keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

S Ville Niinistön (vihr.) kaksinaismoralismi

Harry Harkimon kirjoitus tuo hyvin esiin Ville Niinistön kaksinaismoraalin. Vaan ei äänestäjä, joka ylihuomenna Helsingissä Niinistön numeron äänestyslippuun raapustaa, mahda niin tuumia, vaan hän nähnee Niinistön suoraselkäisenä vastuullisena johtajana. Niinistölle politiikka lienee mutapainia, jossa julkisten asioiden (lat. res publica-> engl. Republic= suom. Tasavalta) hoito on populistista propagandaa. Miten tämä eroaa Timo Soinin toiminnasta? Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Onneksi Soini siirtyy syrjään, Niinistö tuskin. Sampo Terho kysyykin:
Esitetyistä [Ville Niinistön] väitteistä herää siis kysymys, onko Suomessa tahoja, joille oikeusvaltio ei tarkoita perustuslain kunnioittamista, viranomaisten toiminnan sitomista lakiin ja riippumattomien tuomioistuinten päätöksiä? Ovatko nämä tahot marginaalisia ääriryhmiä vai esiintyykö peräti Suomen eduskunnassa ajattelua, että oikeusvaltio on edellä mainittujen periaatteiden sijaan sama asia kuin omat poliittiset tavoitteet?
Niinistön puhe lakien noudattamisesta, kansalaistottelemattomuudesta ja oikeusvaltiosta on tekopyhää. Hän oikeuttaa lainrikkomisen omaan moraalifilosofiaansa vedoten. Tietenkin hän sallii sen vain omilleen. Poliittisille vastustajille se on kiellettyä. Jos poliisi köyttää ja häkittää vain natsit, mutta ei anarkisteja; jos oikeuslaitoksessa tuomitaan kiihottamisesta vain persut muttei vihreitä, mitä yhdenvertaisuutta lain edessä se on? Ville Niinistön oikeusvaltio?

Yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden puute, joka kristallisoitui Halla-ahon tuomiossa, ajaa meitä kohti levottomia aikoja. Politiikka menettää arvokkuutensa ja uskottavuutensa muuttuessaan valehteluksi ja mutapainiksi. Nukkuvien puolue pysyy tukevasti suurimpana puolueena, vaikka yleinen ja yhtäläinen äänioikeus ei historian näkökulmasta ole itsestään selvä oikeus, päinvastoin. Tietenkin lakien säätäminen on raakaa enemmistön voimalla junttaamista, mutta myös neuvottelua, kun oma voima ei riitä. Uskottavuus syntyy rehellisyydestä. Politiikka on nykyään liian valheellista. Jos kansalainen kokee, että hänelle valehdellaan, ei hän äänestä. Kuitenkin vaikka oikeus on kaikilla, de facto valta on vain osalla, niillä, jotka äänestävät. Sadan prosentin äänestysaktiivisuus on vain diktatuurissa, joten 100% ei ole oleellista, vaan politiikan uskottavuus. Nykytilanne on surullinen.

Suomesta tuli noin sata vuotta sitten perustuslaillinen Tasavalta pitkän sortokauden jälkeen. Ei venäläinen virkamieseliitti nähnyt suomalaisuudessa mitään arvoa. Yhtä vähän näkee monikulttuurisuuseliitti arvoa suomalaisessa kansallismielisyydessä. Sama halveksunta on yhtä ideologista nyt kuin sata vuotta sitten. Suomalaisen pitäisi olla nyt kuten silloin jotain muuta. Me emme ole vastuussa Irakin, Afganistanin ja Somalian sodista. Me olemme siten vapaita heidän hädänalaistensa vastimuksista. Suomen valtio on vastuussa kansalaisistaan, ei ulkomaalaisista. On selvää, että tämä moraali ei kelpaa vihreille. Heidän johdollaan Suomi menettäisi viimeisetkin suvereniteetin rippeet ja muuttuu tahdottomaksi osaksi Euroopan liittovaltiota. Ei tuo joukko olisi sata vuotta sitten itsenäistyvää Suomea tahtonut. Missä menee maanpetoksen raja?

[nimimerkki "duc" 7.4.2017 ilkeän ja pahanlaatuisen Hommaforum-keskustelupalstan ketjussa RHC vapaaehtoiset alkavat väsymään tilanteeseen]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti