torstai 31. lokakuuta 2013

Kertoo siitä, että toisia ympärileikataan vähemmän, toisia taas enemmän ja julmemmin

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" sanoo blogissaan, että Israelissa poikien ympärileikkaukset ovat vähenemään päin. Sitten hän jatkaa tyttöjen ympärileikkauksen käsittelemisellä. Suomesta lähetetään pakolaismuslimiperheiden tyttöjä etelän lämpöön "tutustumaan omaan kulttuuriinsa", mikä tarkoittaa sukuelinten silpomista. Oi, katso blogimerkintä:

Ympäri leikataan, yhteen tullaan, osa IV

Puhuu pakkoruotsista, syrjinnästä kielen perusteella sekä kansallisvaltiosta ja etnoksista

Tässä olisi tällainen hieno kokoomamerkintä:


Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen kirjoitteli blogiinsa merkinnän, jossa hän käsittelee nationalismia, kansallisvaltiota ja Suomen etnoksia mielenkiintoisella tavalla. Oi, katso:

Nationalismista ja kansallisvaltiosta
...


Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen puuttuu blogikirjoituksessaan joidenkin pakkoruotsin kannattajien propagandistiseen ja valheelliseen sanankäyttöön. Oi, katso blogimerkintä:

Pakkoruotsi vai kouluruotsi?
...


Pohjoismaiden ministerineuvosto suhtautuu suomenkielisiin suomalaisiin kuin nämä olisivat ali-ihmisiä. Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen kirjoitti blogiinsa asiasta. Oi, katso blogimerkintä:

Pohjoismaiden ministerineuvosto syrjii suomenkielisiä
...


Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen oli kirjaillut blogiinsa todella mainion tarinan, jossa hän rinnastaa rotusortohallinnon aikaisen Etelä-Afrikan pakkoafrikaansin ja nyky-Suomen pakkoruotsin perustelut. Oi, katso blogimerkintä:

Siirtomaaherran elkeet


PS Sitä minä ihmettelen kovasti, että nykyään minä näyttäisin linkittävän tähän blogiini kaikki Jaakko Häkkisen blogituotokset. Onko järkeä tässä?

L Antaa ymmärtää, että linja on vedetty pimeyttä vastaan – Ranskassa

Ranskan Front national -puolue (suom. Kansallinen rintama) on viime vuosina siistinyt joukoistaan suuren määrän äärioikeistolaisia hörhöjä. Tai voiko heitä sanoa äärioikeistolaisiksi, mutta ääri-ihmisiä ovat kuitenkin olleet. Uusi ihmiskasvoinen Front national on saanut nyt Ranskassa vastaansa "tasavaltalaisuuden" – tai siksi sitä "aatteen" kannattajat nimittävät, vaikka Front national ei suinkaan kannata monarkiaa. Välillä FN pärjää vaaleissakin oikein hyvin. Tästä on kirjoittanut Palaneen käryä -blogin pitäjä. Oi, katso blogimerkintä:

Front national - Ei oikeistoa eikä vasemmistoa!

Antaa ymmärtää, että tärähtäneistöön kuuluvat ovat täysin vihjeettömiä islamin suhteen {L-e-t}

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" oli myöskin katsonut telkkarin Islam-illan, ja hän ihmettelee joidenkin osallistujien täydellistä vihjeettömyyttä islamin suhteen. Hän myös ihmettelee "ihmisoikeuspuolue Vihreiden edustajan Heidi Hautalan sekä yleishyvän yleispuolueen SDP:n edustajan Tarja Filatovin" suhtautumista paikalla olleen muslimipapin näkemykseen siitä, että homoseksuaalinen yhdyntä olisi kuolemantuomion arvoinen. Hautala oli myös toivonut islamin "palaavan juurilleen", mikä on oikeastaan toive islamin muuttumisesta vielä nykyistäkin verisemmäksi ja suvaitsemattomammaksi uskonnoksi.

"Ruukinmatruuna" sanoo kirjoituksessaan, että hyväuskoiset hölmöt yksinkertaisesti eivät ota islamia vakavasti ja että sama(nlainen) tärähtäneistö ei ottanut Hitleriä vakavasti 1923 eikä Leniniä 1907.

Kirjoittaja ihmettelee myös tärähtäneistön kaksinaismoralismia.

Oi, katso blogimerkintä:

Hintit hirteen?

Aiheeseen liittyen voit vielä lukea seuraavan Tapio Tuurin blogimerkinnän:

Hautala ja Filatov nyökyttelivät ja naureskelivat homojen tappamiselle

Puhuvat islamin homoseksuaalien- ja juutalaisvastaisuudesta

Muutos 2011 -puolueen nykyisin Turkissa asuva Tuukka Kuru kirjoitteli blogiinsa äskeiseen Ajankohtaisen kakkosen Islam-iltaan liittyen islamista. Oi, katso:

Islam-illan vaietut kysymykset

Myös nimimerkki Tonto Durak oli tarttunut blogissaan samaan aiheeseen ja merkinnässään mainitsi myös suomalaisten islamin puolustajien kaksoisajattelun. Oi, katso:

Menneiden aikojen taistolaiset ja suomalaiset islamin puolustajat – oppitunteja todellisuuden kieltämisestä

Ja Islam-iltaan itse osallistunut Persujen Simo Elokin sanoi blogissaan oman sanansa. Oi, katso:

Islam-illan jälkipeliä

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Puhuu mm. siitä, että islam vaatii kuolemaa homoille

Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa paheksuu islamin äärimmäistä homoseksuaalien vastaisuutta ja ilmaisee pitävänsä islamia autoritaarisena uskontona, joka kutistaa yksilönvapauden minimiinsä. Oi, katso:

Islam: kuolemantuomio homoille!

Kertoo, että Pakistanissa kristityt ovat ali-ihmisiä

Pakistanin taajasta joukosta muslimeita moni pitää kristittyyn vähemmistöön kuuluvia ali-ihmisinä. Kristittyjen asema on maassa hyvin paljon samantapainen kuin kastittomien Intiassa. Oi, katso Maailma.netin uutisartikkeli:

Kristittyjen kiirastuli pahenee Pakistanissa

Puhuu siitä, että EKP:n mielestä sijoittajavastuuta ei tarvita

Euroopan keskuspankin pääjohtajan Mario Draghin mielestä sijoittajavastuuta ei oikeastaan tarvitse ollakaan, vaan veronmaksajat voivat aina maksaa kaiken. Oi, katso Taloussanomien kolumni aiheesta:

EKP vesittää sijoittajavastuuta

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Kimmo Kiljunen työpaikkakiusaajana

SDP:läinen Kimmo Kiljunen julkaisi äskettäin blogissaan ällistyttävän typerän blogimerkinnän otsikolla "Halla-aho työpaikkakiusaajana", jossa hän mainitsee tuomion, jonka Jussi Halla-aho oli saanut sananvapautensa käyttämisestä. Oi, katso blogimerkintä:

Halla-aho työpaikkakiusaajana

Kannattaa muuten lukea lukijakommentitkin.

...Jiri Keronen oli blogissaan vuonna 2012 julkaissut Jussi Halla-ahon tuomioon johtaneen kirjoituksen 'Muutama täky Illmanin Mikalle'. Tämän blogimerkintänsä alkuun hän oli kirjoittanut myös oman saatetekstin. Eli Jussi Halla-ahon kuuluisa blogiteksti, josta moni on kuullut mutta jota harva sellainen ihminen joka luulee tietävänsä, että mitä siinä oikein sanottiin, on lukenut. Seuraavan linkin takaa löytyy:

Jussi Halla-ahon tuomioon johtanut kirjoitus

Tämä seikka antaa ymmärtää, että kaikki kulttuurit ovat oikeastaan samanarvoisia! {L}

Eräs heppu Saudi-Arabiassa on sitä mieltä, että naisten autoilun tulee olla kiellettyä maassa, jossa sijaitsee kaksi muslimien pyhintä paikkaa. Mutta tässä maassa tätä mieltä olevia ihmisiä taitaa olla aika paljonkin. Nimittäin Saudi-Arabiassa naisten autolla-ajo on edelleenkin kiellettyä. Sitä perusteellaan silläkin väitteellä, että autolla ajo aiheuttaa naisille ongelmia munasarjoihin. Tämä kaikki alleviivaa sitä tosiasiaa, että kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia.

Oi, katso Janne Hildénin asiaa sivuava blogimerkintä:

Sisters are doin' it for themselves

Ja MTV3:n uutinenkin sivuaa tätä aihetta:

Saudinaisten autoiluprotesti jäi vaisuksi

perjantai 25. lokakuuta 2013

Käsittelee eitä kysymystä, että ovatko kansallisvaltiot veroparatiisien syy

Homoseksuaalinen filosofi Jukka Hankamäki ampuu blogimerkinnässään upoksiin joidenkin esittämän väitteen siitä, että kansallisvaltiot olisivat veroparatiisien syy. Oi, katso Hankamäen Hegel-pitoinen teksti:

Kansallisvaltiot veroparatiisien syy? – Hegel vastaa

Puhuu siitä, että autojen satelliittipaikannukseen perustuvan kilometrikohtaisen verotuksen kannattajat antavat ymmärtää, että orjuus on vapautta

Piraattipuolueen Ahto Apajalahti käsittelee blogimerkinnässään vapaamielisten ihmisten ja yleensä ihmisten vapauksien ja oikeuksien toteutumisen kannalta kieroa suunnitelmaa autojen satelliittipaikannukseen perustuvan kilometripohjaisen verotuksen käyttöönotosta. Oi, katso:

Autojen satelliittipaikannus on torjuttava

Puhuu siitä, että onko kaksikamarisessa parlamentissa järkeä

Kymmenisen päivää sitten Hannu Visti oli julkaissut blogissaan merkinnän, jossa hän pohtii sitä, mitä mahdollista järkeä on kaksikamarisessa parlamentissa. Hän käsittelee kirjoituksessaan niin Yhdysvaltain kuin Yhdistyneen kuningaskunnan tarjoamia esimerkkejä asiasta. Oi, katso blogimerkintä:

Mitä järkeä on kaksikamarisessa parlamentissa?

L Antaa ymmärtää, että Ruotsin luterilainen kirkko on hävyksissä

Ruotsin luterilainen kirkko näyttää eronneen kristinuskosta. Turjalaisen valtakunta -blogissa oli juuri julkaistunut merkintä, joka esittelee erään esimerkin avulla tätä asiaa:

Ruotsin kirkko: Mohammed antaa Jumalasta paremman kuvan kuin Jeesus?

Vastaa kysymykseen, mitä on traditionaalinen konservatismi

Hiljaista pohdintaa -blogissa julkaistui jokin aika sitten merkintä, jossa pohditaan sitä mitä on  traditionaalinen konservatismi ja asiaa taustoitetaan esittelemällä eroja joidenkin poliittisten suuntausten välillä. Itse asiassa tämä teksti muodostui melko loistavaksi ja älykkääksi puheeksi traditiosta ja traditioitten puolesta. Vaikkakin pitkäksi. Oi, katso blogimerkintä:

Traditionaalinen konservatismi

Kertoo, että Jussi Halla-aho oli lyönyt toimittajalle kuvaannollisesti luun kurkkuun

Liberaali Jani Korhonen kertoilee blogissaan siitä kuinka Jussi Halla-aho, pahaksi sanottu mies, oli Ylen 'A-studion' jaksossa tarjonnut hassunhauskalle toimittajalle potut pottuina. Oi, katso blogimerkintä:

Jussi Halla-aho laittoi Ylen toimittajalle jauhot suuhun

Käsittelee kysymystä, että onko Suomessa vihaa ruotsinkielisiä kohtaan?

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen käsittelee blogissaan sitä kysymystä, että vihataanko Suomessa ruotsinkielisiä ja jos, niin missä määrin. Oi, katso blogimerkintä:

Vihataanko Suomessa ruotsinkielisiä?

Käsittelee sitä kysymystä, että onko suomalainen mies etuoikeutettu

Vasemmistoliittolainen Veli-Pekka Leivo kirjoitteli blogiinsa siitä joissakin piireissä yleisestä uskomuksesta, että suomalainen mies olisi jotenkin etuoikeutettu. Oi, katso blogimerkintä:

Etuoikeutettu suomalainen mies

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Eija-Riitta Korholan vastine Greenpeacen arvosteluun

Olin äskettäin linkittänyt tässä blogissani yhtä Greenpeacen perustajaa ja tämän luonnonsuojelullista ajattelua käsittelevään artikkeliin. Nyt olisi sitten sen aika, että linkitän europarlamentaarikko Eija-Riitta Korholan (Kok.) blogin merkintään, jossa hän esittää vastineen Greenpeacen häneen kohdistamaan arvosteluun. Oi, katso:

Vastaukseni Greenpeacelle

tiistai 15. lokakuuta 2013

Valkoisten ihmisten demonisoimisesta

Onko todella niin, että pahuus on syntyjään valkoisissa ihmisissä, mutta muunrotuisissa ja -värisissä ei ole? Syvemmältä-blogissa oli julkaistunut jokin aika sitten merkintä, jossa on pohdintaa valkoisten ihmisten demonisoimisesta. Oi, katso:

Valkoinen kuolema

...Lisäksi Yrjöperskeles-blogin pitäjä oli juuri julkaissut blogissaan merkinnän, jossa hän puhuu valkoisen suomalaisen ns. etuoikeuksista ja mainitsee myös kotimaisen akateemisen rälssimme. Oi, katso:

Valkoisuuden etuoikeuksista

...Kaiken lisäksi myös nimimerkki "Ruukinmatruuna" oli juuri julkaissut Takkirauta-blogissaan hieman kitkerän merkinnän samaa aihepiiriä sivuten. Oi, katso:

Valkoisuuden taakka

maanantai 14. lokakuuta 2013

Puhuu Greenpeacen yhdestä perustajahenkilöstä

Suomen Kuvalehdessä oli tullut julkaistuksi yhtä Greenpeace-järjestön perustajista Patrick Moorea ja tämän luonnonsuojeluteesejä käsittelevä artikkeli. Sen kirjoittaja Matti Hukari toimii kestävää kalataloutta ja biopolttoaineiden kestävyyttä koskevien sertifiointien asiantuntijatehtävissä. Artikkelin lopussa kirjoittaja esittää, miten Mooren teesit voitaisiin ottaa käyttöön Suomessa. Oi, katso:

Järkevä luonnonsuojelija - miten Patrick Mooren ajatukset toimisivat Suomessa?

Puhuu median rakkikoirien ylivallasta

Sarastus-verkkolehti on juuri julkaissut Timo Hännikäisen tekstin median ylivallasta yhteiskunnassa ja siitä, kenen sananvapautta toimittajat puolustavat. Oi, katso:

Kielen hirmuvalta

Puhuu siitä, että eräiden mielestä kun on niin kovin ihqua, niin pitää tukea tällaisia liittoja

Jotkut suomalaiset naiset ovat sitä mieltä, että ulkomaalaisperäisten tummapintaisten tai muslimimiesten avioliittojensolmimista suomalaisten naisten kanssa pitäisi valtion tukea. Sitä mieltä nämä henkilöt eivät kuitenkaan ole, että ulkomaalaisperäisten naisten avioliittojensolmimista suomalaisten miesten kanssa tulisi myös tukea. Oi, katso Yrjöperskeleen blogista aiheesta:

Erityistuetut ja välttämättömät liitot

Belle Selene Xiaa kohdannut Vihreän rasismi

Helsinkiläinen Vihreä nouseva kyky Lilja Tamminen oli kirjoitellut Facebookiin rasistisia kiinalaisesta maahanmuuttajasta Belle Selene Xiasta. Oi, katso Perussuomalaisen Seppo Lavikaisen selvitystä aiheesta:

Vihreää rasismia?

PS 16.10.2013:

Seuraavien linkkien takana myöhempää keskustelua aiheesta. Ja huomautettakoon, että Lilja Tamminen on pyytänyt kasvokkain anteeksi Xialta törkeyttään:

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen blogissaan:
Luetun ymmärtämisen oppitunti 2: Mitä Lilja Tamminen todellisuudessa sanoi?

Maahanmuuttajataustainen Junes Lokka blogissaan:
Rasismi nostaa taas rumaa päätään Helsingissä

Lilja Tamminen itse kommentoi:
Kommentoinnistani varavaltuutettu Xia:sta

Antaa ymmärtää, että nykyajan ammattilastenkasvattajat ovat omituisia

Maria Syvälä julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa hän päivittelee kasvatustiedettä opiskelleiden lastenhoitajien päänsisältöjä. Oi, katso:

Onx pakko vuorovaikuttaa jos ei taho?

Nuo ovat puhuneet Seppo Lehdosta

Muusikko Petri Kaivanto oli kirjoittanut blogiinsa merkinnän, jossa on juttua mm. kuulusta Seppo Lehdosta, miehestä joka eduskunnan lehterillä natsitervehdyksen taikka roomalaisen tervehdyksen tms. tekemällä aiheutti metakkaa ja syvää huolestumista niin eduskunnassa kuin sen ulkopuolellakin.

Seuraavan linkin takaa pääset katsomaan tätä blogimerkintää. Merkinnän aivan alussa olevassa kuvassa ovat ilmeisesti vasemmalla Petri Kaivanto tekemässä Hitler ich -tervehdystä ja oikealla puolella varsinaista (tai jotain) Hitler-tervehdystä tekemässä Seppo lehto. Oi, katso:

Iso kela rautalankaa

Ja seuraavan linkin takana pari kuukautta vanhempi Kaivannon blogimerkintä Seppo Lehtoa koskien:

Seppo Lehto ad nauseam

Oman blogikirjoitukseni James Hirvisaarta ja Seppo Lehtoa koskien löytyy seuraavan linkin takaa:

James Hirvisaari ja Seppo Lehto

Pahalle Hommaforumille uskaltautuminen on aina vähän samanlaista kuin flirttailisi Voiman pimeän puolen kanssa, mutta jos uskaltaa, niin seuraavan linkin takaa löytyisi kammottavan pitkä keskusteluketju Hommaforumilla, joka käsittelee sitä mitä Seppo Lehto oli tehnyt eduskunnassa. Oi, katso:

Hirvisaaren vieras teki natsitervehdyksen eduskunnassa

Seppo Lehdon kansantaiteilijatempauksen seurauksia käsittelee sitten seuraava tällä hetkellä selvästi lyhyempi, mutta kuitenkin pitkä keskusteluketju Hommaforumilla. Oi, katso:

Hirvisaari perustaa Muutos 2011 -eduskuntaryhmän

Varmemmaksi vakuudeksi seuraavan linkin takaa pääset lukemaan kotisivuillani olevan pahaa Hommaforumia käsittelevän dokumentin:

Hommaforum, "nuiva" keskustelupalsta

Ja seuraavan linkin takaa pääset lukemaan blogimerkintäni Hommaforumista. Oi, katso:

Jutustelua Hommaforumista

...Niin, ja pahalla Hommaforumilla ei sitten ole mitään tekemistä Seppo Lehdon kanssa.

Ruotsinmielistä historian vääristelyä

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen kirjoitti blogiinsa Suomen historian vääristelystä. Ensin hän näpäyttää niitä, jotka uskovat muinaisen Suon hirveän vaikutusvaltaisiin kuninkaisiin. Ja seuraavaksi hän käy ruotsinmielisen Suomen historian vääristelyn kimppuun. Oi, katso:

Ruotsinmielistä historian vääristelyä

Samasta aiheesta on myös avattu keskusteluketju Tiede-lehden keskustelupasltalla. Oi, katso:

Ruotsinmielistä historian vääristelyä - aiheesta keskustelua

tiistai 8. lokakuuta 2013

L Antaa ymmärtää, että turvapaikanhakijoiden käännytyksissä on löyhäpäisyyttä

Joonas Kärnä - onkohan sukulaiseni?... - julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa arvostelee Suomen valtion löyhäpäisyyttä turvapaikanhakijoiden käännytyksissä. Oi, katso:

Tervetuloa Suomeen - ihan kaikki!

Puhuu eutanasiasta, ihmiselämän pyhyydestä ja lähimmäisenrakkaudesta

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" oli juuri kirjoittanut blogiinsa eutanasiasta ja kirjoittaa edelleen. Hän muistuttaa kirjoituksessaan, että natsit eivät kannattaneet ajatusta ihmiselämän pyhyydestä. Vähän muutakin sanoo. Oi, katso:

Armoton armomurha, osa II

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Antaa ymmärtää, että hakaristisymbolia on kohdeltu väärin

Kari Rydman julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa puhuu hakaristisymbolin demonisoinnista länsimaissa. Ja siitä, mitä kaikkea hakaristi on merkinnyt eri kulttuureissa vuosituhansien aikana. Oi, katso:

Hakaristihysteriaa

Hänen aiheinaan Natsi-Belgia ja eutanasia

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" kirjoitteli blogiinsa eutanasiasta ja siitä, miten hyvä tarkoitus on lopulta kuin tie helvettiin. Hän tuo esille myös erään belgialaisen eutanasiatapauksen, jossa eutanasian perusteena olivat psyykkiset ongelmat. Oi, katso blogimerkintä:

Armoton armomurha

Puhuu siitä, että tulisiko Perussuomalaisten erottaman kansanedustajan James Hirvisaaren siirtyä Muutos-puolueeseen {L}

Kokoomus-puolueen lähes ainoa maahanmuuttokriittinen jäsen Ilkka Partanen kirjoitti blogiinsa Perussuomalaisten puolueesta erottaman kansanedustaja James Hirvisaaren tapauksesta siltä kannalta, että Hirvisaaren kannattaa mahdollisesti liittyä Muutos 2011 -puolueeseen. Oi, katso blogimerkintä:

Pienpuoluekenttä elää: Muutos 2011 saamassa ensimmäisen kansanedustajan?

PS 8.10.2013: Ja niin kansanedustaja James Hirvisaari liittyi Muutos 2011 -puolueeseen.

Antaa ymmärtää, että tarvittaisiin vähemmän humanististen tieteitten maistereita

Yrjöperskeles-blogissa julkaistui juuri merkintä, jossa annetaan ymmärtää, että ei kannattaisi julkisen vallan kouluttaa niin hurjasti humanististen tieteitten maistereita, koska näille on erittäin vähän tarvetta työelämässä. Oi, katso:

Lyhyesti työllistymisestä

Puhuu siitä, että vaatiiko teknologian kehittyminen siirtymistä ammattiarmeijaan

Janne Korhonen kirjoitti blogiinsa asevelvollisuudesta ja siitä, että vaatiiko teknologian kehittyminen siirtymistä ammattiarmeijaan. Oi, katso:

Teknologian kehitys ja asevelvollisuuden tulevaisuus

perjantai 4. lokakuuta 2013

Antaa ymmärtää, että medialta ovat moniarvoisuus ja moniäänisyys hukassa {L-e-t}

Kirjailija ja entinen politiikan toimittaja Tapio Tuuri kannattaa median moniarvoisuutta ja moniäänisyyttä. Hän myös kannattaa laajaa sananvapautta. Hän julkaisi blogissaan näihin asioihin liittyen juuri huolestuneen merkinnän. Oi, katso:

Media odottaa kertarytinää

torstai 3. lokakuuta 2013

Hänen aiheenaan öljynporauslautta, Sini Saarela ja Venäjä

Kyuu Eturautti julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa arvostelee venäläiselle öljynporauslautalle iskun tehnyttä Greenpeace-järjestön Sini Saarelaa ja myös Venäjää. Oi, katso:

Tätähän te halusitte?

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Antaa ymmärtää, että tuloerojen kasvu haittaa lopulta itsensä finanssieliitin elinmahdollisuuksia

Tuloerojen kasvu ja eriarvoisuus voivat jatkua aikansa, mutta liika on liikaa. Liian suuret tuloerot jarruttavat talouskasvua ja äärimmillään ne voivat rikkoa yhteiskuntarauhan. Kommunismin "isä" Karl Marx kuvasi liiallisten tuloerojen haitat yli sata vuotta sitten, nyt riskivaroitus kuuluu yllättävältä suunnalta: finanssieliitin sisäpiiristä. Oi, katso, lue Taloussanomien analyysi:

Finanssieliitin yllättävä riski: tuloerojen kasvu

Puhuu työttömän työvelvoitteesta

Jonna Purojärvi kirjoitti blogiinsa nk. työvelvoitteesta eli siitä, että työtön velvoitettaisiin tekemään jonkin verran työtä työttömyyskorvaustaan vastaan. Minusta hänen kirjoituksensa on suurin piirtein parasta, mitä aiheesta on suhteellisen lyhyesti sanottu. Oi, katso blogimerkintä:

Työtön ja toimeton?

tiistai 1. lokakuuta 2013

Aiheena Venäjän öljynporauslautta ja tapahtumat sillä suunnalla

Venäjällä syytetään öljynporauslautalle tunkeutuneita Greenpeacen aktivisteja merirosvouksesta. Arto Luukkanen muistuttaa blogissaan Venäjän kehnonlaisista oikeuskäytännöistä ja mainitsee samalla myös Suomen ulkoministeriön omituisen asenteen asiaan. Oi, katso blogimerkintä:

Venäjä ja Suomen ulkoministeriö tanssivat yhdessä itäjenkkaa?

Halla-aho puhuu uudestaan pakolaiskiintiön kasvattamisesta

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho palasi blogissaan äsken kymmenen päivää aikaisemmin Suomen hallitukselle esittämäänsä kirjalliseen kysymykseen siitä, miksi valtiovalta leikkaa resursseja ainoastaan ensisijaisilta julkisen vallan tehtäviltä ja jättää toissijaiset tehtävät rauhaan. Ja perustelemaan sitä lisää. Hallis myös kirjaa merkinnässään kirjallisen kysymyksensä sopuleissa aiheuttamia reaktioita. Oi, katso:

Pakolaiskiintiön kasvattaminen revisited

Miksi valtiovalta leikkaa resursseja ainoastaan julkisen vallan ensisijaisilta tehtäviltä?

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps.) oli jokin aika sitten esittänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä aiheesta, että miksi valtiovalta leikkaa julkisen vallan ensisijaisiin tehtäviin osoitettuja resursseja, mutta selkeästi toissijaiset tehtävät, kuten maahanmuutto ja pakolaisten vastaanotto, se jättää yleisten säästö-, karsinta- ja leikkausohjelmien ulkopuolelle. Hallis oli myöskin julkaissut kirjallisen kysymyksensä blogissaan. Oi, katso:

Kirjallinen kysymys pakolaiskiintiön kasvattamisesta

Yksi tapa lähestyä Suomen talousongelmaa

Hannu Vistin äskettäin julkaisemassa blogimerkinnässä sanotaan, että Suomessa pitää miettiä, missä ollaan hyviä, ja tehdä tästä kansallinen arvo eikä yritysten tai toimialojen palvonnasta. Näin saadaan Suomen talous tolkullisemmalle uralle. Hän kertoo myös suomalaisen koulu- ja yliopistolaitoksen tietystä ongelmasta sekä suomalaisen julkisen poliittisen keskustelun pahimmasta typeryydestä. Oi, katso:

Yksi tapa lähestyä ongelmaa