lauantai 30. elokuuta 2025

S Fasismi vitsakimppuineen ja hitleriläinen kansallissosialismi ovat eri juurta

Kuitenkin fasismi ja kansallissosialismi versovat eri juurista. Fasismi syntyi Italiassa ja pyrki herättämään uudelleen eloon vanhan Rooman imperiumin. Etymologia tiivistää totuuden: sana ’fasismi’ viittaa muinaisen Rooman korkeiden henkilöiden henkivartioihin liktoreihin, jotka triumfikulkueissa kantoivat nauhoilla sidottua vitsakimppua (latinaksi fascis), jonka keskellä oli kirves. Tämä symboloi Rooman lakia, kuria ja järjestystä, minkä fasistit halusivat palauttaa.

Kansallissosialismi taas oli oikeastaan ensimmäinen postmoderni ideologia: se sisälsi muun muassa, sosiaalidarvinismia, buddhalaisuutta ja hindulaisuutta, okkultismia, vegetarismia, keski-aikaisuutta, kansallisaatteellisuutta, mystiikkaa, nietzscheläisyyttä ja hitusen sosialismiakin, ainakin enemmän kuin Neuvostoliitossa.

[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -julkaisun numerossa 1/2025 julkaistussa Pekka Wahlstedtin kirjoittamassa kirja-arviossa Elämätöntä elämää kulutuskulttuurissa – Theodor Adornon ennen suomentamaton klassikko, jossa käsitellään Adornon (1903–1969) yhdessä Max Horkheimerin (1895-1973) kanssa kirjoittamaa teosta Valistuksen dialektiikka.]

[Minusta hitleriläinen kansallissosialismi eli natsismi, fasismi ja kommunismi ovat kaikki modernistisia totalitaristismia kannattavia ideologioita. Natsismi palvoi kansaa ja verenperintöä ja oli erittäin rasistinen ideologia. Fasismi taas palvoi valtiota ja oli periaatteessa jonkin verran natsismia vähemmän rasistinen ideologia. Mutta täytyy muistaa se, fasismi omaksui myönteisen kannan juutalaisvastaiseen lainsäädäntöön vuonna 1938. Onneksi se oli siihen asti pärjännyt ilman sellaista. Mutta fasistien johtaja Mussolini kai oli opportunismin vallassa tuolloin, kun Hitler puolueineen ja valtioineen oli onnistunut lopulta tekemään häneen vaikutuksen. Kummatkin näistä ovat myös imperialistisia ideologioita. Kommunismi on pohjaltaan natsismia selvästi tervehenkisempi oppi, jonka lakana kuitenkin likaantuu pahasti siitä, että se on edellisten tavoin polkenut varsin pontevasti ihmisten oikeudet maan lokaan, vaikka sen oli pitänyt olla työläisten puolella. Ja täytyy muistaa, että kommunistihallinnotkin ovat osanneet olla rasistisia. Kaikki kolme ideologiaa ovat kannattaneet jesuiittamoraalia eli sitä, että jos päämäärä on luvallinen, niin kaikki keinot siihen pääsemiseksi ovat luvallisia ja sallittuja.]

[Kansallissosialismista ovat jotkut sanoneet, ettei se ainakaan sosialistinen oikeasti ollut. Ja tämä on totta. Hitler ja natsipuolue päättivät lopulta säilyttää yksityiset yritykset talouselämän perustana. Perusteena tälle lienee ollut se, että tällä tavoin tulee varmistettua varustelun tehokkuus. Ja toiseksi, laajat sosialisoinnit olisivat voineet kääntää yhteiskunnan perinteiset vaikutusvaltaiset ryhmät puoluetta vastaan, joten siksikin kannatti välttää sosialisointeihin ryhtymistä. Yritysjohtajat, asevoimien upseerit ja aateliset lepyteltiin tällä tavoin. Myös sillä tavoin, että Hitler puhdisti väkivaltaisesti puolueensa rivit sen vasemmistolaisimmista aineksista vuonna 1934 nk. pitkien puukkojen yönä.]

[Mutta kuten tästä Liberalismiwikin artikkelista voi lukea, niin natsit kuitenkin toteuttivat varsin paljon vasemmistolaisia uudistuksia. Jos Suomen sosialidemokraattinen puolue ja Vasemmistoliitto ovat vasemmistolaisia puolueita, niin toki oli Saksan kansallissosialistinen työväenpuoluekin.]

[Hitler puolueineen toteutti samantapaista yritysstrategiaa kuin kommunistisen puolueen yksivaltaisesti hallitsemassa manner-Kiinan nk. kansantasavallassa on tehty 1980-luvulta alkaen. Eli kummassakin maassa talouselämän toimijat ovat joutuneet tottelemaan hallitsevan puolueen oikkuja ja tahtotilaa. Olkaa yksityisiä yrityksiä, kunhan teette niin kuin me tahdomme, on ollut näiden herrojen iskulause.]

[Espanjan "falangismi" taas oli hitleriläisyyteen ja jopa fasismiin verrattuna selkeästi taantumuksellinen ideologia, joka ajoi suurmaanomistajien ja katolisen kirkon etuja.]

perjantai 29. elokuuta 2025

S Kurnusimpun tiedusteluelimet, osa 2

Otusta oli siis tutkittava. Kingsley kollegoineen penkoi kalan geenejä ja selvitti, että ulokkeiden taustalla vaikuttaa sama geeni, joka säätelee raajojen kehitystä myös ihmisillä.

Kalan ulokkeet eivät silti varsinaisesti ole jalkoja, vaan eräänlaisia rintaevien jatkeita, jotka ovat kehittyneet aistielimiksi.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 7.10.2024 julkaistussa Niko Kettusen kirjoittamassa artikkelissa Ihmeellisellä kalalla on kuusi ”jalkaa”, joilla se maistelee merenpohjaa.]

[Maailmassamme tässä on niin kovin paljon pahaa, mutta olen valmis hyväksymään sen, että on olemassa kala, joka rintaeviensä ulokkeilla maistelee merenpohjaa kävellessään niillä sillä.]

[Mielestäni kuitenkin: jos olisi olemassa suuri Cthulhu, niin maailmamme kävisi kuitenkin ymmärrettävämmäksi.]

[(Cthulhu, Eric Carmanin paras ystävä. Ai niin, mutta Cartmankin on mielikuvitusolento...)]

[PS. Tutkittu laji, latinankieliseltä nimeltään Prionotus carolinus (linkin takana englanninkielisen Wikipedian lyhyehkö artikkeli otuksesta), elelee Pohjois-Amerikan Atlantin rannikolla matalissa vesissä.]

keskiviikko 27. elokuuta 2025

S Ylessä ryhdyttiin vastavoimaksi yhdelle eduskuntapuolueelle, koska se on itse niin kauhean neutraali ja objektiivinen

Tämä kaikki riistäytyi käsistä YLE-veron tultua 2013. Sen jälkeen mitään pidikkeitä ei toimituksilla enää ollut. Rahaa on ollut käytössä niin ettei pskalle taivu. Ja ajankohtaistoimitukset muuttuivat kuin käskystä vihervasemmistoideologian äänitorveksi. Joku on antanut käskyn? Ehkä samat johtajat, jotka hyväksyivät lautakasaohjelman esittämisen.

Samaan aikaan tapahtui muutakin. Perussuomalainen puolue sai 2011 vaaleissa jytkyn. Muut puolueet säikähtivät suurta muutosta puolueiden voimasuhteissa. Määräsikö joku taho YLEn haukkumaan perussuomalaisia kaikin tavoin ja kaikissa ohjelmissa, myös viihdeohjelmissa? Tehtiinkö YLEstä jytkyn vastavoima? Sehän on ylittänyt kaiken säädyllisyyden ja objektiivisuuden rajat viime vuosina. YLE-veron turvin se on ollut mahdollista, koska ei ole pelkoa YLEn tulojen vähenemisestä. 

[Näin oli lausuttu Pauli Vahteran blogissa 25.10.2024 julkaistussa merkinnässä YLE-vero tuhosi YLEn objektiivisuuden.]

