lauantai 31. elokuuta 2013

Uusnatseillekin kokoontumisvapaus

Pahamaineiselta Hommaforum-keskustelupalstaltakin tuttu sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla, Fingerporin isä, vaatii blogissaan liberaaliuden aatteeseen vetoamalla uusnatseillekin kokoontumisvapautta sen ehkäisijöitä vastaan. Oi, katso blogimerkintä:

Kokoontumisvapaudesta vapaa stadi

Vastaveto NSA-kiistassa: Microsoft ja Google haastavat USA:n oikeuteen

Amerikkalaisyhtiöt Microsoft ja Google ovat kyllästyneet siihen, että maan hallitus ei salli heidän julkistavan tietoja viranomaisten tietopyynnöistä. Tietovuotaja Edward Snowdenin kesäkuusta lähtien julkistamien tietojen mukaan Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto NSA on seurannut ihmisten internetin käyttöä poikkeuksellisen tarkkaan.

Yhtiöt ovat päättäneet hakea muutosta oikeusteitse, koska viranomaiset eivät ole suostuneet käsittelemään heidän pyyntöjään viime aikoina. Oi, katso Taloussanomien uutisartikkeli aiheesta:

Vastaveto NSA-kiistassa: Microsoft ja Google haastavat USA:n oikeuteen

perjantai 30. elokuuta 2013

Meteorologi Juha Föhriä syytetään rasismista

Meteorologi Juha Föhr oli julkaissut blogissaan leppoisan merkinnän säästä, ja häntä alettiin lukijakommenteissa heti syyttämään rasismista tekstinsä vuoksi. Oi, katso blogimerkintä:

Vielä yksi kesäinen korkeapaine

Asiasta on keskusteltu myös pahamaineisella Hommaforum-keskustelupalstalla. Oi, katso:

Meteorologi Juha Föhrin blogikirjoitus rasismisyytösten kohteena

Ja samaan aikaan toisaalla eräs mies ihmettelee itsestään, että miksi hän ei saa syytettä sananvapausrikoksesta. Oi, katso:

Miksi selvä sananvapausrikollinen ei saa syytettä?

torstai 29. elokuuta 2013

Yle jättää huomiotta keski-ikäisten miesten suuren joukon asunnottomuuden

Sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen ihmettelee blogimerkinnässään, että miksi Yle puhuu ainoastaan maahanmuuttajien ja naisten asunnottomuudesta, mutta jättää suurimman asunnottomien ryhmän, keski-ikäiset miehet, kokonaan huomiotta. Oi, katso:

Keski-ikäiset miehet eivät kelpaa uhriryhmäksi

Pakkoruotsi ja Suomen vientikaupan kielitaitotarpeet {L}

Professori Erkki Havansi antaa ymmärtää blogissaan, että pakkoruotsin muuttaminen vapaavalintaiseksi ruotsiksi on erittäin järkevä ja tarpeellinen toimi Suomen kansantaloudelle kovin elintärkeän vientikaupan tulevaisuuden kannalta. Oi, katso blogimerkintä:

Pakkoruotsi ja Suomen vientikaupan kielitaitotarpeet

tiistai 27. elokuuta 2013

Islamilaisen maailman ihmisoikeusrikkomuksia arvosteleva suomalaisdokumentti palkittiin {L}

Kotimainen dokumenttielokuva Häätanssi on voittanut ihmisoikeussarjan pääpalkinnon Kosovossa pidetyillä DokuFest-elokuvajuhlilla. Dokumentti tuo esiin ankaran islamilaisen kulttuurin lieveilmiöt kertomalla perheensä hylkäämän marokkolaisnaisen tarinan. Lue Seurakuntalainen-lehdessä julkaistu uutisartikkeli aiheesta:

Islamilaisen maailman ihmisoikeusrikkomuksia arvosteleva suomalaisdokumentti palkittiin

Uutta elintilaa ja viljelymaata aavikolta

Pelastaakseen maapallon metsät ihmisen on jätettävä ne rauhaan. Uutta elintilaa ja viljelymaata voi etsiä aavikoilta, kannustaa israelilainen tutkija Uriel N. Safriel. Hänen maansa kuuluu aavikon valloittamisen etujoukkoon. Oi, katso Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) uutisartikkeli:

Aavikoista metsien pelastus

maanantai 26. elokuuta 2013

L Älykkäät naiset saavat vähemmän miehiä ja lapsia

Jaskan pauhantaa -blogissa julkaistui vähän aikaa sitten hieno heitto koskien älykkäitä naisia ja näiden vaikeuksia hankkia itselleen miestä ja sen jälkeen lapsia. Oi, katso blogimerkintä:

Älykkäät naiset

Tarvitsemme eurooppalaisen henkisen, ekologisen ja sosiaalisen vallankumouksen

Sarastus-verkkolehdessä julkaistui juuri Kai Murroksen teksti, jossa tämä julistaa, että eurooppalainen ekologinen vallankumous on välttämätön, ja tämä tarve takoo eurooppalaisista kansakunnan. Tekstin sävy muistuttaa Eero Paloheimosta, puhuu väestöräjähdyksestä kolmannen maailman maissa, ja sisältää myös vahvaa sosiaalista antikapitalistista paatosta. Tapa millä eurooppalaista henkeä ja perintöä kirjoituksessa manataan esiin ei kuitenkaan ole yksisilmäisen EU-intoilijan. Oi, katso:

Euroopan tulevat haasteet

Muslimit vihaavat lännen sekulaareja liberaaleja

Sarastus-verkkolehti julkaisi juuri englantilaisen historioitsijan Emmet Scottin kirjoituksen, joka antaa ymmärtää, että juuri länsimainen sekulaari liberaali vasemmisto on suurimpana syynä muslimien vihalle länttä kohtaan. Oi, katso:

Kuinka lännen liberaalit auttoivat luomaan radikaalin islamismin

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kaadetaan edelleen rahaa Kreikan kaivoon

Kreikka tarvitsee lisää hätärahaa, koska EKP haluaa omat apurahansa takaisin. Kreikkaa moinen hölmöläisten peitonjatko ei auta – se tarvitsee talousihmeen tai uuden velkasaneerauksen. Seuraava saneeraus leikkaa Suomen ja muiden euromaiden tukiluottoja, koska muita ei enää ole niin paljon kuin Kreikan velkataakkaa olisi kevennettävä. Taloussanomien analyysi kertoo tästä aiheesta. Oi, katso:

Kreikkaan uppoaa vielä rutosti rahaa

Feministit ja heidän tekosyynsä

Sukupuolijärjestelmän tutkija Henry Laasanen kirjoitti blogiinsa feministien tekosyistä. Oi, katso blogimerkintä:

Feministin loputtomien tekosyiden lista

Guggenheim on syvältä

Guggenheimin taidemuseo on mahdollisuus Helsingille, mutta amerikkalaissäätiölle se on takuuvarma rahasampo. Taloussanomissa julkaistiin tätä aihetta käsittelevä kolumni. Oi, katso:

Guggenheimille tiukat ehdot

Hakkarainen ja muslimimaahanmuuttajien mentaliteetti {L}

Marokkolainen maahanmuuttaja Junes Lokka julkaisi blogissaan juuri merkinnän, jossa hän käsittelee ensin lyhyesti kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) islamkriittistä blogikirjoitusta ja tiettyjen ihmisten vastineita siihen, ja sisällyttää tekstinsä oheen myös käännöksen tanskalaisen muslimien kanssa paljon työskennelleen psykologin Nicolai Sennelsin haastattelun vuodelta 2009, jossa tämä kertoo jotain muslimimaahanmuuttajien mentaliteetista. Oi, katso blogimerkintä:

Hakkarainen on

Windows mahdollinen uhka Suomen puolustukselle

Risto Jääskeläinen julkaisi blogimerkinnän, jossa miettii sellaista, että Microsoft Windows on varsin mahdollisesti uhka Suomen puolustusmahdollisuudelle. En yleensä linkitä näin lyhyisiin kirjoituksiin, mutta antaa mennä tällä kertaa. Asia on tärkeä, ja ovathan tuolla nuo lukijakommentit myös. Oi, katso blogimerkintä:

Onko Suomen puolustusmahdollisuus vaarannettu?

Teuvo Hakkarainen ja nk. suvaitsevaiston ongelmat

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" julkaisi äskettäin blogissaan merkinnän, jossa puhuu kansanedustaja Teuvo Hakkaraisesta (ps) ja nk. suvaitsevaiston ongelmista. Hän sanoo kirjoituksessaan, että Hakkaraisen äskettäinen islam-kannanotto on sellainen kuin maltilliselta islam-kriitikolta sopii odottaakin ja että mies puhuu vain verifioitavissa olevista tosiasioista bona fide. Hän myös antaa ymmärtää, että nk. suvaitsevaistoon kuuluville ihmisille islam on pyhä lehmä. Oi, katso blogimerkintä:

Virtahepo ja Viitasaaren mies

tiistai 20. elokuuta 2013

Ruotsin kieltä paljon käyttänyt vastustaa pakkoruotsia

Ihmisiä telineillä -blogissa julkaistui juuri merkintä, jossa ruotsin kieltäkin paljon elämässään käyttänyt kirjoittaja antaa ymmärtää, että hänestä pakkoruotsi ei ole kovin hyvä asia. Oi, katso blogimerkintä:

Vapaa venäjä tulee, oletko valmis?

maanantai 19. elokuuta 2013

Homoavioliitto ja konformismi

Sarastus-verkkolehti julkaisi juuri kirjoituksen homoavioliittoideologiaan liittyvästä konformismista. Oi, katso:

Homoavioliitto: konformismin malliesimerkki

Ei ehdottomille puoluerajoille

Piraattien Kyuu Eturautti kannattaa puoluejärjestelmän tervehdyttämistä. Ja hän aikoo olla tulevissa eurovaaleissa Muutos 2011 -puolueen ehdokkaana. Sekä Piraattipuolue että Muutos hyväksyvät jäsenyyden useammassa kuin yhdessä puolueessa. Oi, katso tämä tervehenkinen blogimerkintä:

Eurovaalit ja kaksoiskansalaisuus

L Linux tavallaan markkinajohtaja

Raimo Koski oli huhtikuussa julkaissut sivuillaan kirjoituksen, jossa hän kertoo Linuxin yleisyydestä. Näyttää siltä, että Linux on markkinajohtaja elektronisissa ja tietokonelaitteissa. Ja hyvin monet ihmisten käyttämät internetpalvelut toimivat Linuxilla. Oi, katso:

Linux - maailmanvalloittaja

Breivik ja palestiinalaisterroristit: kuin kaksi marjaa?

Turjalaisen valtakunta -blogissa julkaistui juuri merkintä, jossa vertaillaan Norjan kuuluisaa sarjamurhaajaa Anders Behring Breivikiä palestiinalaisterroristeihin. Oi, katso blogimerkintä:

Breivik ja palestiinalaisterroristit samalla viivalla?

Psykopaatit julmentanevat maailmaa

Psykopaattiset piirteet ovat neljä kertaa yleisempiä yritysjohdossa kuin tavallisessa kansassa. Piirteet ovat myös kohtuullisen yleismaailmallisia. Mutta kertooko se jotain maailman julmuudesta? Aiheesta kertoo Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) julkaisemassa kolumnissa Esa Salminen. Oi, katso:

Onko julman maailman takana psykopaatteja?

Hedelmällisyyden dilemma

Nimimerkki "Ruukinmatruuna" kirjoitteli blogiinsa siitä yhteiskunnan kannalta huonosta asiasta, että mitä koulutetumpi ja älykkäämpi nainen on, niin sitä vähemmän hän saa lapsia. Oi, katso blogimerkintä:

Korkea koulutus, alhainen hedelmällisyys

Pakkoruotsia tarvitaan paljon vähemmän

Petteri Järvinen julkaisi blogissaan merkinnän, jossa antaa ymmärtää, ettei yksikään pakkoruotsin perusteista pidä vettä. Hän esittää kuitenkin hyvän ja järkevän kompromissiehdotuksen. Oi, katso blogimerkintä:

Vuosi pakkoruotsia riittäisi

Huumepolitiikka ja kieltolait eivät toimi

Jiri Keronen julkaisi blogissaan merkinnän, jossa hän käsittelee huumepolitiikkaa ja kieltolakeja. Blogimerkintä on varsin pitkä, ja otsikko raflaava, mutta teksti on kuitenkin varsin punnittua puhetta. Oi, katso:

Huumeissa on tulevaisuus

Osaaminen voittanee itsenäisen valuuttakurssipolitiikan

Hannu Visti julkaisi äskettäin blogimerkinnän, jossa mainitsee lypsylehmäväen ja esittää, että itsenäisellä valuuttakurssipolitiikalla ei Euroopassa ole ollut sitä merkitystä, mikä sille usein annetaan. Oi, katso:

Jalostusaste, lama ja länsimainen massabrändi

Te ette edes tiedä, mikä Debian on

Kyuu Eturautti julkaisi juuri Debian Linuxin 20-vuotispäivän johdosta blogimerkinnän Debianista. Oi, katso:

Bittivinkit: 20 vuotta harmaata vapautta

...
PS 9.6.2014: Voit myös käydä lukemassa paremmasta blogistani merkinnän  Mikä on Linux "hauki on kala" -menetelmällä.

Kohti uutta yhtenäiskulttuuria Ruotsissa

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen oli blogiinsa kirjoitellut uudesta ruotsalaisesta yhtenäiskulttuurista. Oi, katso:

Ruotsalainen suvaitsemispakko – kaksinaismoralismin huippu

Jussi Halla-aho pakkoruotsista

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) julkaisi blogissaan juuri kirjoituksen pakkoruotsia koskien. Hän vertaa siinä pakkoruotsia siihen, että rotusortoajan Etelä-Afrikassa pienen vähemmistön kieltä afrikaansia oli suuren enemmistön pakko opiskella. Halla-ahon mielestä pitäisi riittää sen, että joka virastosta ja laitoksesta löytyisi ainakin yksi henkilö, joka osaisi tarpeeksi hyvin ruotsia. Lainaan seuraavassa pätkän tekstiä:

"Kun pakkoruotsista päästään eroon, ruotsinkielinen väestö havaitsee, että kielteinen jännite kieliryhmien väliltä poistuu ja halu opiskella ruotsia kasvaa. Tämän jälkeen he havaitsevat, että RKP:stä on heille itselleen enemmän haittaa kuin hyötyä."

Halla-ahon blogimerkintää pääset katsomaan seuraavan linkin kautta:

Kansalaisaloite pakkoruotsista luopumiseksi

perjantai 16. elokuuta 2013

Egyptin tytöt kiertävät arabien väliaikaisina vaimoina

Maailma.net oli juuri julkaissut hieman järkyttävän uutisartikkelin, jossa kerrotaan siitä, että avioliiton varjolla egyptiläiset tytöt myydään väliaikaisiksi seksialamaisiksi arabeille. Oi, katso:

Egyptin tyttöjä myydään lomavaimoiksi arabeille

Pakkoruotsilla ei ole tolkullisia perusteita

Vapaamielinen Jiri Keronen ampuu ansiokkaassa blogimerkinnässään alas pakkoruotsin kannattajien argumentit. Oi, katso:

Ruotsinpakottajien argumentit ovat yhtä ilmatiiviitä kuin pieru

Mitä laki sanoo Suomen kielistä

Kielitieteilijä Jaakko Häkkinen julkaisi äskettäin blogissaan merkinnän, jossa hän kertoo siitä, mitä Suomen laki oikeasti sanoo kielitilanteestamme. Oi, katso:

Mitä laki todella sanoo kielitilanteestamme?

Lusikka voi estää pakkoavioliiton {L}

Blogimerkinnässään nimimerkki "Ruukinmatruuna" kertoo, mitä hyötyä lusikasta voi olla pakkoavioliittoon ulkomaille raahattaville ulkomaalaisperäisille tytöille:

Pakkoavioliittoa pakoon

tiistai 13. elokuuta 2013

L Suomen valtion sananvapausrikokset

Muusikko Petri Kaivanto julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa hän esittelee erittäin tolkullisesti sen, että mistä sellaisissa asioissa kuin sananvapaus, uskonrauhan rikkominen ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen on kysymys ja mistä niissä ei ole kysymys. Hän myös tarkkanäköisesti arvostelee ihmisoikeusjärjestö Amnestyä tekopyhyydestä. Oi, katso:

Seppo Lehto ad nauseam

Mikä on nykyään Suomen. ev.lut. kirkon usko?

