tiistai 4. marraskuuta 2014

Vihreä sanoo, että tuen vakava leikkaaminen Persujen nuorisojärjestöltä on väärin

Otto Lehto:
Puoluetuki ja Perussuomalaiset

2 kommenttia:

  1. Tämähän on poliittisesti päätettävää tukea eli hallituspuolueet saavat yleensä tukea eniten. Tilanne olisi ehkä Perussuomalaisten kannalta toinen, jos joskus ovat hallitusvastuussa kantamassa vastuuta ja myös jakamassa varoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tukimäärien tulisi perustua lakiin, ja toiseksi tuen saamisen ei pitäisi edellyttää jonkin ideologian kannattamista.

      Laitetaan tähän muidenkin katsastettavaksi seuraava linkki:

      Yksinkertaistamistalkoot: Ehdotus puoluetuesta

      Poista