[Jos Ylen toimituskunnassa yleisesti ajatellaan Ylen tehtäviin kuuluvan propagandan syöttäminen kansalaisille, niin heidän tulee silloin myöskin hyväksyä sellainen, että jonain päivänä Yle saattaa syöttää kansalle heidän kannaltaan vääränlaisia mielipiteitä. Muullainen asennoituminenhan olisi kaksinaismoralismia.]

tiistai 26. elokuuta 2025

S Adolf Eichmann ei ollut pelkkä byrokraatti vaan myöskin vakaumuksellinen natsi

Yli vuosikymmen Hitlerin kaatumisen jälkeen Eichmann oli yhä vakuuttunut, että juutalainen ”maailmanlaajuinen salaliitto” oli todellinen ja että holokausti oli oikeutettu sotatoimi. Hän oli lyhyesti sanottuna syvästi indoktrinoitu henkilö, joka ei koskaan perääntynyt 1930-luvulla Dachaussa ja muualla saamastaan ideologisesta koulutuksesta. Hän katui vain sitä, että oli ollut liian ”heikko” tekemään enemmän Saksan ”rotuvihollisen” täydellisen tuhoamisen hyväksi.

Kun hänet vuosina 1960–61 vangittiin ”verivihollisensa” toimesta ja vietiin juutalaisten Pyhään Kaupunkiin oikeuden eteen, Eichmann ja hänen puolustuksensa tekivät kaikkensa pitääkseen hänen Argentiinan aikaiset pohdintansa piilossa ja saadakseen Sassen-nauhat hylätyiksi todisteina. ”Fanaattinen soturi” muuttui kömpelöksi virkamieheksi, joka istui lasikopin takana ja antoi epäröiviä lausuntojaan.

[Näin oli lausuttu Areiopagi-sivustolla 1.10.2024 julkaistussa Matthew Sharpen kirjoittamassa artikkelissa Onko aika harkita uudelleen ”pahan arkipäiväisyyden” käsitettä?.]

[Adolf Eichmann ei siis ollutkaan pelkkä byrokraatti, joka uskollisesti toteutti byrokratian sääntöjä välittämättä ideologiasta. Kuten artikkelissa annetaan ymmärtää, niin Hannah Arendtin ajatus "pahan arkipäiväisyydestä" ei täten aivan täysin päde. Ei varsinkaan Eichmannin suhteen, jota filosofi oli pitänyt loistavana esimerkkinä siitä.]

[No ainakin se kusipää saatiin nitistettyä. Tämä ilmaisuni saattaisi tosin johtaa tekemisiin valtionsyyttäjänviraston kanssa, jos se tulisi siihen tulokseen, että syytän asiasta myös yleensä Saksan natsipuoluetta. Varmuuden vuoksi ilmaisen siksi tässä lopuksi mielipiteeni olevan, että eivät kaikki natsit olleet paholaismaisia. Oiva esimerkki tällaisesta on tehtailija ja huono yrittäjä Oskar Schindler (1908-1974). Tämä oli etninen saksalainen, joka oli syntynyt Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiassa. Ensimmäisen maailmansodan lopussa syntyi Eurooppaan paljon uusia maita, ja myös siksi, että Schindlerin synnyinmaa hajosi. Hän asui sen tapahduttua sitten Tshekkoslovakiassa. Maassa, joka ei suostunut tarjoamaan etnisesti saksalaiselle vähemmistölleen vähemmistöetuja. No, Schindler sitten ennen toisen maailmansodan syttymistä liittyi Saksan natsipuolueen tshekkoslovakialaiseen sisarpuolueeseen. Ja hän vakoili Tshekkoslovakian sotilaskuljetuksia natsi-Saksan hyväksi. Tosin näitä hänen toimittamiaan tietoja ei sitten tarvittukaan, kun Tshekkoslovakia antautui laukaustakaan ampumatta sen jälkeen, kun se oli kansainvälisen painostuksen vuoksi joutunut luopumaan saksankielistensä asuttamista nk. sudeettialueista, joilla sijaitsivat maan pätevät ja tehokkaat rajalinnoitukset. Schindler liittyi sitten Saksan natsipuolueen jäseneksi.]

[Saksan kukistettua yhdessä Neuvostoliiton kanssa Puolan ja päätettyä sen valtiollisen olemassaolon Oskar Schindler siirtyi entisen Puolan alueelle uusien mahdollisuuksien perässä. Puolassa hän ryhtyi yrittämään tehtailijana. Hänen tehtaansa käytti hyödykseen juutalaisia orjatyöläisiä. Mutta toisin kuin hänen oma puolueensa ja sen tenhoava diktatorinen johtaja Adolf Hitler, jotka yhtä diktatorisesti johtivat Saksaa, niin Schindler tuli kuitenkin siihen tulokseen, ettei hän halua tuhota juutalaiskansaa fyysisesti. Niinpä hän käytti runsaasti varoja lahjoakseen natsiviranomaisia ja kampitti natsihallinnon tuhoamistoimia parhaansa mukaan vaarantaen näin oman henkilökohtaisen vapautensa ja henkensäkin. Kaiken tämän hän teki suurikokoinen natsihakaristi kiinnitettynä rintamukseensa. Kerran Schindler joutui jopa hakemaan tuhoamisleiriltä natsien sinne toimittamia Schindlerin työläisiä, Schindlerjuden.]

[Oskar Schindler selvisi sodasta hengissä, mutta sen päätyttyä hän ei enää pärjännyt kovin hyvin yrittäjänä. Häneltä puuttuivat orjatyöläiset.]

maanantai 25. elokuuta 2025

Raivohuoneet manner-Kiinan pelastus

Sairaalan ikkunan takana aukeaa kevättä odottava Peking. Pääkaupunki on yksi Kiinan kilpailuhenkisimpiä paikkoja. Vanhemmat ostavat asuntoja saadakseen jälkikasvunsa oikeisiin kouluihin. Lapset käyvät pienestä pitäen lähes joka päivä lisäopetuksessa tai harrastuksissa, jotka edistävät kouluun pääsyä.

Kaupunki itsessään on eri mittakaavaa kuin asukkaat. Suuri ja kasvoton, täynnä korkeita rakennuksia ja leveitä teitä.

Tällaisessa ympäristössä raivohuone Smashin palveluille syntyy kysyntää.

– Erityisesti Pekingissä on paljon ihmisiä, joiden pää on täynnä asioita. He juoksevat niiden perässä joka päivä, raivohuoneen perustaja Jin Meng sanoo.

Nyt asiat voi tulla paiskomaan rikki turvallisesti valvotuissa oloissa.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 30.3.2025 julkaistussa Jenny Matikaisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Stressaantunut kiinalainen käy raivohuoneessa räiskimässä hääkuviaan rikki – "Pekingissä on paljon ihmisiä, joiden pää on täynnä asioita".]

[Ehkä manner-Kiinassa on myös lailla kiellettyä kuunnella mustaa metallia. Tarkoitan siis erästä musiikin alalajia.]

S Ranskan kuningas Ludvig XIV oli Euroopan petturi, osa 1

Ludvig XIV:n petos kristikuntaa kohtaan ei rajoittunut pelkkiin diplomaattisiin vakuutteluihin. Kun ottomaaniarmeija piiritti Wienin, hän yritti sabotoida Pyhää liigaa sisältäpäin ja estää yhdistyneen eurooppalaisen vastarinnan. Hän suostutteli Puolan kuningasta Juhana III Sobieskia luopumaan kaupungin puolustajien auttamisesta. Onneksi Sobieski ei suostunut, vaan murskasi legendaarisella ratsuväkirynnäköllään ottomaanien linjat ja pelasti Wienin. Mutta Ludvig XIV:n petollisuus ei loppunut siihen. Kun Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta kamppaili pysäyttääkseen ottomaanien hyökkäyksen, Ludvig suunnitteli jo iskua.

Viisi vuotta myöhemmin, kun Pyhä liiga taisteli yhä ottomaaneja vastaan Unkarissa, Ludvig käynnisti hyökkäyksen Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan läntisille alueille. Hänen joukkonsa hävittivät Reininmaata konfliktissa, joka nykyään tunnetaan Pfalzin perimyssotana (tai yhdeksänvuotisena sotana 1688-1697). Heidelberg, Mannheim ja Speyer poltettiin ja hävitettiin osana raakaa poltetun maan taktiikkaa, mikä järkytti silloista Eurooppaa. Hyökkäyksen ajoitus ei ollut sattumaa: se oli suunniteltu rampauttamaan Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta sen sotiessa ottomaaneja vastaan idässä. Tämä pakotti Habsburgit vetämään joukkojaan ottomaanien vastaiselta rintamalta ja heikensi Euroopan sotaponnistusta.

