sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kolme lainausta Aleksandr Solženitsyniltä

Seuraavassa olisi kolme lainausta Aleksandr Solženitsyniltä (1918-2008), venäläiseltä kirjailijalta ja toisinajattelijalta:

Suuruuttamme kansakuntana meidän ei ole osoitettava alueen valtavuudella eikä holhouksessa olevien kansojen lukumäärällä vaan tekojen suuruudella.
***
Erityisen lähellä sydäntäni ovat eestiläiset ja liettualaiset. Vaikka istunkin heidän kanssaan samassa veneessä, tunnen häpeää heidän edessään, aivan kuin minä olisin pannut heidät istumaan. Kunnollisia, työteliäitä, sanansa pitäviä, siivoja miehiä – miksi heidätkin on vedetty samojen kirottujen siipirattaiden pyöritykseen? Eivät kajonneet kehenkään, elelivät hiljakseen, järjestyneemmin ja moraalisemmin kuin me – ja nyt he sitten ovat syypäitä siihen, että meillä on nälkä, syypäitä siihen, että elävät meidän kainalossamme ja estävät meiltä pääsyn merelle.
"Hävettää olla venäläinen!" huudahti Herzen, kun me kuristimme Puolaa. Kaksin verroin suurempaa häpeää tunnen minä nyt näiden riitaahaastamattomien, turvattomien kansojen edessä.
Latvialaisiin suhtautumiseni on komplisoidumpi. Siinä on jonkinlainen kohtalo. Hehän itse kylvivät tätä.
***
Sata miljoonaa munaa on rikottu: missä on omeletti?

...
Seuraavan linkin takaa pääset halutessasi lukemaan Wikipedian artikkelin Solženitsynistä:

Aleksandr Solženitsyn

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti