Tervehdys Anolle, Beckerille ja Soomepoisille Eestist & kiitos
kommenteistanne. Pelko on normaalia ja järkevää. Niin kuin myös
oppiminen. Kun ihminen laittaa kätensä kuumalle hellanlevylle, niin hän
oppii yleensä kerrasta. Nyt ihmisten pitäisi olla pelkäämättä sitä
hellanlevyä ja laittaa käsi siihen aina uudestaan. Meitä vaaditaan
olemaan pelkäämättä. Meitä vaaditaan antamaan anteeksi kerta toisensa
jälkeen ja hyväksymään vielä entistäkin enemmän. Ja samalla meiltä
vaaditaan omat aseemme pois, että meillä ei ole sen jälkeen enää
puolustuksenamme kuin se kokoomuksen julistama pelottomuus.
Niin
kuin Becker totesi, niin suurin pelon aihe ovat munattomat poliitikot.
He ovat saaneet tämän tilanteen aikaan, ja tekevät kaikkensa, etteivät
menettäisi kasvojaan. Ja samalla he vaativat meitä osallistumaan
kasvojensäilyttämistalkoisiinsa.[...]
[Tällaisia oli lausunut 23.3.2016 Yrjöperskeles-blogin pitäjä bloginsa merkinnän Nollattu tilanne lukijakommenteissa vastauksena lukijakommentoijille.]
torstai 31. maaliskuuta 2016
Pelkääminen on normaalia
Kylmä tosiasia on se, että normaali ihminen ei aja tonttikadulla 120
km/h, koska *pelkää* moisen seurauksia. Normaali ihminen ei yritä
pysäyttää sirkkeliä jortikallaan, koska *pelkää* pikkuveljensä puolesta.
Pelko on täysin normaali reaktio silloin kun päässä pyörii suurella
todennäköisyydellä tragediaan johtava ajatusketju. Omien tai
lajitovereidensa tekojen seurauksia pelkäävä ihminen ei "anna pelolle
valtaa", vaan yksinkertaisesti pelon turvin tajuaa sen, että jollain
teoilla on tuhoisat seuraukset ja näitä tulisi välttää. Homo
vihervasenicus puolestaan ei moisesta primitiivireaktiosta kärsi, vaan
hamstraa maahan lisää potentiaalisia jihadisteja ja järjestää näille
napatanssitunteja.
[Näin oli lausunut 23.3.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnän Nollattu tilanne lukijakommenteissa eräs anonyymi lukijakommentoija. Lausunto liittyy siihen, kun Belgian Brysselissä 22.3.2016 tapahtunut pommeilla suoritettu islamilaisen pyhän sodan murhakampanja oli herättänyt ihmisissä pelkoja, ja jotkut olivat sitten siihen sanoneet, että ei saa pelätä.]

Sanoo, että rasismitutkijat ja -hutkijat keksivät koko ajan uusia rasismin muotoja
Kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen Kyuu Eturautti toteaa blogissaan, että rasismin tutkijat ja rasismilla hutkijat keksivät koko ajan uusia rasismin muotoja, jotta heillä riittäisi työtä. Oi, katso:
Ehkäpä oikeusistuinta tarvitaan
Ehkäpä oikeusistuinta tarvitaan
Kysyy, uskooko Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko islamiin
Vasarahammer-blogissa julkaistui merkintä, jossa kysytään, uskooko Suomen virallinen evankelisluterilainen kirkko islamiin. Oi, katso:
Uskooko luterilainen kirkko islamiin?
Uskooko luterilainen kirkko islamiin?
keskiviikko 30. maaliskuuta 2016
Rasisminvastustajat pitävät muslimeita potentiaalisina terroristeina
Eivätkö nämä rasisminvastustajat todella huomaa, mitä he sanovat: että kaikki muslimit ovat samanlaisia kuin länsimaissa vain psykopaatit ovat? Kun käsiteltiin vaikkapa kouluampumisia, ei kukaan sanonut, että älkää sitten kiusatko muita oppilaita, koska heistä saattaa tulla kouluampujia.
...
Kuitenkin joka ikinen ”maltillinen muslimi” on aikapommi: yksikin rasistinen sana saattaa kääntää naapurin falafel-kojun pitäjän naulapommia viritteleväksi joukkomurhaajaksi. Jos niin todella on, ei perimmäinen vika ole rasisteissa, vaan muslimissa. Ei ole normaalia olla niin herkästi väkivaltaan taipuvainen.
[Tällaisia oli lausuttu 23.3.2016 Tuonen joutsen -blogin merkinnässä Tekeekö rasismi maltillisesta muslimista terroristin?.]

Miksi kannattaa kahta sukupuolta
Itse kannatan kahden sukupuolen käyttöä, koska muu olisi järjetöntä queerfeminististä sanojen vääntelyä. Ei aurinkokuntaakaan mallinneta laittamalla maapallo kaiken keskipisteeksi, koska aurinkokeskeinen malli on selkein.
[sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen 26.2.2016 bloginsa merkinnässä Sukupuolia on kaksi]
[sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen 26.2.2016 bloginsa merkinnässä Sukupuolia on kaksi]
Käsittelee antisemiittejä ja juutalaisia
Tuonen joutsen -blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään antisemiittejä ja juutalaisia. Oi, katso:
Mitä yhteistä on antisemiitillä ja Mustalla Pantterilla?
Mitä yhteistä on antisemiitillä ja Mustalla Pantterilla?
Monikulturismin kannattaja on kuin alkoholisti
Jos näytät ikäviä tosiasioita monikultturistille, hän menee puolustuskannalle ja suuttuu, eli toimii juuri kuin mikä tahansa addikti. Jos jollain on vaikkapa alkoholiongelma, ei hän halua, että hänelle näytetään hänen addiktionsa negatiivisia seurauksia. Ei hän halua nähdä, miten on laiminlyönyt lapsiaan, tai vaikkapa paksua nippua laskuja, joka on kertynyt kun arkiasioita ei ole hoidettu. Addikti menee puolustuskannalle jos hänet pakotetaan kohtaamaan käytöksensä seuraukset ja pyrkii vähättelemään ja pakenemaan haittoja, juuri kuin suvaitsevaisto. Ikävien seurausten näkeminen tekee vaikeammaksi saada "auttamisesta" tulevaa säväriä: se jää kalvamaan mieleen, eikä omaa auttamista pysty kokemaan yhtä tärkeäksi ja hienoksi, jos joku näyttää todisteita siitä, että auttamisesi tuottaa tuhoa.
[Näin oli lausuttu 15.2.2016 Tuonen joutsen -blogin merkinnässä Monikulttuurisuuden hurmos on riippuvuus.]
[Näin oli lausuttu 15.2.2016 Tuonen joutsen -blogin merkinnässä Monikulttuurisuuden hurmos on riippuvuus.]
tiistai 29. maaliskuuta 2016
Mm. Kokoomus isänmaan ongelma
Meitä on opetettu kerta toisensa jälkeen kääntämään toinen poski ja ajattelemaan että se litsari oli meidän omaa syytämme. Ei ole. Se on aivan toisten syy. Niitten, jotka löivät.
...
Itse asiassa väittäisin, että entinen SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen oli sata kertaa nykykokoomusta isänmaallisempi mies.
...
Joo. Mitään ei tapahtunut. Ja kun seuraavalla kerralla tapahtuu se, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, todetaan, että pelolle ei saa antaa valtaa, joten silloinkaan ei ole mitään tapahtunut. Halla-ahon kohdalla voi todeta, että tokihan suvaitsevan ihmisen mielestä Halla-ahon faktoihin pohjautuvat väitteet aiheuttavat vihaa islamilaisissa, joten tavallaan Halla-aho on osaltaan aiheuttanut nämä iskut. Jos Halla-aho olisi ollut koko ajan hiljaa, niin ne iskut olisivat kyllä tulleet joka tapauksessa, mutta suvaitseva ihminen ei takerru yksityiskohtiin.
[Tällaisia oli lausunut 23.3.2016 Yrjöperskeles-blogin pitäjä bloginsa merkinnän Nollattu tilanne lukijakommenteissa vastauksena lukijakommentoijille.]
...
Itse asiassa väittäisin, että entinen SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen oli sata kertaa nykykokoomusta isänmaallisempi mies.
...
Joo. Mitään ei tapahtunut. Ja kun seuraavalla kerralla tapahtuu se, mitä ei ole koskaan ennen tapahtunut, todetaan, että pelolle ei saa antaa valtaa, joten silloinkaan ei ole mitään tapahtunut. Halla-ahon kohdalla voi todeta, että tokihan suvaitsevan ihmisen mielestä Halla-ahon faktoihin pohjautuvat väitteet aiheuttavat vihaa islamilaisissa, joten tavallaan Halla-aho on osaltaan aiheuttanut nämä iskut. Jos Halla-aho olisi ollut koko ajan hiljaa, niin ne iskut olisivat kyllä tulleet joka tapauksessa, mutta suvaitseva ihminen ei takerru yksityiskohtiin.
[Tällaisia oli lausunut 23.3.2016 Yrjöperskeles-blogin pitäjä bloginsa merkinnän Nollattu tilanne lukijakommenteissa vastauksena lukijakommentoijille.]
Puhuu ylimielisistä rasistikortin heittelijöistä
Tuonen joutsen -blogissa julkaistui merkintä, jossa puhutaan ylimielisistä rasistikortin heittelijöistä. Mainitsee myös näiden ihmisten uskonnon. Lisäksi islamin. Oi, katso:
Avoin kirje islam-kritiikin vaientajille
Avoin kirje islam-kritiikin vaientajille
Toteaa, että Saudi-Arabian wahhabilaissunnalainen islam on suuri ongelma {L}
Kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen Kyuu Eturautti toteaa blogissaan, että Saudi-Arabian wahhabilaissunnalainen islam on suuri ongelma. Sanoo myöskin, että Euroopan johtajissa on niitä, jotka eivät osaa tällaista ongelmaa hoitaa. Oi, katso:
Kysymys numero yksi
Kysymys numero yksi
L Ryppy ja Reikä katsovat hyvien ihmisten uutislähetystä
Sarjakuvanpätkässä Ryppy ja Reikä katsovat hyvien ihmisten uutislähetystä, ja miten se vaikuttaakaan. Oi, katso:
Ryppy ryhdistäytyy
Ryppy ryhdistäytyy
Kertoo, mitä ovat nykyajan totuudet {L}
Entinen kansanedustajani James Hirvisaari kertoo blogissaan, mitä ovat nykyajan totuudet. Oi, katso:
Jeesus on huora
Jeesus on huora
Kertoo valtioneuvoston ja Hesarin toiveunista
Professorin ajatuksia -blogissa julkaistui merkintä, jossa kerrotaan valtioneuvoston ja Hesarin toiveunista. Oi, katso:
Niin paksua propagandaa, että se kääntyy itseään vastaan
Niin paksua propagandaa, että se kääntyy itseään vastaan
Millainen voima on teoksissa, joista puuttuu taiteellinen laatu
Teoksissa, joista puuttuu taiteellinen laatu, ei ole voimaa, olivatpa ne poliittisesti miten edistyksellisiä hyvänsä.
[Mao Tse-Tung]
[Mao Tse-Tung]
Puhuu oikeasta ja väärästä mediakritiikistä
Maailman maltillisin henkilö, Kyuu Eturautti, puhuu blogissaan oikeasta ja väärästä mediakritiikistä. Oi, katso:
Oikea ja väärä mediakritiikki
Oikea ja väärä mediakritiikki
maanantai 28. maaliskuuta 2016
Homoseksuaalinen filosofi islamista Brysselin terrori-iskujen jälkeen
Roskamediassa ”rasismiksi” lavastettu maahanmuuttovastaisuus ja muukalaiskriittisyys onkin pohjimmiltaan realismia, ja tähän todellisuudentajuisuuteen myös median pitäisi herätä, jotta ei tulisi ”nukkuneeksi pommiin”. Mutta ymmärtämyksen ja anteeksiannon kuminauha näyttää venyvän, tällä kertaa löytämällä terroristien vaikuttimia ja syitä Interpolistakin, kun näennäisrationalisoivana selityksenä väkivaltaan kerrotaan, että ”Brysselin hyökkääjät halusivat ehkä kostaa terroristiepäillyn kiinnioton”!
Minulle terrorin jokapäiväistyminen ei ole ollut mikään yllätys. Vuonna 2006 aloittamaani blogia selaamalla ja kirjojani lukemalla voitte todeta, että minä ja Jussi Halla-aho ennustimme (tosin kumpikin omista lähtökohdistamme) terrorin ja väkivallan leviämisen olevan todennäköinen lopputulos noihin aikoihin käynnistyneestä maahanmuuttopolitiikasta, jos maahanmuutto muslimikulttuurin alueelta Eurooppaan saa jatkua.
...
Muslimiterrorismin keskeinen tehtävä on saattaa Eurooppa alistumaan islamin mahdin edessä, käyttää Euroopassa jo olevaa muslimiväestöä oman vallan warranttina sekä tätä kautta viestittää, että eurooppalaiset ovat hävinneet oman turvallisuutensa, elämäntapansa ja kulttuurinsa, ja siksi meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin myönnytellä, liennytellä, laannutella ja hyssytellä sekä sipsutella varpaisillaan, kuin allamme olisi räjähtävä miinakenttä, jonka mikä tahansa sensuurin ohittava todenperäinen kannanotto saattaa laukaista.
Muslimiterrorismi ja jihad eivät ole islamista irrallisia tai erillisiä osia vaan islamin laajenemisen keskeisiä välineitä, joita arvostelemalla myös ”rauhanuskonnoksi” julistautuva islam haluaa peittää liikkuvansa ketunhäntä kainalossaan.
[homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki oli lausunut tällaisia 22.3.2016 bloginsa merkinnässä Euroopan kadut hukkuvat muslimiterroristien tekemiin veriteurastuksiin]

Perussuomalaisten hyveellisyydestä muihin puolueisiin verrattuna
Hirvisaari heitettiin ulos hyveliputuksen eleenä, Halla-ahoa ei ole uskallettu kohujenkaan aikana karkottaa, koska persut tarvitsevat häntä paljon enemmän kuin hän persuja. Hirvisaaren lähdön jälkeen Halla-aho on ollut ainoa vetonaula persujen ydinkannattajajoukolle, ja hänen lähtönsä veisi ydinkannattajat mukanaan.
Hihamerkkigate paljasti persujen myrkyllisyyden pohjiaan myöten. Hirvisaaren avustaja Helena Eronen myöhemmin kertoi, miten ilmapiiri oli välittömästi muuttunut. Muut persut eivät enää tervehtineet käytävällä, Erosta painostettiin eroamaan ”puolueen hyväksi”. Ja Eronen ei edes ollut tehnyt mitään väärää: kohu luotiin tyhjästä tulkitsemalla humoristista tekstiä kuin se olisi vakavilla mielin tehty ehdotus.
[Näin oli lausuttu Tuonen joutsen -blogin merkinnässä Perussuomalainen selkäänpuukottaa aina 21.3.2016]
[PS Minä itse olen kurkku suorana suoraselkäisesti aikoinani puolustellut Helena Erosta tämän kuulun hihamerkkikaustin tiimoilla. Niin, minä kutsun tapausta hihamerkkikaustiksi.]

Eräästä henkilöstä, joka tajuaa, miten tietokoneen voi perseraiskata
Lyhyesti tiivistettynä Joanna on yksi niistä ihmisistä, jotka ovat opettaneet ainakin minulle, että tietokone ja siinä pyörivä käyttöjärjestelmä voidaan perseraiskata niin monella eri tapaa, että on suorastaan ihme, jos joku jossain pystyy pitämään tietokoneensa turvallisena. Pohjimmiltaan ongelma on siinä, että tietokoneen "rauta" ja "softa" voidaan takaportittaa tai muuten vaarantaa lukemattomin eri tavoin ja siten vaarantaa tietokoneen tietoturva totaalisesti.
[yksilönvapausaktivisti Markus Jansson 13.3.2016 IT-guru Joanna Rutkowskasta bloginsa merkinnässä Yksi uusi keino tietokoneen raudan ja softan suojaukseen?]
[yksilönvapausaktivisti Markus Jansson 13.3.2016 IT-guru Joanna Rutkowskasta bloginsa merkinnässä Yksi uusi keino tietokoneen raudan ja softan suojaukseen?]
Esittää, että Belgiassa ne ihmiset, jotka ovat avosylin ottaneet vastaan ihmisiä, joilla on terroristiset asenteet, saavat syyttää iskuista itseään
Belgian islamilaisen pyhän sodan terrori-iskujen jälkeen oli yksilönvapausaktivisti Markus Jansson julkaissut blogissaan merkinnän, jossa esittää, että Belgiassa ne ihmiset, jotka ovat avosylin ottaneet vastaan ihmisiä, joilla on terroristiset asenteet, saavat syyttää iskuista itseään. Oi, katso:
Belgialaiset saivat, mitä tilasivat - milloin on Suomen vuoro?
Belgialaiset saivat, mitä tilasivat - milloin on Suomen vuoro?
Käsittelee sitä, onko sukupuoli muutakin kuin biologiaa
Musta orkidea -blogissa käsitellään sitä, onko sukupuoli muutakin kuin biologiaa. Tämä liittyy siihen, että Perussuomalalaiset nuoret oli jokin aika sitten julkistanut oman sukupuolikannanottonsa.
Oi, katso, blogimerkintä:
Onko sukupuoli muutakin kuin biologiaa?
PS Jonkun mielestä voi olla mielenkiintoista se, että blogin pitäjä sanoo blogin ylälaidan otsikkoalueessa olevansa "konservatiivi, traditionalisti, nationalisti, ateisti, transsukupuolinen ja ei-hetero".

Oma edistyksellisyyteni
Että minä olen edistyksellinen!! Ajastin juuri julkaistumaan nk. huonommassa kakkosblogissani Mullokala seikkailee linkin seuraavien puolentoista kuukauden aikana sambialaisen mediatuottajan ja kulttuuriaktivistin Izai-zai Yikonan, joka on ilmeisesti neekeri, Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan sivuilla julkaistuun artikkeliin, sekä siteerauksen siitä.
[Tom Kärnä Facebookissa, Google Plussassa ja Diasporassa 15.2.2016]
[Tom Kärnä Facebookissa, Google Plussassa ja Diasporassa 15.2.2016]
Sanoo, että kehitysapu on perusteltua lopettaa
Janne J. M. Muhonen toteaa blogissaan, että ennen pitkää kehitysapu on perusteltua lopettaa. Oi, katso:
Kehitysapu on ennen pitkää perusteltua lopettaa
Kehitysapu on ennen pitkää perusteltua lopettaa
Kertoo siitä, kuinka suomalaisten palveluita ajetaan alas, jotta turvapaikanhakijoita voidaan palvella
Yrjöperskeles-blogissa julkaistussa merkinnässä kerrotaan siitä, kuinka suomalaisten palveluita ajetaan alas, jotta turvapaikanhakijoita voidaan palvella. Oi, katso:
Helsinki ja uudet etuoikeutetut
Helsinki ja uudet etuoikeutetut
Toteaa tuulivoiman kannattajien turvautuvan tupakkateollisuuden keinoihin
Entinen Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola toteaa blogissaan tuulivoiman kannattajien turvautuvan tupakkateollisuuden keinoihin. Oi, katso:
Tuulivoima turvautuu tupakkateollisuuden keinoihin
Tuulivoima turvautuu tupakkateollisuuden keinoihin
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Jouko Piho tahtomattaan edistää homoseksuaalisuutta, sanoo eräs
[...] Piho Unbound on nähdäkseni lopultakin minulle eduksi homoseksuaalina. Kun tavallinen ja elämässä normaalisti kiinni oleva ihminen eksyy lukemaan Pihon ja hänen kaltaistensa tekstejä, on mahdollinen reaktio joko huvitus tai pöyristys. Kumpikin käy minulle. Pihosta on muodostunut Internet-julkkis, jonka jutuille linkitetään huumorimielessä nyt myös valtakunnan johtavasta päivälehdestä - kaikkien yksityiskirjoittelijoiden lisäksi. Piho onnistuu innokkaan ja mahtipontisen kestoaiheviljelynsä johdosta yhdistämään homoseksuaalisuuden vastustuksen Illuminati-foliohattuiluun (Illuminati kirjoitetaan muuten näin, yhdellä T:llä, jos tarkkoja ollaan; tarkistin suurmestari Chiracilta - tai sitten ehkä vain arvasin siitä, että kahdella T:llä kirjoitettuna se ei tarkoita yhtikäs mitään.), houreiseen Suur-Suomi-fantasiointiin ja sekaviin uninäkyihin. Jos ja kun Pihosta on muodostumassa homovastaisuuden ikoni, on hyvä, että hän kuljettaa mukanaan valtaisan määrän absurdia hurlumhei-matkatavaraa. Sitä vaikeampaa tavallisen kansalaisen on ottaa häntä todesta, ja sitä selvemmin - toivottavasti - homovastaisuus assosioituu vouhkaavaan salaliittohörhöilyyn, jota ei kansan valtava enemmistö ota laisinkaan tosissaan. Piholla on minusta hyvät mahdollisuudet heikentää koko agendansa toteutumismahdollisuuksia, ja siksi minusta on vain hyvä, että hän pysyy ainakin marginaalijulkisuudessa. Piho tekee tarmokkaasti asiastaan naurunalaista. Pökköä siis pesään vain, ihan vailla kaksimielisyyttä tämä toivotus (ainakin on kolme mieltä). Maailma olisi kaunis, jos Pihosta tulisi homojen ja lesbojen käänteissankari. Voin jo nähdä, kuinka hänelle ehkä jonain päivänä myönnetään suuri tahaton tuhkaluukutuksenedistämispalkinto.
[Näin oli lausuttu 15.7.2011 internetvaikuttaja ja uniprofetoija Jouko Pihosta Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Pihon puolustus]
[Näin oli lausuttu 15.7.2011 internetvaikuttaja ja uniprofetoija Jouko Pihosta Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Pihon puolustus]
Rinnastaa Mein Kampfin ja Koraanin
Janne Suuronen oli blogissaan tiistaina julkaissut merkinnän, jossa rinnastaa kansallissosialistien pyhän kirjan Mein Kampfin ja islamin pyhän kirjan Koraanin. Oi, katso:
Mein Kampf kantaa hedelmää
Mein Kampf kantaa hedelmää
lauantai 26. maaliskuuta 2016
Takin kangasnimilappujen vaihto
Vaihdoin juuri mustan välikauden vihapuhetakkini kangasnimilaput uusiin. Ennen nimilapuissa luki ROANOKE ja NEEKERI. Nyt niissä lukee ARMEA DE JESUS ja SUPINETSI.
Yritän nyt tiistaina olla kuin olisi jo tarpeeksi lämmintä vaihtaa välikauden takkiin.
[Tom Kärnä 16.2.2016 Facebookissa, Google Plussassa ja Diasporassa]
Yritän nyt tiistaina olla kuin olisi jo tarpeeksi lämmintä vaihtaa välikauden takkiin.
[Tom Kärnä 16.2.2016 Facebookissa, Google Plussassa ja Diasporassa]
Käy homeopatiaa vastaan täysin vastoin voimakristallien ihanuutta
Ylen sivuilla oli julkaistunut eläkkeellä olevasta lääkäristä Simo Räisäsestä kertova juttu. Räisänen suhtautuu tieteellisen kriittisesti homeopatiaan täysin vastoin voimakristallien ihanuutta. Ja tässä ao. jutussa puhutaan sellaisista ikävistä asioista kuin faktatiedosta ja kriittisyydestä erilaisten väittämien suhteen.
Homeopatia on esitieteellinen oppi, jonka mukaan jos jokin sairaus tuo tietyt oireet, niin ne saa parannettua käyttämällä sisäänsä ainetta, joka aikaansaa samanlaisia oireita kuin ao. sairaus. Myöhemmin oli homeopatian kannattajien piirissä tullut käyttöön "vaikuttavan aineen" potensointi, jossa on kyse siitä, että ao. aine laimennetaan vedellä käytännössä olemattomiin, ja hommaan kuuluu vielä myös liuoksen ravistelu. Homeopatia väittää, että "vaikuttavasta aineesta" jää veteen potensoinnilla muistijälki, vaikka sitä ei olisi liuoksessa jäljellä enää ainuttakaan molekyyliä. Niin, ja homeopatian mukaan homeopaattisesta "lääkevalmisteesta" tulee sitä vahvempaa mitä enemmän sitä on potensoitu.
Homeopatian oli keksinyt saksalainen lääkäri Samuel Hahnemann, joka julkaisi homeopatian periaatteet vuonna 1796. Miehen keksintö perustui itse asiassa väärinkäsitykseen, joka johtui siitä, että hän oli allerginen kiniinille. Mutta sen verran arvoa täytyy hänelle antaa, että vuonna 1796 lääketiede oli vielä todella kehittymätöntä, joten siihen aikaan homeopatia todella saattoi joskus pelastaa hengen sellaisissa tapauksissa, joissa "lääketieteellinen hoito" saattoi viedä hengen. Onneksi Krimin sodan (v. 1853–1856 jKr.) jälkeen lääketieteestä on tullut aikaa myöten oikeasti toimiva juttu.
Mutta, oi, siis, katso, juttu:
Kaksi syöpää selättänyt tiedemies Simon Flint käy ristiretkelle homeopatiaa vastaan
PS Jos moraalini ei olisi esteenä, niin rupeaisin valmistamaan homeopaattista kossua päänsäryn parantamista varten. Tai siis moraalini ei estäisi tämän tuotteen valmistamista, vaan sen väittämisen, että ko. aine todellakin vaikuttaa päänsärkyä parantavasti.

Kertoo pääsiäissuklaan olevan aiempaa eettisempää
maailma.net-sivustolla julkaistui Tomi Toivion kirjoittama uutisartikkeli, jonka mukaan pääsiäissuklaa on tätä nykyä aiempaa eettisempää. Oi, katso:
Pääsiäissuklaa on aiempaa eettisempää
Pääsiäissuklaa on aiempaa eettisempää
Puhuu aseenkantamiskysymyksestä
Salanimeä käyttävä ja miekkaa laillisissa paikoissa kantava nettituttuni puhuu blogissaan aseenkantamiskysymyksestä. Oi, katso:
Aseenkantamiskeskustelusta
Aseenkantamiskeskustelusta
Väittää, että kookoöljy on epäterveellistä!
Roskatiede (Väärin käytettyä tiedettä) -blogissa esitetään, että kookosöljy olisi epäterveellistä, vaikka se koostuu sataprosenttisesti tyydyttyneestä rasvasta. Totta kai sen rasvan pitää olla tyydyttynyttä. Kuka hitto haluaisi syödä tyytymätöntä rasvaa!!!!1!! Oi, katso:
Varo kookosöljykauppiasta! – Kookosöljy on vaarallista terveydellesi
Varo kookosöljykauppiasta! – Kookosöljy on vaarallista terveydellesi
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Toteaa rasisminvastustajien esittävän, että muslimit eivät ikinä voi sopeutua sivistyneeseen yhteiskuntaan
Tuonen joutsen -blogissa julkaistui merkintä, jossa todetaan rasisminvastustajien oikeastaan esittävän, että muslimit eivät voi ikinä sopeutua sivistyneeseen yhteiskuntaan. Sillä perusteella, että mikä tahansa ikävä kokemus saa nämä rasisminvastustajien mukaan ryhtymään terroristeiksi. Oi, katso:
Tekeekö rasismi maltillisesta muslimista terroristin?
PS Ja niin minä tulin t a a s linkittäneeksi MV!!??-lehden blogeihin. Käsitykseni tästä julkaisusta – MV!!??-lehdestä – ei joka tapauksessa ole pelkästään kielteinen. Ja kun olen saanut muut asiat alta pois, ja mikäli myöskään ei lähiaikoina satu Euroopassa tapahtumaan uutta islamilaisen pyhän sodan inspiroimaa terrori-iskua, niin tulen nk. paremmassa blogissani kirjoittamaan MV!!??-lehdestä jotain järkevää, jossain vaiheessa.

"Asevelvollisuus ei ole orjuutta" {S}
En tunne ketään (täysijärkistä), joka pitäisi armeijaa rangaistuksena. Pikkuasioista ruikuttavia jokapaikaninisijöitä en laske tässä yhteydessä täysijärkisiksi. Useimmat meistä pitävät maanpuolustusta sellaisessa arvossa, että sen velvollisuuden pystyy helposti perustelemaan itselleen. On elämässä muitakin velvollisuuksia, eikä kaikesta voi aina olettaa saavansa rahallista korvausta.
[anonyymi kommentoija 22.3.2016 nimimerkki "Ruukinmatruunan" Takkirauta-blogin merkinnän Brysselissä paukkuu lukijakommenteissa. "Ruukinmatruuna" on usein esitellyt blogissaan katsomustaan, että asevelvollisuus olisi verrattavissa orjuuteen.]

Suomalaisten eriävästä suhtautumisesta muslimeihin ja juutalaisiin
Magneettimedian julkaisemat teoriat, joiden perusteella maailmaa johtaa juutalaisten saatanalliset vapaamuurariloosit eivät millään tavoin vastaa suomalaisen yhteiskunnan todellisuutta. Se syy, miksi suomalaiset suhtautuvat hyvin nihkeästi muslimitaustaisiin turvapaikanhakijoihin ei johdu siitä, että juutalaisjohtoinen illuminati on onnistunut aivopesussaan. Ero suhtautumiseen selittyy pitkälti sillä, etteivät Suomessa asuvat juutalaiset suorita joukkoahdisteluja, edistä sharia-lakia, muodosta väkivaltaisia katujengejä tai lähde Syyriaan katkomaan viattomien ihmisten päitä.
[maahanmuuttokriittinen liberaali Tuukka Kuru 12.3.2016 bloginsa Magneettimedian juutalaisia koskevaa salaliittoteoriaa koskettelevassa merkinnässään Onko keskuudessamme myyriä?]
[maahanmuuttokriittinen liberaali Tuukka Kuru 12.3.2016 bloginsa Magneettimedian juutalaisia koskevaa salaliittoteoriaa koskettelevassa merkinnässään Onko keskuudessamme myyriä?]
Uuden Suomen Puheenvuoro-blogialusta olkoon kirottu!
Te ihmiset!
Olen päättänyt säästääkseni vaivojani ja kirotakseni Uuden Suomen fasistisen blogialustan ruveta boikotoimaan Uuden Suomen Puheenvuoro-blogeja.
Toki Uuden Suomen Puheenvuorot-blogipalvelun ylläpidolla on täysi oikeus määrätä, mitä ja millaisia juttuja palvelussa voivat ihmiset julkaista ja sanoa, mutta minun itseni ei tarvitse pitää sen linjasta.
Ikävä kyllä päätökseni johtaa myös siihen, että jätän huomiotta usean hyvän ja järkevän kirjoittajan tuotokset, mutta sellaista on elämä.
PS Boikottini ei välttämättä pidä kaiken aikaa.

L Toteaa, että monikulturistit ovat nyt raivoissaan siksi, että heidän harhansa on romutettu ja valheensa paljastettu
Tuonen joutsen -blogissa todetaan, että monikulturistit ovat nyt raivoissaan siksi, että heidän harhansa on romutettu ja valheensa paljastettu. Oi, katso:
Kuuletko? Se on monikulttuurin kuolinkorina
PS Jaan samalla myös oman blogimerkintäni Kaikki monikulttuurisuudesta ja monikulturismista, vaikka olen tehnyt sen eri paikoissa jo useaan otteeseen.
Kuuletko? Se on monikulttuurin kuolinkorina
PS Jaan samalla myös oman blogimerkintäni Kaikki monikulttuurisuudesta ja monikulturismista, vaikka olen tehnyt sen eri paikoissa jo useaan otteeseen.
Esittää, että perussuomalainen selkäänpuukottaa aina
Tuonen joutsen -blogissa esitetään Perussuomalaisten Terhi Kiemunginkin tapaukseen liittyen, että perussuomalainen selkäänpuukottaa aina. Oi, katso:
Perussuomalainen selkäänpuukottaa aina
PS Minua ei hirveästi kiinnostaisi linkittää mihinkään, millä on tekemistä MV!!??-lehden kanssa, ja tämä blogi nykyään sijaitsee lehden blogialustalla. Mutta antaa mennä nyt.

Näyttää Rypyn olemista AA:n istunnossa
Ryppy & Reikä -sarjakuvassa on kiva sarjakuvanpätkä, jossa näytetään, millaista Rypyllä oli Anonyymien Alkoholistien kokouksessa. Oi, katso:
Ryppy AA-kokouksessa
Ryppy AA-kokouksessa
Nainen toteaa, että miehet ovat tosiasiallisesti orjan asemassa
Marikki Myllyvirta toteaa blogissaan, että miehet ovat yhteiskunnassamme tosiasiallisesti orjan asemassa. Oi, katso:
Miehet - viimeiset orjamme ?
Miehet - viimeiset orjamme ?
torstai 24. maaliskuuta 2016
Onnittelee Hesaria miekkalähetyksen tukemisesta
Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki onnittelee blogissaan Helsingin Sanomia miekkalähetyksen tukemisesta.
Mies kertoo kirjoituksessaan myös, mikä on poliittisen vallan legitiimi lähde.
Hankamäki toteaa, että jo vuosia sitten sekä hän itse että Jussi Halla-aho ovat kumpikin omista lähtökohdistaan ennustaneet terrorin ja väkivallan leviämisen olevan todennäköinen lopputulos nykyisenlaisesta uudesta maahanmuuttopolitiikasta.
Filosofi tietää homoseksuaalina, että islamin suhde homoseksuaalisuuteen on väkivaltainen, kuten buddhalaiset tietävät omasta kokemuksestaan, että islamin suhde kaikkeen, mikä on ei-islamilaista, on väkivaltainen.
Mutta, oi, siis, katso, blogimerkintä:
Euroopan kadut hukkuvat muslimiterroristien tekemiin veriteurastuksiin

Toteaa, että ongelma on islamilainen vihakasvatus, ei se että sitä ja terrorismia vastustetaan
Vasarahammer-blogissa julkaistui merkintä, jossa todetaan, että ongelma on islamilainen vihakasvatus, ei se että sitä ja terrorismia vastustetaan. Siinä todetaan myös, että meidän ei tule tottua terrorismiin, vaikka jotkut hyvät ihmiset ovatkin toista mieltä. Oi, katso:
Terrorismipuhetta mediassa
Terrorismipuhetta mediassa
Nainen, joka on entinen muslimi, kertoo islamista naissukupuolen vihollisena
Somalialaissyntyinen Ruotsissa asuva Mona Walter julkaisi
kansainvälisenä naistenpäivänä 8.3. Youtube'issa puheen feministeinä itseään pitäville
siitä, keitä ovat naisten viholliset. Mainitsee tässä yhteydessä
islamin. Ja sen, että sen pyhä kirja on täynnä vihapuhetta. Ja kertoo,
mitä hänen oma sananvapauden käyttönsä ja se että hän on jättänyt
islamin, on hänelle maksanut. Oi, katso, ei kun katso ja kuuntele niin
halutessasi Walterin englanninkielinen puhe. Sen kesto on tasan 16
minuuttia. Oi, katso:
The Enemy of Women
The Enemy of Women
Toteaa, että suvaitsevaistoon kuuluvat aina nollaavat päässään tilanteen jokaisen islamilaisen terrori-iskun tapahduttua
Yrjöperskeles-blogissa julkaistui merkintä, jossa todetaan, että suvaitsevaistoon kuuluvat aina nollaavat päässään tilanteen jokaisen islamilaisen terrori-iskun tapahduttua. Sanoo myös, että vihainen puhe islamia kohtaan on suvaitsevaiston mielestä sama asia kuin ihmisten tappaminen pommeilla. Oi, katso:
Nollattu tilanne
Nollattu tilanne
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Puhuu siitä, että suomalaiset hyvät ihmiset tanssivat haudoilla ja huutavat rasistia {L}
Jussi Kuosmanen puhuu blogissaan siitä, että suomalaiset hyvät ihmiset tanssivat haudoilla ja huutavat rasistia. Oi, katso:
Rasismia Brysselissä
PS "Kansallissosialismilla ei ole mitään tekemistä kansallissosialismin uhrien kanssa. Oikeasti kansallissosialismi on rauhan oppi."
Rasismia Brysselissä
PS "Kansallissosialismilla ei ole mitään tekemistä kansallissosialismin uhrien kanssa. Oikeasti kansallissosialismi on rauhan oppi."
Syyttää teoksen "Suomalaiset fasistit" kirjoittajia historiantajuttomuudesta
Sarastus-verkkolehdessä julkaistui Timo Hännikäisen arvostelu Oula Silvennoisen, Marko Tikan ja Aapo Roseliuksen kirjoittamasta teoksesta "Suomalaiset fasistit". Hännikäinen tekstissään mm. syyttää kirjoittajia historiantajuttomuudesta. Oi, katso:
Sodasta syntynyt aate
Sodasta syntynyt aate
Toteaa, että Ruotsi on de jure naisen paratiisi, mutta de facto naisen helvetti
Kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen Kyuu Eturautti toteaa blogissaan, että Ruotsi on de jure naisen paratiisi, mutta de facto naisen helvetti. Ja kertoo, miksi. Oi, katso:
Naisen paratiisi vai helvetti?
Naisen paratiisi vai helvetti?
Pistää sormensa osoittamaan jonnekin Saudi-Arabian suuntaan
Aina kerubinkorvainen ja pörrökasvoinen Kyuu Eturautti, maltillisuuden Grand Old Man, eilen iltapäivällä julkaisi Brysselin samana päivänä tapahtuneita terrori-iskuja koskien blogissaan merkinnän. Miehen syyttävä sormi kääntyi varovaisesti osoittamaan Saudi-Arabian asuuntaan, tuon maan, joka on kuin lihaksi tullut Islamilainen valtio (entiseltä nimeltään Isis).
Saudi-Arabia on oikeauskoisen sunnalaisen islamin Mekka niinsanoakseni. Maassa ainoa sallittu uskonto on islam, ja naisten oikeudet ovat tiukasti rajoitettuja. Saudi-Arabia on tavannut rahoittaa ympäri maailmaa poliittista islamia, ja alkuperäinen 600-luvulla jKr. syntynyt islam onkin uskonnon ohella poliittinen ideologia. Lisäksi kyseessä on vihaideologia.
Mutta, siis, oi, katso, Kyuun blogimerkintä:
Tässä kriisissä myös termit taistelevat
PS Islamilainen valtio oli ilmoittautunut iskuihin syylliseksi.

Kehitysmaalaisnaiset kuulemma pelkäävät Suomessa, mutta suomalaismiehet eivät heitä raiskaa
Jännä on myös se, kuinka kaikissa YLE-mokutusjutuissa aina muistetaan mainita, että kehitysmaalaisnaiset pelkäävät kulkea ulkona, koska suomalaismiesten rasismi ja ahdistelu. Suomessa ei tunneta yhtään tapausta, että kantasuomalainen olisi raiskannut arabin tai afrikkalaisen. Lähde tähän väitteeseen on: YLE,HS,IL,IS, poliisi jne jne. Jos kantasuomalainen olisi raiskannut jonkun kehitysmaalaisen, niin siitä mainittaisiin joka päivä tiedotusvälineissä, mutta koska näin ei ole tapahtunut, niin ei sitä ei ajeta mieliin päivittäispropagandanakaan.
[nimimerkki 'Pantalone' 11.2.2016 nimimerkki 'Ruukinmatruunan' blogin merkinnän Sentimentaalisuus, Köln ja islam lukijakommenteissa]
[nimimerkki 'Pantalone' 11.2.2016 nimimerkki 'Ruukinmatruunan' blogin merkinnän Sentimentaalisuus, Köln ja islam lukijakommenteissa]
Puhuu siitä, että rasismin vastaista kampanjaa olivat häirinneet ihmishenkiä vieneet pommit Belgian Brysselissä {L-e-t}
Buddhalainen nimimerkki "Ruukinmatruuna" Takkirauta-blogissaan julkaisi eilen aamulla merkinnän aiheesta, kuinka rasismin vastaista kampanjaa olivat häirinneet ihmishenkiä vieneet pommit Belgian Brysselissä. Oi, katso:
Brysselissä paukkuu
PS Islamilainen valtio, entiseltä nimeltään Isis, oli ilmoittautunut iskuihin syylliseksi.
Brysselissä paukkuu
PS Islamilainen valtio, entiseltä nimeltään Isis, oli ilmoittautunut iskuihin syylliseksi.
tiistai 22. maaliskuuta 2016
Kertoi, että Ruotsissa vaietaan islamin jättäneiden ongelmista
Jaan noin puolitoista vuotta sitten Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistun uutisartikkelin, joka kertoo somalialaissyntyisestä Mona Walterista, joka kertoi, että Ruotsissa vaietaan islamin jättäneiden ongelmista, joita muslimit näille aiheuttavat. Ja veikkaan, että sama pätee siellä varmaan vieläkin, koska kyseessä on sentään Ruotsi. Oi, katso:
Häntä uhkailtiin – ja räkä lensi
Häntä uhkailtiin – ja räkä lensi
Esittää, että länsimaiden tällä hetkellä tunnustama moraalinen universalismi on keinotekoinen abstraktio
Filippiiniläinen politiikan tutkija Siryako Akda esittää Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan, että länsimaiden tällä hetkellä tunnustama moraalinen universalismi on keinotekoinen abstraktio ja että moraalinen universalismi on tällä hetkellä jo helisemässä. Oi, katso:
Moraalisen nationalismin aamunkoitto
Moraalisen nationalismin aamunkoitto
Kun parodia ja todellisuus ovat sama asia
Satiirikoilla on muutenkin vaikeaa. Poliittisen korrektiuden nimellä tunnettu sairaus on etenemässä terminaalivaiheeseen, ja todellisuus on karrikoidumpaa kuin mikään fiktio.
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
Esittää, että tulijataustainen oppilasaines heikentää oppimistuloksia
Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistui uutisartikkeli, jossa esitetään, että tulijataustainen oppilasaines heikentää oppimistuloksia kouluissa. Erityisesti Ruotsissa. Oi, katso:
Maahanmuutto vaikuttaa koulutuloksiin
Maahanmuutto vaikuttaa koulutuloksiin
Arvostelee viranomaisten hyväksymää kiristyskirjeiden lähettämiskäytäntöä
Janne Paalijärvi arvostelee blogissaan viranomaisten hyväksymää kiristyskirjeiden lähettämiskäytäntöä. Oi, katso:
Kiristyskirje kotiin, uhri 800 kilometrin päässä tapahtuma-aikaan
Kiristyskirje kotiin, uhri 800 kilometrin päässä tapahtuma-aikaan
Puhuu eräiden muslimien Tanskassa harrastamasta farisealaisesta kaksinaamaisuudesta
Paholaisen asiaa ajamattomassa skeptisessä Paholaisen asianajaja -blogissa julkaistui merkintä, jossa puhutaan eräiden muslimien Tanskassa harrastamasta täydellisestä farisealaisesta kaksinaamaisuudesta. Oi, katso:
Moskeijat hunnun takana
Moskeijat hunnun takana
Puhuu ihanista Suomeen kuuluvista asioista
dust/bones/politics -blogissa kerrotaan ihanista Suomeen kuuluvista asioista, joista mitä luultavimmin joudumme luopumaan sitä enemmän mitä enemmän yhteisyyden kokeminen vähenee Suomessa monikulttuurisuuden lisääntymisen myötä. Oi, katso:
Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus
Hyvinvointivaltio, äitiyspakkaus ja ilmainen koulutus
maanantai 21. maaliskuuta 2016
Mihin suomalaisten veronmaksajien rahaa aina riittää
Huolimatta siitä, että kadut ovat muuttuneet entistä turvattomiksi maturaiskaajien vuoksi, valtiontalous on täysin kuralla ja vanhustenhoitokin on muuttunut rahapulassa täysin ala-arvoiseksi kidutukseksi, minua kohtaan riittää aina veronmaksajien varoja ja viranomaisten aikaa käytettäväksi. On suuri ilo olla kaiken tämän huomion jatkuvana kohteena, kustannuksista välittämättä!
[yksilönvapausaktivisti Markus Jansson 17.3.2016 bloginsa merkinnässä 1000 blogikirjoitusta takana!]
[yksilönvapausaktivisti Markus Jansson 17.3.2016 bloginsa merkinnässä 1000 blogikirjoitusta takana!]
Miksi lain pykälä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan on lapsellinen
Jussi Halla-ahon Facebook-taustakuvasta tehty esitutkinta on lopetettu. Luitte oikein: Facebook-taustakuvasta tehty esitutkinta. Kirjoitanpa sen vielä kolmannen kerran ja oikein capseilla, koska tämä juttu tuntuu yhtä epätodelliselta kuin Batman vastaan Teräsmies -elokuva, jossa näyttelee Ben Affleck: FACEBOOK-TAUSTAKUVASTA TEHTY ESITUTKINTA.
Tämä pöljyys kertoo ainakin muutamasta asiasta. Nimittäin ensinnäkin "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" on pykälänä aivan liian epäselvä ja lavea. Mikäli pykälä mahdollistaa sen, että syytä epäillä rikoksesta -kynnys ylittyy typerällä Facebook-meemikuvalla, ei se pykälä selkeästikään kuulu länsimaiseen liberaaliin demokratiaan, jossa kunnioitetaan sellaisia arvoja kuin sananvapaus ja järki.
Mitään varsinaista hyötyähän kiihottamispykälästä ei ole. Kaikki kansanryhmän vastaiset uhkaukset ja yllytykset kansanmurhiin ovat kiellettyjä jo muiden pykälien, kuten kunnianloukkausten ja rikokseen yllyttämisten myötä. Kiihottamispykälä ei anna mitään sellaista oikeushyvää, jota muut pykälät eivät antaisi. Sen sijaan laveudessaan, epämääräisyydessään ja yksiselitteisessä typeryydessään se toimii mielivaltaisena kaatopykälänä, jolla jengiä voidaan kiusata oikeudellisesti, jos mielipide ei miellytä. Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on suoraan Neuvostoliitosta.
Kiihottamispykälä myös perustuu ajatukselle, että ihmisillä ei ole mitään vastuuta mistään, mitä he sanovat tai ajattelevat. Normaalissa, terveessä yhteiskunnassa vastuu sanomisista tarkoittaa sitä, että jos sanoo jotain toisen mielestä hölmöä, tämä toinen voi sanoa, että olipa hölmöä. Suomessa tätä vastuuta ei ole, vaan sanomisten oikeutta arvioidaan lain ja byrokratian kautta. Jos joku loukkaantuu, niin kyttäjuttu. Kiihottamispykälä olettaa, että ihmiset ovat Pavlovin koiria, jotka vain reagoivat aivottomasti ulkopuolisiin ärsykkeisiin ilman mitään kykyä päättää toiminnastaan.
Mutta vielä kiihottamispykälän turhuutta enemmän tämä kertoo siitä, että jengin pitäisi hankkia selkärankaa ja paksumpi nahka. Jos joku Facebook-taustakuva ei miellytä, silloin pitää vaihtaa nettisivua, ei ryhtyä parkumaan viranomaisille. Kukaan ei pakota selaamaan tai lukemaan asioita, jotka saavat vihaiseksi. Asia on niin yksinkertainen. Aikuisilla ihmisillä tulee olla kykyä sietää vähän epämukavuutta. Jos sitä ei ole, silloin ei ole kasvanut aikuiseksi.
Kasvakaa aikuisiksi, Suomen laki ja ammattiloukkaantujat.
[pitkätukkaisen ituhipin näköinen vanha netsi Jiri Keronen Facebookissa 18.3.2016]

Kiuas Kustannus Oy -niminen lafka aloittaa
Sarastus-verkkolehdessä julkaistui juttu, jossa kerrotaan uuden Kiuas Kustannus Oy -nimisen kustannusyhtiön aloittavan toimintansa. Toivomme asiallista linjaa ja toivotan pitkää ikää sille. Oi, katso:
Kiuas Kustannus aloittaa toimintansa
Kiuas Kustannus aloittaa toimintansa
Neekeri puhdistaa valkoisen rodun ihmisiä syytöksistä
Ei ole mielekästä ylläpitää illuusiota siitä, että rasismissa on kyse valkoisista ja muista. Kaikissa ryhmissä on rasisteja, syystä tai toisesta. Voitamme rasismin vain, jos katsomme rajojen ylitse ja etsimme ihmisiä, joilla on samat arvot. Aivan samalla lailla kuin on väärin yleistää värillisten ihmisten tekemiä väärintekoja, on väärin yleistää tai stereotypisoida kaikkia valkoisia ihmisiä.
[sambialainen mediatuottaja ja kulttuuriaktivisti Izai-zai Yikona Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan sivuilla julkaistussa artikkelissaan Valkoisen ylivallan valkoiset uhrit]
[sambialainen mediatuottaja ja kulttuuriaktivisti Izai-zai Yikona Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan sivuilla julkaistussa artikkelissaan Valkoisen ylivallan valkoiset uhrit]
Käsittelee islamisaatiota
Vasarahammer-blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään islamisaatiota ja sen mahdollisesti tuomia riskejä. Oi, katso:
Mikä islamisaatio?
Mikä islamisaatio?
Pyytää anteeksi vuosien takaista erhettään
Henri Myllyniemi pyytää blogissaan anteeksi vuosien takaista erhettään, joka tapahtui Suomen EU-jäsenyydestä aikoinaan neuvoa-antavasti äänestettäessä. Oi, katso:
Pyydän anteeksi, suomalaiset
Pyydän anteeksi, suomalaiset
Käsittelee Magneettimedian antisemitistisluontoista kritiikkiä Finnish Defence League -järjestöä kohtaan
Maahanmuuttokriittinen liberaali Tuukka Kuru käsittelee blogissaan Magneettimedian antisemitistisluontoista kritiikkiä Finnish Defence League -järjestöä kohtaan. Oi, katso:
Onko keskuudessamme myyriä?
PS Täytyy sanoa,että Kuru sanoo asian niin hyvin, että olen jo melkein valmis liittymään FDL:n jäseneksi. Taas yksi järjestö lisää.
Onko keskuudessamme myyriä?
PS Täytyy sanoa,että Kuru sanoo asian niin hyvin, että olen jo melkein valmis liittymään FDL:n jäseneksi. Taas yksi järjestö lisää.
sunnuntai 20. maaliskuuta 2016
Ihmisten dehumanisoimisesta
[...]Sinä et voi tietää miten kukin kommunisti tai kansallissosialisti tunsi osallistuessaan tuohon tappotyöhön. Ja ne tuntemukset ovat muuten merkityksettömiä kuin siinä että yritetään jatkossa välttää sellaisen psykologisen tilanteen syntymistä jossa tuo voi toistua. Kirjassaan "Miksei tapeta niitä kaikkia, poliittisen joukkomurhan logiikka ja ehkäisy" Daniel Chirot ja Clark MCCauley pitävät vastustajan dehumanisointia ehdottomana ehtona joukkomurhille. Siksi olen ollut täysin tyrmmistynyt suvaitsevaisen vihervasemmiston kymmenisen vuotta sittn aloittamalle vastustajiensa demonisoinnille ja dehumanisoinnille. Olemme kuulleet monta kertaa lauseen "rasisteille ei tarvitse mitään selittää" ja vastaavia sekä olkiukkoja siitä millaisia epäihmisiä ne "rasistit" ovat. Viimeisimmät viime syksynä "Meillä on Unelma" tapahtumien yhteydessä. Olemme jo astuneet vihervasemmistolaiselle joukkomurhien polulle, jos siis heille siihen mahdollisuus avautuisi. Onneksi ei taida avautua ja jos yrittäisivät, avaisivat sellaisen pandoran lippaan joka nielaisisi heidät ensin.
[nimimerkki 'Thorvald Eskilinpoika' oli lausunut näin 14.2.2016 nimimerkki 'Ruukinmatruunan' Takkirauta-blogin merkinnän Robert Ingersoll, amerikkalaisen vapaa-ajattelun isä lukijakommenteissa vastauksena toisen lukijakommentoijan lyhyesti perustelemaan lausumaan, että kansallissosialismi on pahempaa kuin marxismileninismi]

Esittää, että kaivosjätit kohtelevat Suomea kuin kehitysmaata
Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) sivuilla julkaistui Janne Hukan kirjoittama teksti siitä, että verojärjestelyillä kikkailu vie vuosittain miljoonien eurojen edestä tuloja valtioiden kassoista, ja paljon myös Suomen. Oi, katso:
Kaivosjätit kohtelevat Suomea kuin kehitysmaata
Kaivosjätit kohtelevat Suomea kuin kehitysmaata
Käsittelee blogissaan kriittisesti Onecoin-virtuaalivaluuttaa
IT-nörtti Petteri Järvinen käsittelee blogissaan inspiroituna mutta kriittisesti bulgarialaista tai bulgarialaislähtöistä Onecoin-virtuaalivaluuttaa. Oi, katso:
Onecoin-satuja
Onecoin-satuja
Esittää, että globaali lämpeneminen ei olekaan pysähtynyt
Gaia-ympäristöblogissa julkaistui merkintä, jossa esitetään, että globaali lämpeneminen ei olekaan pysähtynyt. Voihan pehvali! Oi, katso:
Helmikuu törkeästi lämpimämpi
Helmikuu törkeästi lämpimämpi
lauantai 19. maaliskuuta 2016
Enkelit kaappaavat ihmisiä ja tutkivat näiden peräaukkoja {S}
Kuulkaas nytten. UFO:t on eilistä, niin eilistä.
Näin pätkän Valtaojan haastattelua ja siinä hän totesi, että UFO:t ovat vaihteeksi pois muodista. Nyt pitää nähdä enkeleitä.
Noi UFO:t ovat enkeleitä. Odottelenkin tässä koska joku kertoo enkeleiden kaapanneen hänet ja tutkineen peräaukon.
---
Ja sitten muuta. Armeijan raportit ja tutkailut ovat olevinaan sitä ns. todistusaineistoa. Mitä ihmettelemistä siinä on. Armeijan pitää selvittää oudot havainnot. Kaikenmaailman tiedustelulennokit ja muut vastaavat lentovälineet kun eivät ole huuhaata, niitä lentelee. Salauskin kuuluu kuvioon. Salaavat myös omia kokeitaan ja myös omilta kavereiltaan.
[nimimerkki 'syytinki' 11.2.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa UFOjen todistaminen]

perjantai 18. maaliskuuta 2016
Yhdistynyt kuningaskunta, haista vittu!
Jep, 60-luvulla britit keksivät, että Chagossaaret ovat strategisesti kätevässä paikassa. Siihen päätettiin sijoittaa sotilastukikohta. Niin iso tukikohta, että muita ei alueelle mahtuisikaan asustelemaan. Niinpä Britannian hallitus karkotti saarten kaikki 2000 alkuperäisasukasta ja sijoitti nämä Mauritiukselle. Chagossaarelaiset, Afrikasta ja Madagaskarilta ranskalaisten orjiksi 1700-luvulla kuljettamien työläisten sekä intialaisten, malediivilaisten ja seychelliläisten kalastajien jälkeläiset, häädettiin 60-70-luvuilla kotisaareltaan, jonka nykyisin täyttää sotilaskompleksi nimeltään Camp Justice. Haista vittu, Yhdistynyt kuningaskunta, haista vittu.
[Näin oli sanottu 31.10.2011 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Kansallissymboliarvostelu: Brittiläinen Intian valtameren alue.]
[Näin oli sanottu 31.10.2011 Napoleonin kompleksit -blogin merkinnässä Kansallissymboliarvostelu: Brittiläinen Intian valtameren alue.]
Kertoo miksi Kanada on maailman ihailluin maa
Viime vuonna Vuosia maailmalla -blogissa oli julkaistunut merkintä, jossa kerrotaan, että Kanada on maailman ihailluin maa, ja miksi. Oi, katso:
Maailman ihailluin maa
Maailman ihailluin maa
torstai 17. maaliskuuta 2016
Uusien hän-pronominien tarpeeseen liittyen
Idon sekä novialin kielissä on kekseliäästi kolme hän-pronominia: maskuliini-, feminiini- ja neutrisukuinen.
[Tom Kärnä 29.2.2016 Pekan porstua -blogin merkinnän Lukijapyyntöjä: Vastamediaa ja sosiaalista oikeutta lukijakommenteissa. Merkinnässä oli käsitelty mm. sukupuolivähemmistöjen oletetusta tarpeesta johtuvaa tarvetta uusille hän-pronomineille.]

Esittää, että Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon Helsingin piispa Irja Askola ratsastaa Jumalalla
Arto Luukkanen esittää blogissaan, että Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon Helsingin piispa Irja Askola ratsastaa Jumalalla. Itsekin olen sitä mieltä, että uskontoa ja politiikkaa ei saa sekoittaa. Oi, katso:
Piispa Askola ratsastaa Jumalalla
PS Tarkennus tähän mielipiteeseeni. Pidän epäsopivana omien poliittisten mielipiteitten perustelemista Jumalan tahdolla siksi, että Jumala saattaa kuitenkin olla asioista eri mieltä.

Esittää, että sananvapauden kieltäminen on vielä pahempi asia kuin paskamainen puhe
Maltillisuuden perikuva, aina kerubinkasvoinen ja pörrökorvainen Kyuu Eturautti esittää blogissaan, että sananvapauden kieltäminen on vielä pahempi asia kuin paskamainen puhe. Paskamaisesta puheesta oli kyse Kyuun merkinnässään mainitsemassa Timo Hännikäisen Kalevalan päivän juhlapuheessa Suomen Sisu -järjestön iltajuhlassa. Oi, katso:
Kansanmurhalla siitä selviää?
PS Timo Hännikäinen se aina osaa kohauttaa.
Kansanmurhalla siitä selviää?
PS Timo Hännikäinen se aina osaa kohauttaa.
Feministien sentimentaalisuuden ilmenemisestä {S}
Miten tämä sentimentaalisuus ilmenee? On selvää, että koska feminismi on the ultimate sh*t test pottunokkamiehille, feminismi avaa portit täysin kehitysmaalaismiehille, jotka selvittävät tämän sh*t testin leikiten. Koska naiset ovat paljon taipuvaisempia ajattelemaan tunteillaan kuin järjellään verrattuna miehiin, he eivät kertakaikkiaan ajattele, mihin heidän katsantokantansa johtaa. Heidän primus motorinsa on ainoastaan heidän tunteensa ja se sentimentaalisuus, jonka uhriutuminen saa aikaan. Tätä ilmentävät feministien iskulauseet Rather rapist than racist!. He asettautuvat kehitysmaalaisten raiskaajien puolelle heidän uhrejaan vastaan, ja purevat sitä kättä, joka heitä ruokkii - siis pottunokkamiehiä.
[nimimerkki 'Ruukinmatruuna' 11.2.2016 Takkirauta-bloginsa merkinnässä Sentimentaalisuus, Köln ja islam]
[nimimerkki 'Ruukinmatruuna' 11.2.2016 Takkirauta-bloginsa merkinnässä Sentimentaalisuus, Köln ja islam]
Islamin hyvin tunteva somalialaisnainen puhuu Ruotsin integraatioministerin typeryydestä islamin suhteen
Rähmispossun Sikolätti-uutisportaali julkaisi suomennoksen islamin hyvin tuntevan somalialaisperäisen Mona Walterin kirjoituksesta, joka käsittelee Ruotsin integraatioministerin Erik Ullenhagin sinisilmäistä typeryyttä islamin suhteen. Oi, katso:
”Kyse on muustakin kuin myyteistä, herra ministeri!”
”Kyse on muustakin kuin myyteistä, herra ministeri!”
keskiviikko 16. maaliskuuta 2016
UFO-häiskien ongelmat
On se kyllä pirullinen kohtalo näillä ufo-häiskillä - oot jonkun hyperkehittyneen sivilisaation superälykäs yksilö, joka on tottunut kaikessa rauhassa sluibailemaan Perseuksen haaran imperiumin keskusplaneetan pääkaupungin parhaissa yökerhoissa - ja sitten iskee käteen kutsunnoissa varsinainen paskakortti - komennus tiedustelu- ja tutkimusjoukkoihin.
Ja eipä aikaakaan, kun huomaat olevasi jokun takaperoisen Telluksen kiertoradalla pällistelemässä jonkun hiilivetybiosfäärin toilailuja. Eikö sen alla olevan, jostain varikon peränurkan romukasasta löydetyn "niin-20398480 -lukuisen" aluksen rämän näkymättömyyskenttä reistaa alvariinsa keräten epätoivottua huomiota niiltä tarkailtavilta limanuljaskoilta.
Entäs sitten palvelustehtävät? Jos et ole pinnalla kumipuvussa silpomassa lehmiä kerätäksesi niiden anukset "näytteiksi", niin sitten olet tutkimushanskat olkapäitä myöden ujuttamassa liukuvoideltuja tutkimusprobeja planeetan mukamas "älykkään" lajin edustajien rektumiin. Vähemmästäkin laatta lentää ja sen noin 1000 kerran jälkeen homma alkaa tuntua niiiiiin puulta...
No, paskin hommahan näyttää olevan noilla tiedustelukurssin kadeteilla - tyypit yrittää mukamas ottaa kontakteja tähän "älykkääseen" valtalajiin, mutta pelkkiä hourupäitä ne näyttää vain raahaavan aluksen tyrmiin.
Paskat tästä... nyt olisi taas päivystysvuoro ohjauskannella - täytyykin vetää pari viivaa asjhdjshuik-juurta, kunnon oikfeiji-paukku ja lähtee vetään tupakavereiden kanssa vähän matalalentoa pinnan tuntumaan varojärjestelmät ohitettuna... hyvä paikka voisi olla toi... mikskäs paikalliset sitä kutsuukaan... Roswell?
[nimimerkki 'NieVei3a' 10.2.2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa UFOjen todistaminen]

L Pekka Haavisto on siis ollut jo varhain netsi
Pekka Haavisto esitti jo vuonna 2010 vastoin Suomen valtionuskontoa monikulturismia, että Somalian kriisin uhreja kannattaisi auttaa paikan päällä. Siksi hän on menettänyt maineensa hyvien ihmisten keskuudessa.
Mutta, oi, siis katso, vanha Suomen Kuvalehden juttu aiheesta, siis Haaviston tästä näkemyksestä:
Kansanedustaja Pekka Haavisto: Somalian kriisin uhreja kannattaisi auttaa paikan päällä
Mutta, oi, siis katso, vanha Suomen Kuvalehden juttu aiheesta, siis Haaviston tästä näkemyksestä:
Kansanedustaja Pekka Haavisto: Somalian kriisin uhreja kannattaisi auttaa paikan päällä
Kertoo, miten Kanada hoitaa pakolaisongelmaa
Kanadaan pakolaiset eivät saavu hallitsemattomana vyörynä, ja Kanada valitsee itse ne, jotka päästää turvapaikanhakijoina maahan.
Marraskuussa Vuosia maailmalla -blogissa oli julkaistunut merkintä, jossa kerrotaan, miten Kanadan uusi Liberaalien hallitus tulee hoitamaan eli tällä hetkellä hoitaa pakolaisongelmaa. Ja minusta tapa on aika hyvä. Oi, katso:
Kanada esitteli pakolaissuunnitelmansa

tiistai 15. maaliskuuta 2016
Käsittelee asekontrollin psykologiaa
Sarastus-verkkolehdessä oli julkaistunut yhdysvaltalaisen kirjoittajan Michael Parishin teksti, jossa tämä käsittelee asekontrollin psykologiaa. Oi, katso:
Asekontrollin psykologia (ja muu poliittinen teeskentely)
Asekontrollin psykologia (ja muu poliittinen teeskentely)
Sanoo, että apurahakarenssi olisi hyvä keino rajoittaa tutkijoiden irtaantumista todellisuudesta
Maltillisuuden perikuva, pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen Kyuu Eturautti toteaa blogissaan monien tutkijoiden irtautuvan todellisuudesta omaan kuplaansa, ja ehdottaa, että apurahakarenssi olisi hyvä keino rajoittaa sen ilmentymistä. Oi, katso:
Tehostaisiko karenssi apurahatemppuilua?
Tehostaisiko karenssi apurahatemppuilua?
Maahanmuuttokriittiset olivat jälleen kerran oikeassa
Rajojen sulkemista vaativissa mielenosoituksessa kysyttiin kyseisen syksyn aikana monta kertaa, että miten kouluja käymättömät luku- ja kirjoitustaidottomat ihmiset voivat Suomessa työllistyä, mikäli sadat tuhannet kielitaitoiset ja ammattitaitoiset suomalaiset eivät siihen pysty. Tämän kaltaiset itsestäänselvyydet olivat poliittisesti oikeaoppisten ihmisten mielestä rasistisia, sillä ne eivät millään tavoin edesauttaneet heinäkuussa syntynyttä suurta unelmaa. Nykyinen aiheeseen liittyvä uutisointi osoitti maahanmuuttokriitikoiden olleen jälleen kerran oikeassa, mikä tosin on sangen laiha lohtu erittäin surkeasti toteutetun politiikan rinnalla.
[liberaali Tuukka Kuru 10.2.2016 bloginsa merkinnässä Punaisten mattojen kirous]
[liberaali Tuukka Kuru 10.2.2016 bloginsa merkinnässä Punaisten mattojen kirous]
L Kertoo, että vastaanottokeskusten naiset ovat nousemassa kapinaan täysin vastoin monikulturismin oppeja
MTV:n uutisissa kerrotaan, että vastaanottokeskusten naiset ovat nousemassa kapinaan täysin vastoin Suomen valtionuskonnon monikulturismin oppeja. Oi, katso:
HS: Vastaanottokeskusten naiset nousemassa kapinaan
HS: Vastaanottokeskusten naiset nousemassa kapinaan
Toteaa, että Suomen mädättäminen on onnistunut yli odotusten {L-e-t}
Nimimerkki "Ruukinmatruuna" toteaa Takkirauta-blogissaan, että Suomen mädättäminen on onnistunut vastuullisilta yli odotusten. Oi, katso:
Kuinka kansakunta tuhotaan, osa III
Kuinka kansakunta tuhotaan, osa III
Kysyy, miksi valtion pitäisi rahoittaa velkapääomalla opiskelijoita
Sirpa Abdallah kysyy blogissaan, että miksi valtion pitäisi rahoittaa velkapääomalla opiskelijoita. Oi, katso:
Vasemmiston arvovalinta kohtuutonta opintojen rahoittamiseen
Vasemmiston arvovalinta kohtuutonta opintojen rahoittamiseen
Entinen muslimi Mona Walter kertoo, että Ruotsissa valta on monessa paikassa shariatuomioistuimilla
Paavo Tajukankaan sivustolla julkaistui teksti, jossa lainataan entistä muslimia Mona Walteria, jonka mukaan Ruotsissa valta on monessa paikassa tätä nykyä shariatuomioistuimilla.
Sharia on islamilainen laki, joka on yhteensopimaton YK:n ihmisoikeuksien julistuksen kanssa ja joka itse asiassa on sen oloinen kuin se olisi syntynyt pronssikaudella.
Islam taas on Arabian niemimaalla 600-luvulla jKr. syntynyt uskovaistensa elämää tarkoin säätelevä uskonto ja vihaideologia, joka kannattaa pyhää sotaa uskontoa kannattamattomia vastaan ja naisten ja homoseksuaalien erityistä polkemista.
Siis, oi, katso, Tajukankaan teksti:
Mona Walter: Ruotsissa on jo shariapoliiseja

maanantai 14. maaliskuuta 2016
Puhuu turvallisuudesta ja Viron tuoreesta turvallisuusselvityksestä
Pasi Majuri puhuu blogissaaan turvallisuudesta ja Viron tuoreesta turvallisuusselvityksestä. Oi, katso:
Viron tuore turvallisuusselvitys, Suomessa nukutaan ruususenunta
Viron tuore turvallisuusselvitys, Suomessa nukutaan ruususenunta
Käsittelee somalinaista, joka ei enää usko islamin rauhanomaisuuteen
Mona Walter on somalinainen, joka ei enää usko islamin rauhanomaisuuteen. Alle puoli vuotta sitten Ibn Matin blogissa oli julkaistunut merkintä, jossa käsitellään häntä ja hänen ajatteluaan. Oi, katso:
Mona Walter: Heti kun tulin Ruotsiin
Mona Walter: Heti kun tulin Ruotsiin
Puhuu sanan- ja mielipiteenvapaudesta sekä MV??!!-lehdestä
Hihamerkkikaustista aikoinaan tutuksi tullut Helena Eronen puhuu blogissaan sanan- ja mielipiteenvapaudesta sekä MV??!!-lehdestä. Oi, katso:
Ihmisen ääni
Ihmisen ääni
Mitä merkitsee sana "suvakkihuora"
Hyvät kuulijat, meitä maahanmuuttopolitiikan kriitikkoja on epäreilusti leimattu äärioikeistolaisiksi fasisteiksi ja rasisteiksi. Minä en sellaisesta juuri piittaa, mutta vastaavasti minä nimitän näitä leimaajia suvakkihuoriksi. Kyseinen termi ei siis viittaa naissukupuoleen vaan uskottomuuteen omalle maalle ja omalle kansalle. He kuvittelevat olevansa oikeinkin Hyviä Ihmisiä, mutta todellisuudessa he ovat kaikkea muuta: he ovat ilkeää ja suvaitsematonta joukkoa. Heille vieras ja muukalainen on paljon tärkeämpi kuin kotiväki. Eihän semmoinen ole muuta kuin kansanpetturuutta, ja väitän, että se ei ole pelkästään sinisilmäistä tyhmyyttä vaan suurelta osin täysin tahallista hajotustoimintaa. Liikkeellä ovat kansanviholliset ja yhteiskuntarauhaa tieten tahtoen järkyttämään pyrkivät, häikäilemättömät poliittiset voimat.
Minä nimenomaan vastustan fasismia ja rasismia, eikä sellaista aineksia saisi laisinkaan päästää maahamme. Katson, että islamista löytyvät vahvasti nämä molemmat elementit. Monissa muodoissaan se on suvaitsematon ja vihantäyteinen uskonto, joten miksi ihmeessä sellaista pitäisi suvaita? Suomessahan on jo ihan liikaakin totalitarismin ja sensuurin kannattajia erityisesti vihervasemmiston suunnalla.
Mutavyöryn ja uudenvuoden tapahtumien seurauksena suuri osa ihmisistä on kavahtanut hereille. Barbaarinen kehitysmaailma ja keskiaika on ilmestynyt sivistyksen keskelle. Pimeä uskonto on tullut valkeuden keskelle. Se on nyt saapunut myös tänne lumivalkeaan Pohjolaan. Umpihullujen haaveilijoiden sairas Suuri Unelma on täyttynyt, mutta samalla tavallisen kansan ja erityisesti naisten ja lasten turvattomuus on lisääntynyt. Kalliiksi tämä tulee, mutta siitähän nämä tyhjäpäät eivät mitään välitä. He ovat huolissaan vain katupartioista.
[entinen kansanedustajani James Hirvisaari 6.2.2016 bloginsa merkinnässä Hame Korvissa]

Kertoo, että Aarhusin Grimhøjvej’n moskeijan johtaja ei koe mitenkään ongelmallisena, että moskeijoissa opetaan raipparangaistuksista ja kivitykstä
Rähmispossun Sikolätti -uutisportaalin uutisartikkelissa kerrotaan, että Tanskan Aarhusin Grimhøjvej’n moskeijan johtaja ei koe mitenkään ongelmallisena, että moskeijoissa opetaan raipparangaistuksista ja kivitykstä. Oi, katso:
Grimhøjvej’n moskeija: ”Älkää puuttuko meidän opetukseemme”
Grimhøjvej’n moskeija: ”Älkää puuttuko meidän opetukseemme”
sunnuntai 13. maaliskuuta 2016
Käsittelee erään Jehovan todistajasta kristityksi kääntyneen tapausta
Seurakuntalainen-lehdessä julkaistui teksti, jossa käsitellään erään Jehovan todistajasta kristityksi kääntyneen tapausta. Itse en ole ikinä ollut Jehovan todistaja, mutta ehkä vähän samaan tapaan olen minäkin aikoinani käsittänyt kristinuskon väärin kuin tämä heppu. Oi, katso:
Juho hylkäsi Jehovan ja löysi Jeesuksen
Juho hylkäsi Jehovan ja löysi Jeesuksen
Hesarin kolumnistit eivät ole koko Suomen kansa
Sipilä on itse asiassa siinä mielessä vilpitön demokraattinen johtaja,
että hän oikeasti yrittää toimia kansan tahdon mukaan. Ainoa ongelma
vain on siinä, että hänen käsityksensä kansan tahdosta perustuu sille,
mitä hän Hesarin kolumneista lukee. Jos siellä vihervasemmistolainen
toimittaja sanoo, että olisi hienoa, jos kaikki auttaisivat pakolaisia
henkilökohtaisesti, Sipilä saa käsityksen, että koko kansa haluaa hänen
auttavan pakolaisia henkilökohtaisesti.
Niinpä hän oli ikävän paikan edessä: noudattaako kansan tahtoa ja auttaa, vai ollako rasisti ja todeta vain että JTO, jonkun toisen ongelma. Hän päätti miellyttää sitä tahoa, jonka hän mielsi äänestäväksi kansaksi, ja teki epämiellyttävän lupauksen.
[Näin oli Pekan porstua -blogin merkinnässä Nössöt lausuttu 5.2.2016 pääministeri Juha Sipilästä]

Kertoo, että Lappeenrannassa hillitään ilmastonmuutosta siirtelemällä hiilijalanjälkeä yhdestä korista toiseen
Gaia-ympäristöblogissa kerrotaan siitä, että Lappeenrannassa hillitään ilmastonmuutosta siirtelemällä hiilijalanjälkeä yhdestä korista toiseen. Edistyksellistä. Oi, katso:
Hei me hillitään ilmastonmuutosta – Lappeenranta
Hei me hillitään ilmastonmuutosta – Lappeenranta
Viittaus Jeesuksen lihaksiin
Nyt kun pääsiäinenkin on tulossa...
Jeesuksella oli maailman mahtavimmat lihakset! Tai näin on ainakin ilmeisesti Etelä-Koreassa sijaitsevan ristiinnaulitunpatsaan perusteella.
Itse olen sitä mieltä, että tuollaiset lihakset saa ainoastaan harjoittamalla itsensä pitkäjousen käyttäjäksi.
Oi, katso, Sana-lehden asiaa koskeva artikkelintapainen:
Nyt on lihaksia!

lauantai 12. maaliskuuta 2016
Käsittelee uskonnollisten tunteitten loukkaamista
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään uskonnollisten tunteitten loukkaamista. Ja mainitaan venäläinen ateisti, joka Hannu Salaman ja Jussi Halla-ahon tapaan joutui vaikeuksiin syyllistyttyään sellaiseen. Oi, katso:
Uskonnollisten tunteiden loukkaamisessa
PS Voit myös halutessasi käydä lukemassa noin kolmen ja puolen vuoden takaisen merkintäni Uskonnonvapaus ja loukkaantuminen.
Uskonnollisten tunteiden loukkaamisessa
PS Voit myös halutessasi käydä lukemassa noin kolmen ja puolen vuoden takaisen merkintäni Uskonnonvapaus ja loukkaantuminen.
Toimittajat ovat uusi papisto {S}
Siltähän se alkaa näyttää, että kun länsimaisissa yhteiskunnissa ei enää uskonnolla ole niin suurta merkitystä, on "journalisteista" ja sen sellaisista näpertelijöistä tullut uusi, hurmoksellisesti ihmisiä kontrolloiva Papisto. Mentaliteettinsä on kuin helvetinpelolla lapsesta saakka kieroonhakatun leipäpapin pääkopan sisältö. Eli hurskastellaan minkä ehditään, valehdellaan mestarillisesti ja palvotaan mammonaa ahkerasti.
[nimimerkki 'T Piepponen' 20.11.2015 homoseksuaalisen filosofin Jukka Hankamäen blogin merkinnän Sanan vankeus lukijakommenteissa]
[nimimerkki 'T Piepponen' 20.11.2015 homoseksuaalisen filosofin Jukka Hankamäen blogin merkinnän Sanan vankeus lukijakommenteissa]
Esittää, että Greenpeacen ydinvoimaa koskevat argumentit ovat järjestään huonoja
Gaia-ympäristöblogissa esitetään pro gradu -tutkielman perusteella, että Greenpeacen ydinvoimaa koskevat argumentit ovat järjestään huonoja. Oi, katso:
Pro gradu -tutkielma osoittaa Greenpeacen ydinvoima-argumentit huonoiksi ja asenteellisiksi
Pro gradu -tutkielma osoittaa Greenpeacen ydinvoima-argumentit huonoiksi ja asenteellisiksi
Väittää, että maallistuminen on mahdollisuus
Seurakuntalainen-lehdessä oli julkaistunut teksti, jossa siteerataan erästä henkilöä, jonka mielestä maallistunut yhteiskunta on kristinuskon mahdollisuus. Itse olen periaatteessa jo pitempään kannattanut tällaista ajatusta. Oi, katso:
Tutkija: Maallistuminen on mahdollisuus
Tutkija: Maallistuminen on mahdollisuus
perjantai 11. maaliskuuta 2016
Lämpimien ja läheisten suhteitten Venäjään luomisen mahdollisuudesta
Sinänsä kannatan lämpimiä, läheisiä ja luottamuksellisia suhteita Venäjään, mutta Venäjä kun tuppaa ajattelemaan niistä niin, että naapurivaltioitten tulee osoittaa lämpö, läheisyys ja luottamus pelkona, nöyrtymisenä ja alistumisena.
[Näin oli lausunut Yrjöperskeles-blogin pitäjä bloginsa merkinnän Uusinta: Tapahtui Huitsinnevadan poliisissa lukijakommenteissa 5.3.2016]
[Näin oli lausunut Yrjöperskeles-blogin pitäjä bloginsa merkinnän Uusinta: Tapahtui Huitsinnevadan poliisissa lukijakommenteissa 5.3.2016]
Totuusko osoittaa itseensä?
Itse aikoinaan toistelin taajaan lempiscifisarjastani oppimaani viisautta "truth points to itself". Ajan kanssa olen tullut kuitenkin kriittisemmäksi sitä kohtaan. Totuus näyttää minusta osoittavan itseään kohti kovin heikosti. Tai sitten ihmislajiin kuuluvilla on ymmärryksessä vikaa.
[Tom Kärnä 9.1.2016 Tuomo "Squirrel" Hämäläisen Aleksanterin ratkaisu -blogin merkinnän Ankarimman kautta lukijakommenteissa. Blogimerkintä esittelee sellaisen näkemyksen, että maahanmuuttokriittisen liikkeen piirissä olisi syntynyt uusi fraktio, joka olisi vähemmän sopuisa.]

torstai 10. maaliskuuta 2016
Onnellinen asema kirjailijalle
Olen itse sikäli onnellisessa asemassa, että olen jo pidemmän aikaa edustanut Suomen kirjallisuuspiireissä jonkinlaista paarialuokkaa, ja melko harva haluaa olla kanssani läheisissä tekemisissä. Niinpä voin tehdä ja sanoa mitä lystään.
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
[Timo Hännikäinen Sarastus-verkkolehdessä julkaistussa kirjoituksessaan Farssi nimeltä kulttuurikeskustelu]
Ääripäässä oman maailmansa keskellä olevasta ihmisestä {S}
Kun ääripäässä oleva ihminen on oman maailmansa keskellä, hän näkee vain sen toisen ääripään.
[Jaakko Aalto 1.2.2016 kielitieteilijä Jaakko Häkkisen blogin merkinnän Maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää lukijakommenteissa]
[Jaakko Aalto 1.2.2016 kielitieteilijä Jaakko Häkkisen blogin merkinnän Maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää lukijakommenteissa]
keskiviikko 9. maaliskuuta 2016
Esittää Suomen Sisun olevan/olleen aikaansa edellä
Joku Olli Immonen -niminen Suomen Sisu -järjestön puheenjohtaja esittää virallisessa kannanotossaan järjestön olevan/olleen aikaansa edellä. Olen nyt niin väsynyt, etten jaksa lukea koko paperia läpi. Oi, katso:
Puheenjohtaja: Suomen Sisu aikaansa edellä
PS Itse saatan liittyä Suomen Sisuun heti jahka he saavat uuden periaateohjelmansa joskus valmiiksi. Niin, minun pitää saada luettua se ensin.
Puheenjohtaja: Suomen Sisu aikaansa edellä
PS Itse saatan liittyä Suomen Sisuun heti jahka he saavat uuden periaateohjelmansa joskus valmiiksi. Niin, minun pitää saada luettua se ensin.
Esittää, että EU toivottaa äärioikeiston tervetulleeksi
Henri Myllyniemi esittää blogissaan Euroopan unionin toivottavan äärioikeiston tervetulleeksi. Oi, katso:
EU toivottaa äärioikeiston nousun tervetulleeksi
EU toivottaa äärioikeiston nousun tervetulleeksi
Väittää pöyristyttävällä tavalla, että Teemu Selänne ei valehtele
Vanha pitkätukkaisen ituhipin näköinen netsi Jiri Keronen väittää blogissaan suorastaan pöyristyttävällä tavalla, että Teemu Selänne ei valehtele. Oi, katso:
Teemu Selänne ei valehtele ja raiskaukset ovat todellisuutta
PS Ei ole olemassa sen nimistä lintulajia kuin suorastas.
Teemu Selänne ei valehtele ja raiskaukset ovat todellisuutta
PS Ei ole olemassa sen nimistä lintulajia kuin suorastas.
Toteaa, että suvaitsevaisuuden nimissä Helsingin kaupunki aikoo alentaa kantasuomalaiset lukioissa ali-ihmisiksi
James Gonzo -blogissa todetaan, että suvaitsevaisuuden nimissä Helsingin kaupunki aikoo alentaa kantasuomalaiset lukioissa ali-ihmisiksi tukemalla oppilaitten huonoa koulumenestystä. Oi, katso:
Helsingin kaupunki julistaa kantasuomalaiset toisen luokan kansalaisiksi
Helsingin kaupunki julistaa kantasuomalaiset toisen luokan kansalaisiksi
Käsityksestä, että suomalaisten rahat kuuluvat kaikille
Pitäisin näkemystä, että meillä on yhteiskuntana open ended, täysin rajoittamaton velvollisuus vastata tulonsiirroilla ynnä muilla kollektiivisilla, vero- tai velkarahoitteisilla interventioilla yhteiskuntamme ulkopuoliseen köyhyyteen ja sen seurauksiin hyvinkin radikaalina, en todellakaan maltillisena tai keskitien mielipiteenä.
[Niko Sillanpää 1.2.2016 kielitieteilijä Jaakko Häkkisen blogin merkinnän Maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää lukijakommenteissa]
[Niko Sillanpää 1.2.2016 kielitieteilijä Jaakko Häkkisen blogin merkinnän Maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää lukijakommenteissa]
Esittää, että Donald Trump oon Yhdysvaltain Perussuomalaiset
Kirjailija Joonas Konstig esittää blogissaan, että Donald Trump on Yhdysvaltain Perussuomalaiset.
Jos joku ei asiaa vielä tiedä tai muista, niin Donald Trump -niminen mies on paraikaa hakemassa maan toisen pääpuolueen, Republikaanisen puolueen, esivaaleissa mandaattia presidenttiehdokkaaksi loppuvuoden presidentinvaaleissa. Mies on herättänyt huomiota hyökkäävyydellään ja huonolla käytöksellään, mutta se ei tarkoita sitä, että kirjailija Konstig liittäisi nämä määreet Perussuomalaiseen puolueeseen. Oi, katso:
Donald Trump on Amerikan Perussuomalaiset
PS Voit myöskin halutessasi käydä vilkaisemassa älytöntä keksintöä, nimittäin Donald Trumpin tyyliä matkivaa bottia, joka julkaisee lausuntojaan Twitterissä: DeepDrumpf.

Käsittelee suomalaisten päätoimittajien julkaisemaa yhteistä julkilausumaa ns. oikeasta journalismista
Liberaali Tuukka Kuru käsittelee suomalaisten päätoimittajien julkaisemaa yhteistä julkilausumaa, jonka perusteella nämä tulevat jatkossakin ylläpitämään nk. faktatietoon ja nk. asiallisuuteen pohjautuvaa journalismia. Käsittelee myöskin Ylen valheellisuutta. Oi, katso:
Näkökulma mediasodasta
Näkökulma mediasodasta
tiistai 8. maaliskuuta 2016
Suomalaisen vastamedian olemassaolosta
[...]Vastamedian olemassaolosta ei kuitenkaan voi Putinia syyttää. Ihan itse Suomi on päästänyt maahanmuuttopolitiikan sellaiseen jamaan, että se saa porukan raivoihinsa; ihan itse suomalaiset mielipidevaikuttajat ovat ajaneet keskustelukulttuurin sellaiseen tilaan, että kaikki kritiikki tulkitaan kiihkoiluksi ja riidanhaastamiseksi; ja ihan itse suomalaiset mediat ovat luoneet valmiin ekologisen lokeron vastamedialle kieltäytymällä raportoimasta tietyistä asioista.
[Näin oli lausuttu 29.2.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Lukijapyyntöjä: Vastamediaa ja sosiaalista oikeutta.]
[Näin oli lausuttu 29.2.2016 Pekan porstua -blogin merkinnässä Lukijapyyntöjä: Vastamediaa ja sosiaalista oikeutta.]
Toteaa, että on poliitikkojen vika, jos sähköt katkeavat
Entinen Kokoomuksen europarlamentaarikko Eija-Riitta Korhola toteaa blogissaan, että on poliitikkojen vika, jos sähköt katkeavat. Oi, katso:
Poliitikkojen vika, jos sähköt katkeavat
Poliitikkojen vika, jos sähköt katkeavat
Käsittelee Perussuomalaisten nuorten käynnistämää Tyttö-Poika -kampanjaa {L-e-t}
Nimimerkki "Ruukinmatruuna" Takkirauta-blogissaan käsittelee monipuolisesti Perussuomalaisten nuorten käynnistämää pahamaineista Tyttö-Poika -kampanjaa. Oi, katso:
Sukupuolisoppa
Sukupuolisoppa
Keskustelua evoluution aukottomista todisteista
Hmm. JP ja kumppanit on usein vaatineet aukottomia todisteita evoluutiosta. No vertaukseksi väitän että maailma on ennen ollut mustavalkoinen koska vanhat valokuvat ovat kaikki mustavalkoisia.
Taulut eivät kelpaa todisteeksi koska ID on ne tehnyt. Nyt siis JP & K vois todistaa että ennenkin on ollut värejä.
Tiedä sitten saako kukaan "kiinni" tuosta ajatuksestani mutta onpa pallo heitetty.
[nimimerkki 'Tomppa' (joka en ole minä) 5.1.2016 evoluutioteoriasta ja kreationismista keskustelemista varten olemassa olevan sfnet.keskustelu.evoluutio -Usenet-ryhmän ketjussa "Todisteita". Hänen viestissään mainitsemansa JP on eräs suomalainen jo vuosien ajan Briteissä asunut huippu-uskovainen, jolla on todella jähmeä ajatusmaailma. JP:n tunsi eräs historiantutkijaksi kouluttautunut tuttuni aikoinaan opiskeluaikoinaan. Olen itse seurannut 2000-luvun alusta alkaen sfnet.keskustelu.evoluutio-ryhmää, ja itse henkilökohtaisesti pidän JP:tä patologisena tapauksena, vaikkakin on minusta kuitenkin paljon miellyttävämpi tapaus kuin eräs itseään kristittynä pitävä kreationisti, joka tuntee paljon tieteitä, mutta tapaa suuttua, jos joku on eri mieltä hänen kanssaan ja joka on viime vuosina ryhtynyt vielä joksikin vielä pahemmaksi eli valkoisen vallan kannattajaksi. Mahtaa tällä olla vaikeaa nykyään valtavirtakristittyjen parissa.]
[Niin, ja viestissä mainittu ID taas viittaa englanninkieliseen käsitteeseen Intelligent Design, joka yleensä on käännetty suomeksi Älykkäänä suunnitelmana, jossa on alun perin ollut kyse siitä, että yritetään tehdä kreationismista hovikelpoista eli esittää se tieteellisenä, jotta sitä voisi opettaa Yhdysvalloissa julkista rahoitusta saavissa kouluissa. Maassa kun ei uskontoa saa opettaa niissä, koska valtion ja uskonnollisten yhdyskuntien ero. Sittemmin ID-liike on kärsinyt maassa tappioita oikeusistuimissa. Niin, ja kreationismi on sellainen versio luomisuskosta, jonka mukaan Jumala on luonut eliöt erikseen joko lajinsa tai jonkin muun lisääntymiskategorian, kuten suvun tai heimon, mukaan.]
[Usenet ei ole Googlen kehittämä tai alainen, mutta yhtiö on kehittänyt sille web-pohjaisen käyttöliittymän. sfnet.keskustelu.evoluutio-ryhmää pääset lukemaan Google Groupsista täältä.]

Kertoo shariapoliisin partioiden lisääntyneen Euroopan kaduilla
RiippumatonMedia.com -palvelussa kerrotaan shariapoliisin partioiden lisääntyneen Euroopan kaduilla. Tarkoitus on tehdä muiden kuin muslimien elämästä helvettiä Euroopassa.
Islam on Arabian niemimaalla 600-luvulla jKr. syntynyt uskovaistensa elämää tarkoin säätelevä uskonto ja vihaideologia, joka kannattaa pyhää sotaa uskontoa kannattamattomia vastaan. Sharia taas on islamilainen laki, joka on luonteeltaan sellainen kuin olisi peräisin pronssikaudelta.
Oi, katso, uudin:
Shariapoliisin partiot lisääntyneet Euroopan kaduilla: Ahdistelevat naisia ja hakkaavat miehiä

Toteaa eurobarometrikyselyn perusteella, että suomalaiset ovat perusteellisesti netsejä
Professorin ajatuksia -blogissa julkaistui merkintä, jossa todetaan eurobarometrikyselyyn perustuen, että suomalaiset ovat perusteellisesti netsejä. Nimittäin kyselyn tulosten mukaan 96 % suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Voidaankin sanoa tämän perusteella, että Jussi Halla-aho ja Muutospuolue, jonka jäsen tosin Hallis ei ole, edustavat tavallista kansaa. Ja ai niin, Suomidemokraatit unohtui. Oi, katso:
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa
maanantai 7. maaliskuuta 2016
Deus Vult
Varustelekan tietojärjestelmä tms. on nyt näköjään saatu vihdoin kuntoon, kun oli välillä ollut epäkunnossa. Varusteleka on armeijatyyppisiä ja retkeilyasusteita ja -varusteita myyvä liike, ja minun lempparini.
Liikkeen nettisivujen pääsivulla on/oli mainos, jossa Varustelekan huumoria: "Poistomyyntiholokausti". Ja kun klikkasin mainoksesta sivun auki, niin siellä luki: "Ulos varastostani, tavara."
...Uutuudet-osion kautta löysin Särmä TST Deus Vult -moraalimerkin. Kyseessä on kilven tai vaakunan muotoinen velkrokiinnitteinen kangasmerkki, jossa näkyy jonkin sortin ristiretkeläinen rynnäkkökiväärin kanssa. Merkistä on kaksi eri versiota, täysvärinen ja khakinvihreä.

Puhuu reilun pelin tarpeesta koskien kysymystä paikallisesta sopimisesta
Jyrki Paldán puhuu blogissaan reilun pelin tarpeesta koskien kysymystä paikallisesta sopimisesta. Toteaa, että pääomapiirien edustajien argumentit olivat sata vuotta takaperin samanlaisia kuin nykyäänkin. Oi, katso:
Paikallinen sopiminen vai reilu sopiminen?
Paikallinen sopiminen vai reilu sopiminen?
Puhuu siitä, että kaivosyhtiöitten moraaliton verosuunnittelu vie pois runsaasti verotuloja
Martti Asikainen puhuu blogissaan siitä, että kaivosyhtiöitten moraaliton verosuunnittelu vie pois runsaasti verotuloja. O, katso:
Kaivosyhtiöiden verosuunnittelusta miljoonamenetykset
Kaivosyhtiöiden verosuunnittelusta miljoonamenetykset
Halla-aho on ollut kaiken aikaa oikeassa
Jos mennään ajassa taaksepäin kymmenisen vuotta, niin Halla-aho on varoitellut Euroopan islamisaatiosta, raiskausten lisääntymisestä, uhriutumisesta, 'suojaväristä', etnisistä kahinoista, mamu-jengeistä yms. Tuolloin päättäjät pitivät tätä höpöhöpönä, rasismina, foliohattuiluna ja liioitteluna. Nyt kun nuo vaaralliset ilmiöt ovat niin voimakkaita, ettei niitä voida enää piilotella, niin eipä kukaan, enää pidä sosiaaliturismia ja raiskauskulttuuria kylähullun jupinoina. Juurikin tuo suvakkiosasto päättäjien keskuudessa on laiminlyönyt velvollisuutensa ja esimerkiksi Ranskassa terroristi-iskujen torjuminen ei enää onnistu, koska solut ovat sen verta hyvin juurtuneet Ranskaan.
[Näin oli lausuttu 22.2.2016 Poliittisesti epäkorrekti -blogin merkinnässä Rasismifobinen oksennus]
[Näin oli lausuttu 22.2.2016 Poliittisesti epäkorrekti -blogin merkinnässä Rasismifobinen oksennus]
Yle kertoo, että Osama bin Laden testamenttasi miljoonia käytettäväksi islamilaiseen pyhään sotaan {L}
Yle kertoo uutissivuillaan, että suurrikollinen Osama bin Laden oli ennen kuolemaansa halunnut, että suurin osa hänen miljoonien eurojen arvoisesta omaisuudestaan käytettäisiin islamilaisen pyhän sodan rahoittamiseen.
Islam on 600-luvulla jKr. syntynyt uskonto ja vihaideologia, jonka oppeihin kuuluu uskonnon kannattajien eli muslimien pyhä sota eli jihad koko muuta maailmaa vastaan, jonka sodan on tarkoitus kestää aina siihen asti, että maailmassa ei ole enää muita kuin muslimeita.
Uutisessa kerrotaan, että bin Laden myöskin kannatti ajatusta, että muun maailman kannattaisi mieluummin taistella ilmastonmuutosta vastaan kuin puolustautua muslimeilta.
Oi, katso, siis, uutisartikkeli:
Osama bin Laden testamenttasi miljoonia käytettäväksi jihadiin

Toteaa, mikä on valtamedialle itselleen oleellista nykyisessä kulttuurisodassa
Yrjöperskeles -blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään Suomen suurimpien lehtien päätoimittajien kannanottoa "journalismin puolesta valemediaa vastaan" ja kerrotaan, mikä on valtamedialle itselleen oleellista. Esittää myös, että valtamedia oikeasti käsittää olevansa viranomainen. Oi, katso:
Valtamedian matala veisu
Valtamedian matala veisu
Kuka on se rohkea toimittaja?
Kuka on se rohkea toimittelija Hölmölässä, joka ensimmäisenä tunnustaa: ”Sori, olen kusettanut teitä kaikki nämä vuodet”.
[Näin oli lausuttu 1.3.2016 Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalin artikkelissa Australialainen tv-ryhmä sai kyytiä Rinkebyssä, jossa muun ohella kerrotaan australialaisen kuvausryhmän todenneen, että Ruotsin Rinkebyssä on meno hullumpaa kuin Somaliassa, Syyriassa ja Irakissa.]

Toteaa, että jostain syystä media ja suvaitsevaisto eivät halua kiinnittää huomiota todellisiin ihmisoikeusongelmiin vaan ovat kääntäneet syyllistävän sormensa maahanmuuttokriitikoita kohti
Entinen kansanedustajani James Hirvisaari toteaa blogissaan, että jostain syystä media ja suvaitsevaisto eivät halua kiinnittää huomiota todellisiin ihmisoikeusongelmiin vaan ovat kääntäneet syyllistävän sormensa maahanmuuttokriitikoita kohti. Oi, katso:
Tähtäimen kalibrointia
Tähtäimen kalibrointia
Kysyy, onko naisten ympärileikkauksen kannattaminen naisten oikeuksien asialla
Tuskakeskiviikko-blogissa julkastui merkintä, jossa kysytään, onko naisten ympärileikkauksen kannattaminen naisten oikeuksien asialla. Hirveän akateemisen oloisesti. Oi, katso:
Onko naisten ympärileikkauksen kannattaminen naisten oikeuksien asialla?
Onko naisten ympärileikkauksen kannattaminen naisten oikeuksien asialla?
L Kertoo totuuden MV??!!-lehdestä
Jaskan pauhantaa -blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään Suomen suurimpien lehtien päätoimittajien kannanottoa "journalismin puolesta valemediaa vastaan" ja kerrotaan se, mikä on totta, MV??!!-lehdestä. Oi, katso:
Että mitähän ihmettä?
Että mitähän ihmettä?
Kertoo Kanadan pääministerin armahtavan postuumisti homoutensa vuoksi tuomitun
Vesa-Matti Louekoski kertoo blogissaan, että Kanadan tuore pääministeri Justin Trudeau armahtaa postuumisti homoseksuaalisuutensa vuoksi tuomitun. No mikäs siinä, pidän tätä kyllä arvokkaana eleenä. Homoseksuaalisuudessa ei mielestäni ole mitään pahaa niin kauan kuin sitä ei tungeta kurkusta alas. Oi, katso:
Kanada: Pääministeri armahtaa homoutensa vuoksi tuomitun postuumisti
Kanada: Pääministeri armahtaa homoutensa vuoksi tuomitun postuumisti
Siitä, että vääriksi koetut mielipiteet halutaan kieltää
Jonkun liikehdinnän kieltäminen sen perusteella, että niiden mielipiteet
koetaan harvojen ja valittujen mielestä vääriksi, edustaa hyvin
pelottavaa kehitystä. Kaikkia yhteiskunnallisia ilmiöitä tulisi arvioida
pääosin niiden tekojen perusteella. Vaikka liikehdintä olisi
retoriikaltaan ja ulkoiselta habitukseltaan arveluttava, mutta se ei
syyllisty kenenkään oikeuksien loukkaamiseen, sen lakkauttamiseen ei
pitäisi olla mitään syytä. Toisaalta vasemmistoradikaalien toimintaa
pitäisi arvioida myös ainoastaan heidän tekojensa, ei heidän poliittisen
oikeaoppisuuden perusteella. Jos parisataa kaljua isänmaanystävää
hyökkäisisi rauhanomaiseen kulkueeseen Hommaforumin kiihottamana,
vasemmistolaiset aktiivit todennäköisesti vaatisivat välittömästi
jokaisen ”fasistin” pidättämistä. Kun saman tekevät vasemmistoradikaalit
itse, syypää onkin kusipäinen poliisi, joka toiminnallaan suojelee
natseja. Hauskinta tässä on se, että nämä samat vasemmistolaiset
fariukset syyttävät itse poliittista vastapuoltaan vastustajansa
”esineellistämisestä”.
[hyvin liberaali Tuukka Kuru 24.1.2016 bloginsa merkinnässä Sortava suvaitsevaisuus ja uuden ajan fariseukset]
[Kyllä liberaalikin voi olla järkevä ja järjissään!]
[hyvin liberaali Tuukka Kuru 24.1.2016 bloginsa merkinnässä Sortava suvaitsevaisuus ja uuden ajan fariseukset]
[Kyllä liberaalikin voi olla järkevä ja järjissään!]
sunnuntai 6. maaliskuuta 2016
Käsittelee ilmastoskeptikoitten selityksiä
Gaia-ympäristöblogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään ilmastoskeptikoitten selityksiä. Oi, katso:
Skeptikoiden selitykset meni uusiksi
Skeptikoiden selitykset meni uusiksi
Käsittelee katolisen kirkon parannuksentekohalua liittyen sen aikaisempaan pedofiilien suojeluun
Tuskakeskiviikko-blogissa käsitellään nykyistä paavia Franciscusta ja hänen johtamansa roomalaiskatolisen kirkon parannuksentekohalua liittyen sen aikaisempaan pedofiilien suojeluun. Oi, katso:
Älä kysy, älä kerro
Älä kysy, älä kerro
Käsittelee nykyistä sitruunahappoon liittyvää hysteriaa
Kemikaalikimara-blogissa julkaistui merkintä, jossa käsitellään nykyistä sitruunahappoon liittyvää hysteriaa. Oi, katso:
Sitruunahappohysteria
Sitruunahappohysteria
Tanskan yleisradion uutispäällikkö tykittää, ja lujaa
Junes Lokka oli jakanut Youtubessa videon, jossa Tanskan yleisradion uutispäällikkö tykittää saksalaisille. Mies puhuu journalismista ja siitä, miten toimittajat kertovat, mitä mieltä kansalaisten tulisi olla, ja peittelevät asioita. Puhuu myös Ruotsin eliitistä ja journalisteista.
Kunpa meilläkin olisi tällainen Yleisradion uutispäällikkö!!
Mutta siis, oi, katso, Youtube-video. Mies puhuu englanniksi, ja videossa on suomenkielinen tekstitys. Tässä:
Tanskan yleisradion uutispäällikkö tykittää

Kertoi ihmisen "jumala-aistista"
Suomen kuvalehdessä oli vuonna 2012 julkaistunut tiedetoimittaja Marko Hamilon kirjoittama artikkeli ihmisen luonnollisesta kyvystä uskonnollisuuteen. Oi, katso:
Uskonto ei lähde ihmisestä – Tiede on ryhtynyt kyseenalaistamaan tieteellisen ateismin periaatteita
Uskonto ei lähde ihmisestä – Tiede on ryhtynyt kyseenalaistamaan tieteellisen ateismin periaatteita
Keskiajan elämisestä omissa luissaan {S}
Keskiaikaa on kiva elävöittää, mutta sitä ei ole kiva elää. Me
tarvitsemme ydinvoimaa, sillä se on ainoa tapa päästä eroon
fossiilisista polttoaineista sekä jätteiden poltosta. Tuuli- ja
aurinkovoima eivät vain kertakaikkiaan skaalaudu ylöspäin. Siksi
meillä on veneellä aurinkopaneeli mutta ei ydinreaktoria.
[nimimerkki 'Ruukinmatruuna' 22.12.2011 Takkirauta-blogissaan]
[nimimerkki 'Ruukinmatruuna' 22.12.2011 Takkirauta-blogissaan]
lauantai 5. maaliskuuta 2016
Käsittelee sitä, että tarvitsemaansa terapiaa saavat liian usein vain työkykyiset {L}
Uudessa Suomessa oli julkaistunut Anu Sifverbergin kirjoittama artikkeli, jossa käsitellään sitä, että tarvitsemaansa terapiaa saavat Suomessa liian usein vain työkykyiset, eli vähemmän työkykyiset jäävät helposti ilman. Oi, katso:
Moni on liian hullu terapiaan
Moni on liian hullu terapiaan
Esittää, että Suomessa on menty liian pitkälle turvapaikanhakijoiden palvelemisessa
Ylen uutisissa kerrotaan, että turvapaikanhakijoiden arkea työssään läheltä seuraava Kaisu Haataja muistuttaa, että kaikkea ei pidä antaa tulijoille valmiina. Naisen mukaan näiden on annettava haastaa itse itseään.
Tämä on täysin vastoin Suomen valtionuskontoa monikulturismia, sillä turvapaikanhakijat ovat lemmikkejä, jotka saadaan maahamme, jotta voimme suvaita ja paapoa heitä!
Mutta oi, siis, katso, uutisartikkeli:
SPR:n Savo-Karjalan toiminnanjohtaja: "Suomessa on menty liian pitkälle turvapaikanhakijoiden palvelemisessa"
PS Lisäksi voit käydä katsomassa mainion Facebook-videon viiden tähden hotellista turvapaikanhakijalle. Videon pitäisi näkyä, vaikka ei olisi kirjautunut palveluun.

Kertoo, että määräaika evoluutioteorian romahtamiselle on pian
Paholaisen asiaa ajamattomassa Paholaisen asianajaja -blogissa todetaan, että kuuluisan Intelligent Design -liikettä kannattavan kreationistin William Dembskin (ja pitempi juttu miehestä englanniksi täällä) asettama määräaika biologiatieteen evoluutioteorian romahtamiselle on aivan pian.
Intelligent Design on suomeksi Älykäs suunnitelma, ja liikkeen tarkoitus on ollut ujuttaa kreationismi "tieteen" varjolla osaksi Yhdysvaltain julkisten koulujen opetusta. Maassa kun ei julkisin varoin ylläpidetyissä kouluissa saa opettaa uskontoa. Oikeuslaitoksen piirissä liike on kuitenkin vuosia sitten jo kokenut tappioita.
Kreationismissa taas on kysymys sellaisesta luomisuskon muodosta, jonka mukaan Jumala on luonut eliöt erikseen kunkin lajinsa, sukunsa tai heimonsa mukaan. Laji, suku ja heimo taas ovat eliöitten luokitteluun liittyviä käsitteitä.
Oi, katso, blogimerkintä:
William Dembskin 10 vuoden ennustus, deadline lähestyy

Kertoo lisää kokemuksistaan Turun Kupittaan hullujenhuoneelta
Moottorisahajonglööri ja kirjailija Juha Kurvinen oli jokin aika sitten julkaissut blogissaan merkinnän rajuista kokemuksistaan Turun Kupittaan sairaalan hullujenhuoneella. Merkintä on herättänyt suurta huomiota, kohua ja vihastusta Suomenmaassa (Suomi, ei lehti). Itsekin olin tässä blogissani jakanut sen ja vaikuttanut täten asioiden julkisaamiseen.
Nyt Kurvinen on julkaissut kakkososan merkinnälleen. Oi, katso:
Tositarinoita hullujenhuoneelta 2
Nyt Kurvinen on julkaissut kakkososan merkinnälleen. Oi, katso:
Tositarinoita hullujenhuoneelta 2
Moitteet voidaan kohdistaa valtamediaan {S}
Suomen Kuvalehden jutussa toimittaja moittii MV-lehteä mm. muiden medioiden juttujen kopioimisesta, huonoista käännöksistä, toimittajan oman mielipiteen näkymisestä jutuissa, sekä lähteiden käytöstä ("Useimmissa jutuissa lähteet on merkitty loppuun, mutta on mahdotonta sanoa, mistä kohtaa on jätetty kappale pois, missä kohtaa kyse on tarkistetusta faktasta ja missä alkuperäisen uutisen tulkinnasta."). Kaikkein suurimpana syntinä SK:n toimittaja näyttää pitävän sitä, että MV uutisoi Kölnin seksuaalisista joukkoahdisteluista useita päiviä aikaisemmin kuin Yle.
Minun mielestäni kaikki nuo moitteet voitaisiin kohdistaa satakertaisina valtamediaan. SK:n toimittaja välttyy kuitenkin tältä, sillä hän ei omien sanojen mukaan edes tiedä, mitä valtamedialla tarkoitetaan.
Lopussa Aurora Rämö, joka tunnetaan journalistina tasan ja ainoastaan siitä yhdestä bussissa housuunsa paskantamista käsitelleestä jutusta syyttää rivien välissä Teemu Selännettä valehtelijaksi.
[Jari Leino 6.1.2016 Facebookissa. Leinon mainitsema Suomen Kuvalehden juttu löytyy täältä.]

perjantai 4. maaliskuuta 2016
Maahanmuuttokriitikko Pekka Haavisto sanoo
En minä tunne sellaista ihmistä kohtaan mitään sääliä, joka tuo turvattomuutta tullessaan ja anoo turvapaikkaa.
[Pekka Haavisto, Vihreitten joukkoon kuuluva maahanmuuttokriitikko äskettäin]
[Pekka Haavisto, Vihreitten joukkoon kuuluva maahanmuuttokriitikko äskettäin]
Mikä (mm.) tekee Suomesta ja suomalaisista niin mainioita
Aijai. Nyt täytyy sanoa asioita suoraan. Voi olla, että siitä tulee ruskeille ihmisille paha mieli, mutta Koko ei nyt jätä muita vaihtoehtoja.
Suomesta ei olla koskaan lähdetty ristiretkille. Suomeen on kyllä tehty ristiretkiä.
Suomella ei ole koskaan ollut siirtomaita. Suomi on kyllä itse ollut siirtomaa.
Suomessa ei ole koskaan ollut etnisyyteen perustuvaa orjuutta, ellei mukaan lasketa suomalaisten kohtelua Ruotsin vallan aikana.
Me suomalaiset emme ole vastuussa englantilaisten, ranskalaisten, saksalaisten tai espanjalaisten menneistä vääryyksistä, vaikka ihomme sattuukin olemaan suurin piirtein samanvärinen. Valkoisuus ei ole mikään merkityksellinen yhdistävä tekijä. Jos nyt tykkäätte etsiä rasismia kaikkialta, sellaisen vinkin voin antaa, että tuollaiset syytökset ovat juuri sitä.
Me suomalaiset emme ole historiallisesti tehneet teille "ruskeille" mitään pahaa. Emme itse asiassa ole tehneet teille mitään muuta kuin päästäneet teidät maahamme.
Me emme ole teille mitään velkaa.
Enkä minä halua kertoa teille, miten teidän pitää ajatella tai puhua, mutta vastaavasti odotan samaa teiltä.
"Kulttuurista omimista" ei ole, on vain kulttuurista sekoittumista. Jos valkoisten yhteiskuntiin alkaa tulla muunkinlaisia jäseniä, se aivan varmasti näkyy myös valkoisten taiteessa. Jos siis haluatte välttämättä elää monikulttuurisessa yhteiskunnassa, jossa on sekaisin useita eri etnisyyksiä ja kulttuureja, teidän on hyväksyttävä, että teidät huomataan ja huomioidaan muulloinkin kuin juuri silloin, kun se teille sopii.
[Näin oli lausuttu 22.2.2015 Pekan Porstua -blogin merkinnässä Edistyksellistä ajattelua suomalaisesta kirjallisuudesta. Lainauksen alussa mainittu Koko on gorilla-nimestään huolimatta Koko Hubara -niminen "ruskeudestaan" brändin tehnyt ihmislajiin kuuluva nykyään kuuluisa naispuolinen valittaja, jonka jonkin verran erikoista ajatusmaailmaa blogin pitäjä kommentoi.]

Kyllä Japaniin voi muuttaa
Kyllä Japaniin voi muuttaa ja muuttaja voi menestyä jopa politiikassa, mutta se edellyttää hyvää integroitunista japanilaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Hyvänä esimerkkinä tällaisesta olkoon Suomesta Japaniin muuttanut Marutei Tsurunen.
[Jaakko Aalto 1.2.2016 kielitieteilijä Jaakko Häkkisen blogin merkinnän Maahanmuuttokeskustelun toinen ääripää lukijakommenteissa. Marutei Tsurusen alkuperäinen nimi oli muuten Martti Turunen. Mies oli muuttanut vaimonsa kanssa aikoinaan Japaniin lähetystyöhön. Siellä hän oli eronnut vaimostaan ja mennyt naimisiin japanilaisen naisen kanssa. Myöhemmin Turusesta tuli maassa menestynyt poliitikko, minkä oli mahdollistanut se, että hän oli todellakin Japaniin ja japanilaiseen kulttuuriin hyvin integroitunut maahanmuuttaja, joka kunnioitti uutta asuinmaataan.]

torstai 3. maaliskuuta 2016
S Miksi internettiin on ilmestynyt kuin tyhjästä ammattimaisesti pyöriviä vastamediasivustoja
Pekan porstua -blogin pitäjä lausui 29.2.2016 bloginsa merkinnässä Lukijapyyntöjä: Vastamediaa ja sosiaalista oikeutta vastauksena Ylen toimittajan Sanna Ukkolan kysymykseen "Oletko koskaan ihmetellyt, miten nettiin ilmestyi kuin tyhjästä ammattimaisesti pyöriviä vastamediasivustoja?" seuraavaa:
En ollenkaan. Se on täysin luonnollinen reaktio siihen, kun perinteiset mediat jättävät oleellisia asioita kertomatta ja värittävät kertomansa asiat omalla ideologiallaan, joka on silminnähden ristiriidassa yleisön mielipiteiden ja varsinkin edun kanssa.
Jos kuulennot olisivat olleet lavastetut... {S}
Oxfordissa tehdyn tutkimuksen mukaan, mitä suurempi joukko ihmisiä on mukana salaliitossa, sitä lyhyemmän aikaa se säilyy salaisena. Ehkä tuolla ig-nobel heltiää, koska tuo itsestäänselvyys on nyt osoitettu ihan matemaattisestikin päteväksi ;-)
Jos kuulennot olisivat olleet lavastetut ja koska avaruusohjelman piirissä työskenteli noin 400000 ihmistä, niin salaisuus olisi voinut säilyä enintään kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. Eli jos ensimmäinen kuulentolavastus oli Apollo 8 vuonna 1968, niin salaliitto olisi jo murentunut ennen kuin viimeisin kuulento Apollo 17 lähetettiin matkaan.
http://www.telegraph.co.uk/news/science/space/12123223/Faked-Moon-landing-would-have-been-exposed-within-four-years-scientist-concludes.html
Faked Moon landing would have been exposed within four years, scientist concludes
Nasa could not have kept a lid on a faked Moon landing for longer than three years and eight months, says Oxford University
(...)
Dr Grimes, whose research appears in the online journal Public Library of Science ONE, added: "'Not everyone who believes in a conspiracy is unreasonable or unthinking. I hope that by showing how eye-wateringly unlikely some alleged conspiracies are, some people will reconsider their anti-science beliefs.
"This will of course not convince everyone; there's ample evidence that belief in conspiracy is often ideological rather than rational, and that conspiracy theories thrive in an echo chamber. This makes challenging the more odious narratives much more difficult.
[nimimerkki 'offmind' 31-1-2016 Tiede-lehden keskustelupalstan ketjussa No onko ihminen sitten koskaan käynyt KUUSSA?. Tämä ketju on vuosien ajan säilynyt aktiivisena, mutta nykyään siellä keskustellaan vähemmän.]

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016
Sota meidän elinajaksemme
Syyriassa raportoidaan olevan poikkeuksellisen rauhallista. Ehkä tämä tarkoittaa nyt sitten sitä, että Irakista ei enää tulla Suomeen. Tosin tämähän on vain väliaikaista, koska tietääkseni Syyriassa ei ole ryhdytty rajoittamaan hillitöntä väestönkasvua (väkiluku on viisinkertaistunut 50 vuodessa) eikä ole haistatettu pitkiä islamille. Valitettavasti täytyy todeta, että tämä on vain tyyntä myrskyn edellä: lähivuosina yhä useampi pyrkii pois islamilais-afrikkalaisista yhteiskunnista muuttaakseen myös muut maat yhtä epäonnistuneiksi.
[Näin oli lausuttu 28.2.2016 Jaskan pauhantaa -blogin merkinnän Uutiskatsaus 8/2016 osiossa Rauha meidän elinajaksemme]
[Näin oli lausuttu 28.2.2016 Jaskan pauhantaa -blogin merkinnän Uutiskatsaus 8/2016 osiossa Rauha meidän elinajaksemme]
Unelmat ja persereiät
Unelmat ovat kuin persereikiä. Jokaisella on omansa. Järkevä ja asiallinen ihminen pitää omansa piilossa, eikä vaadi väkipakolla toisia ihmisiä haistelemaan sitä.
[Näin oli lausuttu 27.1.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnässä Itäkeskuksen tunnelmaa.]
[Näin oli lausuttu 27.1.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnässä Itäkeskuksen tunnelmaa.]
Toteaa, että valtamedian tulisi vaihtoehtomedian vastaisessa ristiretkessään katsoa peiliin
Jiri Keronen toteaa blogissaan, että valtamedian tulisi vaihtoehtomedian vastaisessa ristiretkessään katsoa peiliin, koska se on itse kieltäytynyt pitämästä kiinni journalismin etiikasta. Mainitsee kirjoituksessaan myöskin muutaman vuoden takaisen kuuluisan hihamerkkikohun, jossa media raskaasti mokasi.
...Itse sanoisin yksinkertaisesti ja vaatimattomasti tässä välissä, että kuuluisa viime aikojen ilmiö MV??!!-lehti on valtamedian tuotoksiin verrattuna eri paskaa eri paketissa.
Mutta oi, siis katso, ao. Kerosen blogimerkintä:
Roskajournalismin suosio on valtamedian vika
Aiheeseen on myöskin pistänyt lusikkansa omassa blogissaan Janne Suuronen. Hänen merkintänsä otsikossa komeilee Uusi Suomi -verkkolehden päätoimittajan Markku Huuskon sukunimi. Oi, katso:
Voi Huusko sentään

Käsittelee blogissaan paljon puhuttua käsitettä "fasismi"
Aina pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen Kyuu Eturautti käsittelee blogissaan paljon puhuttua käsitettä "fasismi". Oi, katso:
Termistöstä tuuliajolle, Oula Silvennoinen
Termistöstä tuuliajolle, Oula Silvennoinen
Puhuu keinotekoisesta konstruktiivisesta tarpeesta
Yrjöperskeles-blogissa puhutaan keinotekoisesta tarpeesta. Itse sanoisin, että kyseessä on sosiaalinen konstruktio. Kirjoittaja toteaa, että kohta valtiovalta ei voi muuta kuin pakottaa. Oi, katso:
Kun jäljellä on vain pakko
PS Kerjäläisnunnien mainitseminen merkinnässä oli mielestäni mainio keksintö.
Kun jäljellä on vain pakko
PS Kerjäläisnunnien mainitseminen merkinnässä oli mielestäni mainio keksintö.
Rajamäki kalastelee maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä
SDP:n Kari Rajamäki kalastelee blogissaan maahanmuuttokriittisyyden sameissa vesissä puhumalla, että Suomesta ei saa tulla maailman AIDS-parantolaa. Oi, katso:
Suomesta maailman HIV-parantola?
Suomesta maailman HIV-parantola?
Puhuu sokean ihailevasta suhtautumisesta muukalaisiin ja pyllyn kääntämisestä omalle kansalle
Entinen kansanedustajani James Hirvisaari puhuu blogissaan sokean ihailevasta suhtautumisesta muukalaisiin ja pyllyn kääntämisestä samalla omalle kansalle. Mainitsee myös alemmuuskompleksin. Oi, katso:
Kansallinen itsetuho
Kansallinen itsetuho
Australialainen kuvausryhmä kertoo, että Rinkebyssä on meno hullumpaa kuin Somaliassa, Syyriassa ja Irakissa
Rähmispossun Sikolätti-uutisportaalissa julkaistui artikkeli, jossa kerrotaan australialaisen kuvausryhmän todenneen, että Ruotsin Rinkebyssä on meno hullumpaa kuin Somaliassa, Syyriassa ja Irakissa. Oi, katso:
Australialainen tv-ryhmä sai kyytiä Rinkebyssä
Australialainen tv-ryhmä sai kyytiä Rinkebyssä
tiistai 1. maaliskuuta 2016
Toimiiko monikulttuurinen yhteiskunta
[...]voidaan mielestäni todeta, ettei monikulttuurinen yhteiskunta tule ikinä toimimaan ihanteidensa mukaisesti. Kilpailevien ryhmäidentiteettien yhteentörmäys johtaa väistämättä reviirikiistoihin ja turvattomiin asuinalueisiin, jossa kilpailevat ryhmittymät taistelevat vallasta. Monikulttuuriseen yhteiskuntaan pyrkivä maahanmuutopolitiikka ei tule korjaamaan julkisen talouden alijäämää, jonka lisäksi se siirtää turvapaikanhakijoiden lähtömaissa esiintyvät konfliktit osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Onkin siis mielestäni hyvä kysyä, mitä ”rikkautta” ja välttämättömyyttä tässä kehityksessä itsessään on?
[liberalismia kannattava Tuukka Kuru 21.2.2016 bloginsa merkinnässä Vuoden tärkein raportti, joka käsittelee valtioneuvoston tilaamaa "Maahanmuutto & turvallisuus – arvioita nykytilasta ja ennusteita tulevaisuudelle" -nimistä raporttia]
[PS Voit myös halutessasi käydä lukemassa minun näkemykseni aiheesta blogimerkinnästäni Kaikki monikulttuurisuudesta ja monikulturismista.]

Kertoo tennesseeläisen imaamin vaahtoavan islamin mukaisesti
RiippumatonMedia.com -palvelussa kerrotaan tennesseeläisen imaamin vaahtoavan islamin mukaisesti. Oi, katso:
Johtava amerikkalainen imaami ja professori: ¨Muslimit voivat ottaa saastaisten kristittyjen ja juutalaisten hengen ja omaisuuden¨
Niin, sitä se islamin perustaja profeetta Muhammad opetti. Tissit.
Johtava amerikkalainen imaami ja professori: ¨Muslimit voivat ottaa saastaisten kristittyjen ja juutalaisten hengen ja omaisuuden¨
Niin, sitä se islamin perustaja profeetta Muhammad opetti. Tissit.
Esittää, että sukupuolentutkimus kannattaa lakkauttaa
Milko Aikio esittää blogissaan, että sukupuolentutkimus kannattaa lakkauttaa ylliopistoissa. Oi, katso:
Koulutusleikkauksia tarvitaan: sukupuolentutkimus lakkautettava
Koulutusleikkauksia tarvitaan: sukupuolentutkimus lakkautettava
Käsittelee islamin ja mielisairauden yhteyttä
RiippumatonMedia.com-palvelussa käsitellään islamin ja mielisairauden yhteyttä. Islam on 600-luvulla jKr. syntynyt uskonto ja vihaideologia. Oi, katso:
Islam ja skitsofrenia
Islam ja skitsofrenia
Esittää, että luultavasti tapahtuu Stubbin kanta, että kansalaisilta otetaan, jotta voidaan rahoittaa tiettyjen maahanmuuttajien elämä Suomessa
Sirpa Abdallah esittää blogissaan, että luultavasti tulee tapahtumaan valtiovarainministeri Aleksander Stubbin kanta, että kansalaisilta otetaan, jotta voidaan rahoittaa tiettyjen maahanmuuttajien elämä Suomessa. Fantsua! Oi, katso:
Sipilän hallituksen päätös maahanmuuton kustannusten rahoittamiseksi?
Sipilän hallituksen päätös maahanmuuton kustannusten rahoittamiseksi?
Käsittelee naapurustopartiointia Kanadassa
Vuosia maailmalla -blogissa oli julkaistunut merkintä, jossa käsitellään naapurustopartiointia Kanadassa. Suomessa lukemattomat tärkeät ihmiset taistelevat katupartiointia vastaan, mutta Kanadassa on varsin eri meininki. Oi, katso:
Naapurustopartiointi Kanadassa
Naapurustopartiointi Kanadassa
Nimittää monikulturismia aukottomaksi aatejärjestelmäksi ja puhuu islamista
Yle Watch -blogissa nimitetään monikulturismia aukottomaksi aatejärjestelmäksi ja puhutaan islamista. Oi, katso:
Ylen asiantuntija: kansa ei vielä tiedosta, että islam on rauhanuskonto
Ylen asiantuntija: kansa ei vielä tiedosta, että islam on rauhanuskonto
Toteaa Berliinin olevan rikastettu
Junes Lokka toteaa blogissaan Berliinin olevan rikastettu. Rikkautta ja voimavaraa kerrakseen! Oi, katso:
Berliini: rikastettu
Berliini: rikastettu
Esittää Venäjän syyllistyvän barbaariseen terrorismiin
Reijo Tossavainen esittää blogissaan "venäläisten" eli Venäjän syyllistyvän barbaariseen terrorismiin. Tässä voi kysyä, että eikö kaikki terrorismi ole barbaarista. Hieman tautologiaa, mutta antaa olla. Oi, siis, katso:
Venäläiset syyllistyvät barbaariseen terrorismiin
Venäläiset syyllistyvät barbaariseen terrorismiin
Maahanmuuttokriittinen ihminen äänesti vihreää homoseksuaalia
En olisi ikinä uskonut, että joskus äänestäisin vihreää homoa, mutta
siltä se ainakin nyt tällä hetkellä näyttää.
[James Hirvisaari vuoden 2012 maaliskuussa Facebookissa presidenttiehdokas Pekka Haavistosta ollessaan Perussuomalaisten kansanedustaja. Myöhemmin Perussuomalaiset erottivat Hirvisaaren jäsenyydestään, koska pyhä lehmä, ja Hirvisaari siirtyi sitten entisen sitoutumattoman eduskunta-avustajansa Helena Erosen, jota Hirvisaari oli suoraselkäisesti aikaisemmin puolustanut nk. hihamerkkikaustissa, kannattamaan puolueeseen Muutos 2011:een. Mies ei kuitenkaan saanut uusittua kansanedustajanpaikkaansa vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Näyttää siltä, että Hirvisaaren äänestäjät eivät arvostaneet kovin paljoa sananvapautta ja suoraa demokratiaa.]
[Pekka Haaviston äänestämiselle presidentivaaleissa löytyy kyllä perusteet ihan maahanmuuttokriittisestä aatteesta huolimatta siitä, että Haavisto oli itseään paljon nuorempine poikaystävineen ällö kalapuikkoviiksisetä. Nimittäin Haavisto ei demonisoinut maahanmuuttokriittisiä ihmisiä toisin kuin monet muut Vihreiden jäsenet ja kannattajat, vaan kohteli näitä ihmisinä. Lisäksi hän kaveerasi jopa sahuri Hakkaraisen kanssa, vaikka tämä ei sinänsä ole välttämättä merkki terveestä asenteesta, vaikkakin Hakkaraisessa lienee hyviäkin puolia ihmisenä.]

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)