[Näin oli lausuttu Sarastus-verkkolehdessä 7.3.2025 julkaistussa Saksassa asuvan turkkilaissyntyisen historioitsijan sekä Venäjän ja Itä-Euroopan tuntijan Cemil Kerimoglun kirjoittamassa artikkelissa Trumpin Amerikka ja Ludvig XIV:n Ranska.]

[Politiikka tekee joskus outoja petikumppaneita, vai?]

sunnuntai 24. elokuuta 2025

S Huijattavuus kuuluu nykyaikaisen läntisen intellektuellin perusominaisuuksiin

Ensin toteutettiin se tärkein eli tasa-arvo ja sitten opeteltiin uutta täysin kollektivistista ja altruistista elämänmuotoa, jota pohjoismaiden maineikkain huijattu intellektuelli Jan Myrdal esitteli silminnäkijän raporteissaan (ks. Vihavainen: Haun nan shi nan tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com).

Huijattavuus kuuluu nykyaikaisen läntisen intellektuellin perusominaisuuksiin (vt. Vihavainen: Haun hollander tulokset (timo-vihavainen.blogspot.com). Sen juurisyy on halu tulla huijatuksi. Tämä psykologien tarve mahtanee juontua siitä, että maailman halutaan olevan niin yksinkertainen, ettei ole mitään vaikeuksia olla aina oikeassa, puolustamassa oikeutta ja edistystä vääryyttä ja taantumusta vastaan. 

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 7.10.2024 julkaistussa merkinnässä Imperatiiveja.]

[Muistanko oikein, kun muistini mukaan Jan Myrdal oli kerran sanonut vastustavansa Länsi-Saksaa eli Saksan liittotasavaltaa, koska länsisaksalainen koira oli kerran purrut häntä. Voi hyvin kuvitella, että jos itäsaksalainen eli epädemokraattista diktatuuria edustava koira olisi tehnyt saman hänelle, niin hän ei olisi siitä pahoittanut mieltään.]

lauantai 23. elokuuta 2025

S Jahve oli alun perin ollut sään jumala

Nykyinen kristillinen Jumala, Jahveksi kutsuttu, oli alun perin tiettävästi sään jumala.

Entisaikaan sääasioilla oli paljon enemmän merkitystä ihmisen elossapysymisessä kuin nykyisin. Niinpä sään jumala oli jumalien joukossa varsin vaikutusvaltainen ja merkittävä hahmo.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 22.3.2025 julkaistussa Pertti Nybergin kirjoittamassa artikkelissa Kirja-arvio: Näin kertomus Jumalasta syntyi, jossa käsitellään ja esitellään Jeesuksen vuonna 2025 julkaistua tuhmaa Ville Mäkipellon, Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan kirjoittamaa tietoteosta Jumalan synty – isän ja pojan kätketty historia.]

[Itse asiassa minä en ollut tiennyt tätä, että Jahve olisi ollut sään jumala.]

perjantai 22. elokuuta 2025

S Vainottujen juutalaisten auttaminen kristityn velvollisuutena, osa 2

Samana vuonna 1939 alkoi myös toinen maailmansota, ja seuraavana vuonna Saksa miehitti Ranskan. Tämä vaikutti myös Dimitrin tekemään työhön, sillä natsien aloitettua Ranskan juutalaisten massapidätykset etsivät monet juutalaiset turvaa Lourmel-kadun keskuksesta. Vangitsemisen saattoi tässä vaiheessa välttää, mikäli pystyi todistamaan olevansa kristitty eikä juutalainen siitä huolimatta, että natsien juutalaisiin kohdistama vaino oli kylläkin etnistä eikä niinkään uskonnollista. Kastetodistuksella saattoi kuitenkin hämätä juutalaisia etsineitä viranomaisia.

Tämä antoi uuden ulottuvuuden Dimitrin pappisvirkaan. Osa keskukseen tulleista juutalaisista päätyi Dimitrin kanssa keskusteltuaan ottamaan vastaan kasteen, mutta hän kirjoitti kastetodistuksia pyydettäessä myös muille juutalaisille laittaen niihin ainoastaan pienen merkinnän muistaakseen itse, mitkä todistukset olivat aitoja, mitkä vääriä. Tällainen hämäys vaivasi hänen omaatuntoaan hieman, mutta hän katsoi kristillisen uskonsa ja pappeutensa velvoittavan hänet toimimaan näin. Hän kirjoitti:

"Ajattelen, että hyvä Kristus antaisi minulle tällaisen paperin jos olisin heidän asemassaan. Joten minun täytyy tehdä se [---] Jos myrskyn yllättämä hakee suojaa kirkosta, onko minulla oikeutta sulkea ovea?"

[Näin oli lausuttu Kirkkohistorian kahinaa -blogissa 31.8.2024 julkaistussa Ossi Tammiston kirjoittamassa merkinnässä "Tunnetko tämän juutalaisen?" - Dimitri Klepininin (1904-1944) tarina.]

[Tämänkaltaisten blogimerkintöjen julkaiseminen varmaankin ärsyttää monia tosiedistyksellisiä, koska heille juutalaiset kelpaavat ainoastaan kuolleina, ja monia muslimeita, koska perinteisen islamin mukaan juutalaiset ovat ali-ihmisiä ja koska heitä ärsyttää, että juutalaiset pitävät valtaa Jerusalemissa, joka on uuutalaisen uskonnon pyhin paikka ja islamin kolmanneksi pyhin paikka.]

maanantai 18. elokuuta 2025

S Monet akateemisen koulutuksen saaneet suomalaiset ovat idiootteja

Miksi Suomessa koulutetaan ihmisiä englanniksi, jos kerran työmarkkinat haluavat suomentaitoisia työntekijöitä? Kun toimin opetusministeriön selvitysmiehenä ja keräsin opiskelijoiden kokemuksia, kävi ilmi, että monet akateemisen koulutuksen saaneet suomalaisetkaan eivät tunne oman alansa terminologiaa suomeksi ja osaavat puhua siitä paremmin englanniksi.

Tavoitteena on siis kouluttaa maahanmuuttajat suomenkielisiksi ja suomalaiset samalla englanninkielisiksi. Olisiko tässä jokin ristiriita? 

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 20.10.2024 julkaistussa kielitieteilijä Janne Saarikiven kirjoittamassa esseessä tai jossakin Eliitin englanti on köykäinen kielitaito.]

[Mitä järkeä oli torjua ruotsin kielen ja ruotsalaisen yläluokan ylivalta sekä Venäjän tsaarin hallinnon venäläistämistoimet, jos nyt sitten kuitenkin kumarretaan kauheasti englannin kielelle?]

[Suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa luulisi olevan aivan järkevää opettaa ammattisanasto opiskelijoille suomeksi.]

[PS. Aiheeseen liittyen, voit myös niin halutessasi käydä lukemassa nettisivuiltani ikivanhan tekstini Miksi englannin kieli ei sovi kansainväliseksi apukieleksi.]

sunnuntai 17. elokuuta 2025

Ei ole mitenkään älytöntä sanoa, että myös politiikka kuuluu tietokonepeleihin

Pelaajien piireissä usein kuultu sotahuuto kertoo, että politiikka ei kuulu videopeleihin. Usein tätä toki käytetään niin kutsuttuna koirapillinä ja se “politiikka” mitä tässä vastustetaan, on vähemmistöjen ja heitä koskettavien asioiden sisällyttäminen peleihin. Olette varmaankin nähneet sen “pelaajien mielestä on kaksi sukupuolta, mies ja ‘poliittinen’”-meemin ja tiedätte, mitä tarkoitan.

Mutta vaikka ajatusta tarkasteltaisiin sellaisenaan, en silti ole asiasta samaa mieltä. Politiikkaa on mahdoton pitää ulkona peleistä, koska politiikka on… no, kaikkialla. Se värittää pelien kehittäjien asuttamaa maailmaa ja heidän mielipiteitään ja näkemyksiään, joten se heijastuu väistämättä — vaikkakin sitten usein alitajuisesti — myös heidän teoksissaan. Mutta voisimme mennä vielä askelta syvemmälle ja kysyä, pitäisikö peleissä olla tarkoituksella poliittista sisältöä ja olisin yhä sen kannalla.

[Näin oli lausuttu Pelaaja-lehdessä 10.8.2025 julkaistussa Miikka Lehtosen kirjoittamassa peliarvostelussa Kuka sanoo, että politiikka ei muka kuulu peleihin?.]

[Mitä tulee tuohon, että politiikka ei muka kuulu siihen ja tähän, niin yleensä sellaista lausuvat sellaiset ihmiset, jotka eivät ole tulleet ajatelleeksi, että heidän omat ideologiset mielipiteensä ovat vain ideologisia mielipiteitä muiden joukossa. Ihmisen on vaillinaisena biologisena olentona helppo ajatella, että omat ideologiset mielipiteet ovat "terveen järjen mukaisia", "maltillisia", "epäpoliittisia", "ideologiasta vapaita", kun taas "väärällä tavalla" ajattelevat ihmiset ovat niitä politiikkaa ja ideologiaa joka asiaan sotkevia ihmisiä.]

[Sanokaa minun sanoneen, kuten olen sanonut aikoinaan blogimerkinnässäni Star Trek ja maalliset paratiisitarinat, että transhumanismi on vastaus. Mutta odotetaan nyt ensin, että tuleeko Jeesus ensin takaisin, vaiko transhumanismin tulevaisuuskuva käytäntöön.]

[Anarkokapitalismia voidaan pitää yhtä hyvin toimivana poliittisena oppina kuin vasemmistolaista anarkismiakin. Yövartijavaltion sentään tiedetään jollakin lailla toimivan. Termillä tarkoitetaan sellaista poliittista järjestelmää, jossa julkisen vallan tärkeimmiksi tehtäviksi katsotaan sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden takaaminen sekä yritysten ja eliittiin kuuluvien ihmisten toimintaedellytysten ylläpitäminen. Sellainenkaan poliittinen järjestelmä tuskin takaa tavallisille ihmisille ihmisarvoisen elämän edellytyksiä, mutta se on sitten toinen asia.]

[Eräs Tuomo Hämäläinen on käsitellyt blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Voiko John Galt puhjeta kukkaan talvella ja pelastaa yhteiskunnan austeritypolitiikalla? mielestäni ansiokkaasti tuon äärioikeistolaisen Ayn Randin, jonka ideologiaa kyseinen peli kritisoi, kirjoittamaa teosta Atlas Shrugged.]

lauantai 16. elokuuta 2025

Viikinkiajan skandinaavien (edes idän varjagien) aseistukseen eivät sapelit lainkaan kuuluneet

Nykyelävöittäjien suosimaan varjagipukeutumiseen kuuluvat yleensä karvareunaiset hiippalakit (joita kutsun tonttulakeiksi, koska ne muistuttavat perinteisiä joulupäähineitä), pussihousut, kietaisutakit ja taistelijoilla sapelit ja lamellihaarniskat.      Sapelit on ainakin jo 1500-luvulta alkaen yhdistetty "orienttiin", ja kaikkeen mitä tämä sana sisältääkään. Ne keksittiin jossain päin Keski-Aasiaa varhaiskeskiajalla, ja niitä käyttivät sellaiset arojen ratsastavat paimentolaiskansat kuin avaarit, kasaarit ja madjaarit. Suurempaa suosiota sapelit saavuttivat itämaisten kansojen keskuudessa keskiajan jälkeen. Viikinkiajan skandinaavien aseistukseen ne sen sijaan eivät lainkaan kuuluneet. Yhtään sapelia ei Pohjolasta ole löydetty, ja idän skandinaavikontekstista vain yhdessä ainoassa ukrainalaisessa ruhtinashaudassa (Nk. mustassa haudassa Tšernihivissä, johon on haudattu isä ja poika) on ollut mukana muualta tuotu sapeli (ja lisäksi kaksi "frankkilaismiekkaa"). Tämä tarkoittaa, että sapeli oli tunnettu Ukrainan aroilla, ja sellainen oli kenties annettu lahjaksi Kiovan suuriruhtinassuvulle, mutta sitä ei koskaan tuotu Pohjolaan, eikä se kuulunut tavanomaiseen varjagien varustukseen. Aikakauden lähteet kuvailevat hyvin selväsanaisesti varjagien miekkojen olleen leveäteräisiä, frankkilaistyylisiä ja keskiuralla varustettuja, mikä ei voi tarkoittaa mitään muuta kuin perinteisiä viikinkiaikaisia kaksiteräisiä suoria miekkoja. Yleinen sapeleiden käyttö ei siis mitenkään ole perusteltavissa.

[Näin oli lausuttu Mennyt aika -blogissa 13.5.2025 julkaistussa merkinnässä Varjagien pukeutumisesta.]

[Niin, mikseivät "historianelävöittäjät" ota kunnolla asioista selvää, on kysymys, joka pitää esittää.]

[Kyllä minä ymmärrän sen, että ratsastajakansojen kannalta sapeli on suoraa miekkää käyttökelpoisempi, kun sillä pystyy vihollissotilaan vierestä ratsastaessa sivaltamaan tätä kätevästi.] 

perjantai 15. elokuuta 2025

S Yksinvaltius turmelee kaikki, mukaan lukien yksinvaltiaan

Alexis de Tocqueville toteaa klassikkoteoksessaan Demokratia Amerikassa osuvasti, miten ”valta vetää aina puoleensa halpamaisuutta ja imartelijoita, olipa hallitusmuoto millainen tahansa”. Kaikista hallitusmuodoista huonoin on siis yksinvaltius, koska se turmelee aina sekä yksinvaltiaan itsensä, että myös laajemmin poliittisen kulttuurin ja ihmiset yksinvaltiaan ympärillä.

Kun mietitään vaikka Ludvig XIV:n hovia tai Putinin hallintoa, Tocquevillen näkemys on realisoitunut käytäntöön lukemattomia kertoja. Niin Aurinkokuningas kuin Venäjän despoottikin ympäröivät itsensä poliittisilla toimijoilla, joiden poliittinen kunnianhimo liittyy ainoastaan oman edun, menestyksen ja aseman varmistamiseen.

Parlamentarismi ja ideologian sijaan usein pragmaattisuutta korostava poliittinen kulttuuri ovat muokanneet brittiläisen poliittisen ajattelun ja vallankäytön aivan erilaiseksi kuin mitä se on Ranskassa.

[Näin oli lausuttu ajatuspaja Liberan sivuilla 8.8.2024 julkaistussa Pekka Väisäsen kirjoittamassa blogimerkinnässä Yhteiskunnallisen epäluottamuksen piinaaman Ranskan on pakko uudistua.]

[Kirjoittaja toteaa toisaalla kirjoituksessaan Ranskan olevan varsin keskitetty hallintorakenteeltaan. Demokratiaksi melko ainutlaatuinen, siis.]

[Aiheeseen jotenkin liittyen, voit niin halutessasi käydä lukemassa wanhahkon blogimerkintäni Demokratian kahdeksan etua verrattuna diktatuuriin, jos et sitä ole vielä tehnyt.]

torstai 14. elokuuta 2025

Oma mielipiteeni: Trump ei voi olla samanaikaisesti sekä fasisti että natsi

– Trump on fasisti, ja haluan tehdä kaikkeni että maastamme ei tule uutta natsi-Saksaa. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 11.6.2025 julkaistussa Nelli Lapintien kirjoittamassa uutisartikkelissa Sydney, 33, ei lähde enää kotoaan ilman yhtä esinettä – syynä Trumpin rajut toimet.]

[Voihan olla, että jonkin järkevän määritelmän mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump todella on fasisti, mutta sitä minä en ymmärrä, miksi mukaan sotketaan vielä kansallissosialismikin.]

[Neuvostoliittoa (1922-1991) diktatorisesti hallinnut kommunistinen puolue halusi painottaa aikoinaan sitä, että heillä on oikea sosialismin muoto. Siksi he nimittelivät Saksan kansallissosialisteja fasisteiksi. Toisaalta kommunistit ovat myöskin nimitelleet sosialidemokraatteja fasisteiksi.]

[23.8.1939 kansallissosialistinen Saksa ja kommunistipuolueen hallitsema Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen, joka on saanut nimensä maiden silloisten ulkoministerien Molotovin ja Ribbentropin mukaan. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa maat sopivat jakavansa keskenään välissään olevat maat kunkin vaikutusalueisiin. "Omilla" alueillaan kumpikin sopijaosapuoli saisi toimia, kuinka vain halusi. Maat sopivat myöskin hyökkäävänsä jo syyskuussa Puolaan ja jakavansa maan alueen keskenään.]

[Hitlerin Saksa aloitti sodan Puolaa vastaan syyskuun ensimmäisenä päivänä. Neuvostoliitto myöhästyi aloituksesta, koska sen piti saada ennen mukaan tulemistaan tehtyä tilit selviksi Japanin maavoimien kanssa. Neuvostoliitto aloitti oman hyökkäyksensä Puolaan vasta 17.9.1939. Saksa oli ehtinyt ennen tätä jo aiheuttaa runsaita tuhoja Puolan puolustusvoimille.]

[Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska, jotka Puolan alueellisen koskemattomuuden takaajina olivat julistaneet sodan Saksalle, eivät julistaneet sitä kuitenkaan Neuvostoliitolle.]

[Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin joukot pitivät yhteisen voitonparaatin 25. syyskuuta 1939 Puolan Brest-Litovskissa maan valtaamisen kunniaksi.]

[Maat jakoivat alueen keskenään. Myöhemmin Saksa sai hieman lisäaluetta Puolasta, kun se sopi Neuvostoliiton kanssa, että tämä saa Liettuan itselleen.]

[Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan klausuulien mukaan Suomi kuului Neuvostoliiton vaikutuspiiriin, ja siten Hitler kansallissosialistisine Saksoineen pesi itsensä kokonaan pois asiasta. Neuvostoliitto hyökkäsikin Suomeen samana vuonna 1939 marraskuun viimeisenä eli 30. päivänä. Suomen vastarinta oli tässä Talvisodaksi nimetyssä sodassa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kannalta turhan kovaa. Neuvostoliitto ei saanutkaan olettamaansa paraatimarssia Helsinkiin. Suomi kesti kolmen kuukauden ajan, kunnes sen oli pakko solmia rauha raskain ehdoin Neuvostoliiton kanssa.]

[Suomi oli ennen Talvisodan alkamista tilannut Italiasta Fiat G.50 -hävittäjälentokoneita, jotka olivat melkein ajanmukaisia. Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen salaisen lisäpöytäkirjan takia kansallissosialistinen Saksa ei hyväksynyt hävittäjien kuljettamista Suomeen oman alueensa kautta. Mutta Suomeen ne lopulta kuitenkin saatiin, vaikkakin jouduttiin käyttämään kiertoteitä.]

[Tähän liittyy eräs hupaisa yksityiskohta, jos tätä ylipäätään voi pitää sellaisena. Ennen elokuun 23. päivää sekä Saksa että Neuvostoliitto tapasivat solvata toisiaan. Mutta kun sopimus salaisine lisäpöytäkirjoineen oli solmittu, niin solvaaminen loppui. Neuvostoliiton lehdistössä luki, että Saksan Wehrmachtin sotilaat ovat tovereita ja että rauhaa ei suinkaan uhkaa kansallissosialistinen Saksa vaan Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska.]

[Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto sopivat toisilleen oikein hyvin, itse asiassa. Kuten Liberalismiwikistä voi käydä lukemassa, niin edellisen maan hallitsevan puolueen ohjelmassa ja käytännön päätöksissä oli suuri osa sosiaalisedistyksellisillä seikoilla, aivan kuten Neuvostoliitossa. Jälkimmäinen oli toki vienyt sosiaalisuuden pitemmälle kuin Saksa.]

[Kumpikin maa oli totalitaristisesti hallinnoitu yksipuoluediktatuuri, jossa kansalaisilta oli viety pois heidän demokraattiset oikeutensa, mukaan lukien sananvapaus. Kummankin maan oikeusjärjestys vahvasti tunsi myös julmat ja epätavalliset rangaistukset. Pakkotyön hyväksikäyttö oli kummassakin maassa yleistä.]

[Neuvostoliitto ja kansallissosialistinen Saksa olivat molemmat äärivasemmistolaisia maita.]

[Saksa saattoi toki rasisminsa syvyydessä olla juutalais- ja muine vihoineen ihan oma lukunsa. Mutta Neuvostoliittokin oli lopulta perustettu vähemmistökansojen polkemiseen. Venäjä myöskin oli Neuvostoliiton virallinen kieli, eikä esim. kansallisesti neutraali esperanto, tai sen jälkeläiskieli ido. Esperanton kieli jopa kiellettiin jossain vaiheessa Neuvostoliitossa, koska sen käytön pääteltiin tuovan ikäviä internationalistisia vaikutteita maahan. Niin ja tokihan se oli tehnyt sopimuksen natsi-Saksan kanssa Puolan lakkauttamisesta. Ilman länsivaltoja Puolaa ei olisi koskaan perustettu uudelleen valtiona ja kansakuntana.]

[Sekä kansallissosialismi että fasismi ovat totalitaristisia yksipuoluevaltaa kannattavia ideologioita. Ne ovat lisäksi molemmat kristinuskokriittisiä ideologioita. Kuinka sitten kansallissosialismi ja fasismi eroavat toisistaan. Tässä on oma näkemykseni asiasta:]

[Kansallissosialismi palvoo verenperintöä ja kansaa. Fasismi palvoo valtiota.]

[Kumpaakin voi pitää kiihkoisänmaallisina ja kiihkonationalistisina poliittisina ideologioina. Kansallissosialismissa oikealla rasismilla oli kuitenkin selvästi keskeisempi asema kuin fasismissa.]

[Kansallissosialismiin kuului alusta alkaen jyrkkä juutalaisvastaisuus. Fasismiin taas ei. Italiassa otettiin käyttöön juutalaisvastainen lainsäädäntö vasta vuonna 1938, ja siihen asti maassa oltiin hyvin pärjätty ilman sellaista. Muutos tässä saattoi olla fasistien johtajalta Benito Mussolinilta ihan opportunistinen veto, koska hän halusi olla liitossa Saksan kanssa.]

[Fasistisessa Italiassa yhteiskunta oli vapaampi toimimaan omalla tavallaan kuin kansallissosialistisessa Saksassa, jossa hallitseva puolue otti totalitaristisen otteen yhteiskuntaan enemmän tosissaan.]

[Lopuksi voisin mainita vielä senkin, että Neuvostoliitossa käytettiin nimitystä "fasisti" myös yleisemmin kommunistisen puolueen ideologiaa vastustavista ihmisistä. Nykyään, kun Venäjä ei ole enää kommunistipuolueen johtama, Venäjällä käytetään sanaa "fasisti" kaikista venäläisen rasismin ja kiihkonationalismin vastustajista.]

[PS.]

[Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei ole aito fasistikaan jo pelkästään siitä syystä, että hän esittää olevansa kristitty ja "kristillisen politiikan" puolella. Toki myös Adolf Hitler sen lisäksi, että "Kaitselmus" kuului hänen mielisanoihinsa, niin koko vallassaolonsa ajan pysyi roomalaiskatolisen kirkon jäsenenä – Trumppi taas on protestantti – , mutta toisaalta hänen politiikkansa oli syvän antikristillistä. "Gott mit uns", Jumala kanssamme, luki Saksan Wehrmachtin tavanomaisten maavoimien sotilaiden vyönsoljessa, mutta puolueen oman armeijan SS-joukkojen sotilaiden vyönsoljessa taas tätä ei lukenut, vaan "Meine Ehre heißt Treue", Uskollisuus on kunniani. Puolueen armeijalle tärkeintä oli uskollisuus Hitleriä, Führeriä ("Johtaja"), kohtaan, ei missään nimessä eikä koskaan uskollisuus Jeesusta kohtaan. Ei SS-joukoissa sen enempää kuin Hitlerin pitkäaikaisen puoluekaverin Hermann Göringin johtamissa ilmavoimissa Luftwaffessa ollut sotilaspappeja tai -pastoreita. Kenties jännittävä yksityiskohta on se, että kun Bosnian muslimeista koottiin SS-yksikkö, niin heillä sai olla muslimipappeja. Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, jos saan näin lainata George Orwellin Eläinten vallankumousta ("Animal Farm"). Hitler ilmeisesti arvosti islamissa sen sotilaallista luonnetta (sekä monissa muslimeissa esiintyvää antisemitismiä). Intialaisissa uskonnoissa hän arvosti eläinystävällisyyttä. Kristinuskossa hän halveksi sekä sen "säälimoraalia" jossain määrin nietzscheläisittäin että juutalaista alkuperää.]

[Katolisesta kirkosta eroaminen sai odottaa sitä, että hänen kansallissosialistinen Saksansa olisi voittanut maailmansodan. Onneksi sitä ei tapahtunut. Kristinusko kiittää. Toisaalta jos kansallissosialismi olisi voittanut maailmassa, niin kenties me olisimme kaikki nyt vegaaneja eli pidättäytyisimme eläinperäisen ravinnon syömisestä. Toki sitten ravinteita, kuten B12-vitamiinia, joutuisimme nauttimaan purkista. Niin, ja juutalaisia ei enää olisi, eikä mustalaisia eikä pahemmin enää slaavejakaan.]

[Presidentti Trumpin aatemaailma muistuttaa uskontomyönteisyytensä vuoksi enemmän Espanjan tasavaltaa vastaan 1930-luvulla sotilaskapinaan ryhtyneitä tyyppejä, joiden keulakuvaksi valikoitui kenraali Francisco Franco (1902-1975). Franco oli myöskin aidosti taantumuksellinen. Enemmän kuin fasistit ja taatusti enemmän kuin kansallissosialistit. Franco oli poliittisena hahmona suurmaanomistajien ja katolisen kirkon synkimpien kellarien väen ystävä. Mies istuikin sitten pitkään Espanjan johtajan pallilla sen jälkeen kun hänen porukkansa ensin oli voittanut aloittamassaan sotilaallisessa konfliktissa laillisen esivallan asevoimat. Hänen kuoltuaan Espanjan kuningas Juan Carlos johdatti maansa demokratian tielle, jolla se edelleen on. Muuten minä sanoisin Donald Trumpista vain sen, että ikävää, että hänellä oli ollut vaikea lapsuus perheen vauraudesta huolimatta.]

[Franco muuten tuotti manner-Espanjaan muslimisotilaita, joille antoi täyden vapauden raiskata vihollisensa naisia. Islamin perinteisen tulkinnanhan mukaan muslimimies saa pitää samanaikaisesti neljää aviovaimoa ja lisäksi niin montaa naispuolista seksiorjaa kuin haluaa ja kykenee. Franco perusteli asian teologista puolta urheille muslimisotilaille sillä, että tasavalta oli ateistien käsissä.] 

keskiviikko 13. elokuuta 2025

Manner-Kiinassa nuorten pitäisi olla vahvoja

Ylireagoinnin lisäksi moni kohtaa vähättelyä. Lääkäri Wang on nähnyt monta kertaa tilanteita, joissa nuori haluaisi apua, mutta vanhemmat kieltävät sen hakemisen.

– On hyvin yleistä, että vanhemmat vähättelevät nuoren tunteita. He ajattelevat, että kyse on lapsen luonteesta tai tahdonvoimasta.

Monien vanhempien mielestä nuori ei vain ole tarpeeksi vahva kestämään paineita. Hänen pitäisi siis karaistua, ei pyytää lääkärin apua.

[Näin oli lausuttu Ylen sivuilla 30.3.2025 julkaistussa Jenny Matikaisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Stressaantunut kiinalainen käy raivohuoneessa räiskimässä hääkuviaan rikki – "Pekingissä on paljon ihmisiä, joiden pää on täynnä asioita".]

[Tuollaiset nuoret pitää alistaa kranaattikeskitykselle, niin oppivatpahan siinä sitten välttymään kranaattikauhulta. Viitsi.]

tiistai 12. elokuuta 2025

Ylösnousemukset olivat ennen wanhaan olleet ihmisten mielestä lähes normaali asia

Monet meistä suomalaisista ovat jo uskontotunnilla oppineet, että Jeesuksen ylösnousemus oli ainutlaatuinen tapahtuma ja eräänlainen perusta koko kristinuskolle.

Todellisuudessa ylösnousemus ei ollut ainutlaatuista vaan yleinen aikakautensa sepitteellinen tarina. Jo antiikin aikana kerrottiin tarinoita sankareista, jotka elämänsä jälkeen heräsivät kuolleista ja siirtyivät jumalien joukkoon.

Juutalaisuuteen oli tullut ajatus ylösnousemuksesta jo ennen Jeesuksen aikaa. Tämä ajatus siirtyi kristinuskoon ja evankeliumeissa sitten kuvataan tyhjää hautaa.

[Näin oli lausuttu MTV:n sivuilla 22.3.2025 julkaistussa Pertti Nybergin kirjoittamassa artikkelissa Kirja-arvio: Näin kertomus Jumalasta syntyi, jossa käsitellään ja esitellään Jeesuksen vuonna 2025 julkaistua tuhmaa Ville Mäkipellon, Juha Pakkalan ja Raimo Hakolan kirjoittamaa tietoteosta Jumalan synty – isän ja pojan kätketty historia.]

[Ja sitten aiheeseen liittyen hieman historiaa. Juutalaisten "Baabelin vankeus"  oli alkanut vuonna 597 eKr., jolloin Uus-Babylonian hallitsija Nebukadnessar II ensimmäisen kerran valloitti Juudan kuningaskunnan pääkaupungin Jerusalemin.

[Kyyros II eli Suuri (noin 576–529 eKr.) oli ensimmäinen merkittävä Persian kuningas. Juutalaiset pitävät hänestä siitä syystä, että Kyyros päästi pakkosiirtolaisuuteen Babyloniaan aikoinaan siirtetyn osan juutalaisesta kansasta niin halutessaan palaamaan Israelin maahan. Tämä tapahtui vuonna 538 eKr. Kyyros myöskin antoi juutalaisille oikeuden rakentaa Jerusalemin temppeli uudestaan. Kuningas kannatti muutenkin suvaitsevaista uskontopolitiikkaa, ja tämä miellytti monia muitakin hänen ja hänen hallintonsa hallitsemia kansoja ja heimoja.]

[Asuessaan oman maansa ulkopuolella juutalaiset tutustuivat myös persialaiseen uskontoon zarathustralaisuuteen. Aikaisemmin juutalaisessa uskonnossa Saatana oli ollut vain yksi Jumalan hovin jäsenistä. Jumala oli vaikuttanut niin hyvän kuin pahan, niin onnen kuin onnettomuuden. Jobin kirja kuvastaa hyvin tätä juutalaisen uskonnon alkuperäistä käsitystä. Persialaisen vaikutuksen myötä juutalainen uskonto alkoi kuitenkin uskoa persoonallisen pahan olemassaoloon. Luultavasti myös käsitykset kuolemanjälkeisestä elämästä syntyivät juutalaisuudessa persialaisesta vaikutuksesta.]

[Uudessa testamentissa kristinuskon suuri juutalainen mies Jeesus Nasaretilainen (kuoli 30-luvulla roomalaisen sotilasviranomaisen prefektin (latinaksi praefectus) kuolemaan julmalla tavalla tuomitsemana) oli jossain määrin kiistoissa farisealaisten puolueeseen kuuluneiden (juutalaisen lain) lainoppineiden kanssa. Mutta ylösnousemusasiassa farisealaiset olivat joka tapauksessa Jeesuksen kanssa täysin samaa mieltä. Juutalaisten ylimysten keskuudessa taas oli paljon yleisempi sellainen vanhakantainen näkemys, ettei ole eikä tule ruumiin ylösnousemusta. Ylimykset tapasivat olla siinä määrin raharikkaita, että he olivat tavallaan jo palkkion "Jumalalta" saaneet. Heillä ei siksi ollut erityisempää syytä alkaa kuvittelemaan kuolemanjälkeistä elämää.]

[Yhdessä englanninkielisessä tv-ohjelmassa muuten olivat lapset sekoittaneet toisiinsa englannin kielen sanat – ylösnousemusta tarkoittavan "resurrection" ja "erection". Luokkakaveri piti sitten naulita ristiin, jotta toisen luokkalaisen isä saisi erektion. Tämä ei ollut tv-ohjelmassa viittaus pedofiliaan vaan pelkkä viaton termien merkityksiä tuntemattomien lasten viaton erehdys. Ja onneksi ristiinnaulittu lapsi oli reilusti ylipainoinen, joten hän selvisi hengissä, kun muut lapset olivat unohtaneet hänet vahingossa ristille roikkumaan. Hänen elimistönsä selvisi hengissä ottamalla käyttöön pojan rasvasoluihin sitoutuneet energiavarastot. Mutta sitä ei tarina tainnut kertoa, että auttoiko hengissä selviämistä myös taivaalta satanut vesi.]

maanantai 11. elokuuta 2025

Nick Cave: Tragediat kuuluvat ihmiselämään

Vuonna 2022 julkaistussa Usko, toivo ja kuolema -haastattelukirjassa Cave kertoo, että hänelle oli olennaista ymmärtää tragedioiden kuuluvan ihmiselämään. Kukaan ei voi hallita sitä, mitä hänelle tapahtuu, mutta sen voi valita, miten siihen suhtautuu.

