sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kertoo ihmisen varhaisimman, peräreiättömän, esi-isän löytyneen {L}

Tiede-lehden nettisivuilla julkaistui uudin, jossa kerrotaan tutkijoiden löytäneen Kiinasta fossiilin, jonka he uskovat edustavan ihmisen varhaisinta tähän asti tunnettua esi-isää, joka eli 540 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli millin mittainen ja sillä oli suuri suu mutta se joutui elämään ilman peräaukkoa. Otuksella oli mitä todennäköisimmin ohut joustava iho ja sen alla lihaksia, joiden avulla se pystyi liikkumaan kiemurtelemalla. Niin, ja se eli meren pohjassa hiekan seassa.

Otuksen säkkimäisen muodon vuoksi tutkijat antoivat sille nimen Saccorhytus.

Mutta että ei peräaukkoa. Hieman yököttää. Otus on siis joutunut ulostamaan suunsa kautta. Onko tämä sitten osoitus Kaikkivaltiaan viisaudesta taikka huumorintajusta? Ehkä Jumala on katsonut kuitenkin luoneensa viallisen otuksen, sillä jo hieman myöhäisemmillä otuksen jälkeläisillä on kaikilla ollut peräsuoli. Tai sitten Jumala on luonut otuksen omaksi kuvakseen? En silti väitä, että näin olisi...

Tässä vaiheessa kannattaa minun varmaankin kertoa, että suhtaudun ei-tieteelliseen Jumala-hypoteesiin joka tapauksessa tietyllä kunnioituksella.

Oi, siis, katso, uudin:

Ihmisten varhaisin esi-isä löytyi

2 kommenttia:

  1. Arveluttavaa on, todellakin. Sanoihan itse Jeesus, ettei se saastuta, mikä menee suusta sisään vaan se, mikä tulee suusta ulos. Olisiko tuo voinut olla vakava varoitus kaiken maailman koprolalian harjoittajille: tottahan Saccorhytusin elämismuodon on täytynyt olla jumalallisessa tiedossa?

    Taas pitää harmitella Jeesuksen taipumusta ilmaista asiansa vertausten kautta! Tähän asti minäkin olin ajatellut tuon Matt.15:11 jakeen viitanneen alkoholinkäyttöön: ottakaa kohtuudella, ei se teitä pahenna kunhan ette oksenna. Vai tarkoittiko Hän sittenkin, ettei teillä ole hätää niin kauan kuin ette ala käyttäytyä kuin Saccorhytus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisikin aika näky nähdä ihminen paskantamassa suunsa kautta.

      Poista