perjantai 29. marraskuuta 2013

Julkaisi hyvän artikkelin Josif Stalinista

Tiede-lehden verkkoversiossa oli kaksi viikkoa sitten julkaistunut mainio artikkeli Neuvostoliiton virallisesta johtajasta Josif Stalinista. Oi, katso:

Stalin hurmasi kaikki

Esittää väitteen, että työvoimapulaa ei ole eikä tule

Palvelualojen ammattiliitto ja Palkansaajien tutkimuslaitos ovat näköjään ilkeitä monikulttuurin vastustajia, sillä ne ovat sitä mieltä, että karjuvaa työvoimapulaa ei Suomessa ole eikä se myöskään väijy nurkan takana. Oi, katso Taloussanomien uutisartikkeli työvoimapulan puutteesta:

4,7 työtöntä / avoin työpaikka – tämäkö työvoimapula?

tiistai 26. marraskuuta 2013

EU:ta lähellä oleva ajatuspaja sanoo: Ei liittovaltiota hivuttamalla!

EU:ta lähellä oleva ajatuspaja Bruegel on sanonut julki kantanaan, että euromaiden liittovaltio ei onnistu kriisitoimien varjossa hivuttamalla eikä muutenkaan ennen kuin kansa sellaisen haluaa. Siihen asti valta on paras palauttaa jäsenmaihin eikä valuttaa vaivihkaa Brysseliin niin kuin nyt tapahtuu, Oi, katso Taloussanomien uutisartikkeli:

Nyt kypsyi EU:n lähipiiri: Ei liittovaltiota hivuttamalla

Puhuu siitä, että tutkijat löysivät selityksen naisten huonommille palkoille

Tutkijat ovat, merkittävää kyllä, löytäneet selityksen naisten huonommille palkoille. Tutkimuksen tuloksen mukaan miehet tekevät naisia enemmän työtunteja. Itse lisäisin tulokseen vielä sen, että miehet tekevät naisia enemmän urakkatöitä. Oi, katso Tekniikka & talous -lehden uutisartikkeli aiheesta:

Tutkijat löysivät syyn naisten huonommille palkoille

Puhuu siitä, että sveitsiläiset torppasivat johtajien palkkakaton

Sveitsiläiset eivät näköjään halua, että johtajien palkat sidottaisiin heidän alaistensa palkkoihin. Asiaa koskeva lakialoite kaatui selvästi maanantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä.

Silti tämä äänestys osoitti johtajien palkkojenkin olevan asia, josta voidaan tehdä demokraattisia poliittisia päätöksiä. Oi, katso Taloussanomien uutisartikkeli:

Sveitsiläiset torppasivat johtajien palkkakaton

Puhuu Dostojevskista loistavana ennaltanäkijänä ja siitä, miten saa selville sen, että toimiiko aate

Dostojevskihan näki ennalta Neuvostoliiton ja stalinismin. Tässä ei ole mitään mystistä tai varsinaisen profeetallista. Jos premissit ovat oikein, lopputulos on niistä melko helposti pääteltävissä ja kellä silmät on, se näkee. Paljastan tässä samalla keinon ennustaa erinäisten aatteiden tulevaisuutta kauan ennen niiden soveltamista. Keino on lapsellisen helppo:

Tutki aatteen ihmiskuvaa. Jos aatteen käsitys ihmisestä on väärä, aate ei tule koskaan toimimaan.

Vaatiiko aate onnistuakseen yleisinhimillistä veljeyttä? Ei tule toimimaan. Vaatiiko suuri suunnitelmasi jatkuvaa inhimillistä kehitystä ja edistystä? Ei tule toimimaan, tulee kärsimystä. Pitääkö kaikkien olla samaa mieltä? Ei tule toimimaan, tulee sensuuri ja gulagit.

[kirjailija Joonas Konstig]

Puhuu uudelleenvalituksi tulemisen vaikeudesta {S}

Me tiedämme, mitä tehdä, mutta emme tiedä, kuinka tulisimme valituiksi uudelleen, jos teemme sen.

[luxemburgilainen merkittävä poliitikko Jean-Claude Juncker]

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kysyy, miksi emme puhu maastamuutosta

Lakimies ja Suomen kurdi Husein Muhammed ihmettelee kolumnissaan sitä, että Suomi tekee parhaansa, jotta Suomessa koulutetut ulkomaalaiset joutuvat lähtemään ulkomaille töihin. Oi, katso:

Miksi emme puhu maastamuutosta?

Kertoo tempusta millä saadaan poliittiset virkanimitykset esitettyä epäpoliittisina

Kyuu Eturautti kertoo blogissaan tempusta, millä saadaan poliittiset virkanimitykset esitettyä epäpoliittisina. Oi, katso blogimerkintä:

Hokkuspokkus, politiikka pois

Esittää, että kansallissosialismi ei toimi

Turkissa asuva Tuukka Kuru esittää bloginsa merkinnässä, ettei kansallissosialismi toimi. Oi, katso:

Kansallissosialismi ei toimi

Uljautta myyttisen taistelun edellä

Meidän on marssittava tuohon ansaan avoimin silmin, rohkeina mutta tietäen että meillä ei paljon toivoa ole. Sillä arvon ylimykset, niin voi käydä että me tuhoudumme täysin mustassa taistelussa kaukana eläviltä mailta; niin että vaikka Barad-dûr kukistettaisiin, me emme elä uutta aikaa näkemään. Mutta näen että tämä on velvollisuutemme. Ja parempi niin, kuin tuhoutua kaikesta huolimatta - kuten varmasti käy jos istumme täällä - ja tietää kuollessaan että uutta aikaa ei tule. 

[ihan hieno puhetaidon mestarinäyte]

perjantai 22. marraskuuta 2013

Aktivismista

(…) aktivisti voi joutua ristiriitaan ei vain lakien ja hyvien tapojen vaan myös omantuntonsa kanssa. Hän saa ehkä historiassa murhamiehen maineen. Mutta tämä ristiriita on kestettävä. Hänelle ei jää tililleen mitään, ei mainetta, ei kunniaa, vain sisäinen tyydytys siitä että on toiminut maan parhaaksi. Hän on nimetön ja maineeton, nimettömänä ja maineettomana hän katoaa ajan virtaan.

[Paavo Susitaival muistelmateoksessaan "Aktivisti ei hellitä"]

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kehottaa testaamaan miten kielisuvaitsevainen olet

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen esittelee blogissaan Vapaa kielivalinta -foorumilla esitellyn testin, jonka avulla saa testatuksi, kuinka kielisuvaitsevainen on. Oi, katso blogimerkintä:

Testaa miten kielisuvaitsevainen olet

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Juutalainen kokki päärasvasta

Mikään ei voita kunnon könttiä päärasvaa.

[Andrew Zimmern]

Muslimien vainoama kirjailija vapaasta yhteiskunnasta

Aja­tus vapaasta yhteis­kun­nasta, jossa ihmi­siä ei kos­kaan lou­kata tai ärsy­tetä, on absurdi. Samoin on aja­tus siitä, että ihmi­sillä pitäisi olla oikeus vedota lakiin, joka suo­jaa heitä lou­ka­tuksi tulemiselta.

[Salman Rushdie]

Esittää, että pakkoruotsin kannattajat olisivat väkivaltaisia rasisteja

Kyuu Eturautti tuo esiin blogissaan, että historiallisesti pakkoruotsin kannattajat ovat olleet väkivaltaisia rasisteja. Oi, katso blogimerkintä:

Kukas se väkivaltainen olikaan?

lauantai 16. marraskuuta 2013

Puhuu siitä, mikä feministeissä ärsyttää

Sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen kirjoitti blogiinsa aiheesta "mikä feministeissä ärsyttää". Oi, katso blogimerkintä:

Mikä feministeissä ärsyttää?

perjantai 15. marraskuuta 2013

Filosofi sanoo: Yliopistoissamme saa ja pitää käyttää suomea

Filosofi Jukka Hankamäki julkaisi blogissaan yliopistojen koulutusohjelmissa käytettävää kieltä koskevan merkinnän, jossa sanoo, että ajattelu ja filosofia onnistuvat parhaiten ihmisen omalla kielellä. Hän myös väittää, että tieteessä kansainvälisyys ei myöskään ole itseisarvo. Oi, katso blogimerkintä:

Yliopistoissamme saa ja pitää käyttää suomea

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Electronic Frontier Finland jakanut tämän vuoden palkintonsa

Kansalaisten (ja muidenkin) sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland (Effi) oli 9.11. jakanut Isoveli-palkintonsa. Yksi voittajista on mm. Jorma Ollila. Lisäksi jaettiin myös kaksi Winston Smith -palkintoa. Jos joku ei tiedä kuka Winston Smith on, niin kyseessä on Isoaveljeä inhoava päähenkilö George Orwellin dystopiassa "Vuonna 1984". Ja dystopia on utopian vastakohta. Oi, katso Effin ajatuksia herättävä tiedote asiasta:

Isoveli-palkinto 2013 mm. Jorma Ollilalle

Juutalainen kokki kuristajakäärmeistä

Kuristajakäärmeet ovat lihaksikkaita ja vähärasvaisia.

[Andrew Zimmern]

L-e-t Esittää, että kehitysavulla lunastetaan hyvänolon tunne

Kyuu Eturautti väittää kehitysapuun liittyen blogissaan, että ihminen ja ihmisestä välittäminen ovat muuttuneet budjettilaskelmien kautta lunastettavaksi hyvänolon tunteeksi. Hän mainitsee tekstissään myös jotkin kehitysavusta aiheutuvista ongelmista.  Kyuu sanoo myös mielipiteensä olevan, että meidän on kohdeltava kehitysmaiden ihmisiä tasavertaisina ihmisinä. Oi, katso blogimerkintä:

Kultsi, ulkoistin välittämisen!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Puhuu siitä, että tietokoneesta on apua skitsofreniaan

Skitsofrenian hoito on polkenut paikallaan. Nyt tähän vakavasti invalidisoivaan mielisairauteen on vihdoin tarjolla muutakin kuin oireita lievittävää hoitoa. Sairaalaa ei tarvita – vain tietokone. Tässä on kyse siitä, että tietokone pistetään treenaamaan skitsofreenikon aivoja. Oi, katso uutisartikkeli Tekniikan & Talouden uutisartikkeli aiheesta:

Läppäri nujertaa mielisairauden

Esittää, että valtiollinen vakoilu ei tietoturvaa paranna

Kyuu Eturautti julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa antaa ymmärtää, että valtiollinen vakoilu ei tietoturvaa paranna ja lisäksi maksaa aika paljon niin rahassa kuin inhimillisissä kustannuksissa. Oi, katso:

Valtiollinen vakoilu ei tietoturvaa paranna

Kenen pirun sanomaa tämä on?

Jotta emme unohtaisi yhteisön pyrkimyksiä, todettakoon, että oikeutettu ongelmanratkaisutyökalu noudattaa epäilemättä ideatasolla peräänkuulutettua lakonisuutta.

Eräitä yksityiskohtia lukuunottamatta kokonaisvaltainen työtapa näyttää todeksi järjestelmän ulkopuolelle jääneitä epäonnistuneita prosesseja.

Oudoksuttavaa kyllä, on useasti todettu, että yksinkertainenkin muutos näyttelee keskeistä osaa pohdittaessa nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.

Arkielämä on opettanut meille, että yksikin kokonaisvaltaista kasvua kohti suunnattu ehdotus vaatii täsmällisyyttä ja päättäväisyyttä, ja kannustaa kehittämään ongelmanratkaisukyvyn huipentumaa.

Ei tarvita syvällistä ymmärtämystä sen käsittämiseen, että yksinkertainenkin muutos havainnollistaa hyvinvointimalliamme sekä nykysukupolvia henkisesti rasittavaa elämäntyyliä.

Universaalista näkökulmasta katsoen informationaaliseen kehitykseen sisältyvä innovaatiopohjaisen tuottavuuskasvun kehitysmuoto noudattaa epäilemättä ideatasolla vastuunalaisia kontradiktioita.

Täytyy siitä huolimatta että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että elämäntapakysymyksiin vastaava ratkaisu yllättää toimivuudellaan, ja selvittää samalla yleispätevien toimintaohjeiden tavanomaisia käyttökohteita.

Täytyy siitä huolimatta että maailmalla on viime aikoina tapahtunut paljon, todeta, että emansipatorisen oikeussubjektin periaatteellinen määrittely ennakoi osaltaan organisaatiossa toimivien vastuunalaista asennetta.

[Pekka Himanen? Alan Sokal?]

maanantai 11. marraskuuta 2013

Esittää, että valtamedia harjoittaa vihapuhetta

Sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen on juuri julkaissut blogissaan merkinnän, jossa hän antaa ymmärtää, että valtamedia harjoittaa vihapuhetta. Oi, katso:

Vihapuhe ja vihainen puhe menevät sekaisin

Väärien mielipiteiden vaientamisesta

Omista poikkeavien ajatusten vaientaminen on oman heikkouden lopullista tunnustamista.

[John Stuart Mill]

Mistä sananvapaudessa on oikeasti kysymys?

Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestönosaa.

[Euroopan ihmisoikeustuomioistuin]

...
PS Voit myös käydä lukemassa paremmasta blogistani merkintäni Sananvapaudesta.

Sananvapaudesta ja nk. vihapuheesta

Sananvapauden tulee rajoittaa lakeja, eikä päinvastoin. USA:ssa perustuslain ensimmäinen lisäys alkaa: "Congress shall make no law...". Suomessa perustuslaki taas sanoo: "Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla." Pieni ero.

[Osmo Ronkanen 11.11.2013 sukupuolijärjestelmän tutkijan Henry Laasasen blogin merkinnän "Vihapuhe ja vihainen puhe menevät sekaisin" lukijakommenteissa]

...
PS Voit myös käydä lukemassa paremmasta blogistani merkintäni Sananvapaudesta.

Esittää, että istuvat poliitikot ovat demokratian vihollisia, tai ainakin monet heistä

Helena Erosesta on ollut mielenkiintoista havahtua siihen, kuinka kaukana demokratian periaatteista monet istuvat poliitikot ovat. Ja tämä sai hänet kirjoittamaan seuraavan blogimerkintänsä. Oi, katso:

Demokratian viholliset

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Esittää, että nollatutkimus on tieteessä jokapäiväistä (mutta siitä ei vain puhuta)

Filosofi Jukka Hankamäki oli aivan äskettäin käsitellyt blogissaan Pekka Himasen ja Castellsin raportin sisällöllisiä ongelmia ja myös pohtinut hankkeen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Saman aiheen tiimoilta hän puhuu nyt siitä, mikä ongelma Himasen saamasta rahoituksesta koitui projektin julkisuuskuvalle, vaikka korrektimmalla tavalla rahaa saaneet kollegat tekevät yhtä lailla jatkuvasti nollatutkimusta. Oi, katso:

Nollatutkimus on tieteessä jokapäiväistä (mutta siitä ei vain puhuta)

Kertoo, että sveitsiläiset sen keksivät – johtaja ei saa tienata liikaa {L}

Sveitsissä äänestetään marraskuussa laista, joka rajoittaisi johtajien palkan maksimissaan 12 kertaa yrityksen matalinta palkkaa isommaksi. Ja Elinkeinoelämän valtuuskunta oli äsken julkaisemassaan pamfletissaan väittänyt, että tuloerojen kasvulle ei voida mitään! Outoa. Oi, katso Taloussanomien uutisartikkeli:

Sveitsiläiset sen keksivät – johtaja ei saa tienata liikaa

lauantai 9. marraskuuta 2013

Jussi Halla-aho vihasta {S}

Vihan varaan ei voi rakentaa mitään myönteistä.

[Jussi Halla-aho vappuna 2010]

L Puhuu siitä, että näemmekö omankädenoikeuden uuden tulemisen

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" kirjoitteli blogiinsa Jenna Lepomäen murhan seuraamuksista ja ihmettelee merkinnässään, että tulemmeko näkemään omankädenoikeuden uuden tulemisen.

Kirjoittaja kyllä sekoilee siinä, kun esittää, että kristittyjen on kiittäminen tai kiroaminen roomalaisia siitä, etteivät kristityt noudata Mooseksen lakia. Oikeastihan "syyllisiä" tähän asiantilaan ovat Jeesus Nasaretilainen, apostoli Paavali ja nk. ensimmäinen kirkolliskokous 0040-luvulla.

Mutta luepa silti "Ruukinmatruunan" blogimerkintä, oi, katso:

Näemmekö omankädenoikeuden uuden tulemisen?

Pyytää anteeksi sitä, että vastustaa väkivaltaa

Piraattipuolueen Kyuu Eturautti ihmettelee blogissaan sitä, että joillekin ihmisille on tärkeämpää se, että homoseksuaalit voivat solmia keskenään avioliiton kuin se, että homoseksuaaleja ei tapettaisi seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi. Oi, katso blogimerkintä:

Anteeksi, että vastustan väkivaltaa

perjantai 8. marraskuuta 2013

Juutalainen kokki mössöisistä sisäelimistä

Mikään ei ole kamalampaa kuin mössöiset sisäelimet.

[Andrew Zimmern]

Diktatuuri ja sensuuri

Vain diktatuuri tarvitsee sensuuria.

[Saksan kesäkuun 2009 sensuurinvastaisissa mielenosoituksissa mielenosoittajien bannerissa ollut teksti]

Pirstaleet 08.11.2013 nro 2

Jos Euroopassa sallitaan puolueet, jotka ajavat lakien muuttamista, seuraava kysymys on, sallitaanko sellaisetkin, jotka ajavat vaikka raiskausten hyväksymistä.

[Tanja Karpela tms.]

S Peräänantamaton nuori upseeri

En ole koskaan uskonut ajatukseen voittamattomasta vihollisesta, söör.

[Näin oli sanonut erään lempiscifisarjani päähenkilö.]

Vihreä arvostelee suvaitsevaistoa islamofiliasta

Jokin aika sittenhän oli televisiosta tullut Ajankohtaisen Kakkosen Islam-ilta. Siihen liittyen Vihreitten Max Mannola julkaisi äskettäin blogissaan islamia, homoseksuaaleja, Perussuomalaisia ja ihmisoikeuksia koskevan hienon ja melko älykkään tekstin. Oi, katso:

Islam, homot, perussuomalaiset ja ihmisoikeudet

Antaa ymmärtää, että auringon aktiivisuus selittää korkeintaan 10 % ilmastonmuutoksesta

Näyttäisi siltä, että auringon aktiivisuuden muutokset olisivat vastuussa vain noin 10 prosentista 1900-luvun aikana edenneestä ilmastonmuutoksesta. Oi, katso Tekniikka & Talous -lehden uutisartikkeli asiasta:

Unohtakaa selittelyt: Auringon aktiivisuus selittää korkeintaan 10 % ilmastonmuutoksesta

Britannia avaa yhtiöiden omistussuhteet kaiken kansan nähtäville {L}

Jotkin osat Yhdistyneestä kuningaskunnasta toimivat veroparatiiseina. Nyt kuitenkin Britanniassa ollaan menossa toiseen suuntaan kuin Suomessa ja ollaan valmiita vaatimaan yhtiöiltä tieto niiden omistussuhteista paitsi viranomaisille, niin myös kaiken kansan nähtäväksi. Oi, katso Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) uutisartikkeli aiheesta (uutisessa mukana englanninkielinen video aiheesta):

Britannia avaa yhtiöiden omistussuhteet kaiken kansan nähtäville

torstai 7. marraskuuta 2013

"Suvaitsevaisista" ihmisistä {S}

Piirtämäni kuva "suvaitsevaisesta" ihmisestä on erittäin karu. Uskoakseni tämä on pääasiallinen syy kokemiini alatyylisiin hyökkäyksiin. "Suvaitsevainen" on ylipappi monikultturismi-nimisessä uskonnossa, jonka jumala, toteemi ja ikoni on tummaihoinen muslimi. Uskon, että pääsisin vähemmällä, jos harrastaisin nöyhtäistä "neekeri-on-väärin"-retoriikkaa. Uskonnollisissa instituutioissa suurin synti ei ole hyökätä jumalolentoa vastaan. Pahempaa on käydä ylipappien kimppuun, koska uskonnollisessa fundamentalismissa on kyse juuri niistä ylipapeista ja heidän statuksestaan. Jumalolento on olemassa vain, jotta ylipapin asema saisi oikeutuksensa. Jumalat ja ikonit voidaan vaihtaa, mutta papisto on ja pysyy. Konkreettisena osoituksena tästä voidaan mainita vaikkapa neuvostouskovaisten salamannopea metamorfoosi toiseususkovaisiksi 1990-luvun alussa.

[Jussi Halla-aho]

Vaimon tappaminen ei nyt kerta kaikkiaan ollut kovin vakavan oloinen rikos, vai mitä?

Kun muslimimies tappoi uskottoman vaimonsa, niin suvaitsevainen ruotsalainen alioikeus määräsi hyvin lievän rangaistuksen, koska uskottoman naisen tappaminen ei nyt kertakaikkiaan ollut miehen omassa kulttuurissa järin vakava rikos.

[Anneli Sunderg, Hesarin artikkelitoimittaja]

Demokratia-kirjoitussarja

Rami Leskisen tekstit demokratiasta ja sen ongelmista oli julkaistu Sarastus-verkkolehdessä. Oi, katso:

Ongelmallinen demokratia. Osa I: Antiikin alkulähteeltä liberalismin harhapoluille

Ongelmallinen demokratia. Osa II: Demokratian kriisistä kohti orgaanista demokratiaa

Kertoo kristittyjen vainoista arabikevään myötä

Kokoomuksen mepin Eija-Riitta Korholan teksti arabikevään myötä syntyneistä kristittyjen vainoista ja fundamentalisteista oli julkaistunut Seurakuntalainen-lehdessä. Oi, katso:

Kovien sydänten tie

Antaa ymmärtää, että ruotsimaanikoilla on valheellisia viholliskuvia

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen oli käsitellyt blogissaan eräiden tahojen ruotsalaisuuden viikon kunniaksi harjoittamaa vainoharhaista ja valheellista viholliskuvien rakentelua. Oi, katso blogimerkintä:

Valheellisia viholliskuvia ruotsalaisuuden viikolla

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Paavo Susitaival, radikaali demokratia-aktivisti

Paavo Susitaival (1896-1993) oli poliittinen aktivisti ja sotilas. Toimittuaan menestyksekkäästi upseerina taisteluissa Suomen talvisodassa, ulkomainen media kysyi häneltä kerran hänen poliittista vakaumustaan. Susitaival väitti olevansa fasisti. Mies oli kuitenkin demokratian kannattaja, vaikkakin hän kannatti ammattikuntajakoon perustuvaa eduskuntalaitosta. Hänen mielestään normaali puoluejärjestelmä jakoi kansaa.

Sarastus-verkkolehdessä on juuri julkaistu Susitaipaleesta kertova artikkeli. Oi, katso:

Unohdettu Susitaival

Voit käydä lukemassa toisesta blogistani myös oman hieman räväkällä otsikolla varustetun merkintäni Susitaipaleesta, demokratiasta ja fasismista. Oi, katso:

Miten fasismia voisi parantaa

Sanoo haluavansa poistaa sormenjälkensä yksityisyytensä vuoksi

Piraattipuolueen Janne Paalijärvi kannattaa suurta ihmisten yksityisyyden turvaa. Siksi hän oli keksinyt yrittää poistaa sormenjälkensä passin hakemisen takia. Oi, katso miehen blogimerkintä aiheesta:

Yritin poistaa sormenjälkeni passin hakemista varten

Antaa ymmärtää, että hänen mielestään Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon toiminta on antikristillistä

Syvemmältä-blogissa julkaistui juuri merkintä koskien Suomen virallisen evankelisluterilaisen kirkon suorastaan antikristillistä toimintaa. Oi, katso:

Ei kristittyjä kiitos, tämä on kirkko

Puhuu sudesta, sekundasta ja hometaloista

Pauli Vahtera kirjoitti blogiinsa nykyisestä rakentamisen surkeasta tilasta Suomessa. Oi, katso:

Sutta, sekundaa ja hometaloja

Antaa ymmärtää, että Ranska tapetaan

Äärimmäisyysihmiset ovat Ranskassa päässeet niskan päälle. Aiheesta on kirjoittanut Colin Liddell, jonka suomennettu teksti on julkaistu Sarastus-verkkolehdessä. Oi, katso:

Ranskan kuolema

Kertoo, että oikeusministeriö aikoo tinkiä vaalisalaisuudesta {L}

Oikeusministeriö on alkanut kokoamaan työryhmää valmistelemaan äänestyksen mahdollistamista internetissä. Piraattipuolueen Raoul Plommer oli julkaissut blogissaan merkinnän, jossa hän kritisoi työryhmää vaalisalaisuuden tappamisesta. Oi, katso:

Vaalisalaisuudesta tingitään

Laajennan repertuaaria

Päätin tässä yöllä, että tulen laajentamaan tämän blogini repertuaaria sen ulkopuolisten sisältöjen mainostamisen lisäksi, mistä en saa edes palkkaa, kaiken maailman lainausten ja mietelmien esittelyyn.

Konservatismin ja arvoliberalismin eroista

Tiede-lehden kolumnisti Marko Hamilo kirjoitti blogiinsa kommentoiden Jonathan Haidt -nimistä sosiaalipsykologia, joka väittää, että arvoliberaalien moraali on yksipuolisempaa kuin konservatiivien. Oi, katso blogimerkintä:

Miksi 60-lukulainen ei ymmärrä nykynuoria

Konservatiiviksi tunnustautuva bloggaaja nimimerkki "Ruukinmatruuna" taas kommentoi poleemisesti mutta ymmärtäen Hamilon blogimerkintää. Oi, katso:

Etiikkansa kullakin

Puhuu älypuhelimen tietoturvasta

Minuakin nörtimpi Kyuu Eturautti oli juuri kirjoitellut blogiinsa yleistajuisesti älypuhelinten tietoturvasta. Oi, katso blogimerkintä:

Bittivinkit: älypuhelimen tietoturvasta

Linkkejä, perkele!

Esittelen tässä merkinnässäni paremman blogini Oi kurjulaiset kultamunat sivun oikeassa laidassa näkyviä linkkejä ulkopuolisiin sisältöihin ("Muita kohtuullisia sivustoja").

Tämä blogimerkintä saattaa häipyä bittien taivaaseen milloin hyvänsä. Paremmasta blogistani löytyy aina tuore ja olemassaoleva versio.

Oi, katso, tämän merkinnän varsinainen pihvi:


Cross Section - kristillinen myytinmurtaja .. Tämä on kerran vuodessa syyskuisin ilmestyvä kristillinen verkkolehti, jota julkaisee teekkariyhdistys Ristin kilta. Lehti sisältää asiallisia ja usein mielenkiintoisia artikkeleita

Electronic Frontier Finland (Effi) .. Effi on perustettu puolustamaan kansalaisten sähköisiä oikeuksia. Tällaisia ovat esim. oikeus sensuroimattomaan viestintään, kohtuullisiin käyttöehtoihin digitaalista sisältöä ostettaessa sekä vapaus kehittää ja julkaista avoimia tietokoneohjelmia. Yhdistys herättää keskustelua ja pyrkii vaikuttamaan muun muassa lainsäädäntöhankkeisiin sananvapaudesta ja tekijänoikeudesta Suomessa ja Euroopassa. Effin mielestä yksityisyyttä ei saa rikkoa, roskapostaaminen tulee kieltää ja ohjelmistoideapatenteista on enemmän haittaa kuin hyötyä

Fija Saarnin blogi .. Fija Saarni on poliittisesti epäkorrekti ulkomaalaissyntyinen Vihreä nainen

Gates of Vienna .. Gates of Vienna on englanninkielinen demokratiaa, ihmisoikeuksia ja länsimaista kulttuuria arvostava blogi, joka on saanut nimensä siitä, kun 1683 islamilaiset turkkilaiset olivat päässeet Wienin porteille ja olivat vähällä päästä alistamaan koko Euroopan islamille

Hannu Vistin blogi .. Hannu Visti on Britanniassa asuva suomalainen yhteiskunnallisten, poliittisten ja taloudellisten ilmiöiden tarkkailija, joka kommentoi blogissaan Suomea. Minä kun en taloudesta paljoakaan ymmärrä, niin luottaisin niissä asioissa mielelläni hra Vistiin, kun kuulostaa tietäväiseltä ja kiihkottomalta

Helena Eronen: Oho, hupsista -blogi .. Helena Eronen on kuuluisa bloggaaja, joka oli aikoinaan aiheuttanut tahallisten väärinymmärtäjien parissa suurta kiukkua ja hämmennystä kirjoituksellaan hihamerkeistä (linkki oman blogini merkintään). Niin, ja hänet Perussuomalaisten eduskuntaryhmä olisi halunnut erottaa sitoutumattoman eduskunta-avustajan hommista. Helena Eronen on älykäs nainen, jolla on terveet mielipiteet ja hyvä huumorintaju. Eronen on myös tulevissa eurovaaleissa Muutos 2011 -puolueen ehdokkaana

Hommaforum .. Hommaforum on Suomen kehittynein poliittinen keskustelupalsta. Itse tapaan kutsua sitä Vihan punttisaliksi ja oikeuden ja lähimmäisenrakkauden viholliseksi. Hommaforumin olivat aikoinaan perustaneet Pimeyden ruhtinaan Jussi Halla-ahon kuuluisan Vieraskirjan kävijät. Kannattaa myös käydä nettisivuillani lukemassa lievästi isompi tietopläjäys Hommaforumista

Ihmisiä telineillä ..Tämä blogi sisältää rakennusalan ammattilaisen mietelmiä maailman menosta. Bloginpitäjä ei ole minulle sukua, mutta lähipiirissä minulla on muuten alan ihmisiä. Mutta ei sillä ole niin väliä nyt

Jaakko Häkkisen kuiva politiikkasivusto .. Tämä on kielitieteilijä Jaakko Häkkisen blogi, jossa mies käsittelee suomen kieltä, pakkoruotsikysymystä ja väestöjen alkuperää, mm.

Janne Paalijärven blogi .. Janne Paalijärvi on piraattipuoluelainen vapauden ystävä

Jannen huolet ja artikkelit .. Tämä on kaverini Janne Alahelistenin blogi. Janne on myös kulttuurielämäntuntijakollegani

Jannen kotisivut .. Nämä ovat em. kaverini Jannen nettisivut. Mies harrastaa taidemaalausta, ja sivuilta löytyy näytteitä hänen maalauksistaan. Nämä sivut voivat kyllä teknisistä syistä minä hetkenä hyvänsä häipyä bittien taivaaseen. Kun Janne saa uudet sivunsa valmiiksi, minä linkitän ne sitten tähän

Joonas Konstigin blogi .. Joonas Konstig on jonkin sortin kirjailija. En ole lukenut ainoatakaan hänen teostaan, vielä, mutta hän kirjoittaa blogiinsa ihan mukavasti, ennen kaikkea kirjallisuutta koskien

Joonas Kärnän blogi .. Joonas Kärnä on kahdesta pikkuveljestäni pienin. Hän on itse asiassa minua seitsemäntoista vuotta nuorempi. Toinen pikkuveljeni Sami on minua vain kolme ja puoli vuotta nuorempi. Joonas oli saanut alkunsa siten, että hyvä Jumala oli sotkenut äitimme ehkäisyn. Joonas on älykäs nuori mies. Hän muuten on solistina Innocent virgins -nimisessä heavycountrya esittävässä yhtyeessä. Tuosta linkistä pääset yhtyeen Myspace-sivuille

Jukka Hankamäki .. Hankamäki on filosofi ja homoseksuaalikin ja tämän linkin takaa löytyy hänen bloginsa

Jussi Halla-ahon Scripta-blogi .. Jussi Halla-aho on pitkäaikainen bloginpitäjä ja nykyinen kansanedustaja. Monet ihmiset näkevät hänet mielessään pirunsarvisena

Jussi Halla-ahon Scripta-blogi: Uudelle lukijalle .. Tälle bloginsa sivulle Hallis on koonnut mielestään oleellisia blogikirjoituksiaan, jotka uuden lukijan kannattaa ehkä katsastaa

Kaivannon kanava .. Muusikko Petri Kaivannon blogi. Kaivanto on kansallisliberaalin ja kansanliikkeenomaisen puolueen Muutos 2011:n aktiivi ja käsittelee blogissaan kaiken muun ohella politiikkaakin

Kansankokonaisuus .. Bloginpitäjän oman ilmoituksen mukaan blogi "käsittelee ihmisten yhteistyötä evoluution, peliteorian, antropologian ja taloustieteen näkökulmasta". Itse muuten pidän tuosta kansankokonaisuus-termistä

Kitinää Näläkämaasta .. Veli-Pekka Leivon blogi. Mies esittäytyy vasemmistoliittolaiseksi, mutta en käytä sitä häntä vastaan, sillä mies vaikuttaa pirun tolkulliselta

Kun maailma ei tajua .. Tämän blogin pitäjä kirjoittelee asiaa ennen kaikkea maahanmuutosta, Lähi-idästä ja islamista

Kyuu Eturautin blogi .. Kyuu on piraattipuoluelainen nörtti ja lisäksi myös Muutos 2011:n jäsen

Lokka | Tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja solidaarisuuden puolesta. Myös rasismia vastaan .. Blogi. Junes Lokka on lievästi tummahipiäinen maahanmuuttajataustainen bloginpitäjä

Marginalia .. Timo Hännikäisen blogi. Hännikäinen on Helsingissä asuva kirjailija ja suomentaja, kulttuurilehti Kerberoksen päätoimittaja. Hänen blogiaan voi kuvata älykkääksi

Mikko Nummelin .. Nummelin on luterilainen kristitty, diplomi-insinööri ja Piraattipuolueen jäsen ja kirjoittelee blogiinsa kaikenlaista melko tolkullista yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyen

Muutos 2011 .. Muutos 2011 on kansanliikkeenomainen kansallisliberaali puolue, joka kannattaa suomalaisten etujen ajamista, laajaa sananvapautta ja suoraa demokratiaa eli päättäjiä sitovia kansanäänestyksiä täydentämään edustuksellista demokratiaa

Oamin blogi .. "Oami" on Oula Lintula, fiksu muutoslainen

Raoul Plommer: Ajatuksia vallasta ja vastuusta .. Plommer on piraattipuoluelainen jäpikkä

Roskatiede | väärin käytettyä tiedettä .. Blogi, jonka pitäjä esittelee roskatieteen sanomalla, että siinä tieteellisiä tietoja ja analyysejä käyttään väärin tai virheellisesti edistämään omia etuja ja päämääriä. Tässä blogissa esitellään roskatiedettä

Sarastus | Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti .. Tämä sivusto sisältää mielenkiintoisia artikkeleita erimaalaisilta kirjoittajiĺta

Sikolätti .. Tämä on uutisportaali, jossa syvääluotaavasti käydään läpi maailman asioita sillä lailla, mihin normaalisti media ei kykene

Skepsis-yhdistyksen keskustelupalsta .. Skepsis ry on järjestö, joka taistelee pseudotieteitä vastaan. Ja tällä järjestön keskustelupalstalla keskustellaan paitsi skeptisyyttä sivuavista aiheista niin myös muistakin asioista. Pahin virhe, minkä Skepsiksen keskustelupalstalle uskaltautuva ihminen voi tehdä, on olettaa, että hän keskustelee palstalla "Skepsiksen" kanssa. Sillä keskustelijat edustavat keskusteluissa vain itseään ja voivat olla mitä mieltä tahansa asioista

Skeptikon päiväkirja .. Erikoisenniminen Marko Hamilo on Tiede-lehden verkkosivuston tiedekolumnisti. Kolumnit on toimitettu blogimuodossa, joten niitä voi myös kommentoida

Suomi-krapulaa .. Blogi joka käsittelee Suomea, suomalaista yhteiskuntaa ja politiikkaa. Blogia toimittaa sama henkilö kuin yllä mainittua Kun maailma ei tajua -blogia.

Takkirauta-blogi .. Takkirauta-blogia pitävä nimimerkki "Ruukinmatruuna" on hyvin älykäs metallialalla toimiva nainen. Hän on elämän pyhyyttä kunnioittava buddhalainen ja esittäytyy myös konservatiiviksi. Hän on kirjoittanut blogiinsa tekstejä hämmästyttävän laajoilta aihealueilta

Tapio Tuuri .. Tuuri on joskus räävittömiäkin blogimerkintöjä julkaiseva suomenmielinen kaukana maaseudulla asusteleva äijänkäppyrä, joka on entinen SDP:läinen ja politiikantoimittaja

Tom Kärnän SUO .. Nämä ovat omat nettisivuni, jotka ovat olleet olemassa jo vuodesta 1998 alkaen, muistaakseni. Bloginpitämisen takia en ehdi hirveästi päivittelemään noita sivujani, mutta sieltä löytyy yhtä sun toista tavaraa minuun liittyen, ja osa ihan relevanttia

Tumma sävel hymnissämme .. Nimimerkki Coskar North esittelee bloginsa sanoilla "taas yksi vaatimaton vihablogi". Blogin sisältöjä voi arvailla siitäkin, että mies ilmoittaa olevansa kansallismielinen konservatiivi, talouspoliittisesti oikealla, euroskeptikko, islamofobi, kulttuurikristitty ja agnostinen ateisti. Ikävä kyllä huhtikuun jälkeen hän ei ole tainnut päivitellä blogiaan

Vae Victis ..Eräs gallialainen oli kerran pahan kerran vittuillut roomalaisille sanomalla latinaksi "Vae victis" eli "voi voitettuja", ja siitä on tämä Jiri Kerosen blogi saanut nimensä. Keronen on Muutos 2011:n ja Piraattipuolueen jäsen

Vasarahammer .. Tämä on varsin monen netsin tuntema maahanmuuttokriittinen demokraattinen blogi

Virpi Kaukon aikaisempi blogi .. Virpi Kauko taas on mielestäni tolkullinen Vihreä. Valitettavasti hän  ei ole viime aikoina tätä blogiaan päivittänyt, vaikka tämä on minusta ollut kamalan hyvä

Virpi Kauko: Kaukokatseita-blogi .. Tässä ajankohtaisemmassa blogissaan Virpi Kauko julkaisee tälläkin hetkellä pienelle alueelle keskittyviä juttuja. Minä en edes arvosta tätä hänen tuoreempaa blogiaan, mutta arvostan Virpi Kaukon näkemyksiä, joten on ihan pakko mainostaa tätäkin tässä...

Y:llä alkavista asioista .. Janne Korhonen kirjoittaa asiantuntevanoloisesti blogiinsa ilmastopolitiikkaan, ympäristöön ja ydinvoimaan liittyen

tiistai 5. marraskuuta 2013

Olen tulossa hulluksi!

All work and no play makes Jack a dull boy.

Tarkoitukseni on ollut tässä blogissani julkaista linkkejä sen ulkopuoliseen mielestäni hyvään tai mielenkiintoiseen internetsisältöön. Mutta tällaisia sisältöjä näyttäisi kertyvän silmieni eteen erittäin runsain mitoin kiertäessäni interwebiä. Siksi olen paraikaa tulossa hulluksi, tai ainakin siltä tuntuu. En kuitenkaan haluaisi lopettaa tämän blogin päivittämisiä. Ehkä minun ainoastaan tulisi olla kriittisempi sen suhteen, että mitä minä oikein viitsin täällä julkaista.

Odottaessa, että mitä hittoa minä tulen tekemään tämän suhteen, voit käydä lukemassa ykkösblogistani lähes melkein täysipäisiä tekstejäni. Oi, katso:

Oi kurjulaiset kultamunat