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 19.8.2024 julkaistussa Jussi Lehmusveden kirjoittamassa kolumnissa Kahden lapsen yllättävä kuolema sai Nick Caven löytämään opetuksen, joka jokaisen kannattaa ymmärtää.]

[Kannattaa tämä opetus varmaankin sisäistää, vaikka ei olisikaan joutunut kokemaan tuhoamisleirien kauhuja.]

sunnuntai 10. elokuuta 2025

S Venäjän televisiossa asiat käännetään sellaiseksi, että Venäjä on aina syytön ja Putin oikeassa

Kansalaisten luottamus televisiota kohtaan on laskenut vuodesta 2009 lähtien, vaikka television rooli tiedon­välityksessä on yhä keskeinen. Se on ollut pitkään täysin alistettu Kremlille.

Riippumattomalle tiedonvälitykselle ei ole helmikuun 2022 jälkeen ollut sijaa. Venäjällä ei ole enää ­alueellisia televisioasemia. Kaikki on kontrolloitua.

”Koronapandemian aikaan Siperiassa oli vielä televisioasema. Nyt televisio on keskitetty, ja siinä mielessä tilanne muistuttaa Neuvostoliittoa”, Lassila sanoo.

Nykypropaganda pyrkii erottautumaan neuvostoajan onttoudesta nostamalla esiin myös hallinnolle kielteisiä asioita. Asiat kuitenkin ”spinnataan” eli käännetään sellaiseksi, että Venäjä on aina syytön ja Putin oikeassa. Uutisissa kerrotaan paljon lännen ongelmista.

”Kremlin propaganda on siinä mielessä sisäistänyt nykyajan mediaympäristön, ettei asioita voi suoraan peitellä, koska on internet ja tietoa tihkuu aina jostakin. Kielteisistäkin uutisista yritetään vääntää ja kääntää oikea ‘totuus’.”

Toisaalta propaganda on Lassilan mukaan muuttunut sodan myötä suoraviivaisemmaksi ja alkaa siten muistuttaa synkimmän neuvostoajan vaiheita.

”Rahatilanne ja tausta vaikuttavat Venäjällä. Mitä vauraampi, itsenäisempi ja itsevarmempi on, sitä vähemmän luottaa televisioon”, Shilov sanoo.

[Näin oli lausuttu Seura-lehdessä 4.8.2024 julkaistussa Sanna Ihalaisen kirjoittamassa artikkelissa Putin esitetään tv:ssä tekemässä humanitaarista työtä – Venäjän propagandakoneisto suoltaa puppua, jolla on kansan tuki.]

[Voi tietysti kysyä, että jos natsi-Saksa olisi vielä nykyään olemassa, niin millainen olisi sen suhde televisioon ja yleensä mediaympäristöön. Olisiko se samanlainen kuin niillä ihmisillä, joiden mielestä ennakkoluuloja saa esittää julkisesti vain, mikäli ne ovat samankaltaisia kuin itsellä on?]

keskiviikko 6. elokuuta 2025

S Suomi kuuluu vähiten rasististen maitten kymmenikköön

World Population Reviewin tuore tutkimus sijoittaa Suomen maailman kärkikymmenikköön niiden maiden joukossa, jossa rasismia on kaikkein vähiten. Joukkoon kuuluvat Suomen lisäksi kaikki Pohjoismaat Islantia lukuun ottamatta. Lisäksi Suomessa maahanmuuttajat kokevat onnellisuutta.

[Näin oli kuulunut tiivistelmä Suomen uutisissa 31.8.2024 julkaistussa artikkelissa Tutkimus: Suomi sijoittuu maailman kärkijoukkoon niiden maiden ryhmässä, jossa rasismia on kaikkein vähiten.]

[Olin muuten itse sattumoisin Jeesuksen vuoden 2023 lopulla julkaissut toisessa blogissani merkinnän Suomi on maailman viidenneksi vähiten rasistinen maa, jossa käsittelin juuri tätä kyseistä World Population Reviewin tutkimusta.]

tiistai 5. elokuuta 2025

Väestönvaihto on todellisuutta eikä pelkästään "teoria"

Väestönvaihto ei ole salaista tai teoreettista vaan julkista käytäntöä. Väestönvaihto on tilastollinen tosiseikka. Tiedot löytyvät vaivatta Tilastokeskuksen sivuilta. Kaiken tämän olen aiemmin kirjoittanut auki kymmenisen kertaa. Kertaus on opintojen äiti, opetusministeri Adlercreutz.

Ilmiö ei ole iänikuinen vaan vasta 1990-luvulla alkanut. Ulkolaistaustaisia on Suomeen ilmaantunut yhden sukupolven saatossa yli 620 000 henkeä. Määrä ylittää jo tuplasti ruotsinkieliset. Muuttoliikkeiden vertailu ei ensinkään vetele, sillä ruotsalaisten rantautuminen keskiajalla kesti satoja vuosia ja paikantui väljiin maisemiin.

[Näin oli lausuttu historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarjan 30.6.2025 julkaistussa kolumnissa Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?.]

[Se on jännä, että eräät kirkkain silmin sanovat, että väestönvaihto ei ole totta vaan äärioikeistolainen salaliittoteoria, vaikka ei siinä mitään pahaa ole, vaikka väestö maassamme vaihtuisikin.]

[Aiheeseen edes jotenkin liittyen, niin eräs hemmo on jokunen vuosi sitten julkaissut blogissaan tekstin äärivasemmistolaisesta Pohjois-Amerikan väestön vaihtumattomuutta koskevasta teoriasta.]

[Tietysti olisi kilttiä, jos myös minun lukijani aina muistaisivat, että tieteen piirissä sana "teoria" tarkoittaa sitä, että jonkin näkemyksen puolesta on olemassa jo jonkin verran todistusaineistoa. Puhekielessä sanalla voidaan tarkoittaa luuloa tai hyvää arvausta. Tieteessä taas alustavaa kysymyksenasettelua kutsutaan hypoteesiksi, joka voi johtaa ennen pitkää siihen, että tietojen karttuessa aiheesta hypoteesi korottuu jo teoriaksi.] 

maanantai 4. elokuuta 2025

Vihan hedelmät

Euroviisuista Israel-vihan areena - Israelin euroviisukappaleen esittänyt 24-vuotias Yuval Raphael selvisi kuin ihmeen kaupalla Hamasin 7/10 hyökkäyksestä tekeytymällä kuoliaaksi murhattujen ystäviensä ruumiiden alle. Sen sijaan, että Yuvalia kohtaan olisi osoitettu myötätuntoa, hänen tarinansa ja laulunsa leimattiin poliittiseksi propagandaksi. Laajalti levinneestä Israel-vihasta huolimatta Israel voitti yleisöäänestyksen, mutta jäi tuomariäänin kokonaiskisan kakkoseksi. Risto Huvilan vieraina laulaja ja laulunopettaja Jenny Liebkind ja Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston jäsen Ariel Nadbornik.

[Näin oli kuulunut (uudehkolla) AlfaTV-televisiokanavalla lauantaina 2.8.2025 klo 20.00 alkaneen Israel-studio -televisio-ohjelman jakson ohjelmakuvaus.] 

[Niin, Alfa-TV-kanava oli vain jokunen vuosi sitten lopetettu. Ja sitten jollakin kokoonpanolla on sittemmin se perustettu ikään kuin uudestaan.]

[Kyllä minä lasten, paitsi mies- niin myös naispuolisten, ympärileikkausta vastustan silti. Juutalaisissa piireissä on kuitenkin ollut harvinaista, että tyttöjä ympärileikattaisiin. Niin juutalaisen kuin islamilaisen perinteen piiriin on kuitenkin kuulunut poikien ympärileikkaus. Vaikkakin on todettava, että tyttöjen ympärileikkaus ei sinänsä kuulu islamin perusperiaatteisiin, niin joissakin islamilaisissa yhteisöissä se on kuitenkin ollut yleisempää. Islamin syvän patriarkaalisuuden kanssa tyttöjen ympärileikkaaminen on kuitenkin täysin yhteensopiva yhteisöllinen instituutio.]

[Lisäksi haluaisin sanoa, että eläköön Tel Aviv, homoseksuaalien Mekka, jos sallitte tällaisen ilmaisun. Varsinaisessa Mekassahan homot eivät juhli. Koska se on erään pappisvallan pääkaupunki ja samalla myös pyhin paikka.]

[Minusta on myös mielenkiintoista, että saksalaisen syvällekäyvän valtiomiehen Otto von Bismarckin (1815–1898), joka oli konservatiivi, aikana valtiovalta Saksassa rajasi roomalaiskatolisen kirkon poliittista vaikutusvaltaa. Konservatiivinen valtio myöskin tuolloin rupesi rakentamaan Saksasta hyvinvointivaltiota.]

[Itse kannatan ihmisoikeuksien globalisaatiota. Lisäksi olen sitä mieltä, että kansalaisoikeudet ovat eri asia kuin ihmisoikeudet. Kannatan myös liberaalia kansojen itsemääräämisoikeutta.]

[Mutta olen valmis ensimmäisenä myöntämään, että omat arvoni, pyhät tuntoni, henkilökohtainen maailmankatsomukseni, eettiset päämääräni, käsitykseni olemassaolon syvimmästä luonteesta ja mahdolliset uskonnolliset käsitykseni ovat kaikki omaa mielikuvitustani, ja olen varma, että kaikkien muidenkin ihmisten vastaavat ovat samassa määrin eli täydellisesti vain heidän omaa mielikuvitustaan.]

[Lisäksi haluaisin vielä kuitenkin sanoa, että jos joku nykyään haluaisi perustaa vihaideologian, niin se kannattaa perustaa uskonnoksi, koska valtiovalta Suomessa suojelisi sitä, ja vielä sitä enemmän, mitä vihaisempi se olisi. Hitler teki tässä suhteessa kyllä virheen. Mutta hän teki kyllä muitakin virheitä.]

[Tämä blogimerkintäni ei kuitenkaan käsittele sitä, että Vihan hedelmät (engl. The Grapes of Wrath) on John Steinbeckin vuonna 1939 ilmestynyt romaani.]

[PS. Seuraa joukko natseihin liittyviä blogimerkintöjä tästä blogistani. Huomaa lukijakommentit myös, jos siltä tuntuu. Oi, katso, niin halutessasi:]

26.7.2025: Seksiä Hitlerin kanssa" ei ole joutunut vielä suurten maksunvälittäjien uhriksi Steam-palvelussa mutta moni muu pornosisältö kyllä

15.7.2025: Vasemmistolaiset mielellään leimaavat vastustajan löysästi juurikaan perustelematta näkemystään

21.5.2025: Euroviisuedustajamme Erika Vikman ei silti ole natsi

6.3.2025: Vasemmistolaiset tapaavat samaistaa toisiinsa fasismin ja kansallissosialismin

sunnuntai 3. elokuuta 2025

Haisuli sensuroitiin newyorkilaisesta kirjastosta, versio 1

Brooklynin julkinen kirjasto New Yorkissa poisti kuvan Tove Janssonin Haisuli-hahmosta sen jälkeen, kun yksi kirjaston tukijoista piti hahmoa rasistisena. Asiasta kertoo Huvudstadsbladet.

Kirjastossa on käynnissä muumiaiheinen näyttely, joka on ensimmäinen Tove Janssonille omistettu näyttely Yhdysvalloissa

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 31.7.2025 julkaistussa uutisartikkelissa HBL: Haisuli poistettiin rasistisena kirjaston näyttelystä New Yorkissa.]

[     :D     ]

[Mutta ovathan jotkut pitäneet Jussi Halla-ahoakin rasistina. Tätä miestä, joka pääsi valtakunnan toiseksi korkeimpaan virkaan eli Suomen eduskunnan puhemieheksi.]

[Haisuli on joka tapauksessa ainakin minun lempihahmojani Muumeissa. Toinen lempihahmoistani on Hemuli, joka on rohkea ristiinpukeutuja, joka saattaa viljellä päihdekannabista. Jos hänellä todella on tuollainen viljelyharraste, niin toivottavasti lajike ei ole THC-pitoisuudeltaan liian vahvaa, ja toivottavasti myös siinä on edelliseen verrattuna suhteellisen paljon rauhoittavaa ja antipsykoottista kannabidiolia. Nämä kaksi ovat päihdehampun kaksi tärkeintä psykoaktiivista ainetta. THC:lla on kuitenkin ikävä taipumus aiheuttaa herkille ihmisille psykoottista oireilua. Mutta yksikään päihde ei ole vaaraton. Tai ainakaan toistaiseksi sellaista ei ole keksitty.]

[Mutta eikös Haisuli saata joskus varastaa alkoholia muilta Muumilaakson asukkailta? Ainakin olen jostain saanut sellaisen käsityksen. Minä kyllä sikäli ymmärrän, miksi kaikki eivät pidä hänestä. Itse olin aloittanut 1990-luvun loppupuolella erilaisten oluitten maistelu- ja juomisharrastukseni Suomen liityttyä saman vuoden alussa Euroopan yhteisöön.]

lauantai 2. elokuuta 2025

Ranska haluaa, että juutalaiset saavat edelleen asua Pyhällä maallaan

Macron edellyttää tunnustamiselle asioita, joihin Palestiinan arabit - saati heidän ääriaineksensa eli Hamas - eivät ole suostuneet aiemmin, vaikka siihen olisi ollut useita tilaisuuksia. Sen sijaan, he ovat pelanneet uhkapeliä saadakseen juutalaiset ajetuksi kokonaan pois Pyhän maan alueelta.

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia -blogissa 28.7.2025 julkaistussa merkinnässä Suostuvatko palestiinalaiset Macronin pyyntöön?.

[Voisi kuvitella palestiinalaisten olevan rasisteja. Mutta luulisi nyt, että heilläkin on omat juutalaistenpelastaja- Oskar Schindlerinsä (1908-1974), kuten natseillakin oli ollut.]

[I PS. Yksi kysymys on se, että kun Israelin alueella asuu arabimuslimeita ja kun maan parlamentissa Knessetissä on myös arabipuolueita, niin tulisikö mahdollisesti perustettavan uuden Palestiinan kansakunnan valtioalueella saada asua juutalaisten?] 

[II PS. Ovatko alueen ei-juutalaiset arabit osa järjettömän laajalla alueella Pohjois-Afrikasta Iraniin asustavaa yhtä arabikansakuntaa, vaiko oma kansansa, on toinen kysymys.] 

[III PS. Vähän aikaa sitten olin julkaissut toisessa blogissani merkinnän, joka käsitteli mm. tätä Ranskan presidentin Emmanuel Macronin esille nostamaa ongelmakohtaa.]

perjantai 1. elokuuta 2025

"Työaikaa on lisättävä"

Työaikaa on mieluummin lisättävä, jopa 40-tuntiset työviikot olisivat paikallaan. Kyllä lomaa ja vapaa-aikaa on siitä huolimatta aivan riittävästi ja palkka tulee oikein tehdystä työstä.[...]

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat lehdessä 23.7.2025 julkaistussa mielipidekirjoituksessa Lyhemmässä työviikossa ei ole mitään järkeä.]

[Itse olen sitä mieltä, että lääkäreiden ei pitäisi ollenkaan vähentää työaikaansa. Jos palkka on sen verran suuri, että työaikaa voi vähentää kahdeksasta tunnista työpäivää kohden vähemmäksi, niin sitten on menty jo metsään. Lääkärit kenties ansaitsevat maassamme liikaa.] 

[...Kirjoituksessa myöskin mainitaan liiallisen vapaa-ajan työllisille liiallisen alkoholinkäytön seurauksena muodostuvat haitat. Mutta en tiedä, kuinka usein keskimäärin lääkärit osaavat käyttää alkoholia väärin. En tiedä, onko asiasta riittävästi tutkimustietoa.]

[Toki on selvää, että työviikon viidentenä päivänä ihmisen työteho on heikompi kuin ensimmäisenä päivänä. Mutta toisaalta ihminen kyllä kykenee tekemään viiden vuorokauden aikana enemmän työtä kuin neljän. Jos siirryttäisiin nelipäiväiseen työviikkoon, niin useimmissa tapauksissa jouduttaisiin jonkin verran alentamaan palkkoja. Ainoa poikkeus tähän olisivat sellaiset matalapalkkaiset työt, joista ihminen ei kykenisi saamaan elämiseen riittävää palkkaa viikon lyhennyttyä.]

[Mielestäni anomuksesta saatava automaattinen palkkatuki Israelin tapaan voisi olla pelastus pienehkölle joukolle palkansaajia, joko todellisia tai potentiaalisia, vielä nykyisenkin työtuntimallin Suomessa voimassa ollessa.]