Kaikkein uskottavimpina tutkijat pitävät niitä kohtia, jotka esittävät Jeesuksen häpeällisessä valossa. Tämä tuntuu kummalliselta, mutta Holmén selittää.
Nykyihmisen on melkein mahdoton käsittää, miten täydellisesti ristiinnaulitseminen tahrasi Jeesuksen. ”Se oli täydellinen tappio, ja juutalaisuudessa ristiinnaulitseminen oli vielä pahempi kuin monessa muussa uskonnossa. Se oli kapinallisille ja orjille suunnattu rangaistus, joka merkitsi Jumalan kiroamaksi tulemista. Se oli juutalaisittain varma merkki siitä, että tämä mies ei ollut Jumalan lähettämä.”
Ja juuri siksi pidetään lähes varmana, että Jeesus kuoli ristiinnaulitsemalla. ”Se on niin varmaa kuin näin päättelemällä voi olla. Ei ole mitään syytä olettaa, että varhaiskristityt olisivat keksineet sen”, Holmén sanoo.
Ristiinnaulitseminen on sitä paitsi ainoa yksityiskohta, josta on journalistiset kriteerit täyttäviä toisistaan riippumattomia lähteitä.
Sen mainitsevat evankelistojen ja Paavalin lisäksi juutalainen historioitsija Josefus (37–100 jKr.) ja roomalainen Tacitus (56–120 jKr.)
Molempien kohdalla on tosin se ongelma, että alkuperäisteokset ovat kadonneet ja käytettävissä on vain myöhemmin tehtyjä kopioita.
Nykytutkimus olettaa silti, että heidän alkuperäisteoksensa ovat maininneet Jeesuksen ristiinnaulitsemisen, vaikka myöhemmät kristityt kopioijat vaikuttavatkin ”parannelleen” Josefuksen kahdesta maininnasta ainakin toista.
On myös historiallinen tosiasia, että roomalaiset ristiinnaulitsivat juutalaisia. Kaikki täsmää.
[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat -lehdessä 24.12.2020 julkaistussa Ville Similän kirjoittamassa artikkelissa Jeesus ei ehkä syntynyt joulukuussa, mutta kolme muuta suurta asiaa hänen elämästään voidaan tietää lähes varmasti.]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti