sunnuntai 3. tammikuuta 2016

L Käsittelee bloginsa merkinnässä skeptikoiden liikkeen joidenkin jäsenten suhdetta tosiasioihin

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen käsittelee bloginsa merkinnässä skeptikoiden liikkeen joidenkin jäsenten suhdetta tosiasioihin.

Aluksi hieman alustusta. Sana "skepsis" tarkoittaa epäilystä. Antiikin aikana oli olemassa skeptismin muoto, joka suhtautui varsin epäileväisesti ihmisten kykyyn saavuttaa tietoa. Uudella ajalla taas on lyönyt läpi sellainen versio skeptismistä, joka pitää tiedon saamista mahdollisena, mutta on kriittinen sen suhteen, mitä voi pitää tietona ja mitä ei. Uuden ajan skeptismi on sopusoinnussa empiirisen tieteen kanssa.

Suomen Skepsis-yhdistys pitää tehtävänään ennen kaikkea näennäistieteen kyseenalaistamisen. Yhdistys myöskin palkitsee vuosittain pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa kunnostautuneita Huuhaa-palkinnolla. Vastapainoksi Huuhaa-palkinnolle jaetaan myös Sokrates-palkintoa tunnustuksena Skepsiksen toimenkuvaan kuuluvien asioiden ja sokraattisen rationaalisen ajattelun edistämisestä. "Sokraattinen" viittaa suureen kreikkalaiseen filosofiin Sokrateeseen (470/469 eKr. – 399 eKr.), josta minäkin pidän.

Hämäläinen esittää blogissaan, että hän on havainnut monen skeptikkona itseään pitävän sotkevan eettiset väittämät tosiasiatietoon.

Oi, siis, katso, blogimerkintä:

Skeptismi ja hölmöily

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti