Mullot on putkisuukalojen lahkoon kuuluva kalojen heimo. Heimon lajeja tavataan Atlantista, Intian valtamerestä ja Tyynestämerestä.
Mullot käyttävät viiksisäikeitään ravinnonetsintään. Ne syövät selkärangattomia eläimiä, kuten matoja sekä pieniä nilviäisiä, meritähtiä ja merisiilejä. Eri lajit käyttävät viiksiään hieman eri tavoin.
Jotkut mullolajit ovat hyviä ruokakaloja. Esim. keltajuovamullo, josta kerrotaan suomenkielisessä Wikipediassa tämän linkin takana.
Tällä sivulla ylempänä olevan mulloja koskevan tiedon olen lyhennellyt suomenkielisen Wikipedian artikkelista.
Ruokakaloista puheen ollen seuraavan linkin takaa löydät sashimin valmistusohjeen. Oi, katso:
Miten sashimia valmistetaan (4 henkilölle)
Englanniksi, saksaksi, hollanniksi, norjaksi (bokmål) ja italiaksi ovat seuraavat Wikipedian artikkelit mullosta:
Goatfish
Meerbarben
Zeebarbelen
Muller
Mullidae
Tietääkseni en ole itse ikinä nauttinut yhden ainoankaan mullolajin yksilöä ruoaksi.
Tämän blogin Mullokala seikkailee tarkoituksesta pääset lukemaan seuraavan linkin kautta:
Tämän blogin tarkoitus
keskiviikko 30. huhtikuuta 2014
Puheenaiheet: perustulosta; ns. äärioikeiston uhka; Kokoomuksen johtajatoivot
Mikko Nummelinin blogi: Perustulo ei sovellu pysyväksi matalien palkkojen täydentäjäksi
Tuukka Kurun blogi: Onko äärioikeiston uhka todellinen?
Arto Luukkasen blogi: Isänmaa kutsuu Alex ja Jan: jäsenmaksut rästiin! [Kokoomuksen johtajatoivoille]

tiistai 29. huhtikuuta 2014
Kertoo siitä, että tiedostava media pieree aivoistaan omia tuotoksiaan
Seuraavassa linkit Yrjöperskeles-blogin kahteen merkintään:
Kaljupäisiä uutishavaintoja osa LI [tiedostavan median aivopierusta]
Tähänastinen pohjanoteeraus [Suomen alueelta Suomen alueelle muuttaneista suomalaisista evakoista]

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Sekalaista verkkotarjontaa 26.4.2014
Hannu Vistin blogi: Päivän uutisankka [oikeastaan lapsiköyhyys on Suomessa pienempi kuin Ruotsissa, Saksassa ja Sveitsissä]
Kyuu Eturautin blogi: Lihansyöjän profiili [lihansyönti ei ole Kyuulle ideologinen asia]
Henri Myllyniemen blogi: He tiesivät mitä tekivät [valuuttaunionista päättäneistä]
Mikko Niskasaaren blogi: Tiemaksuja on ajettu valheilla
Mesikämmen-blogi: Timo Hännikäinen puhuu [runoilijan, esseistin, kääntäjän ja kriitikon haastattelu]

maanantai 21. huhtikuuta 2014
Sekalaista verkkotarjontaa 21.4.2014
Roskatiede (väärin käytettyä tiedettä) blogi: Lääkäri Nina Bjelogrlic-Laakso jatkaa nuorten tyttöjen asiatonta pelottelua [HPV-rokotteesta on kyse]
Jukka Aakulan Kansankokonaisuus-blogi: Putin konstruoi perusteluja Ukrainan itä- ja eteläosien Venäjään liittämiselle [Venäjän hyödyllisistä idiooteista myös]
Tuukka Kurun blogi: Maahanmuuttokeskustelun elitistinen kaiku
Taloussanomat: Tutkimus: Yhdysvallat on oligarkia
Talouselämä: "Suomi tarvitsee uuden Risto Rytin"
Seurakuntalainen: Kiinalaisessa sosiaalisessa mediassa kristinusko on näkyvämpi kuin kommunismi
Jaakko Nummisen blogi: Ukraina [artikkeli vuodelta 1991, hieman historiallista katsantoa]
Jan Hurri Taloussanomissa: Seuraavan euroharhan nimi on pankkiunioni (pankkiunioni perustuu toiveajatteluun)

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014
lauantai 19. huhtikuuta 2014
Mitä Halla-ahon mielestä liittyy kansallissosialismiin {S}
Yleensä kansallissosialismin ja arjalaisten imperiumien
kannattaminen korreloi voimakkaasti kiljunjuomisen, lukihäiriöiden
ja muiden ongelmien kanssa.
[Jussi Halla-aho 6.2.2013]
[Jussi Halla-aho 6.2.2013]
tiistai 15. huhtikuuta 2014
Sekalaista verkkotarjontaa 15.4.2014
filosofi Jukka Hankamäen blogi: Keksitään Suomi uudelleen – Eduskunta kutsuu Sinut keskustelemaan
sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasasen blogi: Seksistinen Talentia-lehti [Laasasen mukaan Talentia on kategorisen miesvastainen lehti]
Henri Myllyniemen blogi: Nallet vastakkain [Kyse on tässä tietenkin Björn "Nalle" Wahlroosista ja monien kannattamasta oikeudesta vapaaseen liikkumiseen maiden rajojen yli; linnutkin lentävät, miksei siis myös Nalle]
Henri Myllyniemen blogi: Voiko talouskuplien syntymistä hillitä?
Tämä päivä -blogi: Onko sellaista kuin "female privilege"? [eli kysymys on naisten sukupuolisesti määrittyneistä etuoikeuksista]
Henri Myllyniemen blogi: Ei valtiovelkaa omalle itsenäiselle keskuspankille [Myllyniemi kannattaa nk. Brasilian pankkimallia]
Jaskan pauhantaa -blogi: Terveen järjen kritiikki [on olemassa suomalaisia ja sitten on "suomalaisia"]

perjantai 11. huhtikuuta 2014
Puhuu ydinvoimaan liittyvistä asioista
Gaia-ympäristöblogissa ovat julkaistuneet viime aikoina seuraavat ydinvoimaan liittyvät merkinnät:
"TVO:n pulma: Kaksi ydinvoimalahanketta päällekkäin" (4.2.)
Olkiluoto ja kymmenen muuta (18.3.)
Fukushiman päästöt saavuttivat Yhdysvaltain länsirannikon (20.3.)
Kiina panostaa torium-voimalaan (25.3.)
Ville Niinistö oli väärässä (4.4.)
Raportit: Ilmasto ja Fukushima – tosi ja epätosi? (7.4.)

Sekalaista verkkotarjontaa 11.4.2014
Sarastus-verkkolehti: Kansa joka äänesti väärin? [kyse on tässä unkarilaisista]
Hannu Vistin blogi: Loputon säästökuuri ja tukiaispolitiikan vitsaus [Suomessa tavattoman monet firmat eivät yksinkertaisesti osaa]
Erika Keppola Taloussanomissa: Ohittaako hinta julkisissa hankinnoissa laadun?

torstai 10. huhtikuuta 2014
Puheenaiheet: monikulttuurisuus, Berliini ja Saksa
Tällaista raporttia Saksanmaalta ja Saksanmaasta ulkomaalaisperäisen Junes Lokan blogissa:
Katkera totuus sosiaaliturvastamme
Katkera totuus kouluistamme
Katkera totuus väkivallasta ja rikollisuudesta
Saksa: Vasemmisto hyökkäsi taas eurokriittisten vaalitilaisuuteen

Sekalaista verkkotarjontaa 10.4.2014
Seurakuntalainen-lehti: Ukrainan juutalaisjohtajat: antisemitismi ei ole voimistunut
Pekan porstua -blogi: Täytekirjoitus pakolaislogiikasta
Helena Erosen blogi: Rakas Timo [Timo Soini on rakentanut itsestään henkilöpalvonnan kohteen]
Anna Mård Taloussanomissa: Professori: Kaasurintama Venäjää vastaan [EU voisi hankkia yhteisostoilla kaasua Venäjältä, jolloin Venäjän olisi vaikeampi kiristää yksittäisiä maita]
Anna Mård Taloussanomissa: "Siirsimme teollisuutemme muualle, mutta kulutamme silti tuotetut tavarat" [EU:n ilmastopolitiikka ei ole onnistunut vähentämään päästöjä mutta työpaikkoja kyllä]

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014
maanantai 7. huhtikuuta 2014
Yrjöperskeles-blogin helvettitarinoita
Yrjöperskeles-blog: Pääperkele ja epäilyksen piru [tarina kertoo siitä, kuinka tuonpuoleisessa havaitaan, ettei eräälle ihmislajille löydy osastoa, johon heidänlaisensa voitaisiin sijoittaa]
Yrjöperskeles-blog: Kaljupäisiä uutishavaintoja osa L [yllä linkatun merkinnän jatko-osa, jossa esitellään esimerkkihenkilö]

Talouteen liittyviä linkkejä
Talousanomien Jan Hurri: Minkä hintojen soisitte nousevan, pääjohtaja Liikanen?
Talousanomien Eeva Eronen: Voiko bkt:tä syödä?
Tekniikka & Talous: "Antiraha" estäisi pankkikriisien syntymisen

lauantai 5. huhtikuuta 2014
Puhuvat blogeissaan Timo Soinista
ulkomaalaissyntyisen Fija Saarnin blogi: Ison Timon poliittinen tähti sammumaisillaan [Fija kuuluu Vihreisiin, mutta hän voisi vielä paremmin sopia aina raikkaan kansanliikkeenomaisen kansallisliberaalin Muutos 2011 -puolueen kannattajaksi]
Tuukka Kurun blogi: Soini paljasti olevansa systeemin osa

Sekalaista verkkotarjontaa 5.4.2014
Sarastus-verkkolehti: Ukrainan nationalistien puheenvuoroja
filosofi Jukka Hankamäen blogi: Maa vieras on ja kylmä kevät sen [myönnyttelypolitiikan tehottomuudesta myös Venäjän suhteen]
Hannu Vistin blogi: Säästöä vai huijausta? [hallitus ei tehnyt mitään ajoissa]
Jan Hurri Taloussanomissa: Tämä säästökepponen pahentaa kestävyysvajetta [valtio harjoittaa hölmöläisten peiton jatkamista muistuttavaa toimintaa purkamalla osittain valtion eläkerahaston]
kirjailija Joonas Konstig: Maailmanhistoria liberaalin ja konservatiivin mukaan [Konstig antaa ymmärtää, että poliittinen oikeisto kerää hyödyn Edistyksen tarinan nykyisestä voittokulusta]
säveltäjä Kari Rydmanin blogi: Suvivirsi ja lapsellinen ajattelu
Tuukka Kurun blogi: Tasa-arvoa vasemmistolaisittain

torstai 3. huhtikuuta 2014
Aito Lastenkirja kannabiksesta nyt internetissä
Suomen virallisen kotikasvattajan blogi: Lastenkirja kannabiksesta - ensipainos suomeksi
Ja sitten itse Lastenkirja kannabiksesta, oi, katso: Se on vain kasvi - lastenkirja kannabiksesta [luettavana ilmaiseksi verkossa]

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Puhuu väitteestä, että on olemassa joku salattu syöpähoito
Roskatiede (väärin käytettyä tiedettä) -blogissa: Salattu syöpähoito?
Virallista Yleä koskevia blogimerkintöjä
Yrjöperskeles-blogissa seuraavat kaksi merkintää Yleä koskien:
Lyhyesti näkyvyydestä [Yle antaa mielellään mahdollisimman vähän näkyvyyttä Jussi Halla-aholle ja kääntäen paljon enemmän sitä hänen poliittisille vastustajilleen]
Antero Lärvänen ja journalistipalkinnot [Ylen hyvyydestä ja neutraaliudesta]

Puheenaiheet: kansallismielisten ei tule olla Putinin ystäviä; Nato ja sen vastustajat
Jukka Aakulan Kansankokonaisuus-blogissa seuraavat kolme merkintää:
LePen ja muut Putinin ystävät ovat pettureita
Suomen kansallismielisten järjestöjen on tehtävä irtiotto putinilaisiin
Heppoiset ovat Naton vastustajien perustelut

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)