”Politiikka on ihan hirveää”, Purra sanoo sekä elokuvan alussa että lopussa.
Hän ei tarkoita, että kokouksissa istuminen ja asioista päättäminen olisi hirveää. Sen sijaan hän luultavasti tarkoittaa sitä kaikkea poliitikkojen ympärillä kaiken aikaa käynnissä olevaa vääntämistä, kääntämistä, vatvomista, hutkimista ja tulkitsemista siitä, kuka sanoi mitäkin tänään, eilen tai 20 vuotta sitten ja mitä hän ehkä sillä tarkoitti.
Yksi elokuvan pysäyttävimmistä hetkistä on, kun Purra kertoo lapsensa joutuneen koulussa opettajien silmätikuksi. Toisaalta sekin saa ajattelemaan, kun Purran vieressä istuva valtiosihteeri Riikka Slunga-Poutsalo pohtii, että voidaanko näitä kameran edessä pohtia, kun osa yleisöstä reagoi tuollaiseen kuitenkin ”uhriutumisena”.
Näin oli lausuttu Seura-lehdessä 29.10.2026 julkaistussa Jukka Vuorion kirjoittamassa artikkelissa Minä ja Riikka Purra -elokuva näyttää, millainen ihminen on perussuomalaisten puheenjohtaja – ”Osataanko tässä ajassa katsoa enää mitään avoimin mielin?”.
Olisi tietenkin mitä mainiointa, jos poliitikkoihin luotettaisiin ja heidän annettaisin johtaa ja hoitaa maan asioita. Silloin poliitikot ehtisivät paremmin myös tehdä näitä asioita, joita tekemään heidät on valittu. Ei tarvitsisi jatkuvasti vatuloida.
Mutta tietenkin tarvittaisiin silti päättäjiä sitovien kansanäänestysten käyttöönotto Sveitsin malliin. Eli suora demokratia. Poliitikkojen tehtäväksi jäisi sitten päivänpolitiikan teko. Mutta kyllä minä ymmärrän sitä, että poliitikot vastustavat sitä, koska se veisi heiltä valtaa.
Itse uskon, että suora demokratia kasvattaisi äänestäjiä kypsemmiksi päättäjiksi. Ja helpommin saataisiin tämän ansiosta myös päättäjien palleille päteviä ja osaavia henkilöitä, veikkaan.
Mitä tulee tuohon, että Purran lapsi on joutunut koulussa opettajien silmätikuksi, niin olihan Yhdysvalloissakin eräs koulun opettaja suuttunut yhdelle oppilaistaan sen vuoksi, että tämän etunimi oli sattunut olemaan Saddam. Mutta tietysti olisi hienoa, jos kaikkien puoluejohtajien lapset joutuisivat samassa määrin opettajiensa silmätikuiksi.
Mutta minusta on hienoa tämä artikkelista saatu tieto, että ohjaaja Liisa Akimof haluaa suhtautua persuihin ihan ihmisinä sekä on halunnut ao. dokumentillaan olla vähentämässä polarisaatiota.
...Eräs sukulaiseni muuten myös nauttii paljon smoot-hieita (tapaan kirjoittaa sanan näin, jotta se lausuttaisiin suomalaisittain; käytän myös "selfieistä" nimitystä itsiö ja "wrapeistä" nimitystä kääriö). Metsistä perheen voimin kerätyt marjat ovat tärkeä ainesosa näissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti