, mutta suoratoistopalvelun Areenan säilyttämistä. Se on niin kiva.]

S Halla-aho siitä, ettei kannata kotihoidontuen lopettamista, vaan...

On totta, että kotihoidontuki ehkäisee tehokkaasti kotoutumista. Mutta pitäisikö Suomen sosiaaliturva räätälöidä maahanmuuttajien mukaan? Kenelle se järjestelmä on rakennettu? Ratkaisu ei ole kotihoidontuen vaan haittamaahanmuuton lopettaminen. 

[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho 5.9.2018 Twitterissä. Ulostulo liittyy Ylen uutisartikkeliin OECD:ltä tylyä tekstiä kotihoidon tuesta: Haittaa maahanmuuttajanaisten työllistymistä, johtaa maahanmuuttajalasten heikompaan koulumenestykseen.]

S Lavrenti Berija oli yhdessä suhteessa julkista kuvaansa parempi

Elokuva sivuuttaa joidenkin historioitsijoiden uskottavina pitämät teoriat, joiden mukaan Stalin olisi myrkytetty, ja keskittyy vallanperijöiden keskinäiseen pudotuspeliin. Riitaisa satraappijoukko yhdistää lopulta voimansa NKVD-päällikkö Berijaa vastaan, koska pelko niin luonnevikaisen yksilön valtaannoususta ylittää pyrkyrivaistot. Historiallisesti suurin ironia sisältyy siihen, että kammottavasta luonteestaan ja massiivisista rikoksistaan huolimatta Berija edusti nykynäkökulmasta liberaalia linjaa: Stalinin kuoleman jälkeen hän suunnitteli muun muassa vankileirijärjestelmän purkamista ja talouden uudistamista ja halusi antaa Itä-Euroopan kansandemokratioille mahdollisuuden valita itse suuntansa. 

[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä 11.5.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Farssi ja painajainen, jossa hän käsittelee brittiläis-ranskalaista poliittista satiiria ja komediaelokuvaa The Death of Stalin (eli suomeksi 'Stalinin kuolema').]

S Sai eston Facebookilta "huumemyönteisyydestä" kommentoituaan Tuomas Enbusken ohjelmaa

PS. Olisin normaalisti käsitellyt aihetta Facebookissa, mutta päivä tuota aikaisemmin olin katsellut Tuomas Enbusken ohjelman, jossa hän haastatteli huumeista kiinni jäänyttä Jari Sillanpäätä. Olin tuolloin anoppini luona ja ihan kohteliaisuussyistä nauttinut muutaman lasillisen viiniä, mikä innosti kirjoittamaan asiasta Sillanpäätä puolustelevan kommentin Facebookiin. Facebookin mukaan päivitykseni oli huumemyönteinen ja se kannusti rikollisuuteen, minkä seurauksena sain kuukauden mittaisen bannin. Tämän vuoksi kommentoin asiaa poikkeuksellisesti ensisijaisesti täällä Uudessa Suomessa. 

[wanha kunnon liberaali pitkätukkaiselta ituhipiltä näyttävä netsi Jiri Keronen blogissaan 12.4.2018 julkaisemassaan merkinnässä Piraattipuolueen ja omani tiet eroavat - valitettavasti]

[PS. En ollut tajunnutkaan, kuinka paljon kukkahattutätimoraalinvartijoita Piraattipuolueessa on. Olen jonkin verran järkyttynyt. En tiedä, mikä tulee olemaan oma puoluepoliittinen tulevaisuuteni esim. viiden tai kymmenen vuoden kuluttua, mutta mitä ilmeisemmin ainakaan Piraattipuolue ei-ei voi kyseeseen ihan lähivuosina.]

keskiviikko 5. syyskuuta 2018

S Lähes puolentoista metrin korkeudella sijaitseva kävelysilta

Vietnamissa on avattu upea yli 1,400 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella kiemurteleva kävelysilta.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 28.8.2018 julkaistussa Anu Punkarin kirjoittamassa uutisartikkelissa Tämä vetonaula houkuttelee turisteja Vietnamissa – jättimäiset kädet kannattelevat huikeaa kävelysiltaa.]

[Ajatella, että melkein puolentoista metrin korkeudella tämä upea kävelysilta. Täytyy olla mahtavat näköalat!]

S Hesarin loistoaikaa olivat nimenomaan Kylmän sodan vuodet

Mainion kirja on hyvä lisä siihen Helsingin Sanomia ja Erkkoja koskevaan kirjallisuuteen, jota alkaa olla koossa jo melkoinen pino.

Ainakin minulle jää se vaikutelma, että lehden loistoaikaa olivat nimenomaan kylmän sodan vuodet.  Niiden jälkeinen aika, jota Mainio ei käsittelekään, näyttää olleen yhtä alamäkeä, jossa kukaties voidaan havaita eräänlaisen monopoliaseman turmeleva vaikutus.

Kun toimittajat vielä kylmän sodan aikana joutuivat tunnustamaan sen tosiasian, että asioita tässä maailmassa voidaan tarkastella monesta näkökulmasta, näyttävät ne nykyään vajonneen omituiseen yksisilmäisyyteen, jossa voi havaita älyllisen alamittaisuuden piirteitä.

Kun vielä jokunen aika sitten jokainen itseään kunnioittava älykkö lähti siitä, että jokaista argumenttia on käsiteltävä samoilla aseilla ja annettava sille sen ansaitsema arvo riippumatta siitä, kuka sen esittää, näyttää nykyinen käsitys aivan toisenlaiselta.

Kun lehti aivan avoimesti julistaa, että se pyrkii saamaan sivuilleen yhtä paljon kahden eri sukupuolen kuvia ja implisiittisesti pitää mahdottomana, että enempää nais- kuin miespuolisetkaan kirjoittajat voisivat olla objektiivisia, on se jo vajonnut syvälle orwellilaiseen totalitarismiin.

Tiettyä lastenlehtimäisyyttä lisäävät hesarin nykyisten liitteiden näkökulmat, joissa pariutumisongelmat, itsensä hemmottelu ja pintamuodit ovat keskeisiä tai jopa ainoita. 

[professori Timo Vihavainen blogissaan 16.4.2018 julkaisemassaan merkinnässä Suomen vaikutusvaltaisin mies, jossa hän käsittelee Helsingin sanomat -lehteä ja sen historiaa sekä Aleksi Mainion kirjoittamaa juuri julkaistua tietokirjaa 'Suomen vaikutusvaltaisin mies'. Niin, ja kirjan nimihenkilö on Aatos Erkko, joka aikoinaan omisti lehden.]

[PS. Wikipediasta löytyy artikkeli Kylmästä sodasta.]

S Suomen punaisten vallankumoussota ei ollut missään nimessä järkevä sota

Vuoden 1918 kaoottisissa olosuhteissa laillisella hallituksella ei ollut järjestysvaltaa eikä vahvaa armeijaa tukenaan.

Tilaisuuden tarjoutuessa Sosialidemokraattisen puolueen johtajisto heitti aiemmin ehdottomasti oikeana pitämänsä rauhanomaisen kautskylaisen opin historian roskakoriin ja antoi bolsevikeille myötämielisten ainesten viedä koko liikkeen mukaan tuhoisaan vallankumousseikkailuun.

Kuten maanpuolustuskorkeakoulun professori Aki Huhtinen taannoin totesi, punaisten sota ei ollut järkevää clausewitzilaista politiikan jatkamista toisin keinoin, vaan hurmahenkinen sotataidottomien hölmöily, jolla ei ollut menestymisen mahdollisuuksia. Tappion varmistuessa vallankumouksen poliittiset ja sotilaalliset johtajat vielä pakenivat Venäjälle bolsevikkihallinnon suojiin elättelemään uutta nousua ja jättivät punaisen Suomen rivimiehet ja –naiset vastaamaan teoistaan. 

[Jari Ehrnrooth Ylen sivuilla 8.4.2018 julkaistussa Suomen sisällissotaan liittyvässä kolumnissaan Punaisen Suomen pitkä varjo]

S Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat kireät ja vaikeat YYA-kaudella

Suomen ja Neuvostoliiton suhteet olivat käytännössä kireät ja vaikeat läpi YYA-kauden. Presidenttien leveän virallisen hymyn takana oli tunnistettavissa suoranainen pelko, mistä J.K.Paasikiven ja Urho Kekkosen päiväkirjat, mutta miksei myös Mauno Koiviston muistelmatkin kätketymmin todistavat.

[Alpo Rusi Iltalehdessä 30.7.2018 julkaistussa kirjoituksessaan Suomella on ongelma - ”lännen etuvartio” peittelee menneisyyttään]

tiistai 4. syyskuuta 2018

S Pahasta hengestä ei koskaan pääse lopullisesti eroon

Länsimainen kauhu on yleensä toiminnallisempaa kuin aasialainen, joka nojaa enemmän tunnelmaan ja rytmitykseen. Tavanomaisessa amerikkalaisessa kauhuelokuvassa hirviö tai paha voima yritetään tuhota tai muuten päihittää, japanilaisessa sellainen ei välttämättä ole edes vaihtoehto. Japanilaisessa katsannossa paha henki ei ole pelkästään vihollinen, vaan rinnakkaisen todellisuuden asukas, ja siten yhtä lailla maailman järjestykseen kuuluva kuin mikä tahansa tämänpuoleinen ilmiö. Siitä ei voi lopullisesti päästä eroon. Tässä mielessä muutaman vuoden takainen amerikkalaiselokuva It Follows on hengeltään ”aasialainen”: sen henkilöille selviää asteittain, ettei kirouksesta pääse eroon vaan sen kanssa on opittava elämään.

[kauhistuttava kirjailija Timo Hännikäinen blogissaan 22.8.2018 julkaisemassaan merkinnässä Mietteitä aasialaisesta kauhusta]

[PS. Minun täytyy sanoa, että pidän tästä japanilaisen kauhuelokuvan piirteestä. Se on minusta elämän kuva.]

S Halla-ahon mielestä hallitus tuhoaa Suomen hyvinvointivaltion rahoituspohjan

Sosiaaliturvajärjestelmän ylikuormittaminen siirtotyöttömillä johtaa rahoituspohjan romahdukseen ja sosiaaliturvan alasajoon. Kokoomus ymmärtää tämän, vasemmisto komppaa muista syistä, kolmansille on hillotolppa tärkein.

[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho Twitterissä 23.8.2018 kommenttinaan Helsingin uutiset -lehdessä julkaistuun uutisartikkeliin USU: Hallitus aikoo avata Suomen sosiaaliturvaa ulkomaalaisille – suomalaisten etuja ulkomailla leikataan]

maanantai 3. syyskuuta 2018

S Nyt menossa machomiesten viimeinen vuosisata?

– Tietoinen halu saada lapsia on nykyään aika voimakkaasti liitoksissa lisääntymismenestykseen. Ja koska tällaiseen haluun liittyvillä piirteillä on geneettistä pohjaa, ne todennäköisesti lisääntyvät populaatiossa, toteaa Rantala.

Kiltti perheenisä saattaakin saada nykyään enemmän jälkeläisiä kuin naistenmies. Hurjimmillaan on heitetty, että nyt on menossa machomiesten viimeinen vuosisata!

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 30.3.2018 julkaistussa Anu-Maija Kärjän kirjoittamassa uutisartikkelissa "E-pillerit sotkevat parinvalinnan" – evoluutiobiologin mukaan hormonaalinen ehkäisy voi selittää myös osan eroista.]

S Demokraattisempaa yritystoimintaa

Tapasimme Washington D.C.:ssä valtiotieteilijä ja ekonomisti Gar Alperovitzin, joka on työskennellyt Yhdysvaltain senaatissa johtavana lakiasiantuntijana sekä erityisasiantuntijana ulkoministeriössä. Alperovitz on työskennellyt vuosikymmeniä demokraattisemman yritystoiminnan ja osallistavamman julkisen sektorin edistämiseksi.

Alperovitzin mielestä mallia tulisi ottaa yrityksistä, joissa työntekijöitä kohdellaan kuin tasavertaisia aikuisia. Hän kertoi Evergreen-nimisestä demokraattisesta osuuskunnasta, joka on menestynyt finanssikriisin runtelemassa Clevelandissa. Yritys on työntekijöidensä omistama. Tärkeät päätökset valmistellaan ja tehdään yhdessä. Osa voitoista käytetään asuinyhteisöä auttaviin investointeihin, ja osa rahoista ohjataan uusien osuuskuntien perustamiseen. Huonoina aikoina irtisanomisten sijaan työntekijät voivat yhdessä päättää alentaa palkkoja. Vuonna 2009 perustettu pieni osuuskunta on kasvanut liikevaihdoltaan miljoonien dollareiden monialayritykseksi.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 7.8.2018 julkaistussa Joona-Hermanni Mäkisen kirjoittamassa kolumnissa Työpaikka on tyrannia.]

[PS. Itse haluaisin työpaikkademokratiaan ja työläisten hoitamiin yrityksiin liittyen kysyä seuraavat kysymykset: Mitäs jos yrityksen työläiset eivät halua palkata lisää väkeä yritykseensä, koska haluavat varata itselleen työn hedelmistä nauttimisen? Jos työläisten hoitama yritys palkkaa lisää työläisiä, niin ovatko myös nämä silloin yrityksen omistajia vai pelkästään työntekijän asemassa? Ja voiko työläisten omistama yritys antaa potkut jollekin työläisistään? Entäs jos hän kuuluu yrityksen omistajiin?]

S Parturiin ostamaan tupakkaa

[...]tuttuun parturiin tuli joku älypää ostamaan tupakkaa (!), eikä ollut suotunut uskomaan ettei kyseessä ollut kioski vaan jankkasi ja alkoi kiroilemaan. Tyyppi kyllä poistui lopulta, mutta uhkasi ottaa yhteyttä R-Kioskin pääkonttoriin ja järjestää partureille potkut. (Avohoito on hieno asia!)

[nimimerkki "Juntunen" vuonna 2016 asiakastilanteita luetteloivan Aasiakas.net-palvelun merkinnän Kuullunymmärtämisen vaikeus kommenteissa]

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

S Lopulta tulee vanhamedian toimittajienkin vuoro

Toimittajat uskottelevat itselleen, että koska he ovat nyt "hyvän" puolella "pahaa" vastaan, sensurointi toimet eivät ulotu heihin. Näin kuvittelivat kaikki bolshevikkilehdistön edustajat vuonna 1917, samoin kaikki bloshevikkien puolella olevat taiteilijat. Jokainen tietää miten siinä kävi. Samoin tapahtui Kiinassa. Pohjois-Koreassa. Natsi-Saksassa. Fasistien Italiassa. Francon Espanjassa. Kaikissa maissa, joissa ryhdyttiin rajoittamaan sananvapautta yleisen hyvän nimissä. Ja mihin tämä kehitys on johtanut aina: toimittajien vangitsemisiin, lehtien ja uutiskanavien sulkemisiin, jopa toimittajien murhiin ja kidutuksiin. Aina. Poikkeuksetta.

Sopiikin ihmetellä suomalaistoimittajien intoa ja halua rajoittaa sananvapautta. Voi vain ihmetellä sitä eivätkö he ymmärrä mitä ovat tekemässä. Kun heidän vihaamansa ja inhoamansa ihmiset on vaijennettu tulee heidän vuoronsa. Itseasiassa se kehitys on jo meneillään Suomessa. Kuinka moni toimittaja tietää hyllytettyjä juttuja, jotka on siis pantu syrjään, koska ne eivät sovi toimituksen "linjaan", ovat liian "arkaluontoisia" tai tässä tilanteessa "Epäsopivia"? Jokainen toimittaja tietää tukun noita juttuja. 

[Näin oli lausuttu Sanden blogissa 18.8.2018 julkaistussa merkinnässä Sananvapauden rajoittaminen koskee myös toimittajia.]

S Missä tapahtuu ihmeitä, ja missä ei

Ihmeitä tapahtuu sitä enemmän mitä kauempana ne ovat tapahtuneet kertojasta. Lähetyskentillä Afrikassa kuolleita herää rukousten voimalla henkiin siihen tahtiin, että hautausmailla joudutaan hakkamaan lapiolla ylimääräiset takaisin arkkuihin. Mutta sitten Taka-Ryvättylän kirkonkylän nuorisotiloissa parhaimmillaan enää puhutaan kielillä. Kuolleiden herättämistä yrittävät rukoushetket eivät epäonnistuessaan ole suuri tappio. Ne vain osoittavat, että rukoilijoilla on väkevä usko Jumalan voimaan. Ihmeparantumisia luvataan ja niillä leveillään. Varsinaisia taltioituja tapauksia ei vaan tahdo löytyä, kun parantumisia halutaan tutkia. 

[Näin oli lausuttu Juha Leinivaaran paholaisen asiaa ajamattoman Paholaisen asianajaja -blogin merkinnässä Harhaanjohtajat - Vahvassa uskossa.]

lauantai 1. syyskuuta 2018

S EU etulinjassa politiikan tuomisessa takaamaan talouselämän vastuullisuutta

Euroopan unioni ryhtyy vaatimaan yrityksiltä selvityksiä Eurooppaan tuoduista mineraaleista vuonna 2021. Lain esikuvana on Yhdysvaltain lainsäädäntö.

Vaikka Yhdysvaltain mineraalilainsäädäntö on tuottanut Kongossa myös ongelmia, Finnwatchin Sonja Vartiala pitää sitä hyvänä ensiaskeleena.

Hänen mielestään kaikkien toimialojen yritykset tulisi velvoittaa pitämään huolta ihmisoikeuksista. Tämä olisi myös YK:ssa vuonna 2011 sovittujen periaatteiden mukaista.

– Nyt se on vapaaehtoista. Osa yrityksistä toimii vastuullisesti, osa ei, Vartiala sanoo.

Ranskassa on jo otettu seuraava askel. Siellä hyväksyttiin viime vuonna ensimmäisenä maailmassa laki, joka edellyttää kaikkia suuria yrityksiä huolehtimaan ihmisoikeuksien toteutumisesta tuotannossaan ja alihankinnassaan kaikkialla maailmassa.

Myös tutkija Ilari Aulan mielestä yrityksiä velvoittavat lait vievät oikeaan suuntaan.

– On hyvä, että suuryritykset joutuvat ottamaan vastuuta omista tuotantoketjuistaan, Aula sanoo. 

[Näin oli lausuttu 27.5.2018 Ylen sivuilla julkaistussa Simo Ortamon kirjoittamassa uutisartikkelissa Ahdistaako ajatus siitä, että puhelimessasi on verimineraaleja? Turhaan, koska maailma ei muutu ostamalla vaan äänestämällä, sanoo tutkija.]

[PS. Minua itseäni miellyttää ajatus politiikasta tällaisten ongelmien realistisena ratkaisijana.]

S Halla-aho: Syyt Brexitin, Trumpin ja kansallismielisten puolueiden takana ovat syvällä maailmanjärjestyksessä

Itse arvelen, että länsimaiset yhteiskunnat ovat siirtyneet pysyvästi pois vanhasta ideologisesta normaalista. Samaa arveli juuri Euroopan parlamentille puhunut Alankomaiden pääministeri Mark Rutte. Brexitin, Trumpin ja kansallismielisten puolueiden takana on samoja rakenteellisia syitä. Syyt ovat syvällä maailmanjärjestyksessä, vaikka korsi, joka katkaisi kamelin selän, vaihtelikin maittain. Itävallassa ”äärioikeistolainen” FPÖ nousi valtaan, kun edellinen hallitus oli naiivisti toivottanut Unkarin torjumat siirtolaislaumat tervetulleeksi. Italian La Lega voitti vaalit, koska edellinen hallitus synnytti maahan siirtolaiskaaoksen, mutta myös siksi, että jäsenyys yhteisvaluutassa oli johtanut talouden pysyvään lamaantumiseen, kurjistamispolitiikkaan, jättiläistyöttömyyteen ja näköalojen katoamiseen. 

[Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho MTV:n sivuilla 15.6.2018 julkaistussa vieraskolumnissaan Ihmiset kaipaavat turvallisuutta – siksi liberaali globalismi on kriisissä]