Ennen kuin tarkastellaan, mistä sosiobiologian kuvitteellinen yhteys eugeniikkaan on peräisin, katsotaan, mistä eugeniikassa oli kyse. 1920-luvulle tultaessa Yhdysvalloissa ihmislajin jalostukseen tähtäävät pyrkimykset olivat tieteilijöiden parissa jo valtavirtaa. Myös etenkin brittivasemmisto kannatti eugeniikkaa. Mikä olisikaan sosialistisempaa kuin syntyvyyden suunnittelu? Miksi jättää ihmislaji luonnonvalinnan näkymättömän käden armoille? Syntynyt eugeniikka-liike pyrki poistamaan vähämielisyydestä johtuvat ongelmat jalostuksen avulla. Tietynlaisten ihmisten lisääntymistä piti suosia ja tietynlaisilta lisääntyminen piti kieltää. Tavoitteessa on helposti nähtävissä kaksi ongelmaa.
Ensinnäkin vähämielisyyden tai -älyisyyden periytyminen on vähäinen tekijä sosiaalisten ongelmien taustalla. Tämä kävi ilmi viimeistään 1930-luvun suuren talouslaman myötä. Kun suuri osa rikkaista siirtyi köyhien ja apua tarvitsevien joukkoon, sitä ei enää voinut laittaa perinnöllisyyden syyksi. Taloudelliset voimat ohittivat vähämielisyyden.
Toinen erhe on tietysti se, että vähämielisyyttä on monenlaista. Sen taustat ovat geneettisesti monimuotoisia ja sen ilmenemistä on vaikea ennustaa. Tällaisten ominaisuuksien hävittäminen jalostamalla tuskin voi onnistua. Ainakaan paritteluiden vahtiminen ei riitä, vaan tarvittaisiin kohdunaikaista geenitutkimusta. (Tosin siitäkään tuskin olisi apua harvinaisten perinnöllisten oireyhtymien karsimisessa.) Tärkein pointti on kuitenkin se, että on mahdotonta sanoa, milloin vähämielisyyden aste ja haitat ovat niin vakavia, jotta pakkotoimenpiteet olisivat oikeutettuja.
[tietokirjailija ja tiedetoimittaja Osmo Tammisalo Ihmisluontoa etsimässä -blogissaan 25.4.2017 julkaisemassaan merkinnässä Suomalainen sosiologia, eugeniikka ja sosiobiologia, jossa hän käsittelee sitä, että kannattiko suomalaisen sosiologian isä Edvard Westermarck (1862–1939) eugeniikkaa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti