Nykyaikainen individualismi fetisoi valintaa ja sen muka radikaalia vapautta. Äärimmilleen viedyn näkökannan mukaan tärkeintä on vapaus valita oma elämäntyyli, eikä kellään voi olla nokan koputtamista minun tunteisiini. Kaikki valinnat ovat olevinaan yhä arvokkaita.
Tämä relativistinen näkemys kuitenkin kumoaa itse itsensä, kuten kanadalaisfilosofi Charles Taylor osoittaa kirjassaan Autenttisuuden etiikka (1991, suom. 1995). Itsensä toteuttamisella on oma eettinen pohjansa, joka on nähty muita arvokkaammaksi, jolla on oma historiallinen kehityskaarensa. Olemme yksilöinä olemassa vain yhteisön, menneen ja nykyisen ansiosta. Toimintamme taustaa ei voi unohtaa vajoamatta tyhjänpäiväisyyteen.
Niinpä iso osa new age -hömpästä on tyhjää ja latteaa (tyyliin ”hyväksy vain ja ainoastaan se, mikä tuntuu sisäisen äänesi mukaan oikealta”) – ja yllättävän lähellä kristillisiä herätysliikkeitä, jotka nekin korostavat suuria tunteita teologisen oikeaoppisuuden sijaan.
Taylor ei pelkää poleemista esimerkkiä: moderni individualismi uhkaa pehmeässä relativismissaan tehdä seksuaalisesta suuntautumisestakin mieltymyskysymyksen, samantasoisen ”kuin seksikumppanin valinta pituuden tai tukanvärin perusteella”.
”Kun seksuaalinen suuntautuminen samastetaan mieltymyksiin, kuten tapahtuu, kun valinta otetaan ratkaisevaksi oikeutusperusteeksi, romutetaan huomaamatta alkuperäinen hanke, joka oli seksuaalisten suuntautumisten osoittaminen yhdenvertaisiksi. Näin määriteltynä erilaisuudesta tulee merkityksetöntä.”
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 21.10.2020 julkaistussa Pekka Torvisen kirjoittamassa esseessä Ranskalainen aristokraatti ennusti 180 vuotta sitten miten meille käy, kun jokainen käpertyy itseensä ja etsii vain ”omaa juttuaan”.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti