Yhtä pinnallista ja yksiulotteista on myös Halla-ahon aatemaailman käsittely. Nurmi tuomitsee toistuvasti ja refleksinomaisesti Halla-ahon ”maahanmuuttovastaisuuden” mutta ei kertaakaan pysähdy miettimään, mitä se todellisuudessa tarkoittaa, mistä se alun perin kumpuaa, onko sille esimerkiksi tilastojen valossa minkäänlaisia perusteluja, ja niin edelleen. Elämäkerturi ei käytännössä esitä yhtä ainutta oikeasti olennaista kysymystä, joka avaisi Halla-ahon yhteiskunnallisten ajatusten, aatemaailman ja laajan kansansuosion taustoja, eikä ennen kaikkea juurikaan kuvaa niiden yhteiskunnallis-poliittista kontekstia. Sen sijaan hän päätyy kukkahattusetämäisesti saarnaamaan, että maalittaminen ”voitaisiin nimetä yhdeksi 2000-luvun merkittävimmistä uudissanoista” ja että ilmiö ”on todellinen”. Myöhemmin hän luonnollisesti mainitsee myös ”jakamattoman ihmisarvon”.
Koska Nurmi tyytyy tällaisiin onttoihin fraaseihin, halpahintaiseen jeesusteluun ja kaikkialta tihkuvaan moraalinärkästykseen, hän ei kykene ymmärtämään Halla-ahon tai häneen henkilöityneen poliittisen ilmiön syvällisempiä yhteiskunnallisia ulottuvuuksia ja vaikuttimia. Hän näkee peruspomon ainoastaan vihaa sylkevänä ja salakavalana populistimörkönä, joka pukeutuu solmioon ja pikkutakkiin vain peittääkseen piiloagendansa ja huijatakseen tyhmää vaalikarjaa. Ajatus, että Halla-ahon suosio selittyisi maahanmuuttoon nuivasti suhtautuvien suomalaisten kasvavalla lukumäärällä, ei tunnu käyvän kirjoittajalla edes mielessä.
[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 25.10.2020 julkaistussa kirjailija ja kääntäjä Tero Tähtisen kirjoittamassa artikkelissa Pitkätukkasivarista kansallismielisten Mestariksi, jossa hän käsittelee Lauri Nurmen epävirallista Jussi Halla-ahon elämäkertaa. Halla-ahohan on nykyään Perussuomalaisten puheenjohtaja.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti