perjantai 26. joulukuuta 2025

S Fasismi, kansallissosialismi ja kommunismi ovat kaikki totalitaristisia ideologioita

Voidaan tietysti todeta, että sekä fasistien hallitsema Italia että natsien hallitsema Saksa olivat molemmat totalitaristisia diktatuureja, mutta niinhän Neuvostoliittokin oli ja Kiina on vieläkin.

[Näin oli lausuttu Tieteessä tapahtuu -julkaisun numerossa 1/2025 julkaistussa Pekka Wahlstedtin kirjoittamassa kirja-arviossa Elämätöntä elämää kulutuskulttuurissa – Theodor Adornon ennen suomentamaton klassikko, jossa käsitellään Adornon (1903–1969) yhdessä Max Horkheimerin (1895-1973) kanssa kirjoittamaa teosta Valistuksen dialektiikka.]

[Minusta hitleriläinen kansallissosialismi eli natsismi, fasismi ja kommunismi ovat kaikki modernistisia totalitaristismia kannattavia ideologioita. Natsismi palvoi kansaa ja verenperintöä ja oli erittäin rasistinen ideologia. Fasismi taas palvoi valtiota ja oli periaatteessa jonkin verran natsismia vähemmän rasistinen ideologia. Mutta täytyy muistaa se, fasismi omaksui myönteisen kannan juutalaisvastaiseen lainsäädäntöön vuonna 1938. Onneksi se oli siihen asti pärjännyt ilman sellaista. Mutta fasistien johtaja Mussolini kai oli opportunismin vallassa tuolloin, kun Hitler puolueineen ja valtioineen oli onnistunut lopulta tekemään häneen vaikutuksen. Kummatkin näistä ovat myös imperialistisia ideologioita. Kommunismi on pohjaltaan natsismia selvästi tervehenkisempi oppi, jonka lakana kuitenkin likaantuu pahasti siitä, että se on edellisten tavoin polkenut varsin pontevasti ihmisten oikeudet maan lokaan, vaikka sen oli pitänyt olla työläisten puolella. Ja täytyy muistaa, että kommunistihallinnotkin ovat osanneet olla rasistisia. Kaikki kolme ideologiaa ovat kannattaneet jesuiittamoraalia eli sitä, että jos päämäärä on luvallinen, niin kaikki keinot siihen pääsemiseksi ovat luvallisia ja sallittuja.]

[Kansallissosialismista ovat jotkut sanoneet, ettei se ainakaan sosialistinen oikeasti ollut. Ja tämä on totta. Hitler ja natsipuolue päättivät lopulta säilyttää yksityiset yritykset talouselämän perustana. Perusteena tälle lienee ollut se, että tällä tavoin tulee varmistettua varustelun tehokkuus. Ja toiseksi, laajat sosialisoinnit olisivat voineet kääntää yhteiskunnan perinteiset vaikutusvaltaiset ryhmät puoluetta vastaan, joten siksikin kannatti välttää sosialisointeihin ryhtymistä. Yritysjohtajat, asevoimien upseerit ja aateliset lepyteltiin tällä tavoin. Myös sillä tavoin, että Hitler puhdisti väkivaltaisesti puolueensa rivit sen vasemmistolaisimmista aineksista vuonna 1934 nk. pitkien puukkojen yönä.]

[Mutta kuten tästä Liberalismiwikin artikkelista voi lukea, niin natsit kuitenkin toteuttivat varsin paljon vasemmistolaisia uudistuksia. Jos Suomen sosialidemokraattinen puolue ja Vasemmistoliitto ovat vasemmistolaisia puolueita, niin toki oli Saksan kansallissosialistinen työväenpuoluekin.]

[Hitler puolueineen toteutti samantapaista yritysstrategiaa kuin kommunistisen puolueen yksivaltaisesti hallitsemassa manner-Kiinan nk. kansantasavallassa on tehty 1980-luvulta alkaen. Eli kummassakin maassa talouselämän toimijat ovat joutuneet tottelemaan hallitsevan puolueen oikkuja ja tahtotilaa. Olkaa yksityisiä yrityksiä, kunhan teette niin kuin me tahdomme, on ollut näiden herrojen iskulause.]

[Espanjan "falangismi" taas oli hitleriläisyyteen ja jopa fasismiin verrattuna selkeästi taantumuksellinen ideologia, joka ajoi suurmaanomistajien ja katolisen kirkon etuja.]

sunnuntai 21. joulukuuta 2025

S Maaomaisuus tulojen perustana on varsin huono juttu

Jos omaisuustulot ovat peräisin maaomaisuudesta on se paljon huonompi vaihtoehto kuin jos ne ovat peräisin yritteliäiden ja innovatiivisten ihmisten yritystuloista. Maaomaisuudesta peräisin olevat tulot tuottavat joutilaita rikkaita, mikä on tietysti yhtä huono asia kuin joutilaat työttömät. Joutilasta luokkaa paisuttaa myös perintöveron poistaminen.

Erityisen huono juttu on, jos pienet tuloerot johtuvat onnistujien puutteesta. Niin se taitaa nyt Suomessa olla verrattuna vaikka muihin Pohjoismaihin. Eniten tuloeroja Suomessa ovat kasvattaneet Supercellin miljonäärit. Ilman heidän menestystään tuloerot olisivat maassamme pienemmät, mutta tuskin kukaan sitä toivoo.

[Näin oli lausuttu diminutiivisesti puutarhatontunkuvatukseksi nimittämäni Vihreiden Grand Old Manin – anteeksi anglismi – Osmo Soininvaaran blogissa 10.1.2025 julkaistussa merkinnässä Tuloerot ja talouskasvu.]

[Perintöveron poisto alkaisi vasta ajan kanssa tuottaa Suomeen miljonäärejä, jotka voisivat sijoittaa suomalaiseen tuotantoon. Poiston yhteydessä kannattaisi valtion sitten ottaa kiinni myytävän perintöomaisuuden myynnistä saatavasta verosta.]

maanantai 15. joulukuuta 2025

Vahva kansallinen identiteetti auttaa vastustamaan omaan maahan ja kansaan kohdistuvaa aggressiota

Totshytskyin mukaan Suomi onnistui torjumaan Neuvostoliiton hyökkäyksen vahvan kansallisen identiteettinsä ansiosta. Se taas perustui koko kansan kouluttamiseen jo 1800-luvulta lähtien.

– Pastorinne ja poliitikkonne ymmärsivät, että keskiluokka pitää kouluttaa, sillä se luo kriittistä asennetta ja auttaa ymmärtämään keitä te olette ja miksi pitää taistella, Totshytskyi sanoo.

Totshytskyi ei mainitse mitään maita nimeltä, mutta hän toteaa, että kaikilla eurooppalaisilla mailla ei ole yhtä vahvaa vastustuskykyä Venäjän viestintää vastaan.

– Sota Venäjää vastaan on aina eksistentiaalinen, koska Venäjä ei toimi vain vallatakseen maata, vaan se haluaa myös tuhota kansallisen identiteetin. Te tiedätte tämän historiastanne, ja me tiedämme sen omasta historiastanne. 

[Näin oli lausuttu Ilta-sanomat -lehdessä 6.5.2025 julkaistussa Mikko Marttisen kirjoittamassa uutisartikkelissa Ukrainalaisministeri arvioi: Tästä syystä Suomi onnistui torjumaan Neuvostoliiton hyökkäyksen.]

[Tässä täytyy nyt hieman harjoittaa linkittämistä. Noin seitsemän kuukautta sitten oli julkaissut lippulaivablogissani tärkeän merkinnän otsikolla Kanadan Liberaalinen puolue turvautui tunkkaiseen nationalismiin ja voitti vaalit!!1!.]

[Putinin ja putinistien mielestä Suomella on viime aikoina ollut natsihallitus. Ovatko he sitten oikeassa, kun Jussi-Halla-ahonkin edustama puolue on ollut edustettuna hallituksessa? Perussuomalaiset ovat kannattaneet kansallisen edun ajamista, ja siihen kuuluu myös kansallisen eheyden ajaminen. Tosin en ole varma, kuinka hyvin he ovat tässä viime aikoina onnistuneet.]

[Polttouunien luukut joka tapauksessa varmaan kolisevat!]

keskiviikko 10. joulukuuta 2025

S Neuvostoliiton punaiset suomalaisetkin näkivät Karjalan osana Suomen kulttuuripiiriä ja karjalaiset suomalaisten heimokansana

Karjalan kansannoususta tuli samanlainen toistuva aihe kuin vuoden 1918 sodasta, ja sitä käytettiin toistuvana esimerkkinä suomalaisten aggressiivisuudesta. Erotuksena Suomen sisällissodasta heimosotien taistelut koskettivat suomalaisten lisäksi myös karjalaisia ja venäläisiä, joihin punasuomalaiset joutuivat nyt määrittämään suhteensa. On varsin kiinnostavaa, että myös punaiset suomalaiset näkivät Karjalan osana Suomen kulttuuripiiriä ja karjalaiset suomalaisten heimokansana. Erityisesti 1920-luvun alussa lehdessä käytetyt argumentit karjalaisten ja suomalaisten vuosisataisesta yhteydestä olivat käytännössä samat kuin valkoisessa Suomessa. Kuva karjalaisista noudatti hyvin pitkälti Suomessa vallalla olevia käsityksiä uneliaasta ja epäitsenäisestä heimokansasta ”joka tähän saakka on uneksinut, soittanut kanneltaan ja hyrissyt itkuvirsiään saloseutujen syvissä uumenissa.” 

[Näin oli lausuttu Historian tietosanomat -julkaisussa 22.10.2028 julkaistussa Anna Laakkosen kirjoittamassa artikkelissa ”Kaameata kidutusta fasisti-Suomen vaivaistaloissa” – Suomi-kuva Punaisessa Karjalassa 1920–1937.]

[Niinhän se oli historiallisesti mennyt, että ensin suomen kielen esimuoto saapui Lounais-Suomeen, josta se levisi kauas itään. Myöhemmin suomen kielen esimuoto tuli vielä uudestaan Karjalan kautta alueellemme työntäen samalla länsimurteita jonkin verran länteenpäin.]

maanantai 8. joulukuuta 2025

S Aivopesua ja tyhjäpäistä suunsoittoa on Ylen ohjelmissa tätä nykyä

Lopetin YLEn ajankohtaisohjelmien seuraamisen yli 10 vuotta sitten. TV-uutisia en ole katsonut vuoden 2015 jälkeen. Minua alkoi tympäistä se aivopesu ja tyhjäpäinen suunsoitto, mitä noissa ohjelmissa on ollut lisääntyvässä määrin. Ystävien kehotuksista olen katsonut YLE Areenasta muutamia ohjelmia varmistuakseni siitä, onko meno muuttunut fiksummaksi. Ei ole.

Esimerkiksi Yhdysvaltain tapahtumista ei YLEn ohjelmista saa objektiivista kokonaiskuvaa. On pakko seurata ulkomaisia sivustoja. 

[Näin oli lausuttu Pauli Vahteran blogissa 25.10.2024 julkaistussa merkinnässä YLE-vero tuhosi YLEn objektiivisuuden.]

[En itsekään ole katsonut Ylen ajankohtaisohjelmia. Yhdysvaltain asioista muodostan käsitykseni mieluiten, jos suinkin mahdollista, Australian yleisradioyhtiön ABC:n (=Australian Broadcasting Corporation) uutissivuilta. Käytän englanninkielistä versiota, koska en osaa tok pisiniä, bahasa indonesiaa enkä kiinaa.]

[Jos ajatellaan, että Neuvostoliitossa oli Pravda, niin kyllä meilläkin pitää Ylen tuoda kansalle "oikea" näkemys.]

sunnuntai 7. joulukuuta 2025

Suomen hallitus on sentään saanut aikaan joitakin kiristyksiä, joilla heikennetään maamme muuttumista hullujenhuoneeksi

Ilmiö ei ole iänikuinen vaan vasta 1990-luvulla alkanut. Ulkolaistaustaisia on Suomeen ilmaantunut yhden sukupolven saatossa yli 620 000 henkeä. Määrä ylittää jo tuplasti ruotsinkieliset. Muuttoliikkeiden vertailu ei ensinkään vetele, sillä ruotsalaisten rantautuminen keskiajalla kesti satoja vuosia ja paikantui väljiin maisemiin.

Nettomuutto Suomeen eli saapujien ja lähtijöiden erotus oli tilastovuonna 2024 noin 47 000. Luku hieman putosi edellisvuosien ennätyksistä. Perussuomalaiset runnoivat hallituksessa läpi kiristyksiä oleskelulupiin, maasta poistamiseen, ilmaisopiskeluun, tulorajoihin ja perheenyhdistämiseen. Ilman näitä toimia saattaisi jopa sadantuhannen raja paukkua rikki.

[Näin oli lausuttu historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarjan 30.6.2025 julkaistussa kolumnissa Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?.]

[Se on jännä, että eräät kirkkain silmin sanovat, että väestönvaihto ei ole totta vaan äärioikeistolainen salaliittoteoria, vaikka ei siinä mitään pahaa ole, vaikka väestö maassamme vaihtuisikin.]

[Aiheeseen edes jotenkin liittyen, niin eräs hemmo on jokunen vuosi sitten julkaissut blogissaan tekstin äärivasemmistolaisesta Pohjois-Amerikan väestön vaihtumattomuutta koskevasta teoriasta.]

[Tietysti olisi kilttiä, jos myös minun lukijani aina muistaisivat, että tieteen piirissä sana "teoria" tarkoittaa sitä, että jonkin näkemyksen puolesta on olemassa jo jonkin verran todistusaineistoa. Puhekielessä sanalla voidaan tarkoittaa luuloa tai hyvää arvausta. Tieteessä taas alustavaa kysymyksenasettelua kutsutaan hypoteesiksi, joka voi johtaa ennen pitkää siihen, että tietojen karttuessa aiheesta hypoteesi korottuu jo teoriaksi.] 

lauantai 6. joulukuuta 2025

S Neuvostoliitto jopa kahteen eri otteeseen lakkasi tunnustamasta Suomen laillista hallintoa

Totuuden hetki koitti pian. Kun sosialidemokraatit aloittivat tammikuun lopussa kapinan laillista hallitusta vastaan, lakkasi Pietari oitis tunnustamasta viimemainittua ja solmi maaliskuussa vielä valtiosopimuksenkin punaisen kansanvaltuuskunnan kanssa.

Vastaavanlainen tunnustuksen vaihtaminehan tapahtui taas uudelleen vuonna 1939, kun Moskova lakkasi tunnustamasta Suomen laillista hallitusta ja tekaisi maallemme ihka uuden, Kuusisen johtaman ”kansanhallituksen”.

[Näin oli lausuttu Timo Vihavaisen blogissa 5.12.2024 julkaistussa merkinnässä Juhlinnan aihetta.]

[Huvittavaahan on se, että kummassakin tapauksessa "neuvosto"-hallitus joutui sitten palaamaan leivättömän, ei kun neuvottelu- tai muun pöydän ääreen, kun oma puoli ei saanutkaan kaapattua Suomessa valtiovaltaa.]

[Jälkimmäisen sodan voittamiselle kommunistien johtama itäinen naapurimme, aggressiivinen ja imperialistinen suurvalta, pisti aivan erityisesti painoa.]

Isänmaalliset kokoontuvat; natsit ja muut totalitaristitkin

Helsinkiin kokoontuvat jälleen niin isän­maalliset kuin Helsinki ilman natseja

[Näin oli lausuttu Helsingin sanomat lehdessä 5.12. julkaistun Pihla Loulan kirjoittamassa uutisartikkelissa Helsinkiin kokoontuvat jälleen niin isän­maalliset kuin Helsinki ilman natseja.]

[Jos minä ylipäätään kävisin mielenosoituksissa taikka juhlakulkueissa, niin minä voisin periaatteessa osallistua isänmaalliseen 612-kulkueeseen. Eräs antifasistinen sukulaiseni oli monta vuotta sitten osallistunut siihen, ja poliittisen väkivallan kannattajien heittämät kivenmurikat alkoivat osua jo lähelle, kun poliisi ehti väliin.]

[On jotenkin kuvaava tuon Helsinki ilman natseja -"mielenosoitus"porukan nimi. Koko Suomessa on natseja suurin piirtein kourallinen. Toista väkivaltaista totalitaristista ideologiaa kommunismia kannattavia ihmisiä taas on Suomessa monin verroin enemmän. Voi sanoa, että on turvallisempaa osoittaa mieltä väkivalloin tai väkivallattomasti natseja vastaan Suomessa kuin kommunisteja vastaan. Vaikka toki tuo porukka tekee parhaansa esittääkseen natseina muitakin kuin natseja.]

[Pieni kysymys vielä lisäksi. Jos Oskar Schindler (1908-1974) eläisi vielä ja tulisi käymään Suomessa itsenäisyyspäivän aamuna, niin antaisivatko nuo muuten hänelle armoa vai teloittaisivatko, kun tämä kerran on natsi?]

[Ymmärrän kyllä, että vasemmistolaisten sympatiat ovat nykyään juutalaisia tappaneiden puolella, eivätkä juutalaisia pelastaneiden, jollainen Schindler oli. Olivathan alkuperäiset natsit vasemmistolaista porukkaa itsekin. Alkuperäisen saksalaisen puolueen nimessä ei ollut turhaan sanoja "sosialistinen" ja "työväenpuolue", vaikka nämä eivät toteuttaneetkaan tuotantoelämän sosialisointia. Yhteiskunnallisen elämän yleensä he kyllä sosialisoivat, kuten on hallitseva puolue tehnyt nykyisessä manner-Kiinassa.]

[Joskus yli 125 vuotta sitten vasemmistolaiset taas olivat keskimäärin olleet vastustavaisia karkeille rasistisille näkemyksille.]

tiistai 2. joulukuuta 2025

Suomen Yleisradio, misogynian Mekka

Kun nyt seksuaalirikoksista tuli puhe, niin muistutan tässä teitä - arvoisat lukijani - siitä, että vuoden 2023 tilastojen mukaan syyrialaiset syyllistyivät seksuaalirikoksiin lukumääräänsä suhteutettuna 15,5 kertaa todennäkäisemmin kuin kantaväestö. Heitä seurasivat kongolaiset ja afgaanit suhdeluvuilla 12,5 ja 12,3 sekä irakilaiset (10,5), somalit (6,4) ja iranilaiset (4,7). 

[Näin oli lausuttu Professorin ajatuksia blogissa 30. 7.2025 julkaistussa merkinnässä Yleisradio salasi Mohammed Ahmedin nimen.]

[Kun siteeraamani blogimerkinnän tekstissä on kyse Yleisradion ala-arvoisesta journalistisesta tasosta ja asioiden salaamisesta kansalaisilta, niin voi kysyä, että miksi Yle ja yleläiset tekevät niin.]

[Vastauksella kysymykseen täytyy olla jotain tekemistä sen kanssa, että Yleen on pesiytynyt syvästi naisvihamielinen poppoo. Mitenkään muuten on Ylen käyttäytymistä vaikea selittää. Toisaalta Ylen toimittajista ja toimituspäälliköistä huomattava osa lienee kuitenkin naisoletettuja. Voi siis ihan hyvin olettaa, että monet Ylen naisoletetuista suhtautuvat vihamielisesti omaan naiseuteensa ja haluavat kostaa sen myös muille naisille. Ja naisoletetuille.]

maanantai 1. joulukuuta 2025

Rottaongelma

Kalle Järvinen on taistellut rottia vastaan yli kaksi vuotta. Pyydyksiin jää joka viikko useampi rotta, mutta ne eivät vain tunnu loppuvan

[Näin oli kuulunut tiivistelmä epäliberaalisti Helsingin sanomat -lehdessä Talvisodan alkamisen vuosipäivänä vuonna 2025 jJs. julkaistussa maksumuurin takana olevassa uutisartikkelissa Kalle Järvisen talossa kuului öisin rouskutus, kun rotat yrittivät jyrsiä reittiä sisälle. Artikkelin sisältömerkintänä oli Rottaongelma, ja asia on ilmeisesti tapahtunut Porissa, jossa 1800-luvulla oli muuten huomattava osa väestöstä asunut kuopissa.]

[En viitsi liittää linkkiä uutisartikkeliin tähän, koska maksumuurin takana olevaan sisältöön eivät kaikki kuitenkaan pääse käsiksi. Ja sitä paitsi en minä itsekään pääse.]

[Jiri Keronen, jota olen joskus äänestänyt, oli puolestaan lausunut 10.1.2023 jossain näin (olikohan Twitterissä/X:ssä):]

Toivoin, että talvi helpottaisi Espoon rottaongelmaa, mutta edelleen noita paskiaisia näkee aina, kun käy Sellolla päin. Pitäisköhän alkaa metsästää niitä. Miltähän ne maistuu. Luultavasti hyvältä. Poro ainakin maistuu hyvältä ja pohjimmiltaan rotta on vain pieni sarveton poro.

[Alle puoli vuotta sitten olin muuten ollut Vantaalla taidenäyttelyssä, jonka eräässä huoneessa aiheena oli vierasperäisten lintujen muodostama uhka italianvarpuselle.]