Kansanedustaja Jussi Halla-aho (ps) ei itse usko Kristuksen sovitustyöhön, mutta hän onnistuu kuitenkin erinomaisesti kyselemään viiltävänosuvassa blogimerkinnässään, että onko Suomen viralliselle evankelisluterilaiselle kirkolle (minun ilmaisuni) nykyään tärkeämpää olla määrätyllä tavalla "suvaitsevainen" kuin tunnustaa kristinuskoa. Oi, katso:

Kirkko, kaupunki ja moskeija

Suomea hyödyttäneitä maahanmuuttajia

Jaskan pauhantaa -blogissa julkaistui äskettäin blogimerkintä, jossa kerrotaan joistakin Suomea hyödyttäneistä maahanmuuttajista. Oi, katso:

He ovat sankareita kaikki

perjantai 9. elokuuta 2013

Millä keinoin Suomen talous pelastettaisiin?

Hannu Visti jakelee blogimerkinnässään lääkkeitä Suomen talouden pelastamiseksi niin julkiselle kuin yksityiselle sektorille kuin myös valtiolle.

Miten Suomen talous nousee suosta?

torstai 8. elokuuta 2013

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tulosopimus ei välttämättä paranna kilpailukykyä

Taloussanomien kolumnissa annetaan ymmärtää, että tulosopimus ei paranna kilpailukykyä, kun valmistetaan vääränlaisia tuotteita. Oi, katso:

Kilpailukyky ei parane tulosopimuksilla

maanantai 5. elokuuta 2013

Veronmaksu maailmalla tulisi tehdä julkisemmaksi

Maailma.net oli juuri julkaissut kolumnin, jossa puhutaan laittomasta veronkierrosta, josta ennen kaikkea kehitysmaat joutuvat runsaasti kärsimään. Siinä sanotaan, että yksi keino puuttua ongelmaan olisi lisätä veronmaksun julkisuutta. Se kun auttaisi kehitysmaiden veroviranomaisia ja paikallisia ihmisiä sekä nostaisi verotuksen merkitystä yhtiöiden maineelle. Oi, katso kolumni:

Luonnonvarasektori pantava verolle

Kukkahattuilijat ja heidän moraalisäteilynsä

Jiri Keronen julkaisi juuri blogissaan merkinnän, jossa hän arvosteli kukkahattuilua ja siihen liittyvää moraalisäteilemistä. Oi, katso:

Kukkahatut ovat pilanneet maailman

PS Keronen pitää blogia paitsi Wordpressissä niin myös Uuden Suomen Puheenvuorot-alustalla. Puheenvuorojen fasistinen ylläpito oli kuitenkin poistanut tämän hänen merkintänsä, joten minusta on erityisen mukavaa linkittää tästä blogistani ao. merkinnän Wordpressissä sijaitsevaan versioon. Merkinnän lopussa on toki vitsi, jota joku voi pitää mauttomana...

Puolueita ja aatteellisia järjestöjä tuetaan varsin runsaasti

Helena Eronen julkaisi blogissaan juuri merkinnän, jossa hän arvostelee avokätistä julkista rahoitusta puolueille ja kaiken maailman aatteellisille järjestöille. Oi, katso blogimerkintä:

Suomessa demokratiakin on hiivatin kallista

Kalifornialaispastori vastustaa mielenterveysongelmaisten leimaamista

Kaliforniassa Yhdysvalloissa asuva pastori Rick Warren, jonka mielenterveysongelmien kanssa pitkään kipuillut poika oli 27-vuotiaana ampunut itsensä, on sanonut ryhtyvänsä mielenterveysongelmaisten asianajajaksi. Oi, katso Seurakuntalainen-lehden uutisartikkeli:

Kalifornialaispastori: Mielenterveysongelmaisten leimaamisen on loputtava

Mielenterveyskuntoutujien tukemiseen liittyen, voit vilkaista myös seuraavaa osoitetta:

Vantaan mielenterveysyhdistys Hyvät Tuulet ry

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Breivikin ei haluta opiskelevan

Norjassa kohutaan paraikaa siitä, että kuulu vankilassa pitkää tuomiotaan paraikaa suorittava sarjamurhaaja Anders Behring Breivik haluaisi ruveta opiskelemaan. Tästä aiheesta Kyuu Eturautti kirjoitti blogiinsa. Oi, katso blogimerkintä:

Breivik koulunpenkillä

Eturautti viittaa merkinnässään myös Ylen uutiseen, jossa asiasta kerrotaan. Sen pääset lukemaan suoraan klikkaamalla seuraavaa linkkiä:

Breivik haki yliopistoon opiskelemaan

torstai 1. elokuuta 2013

Yleä kehuttiin, saatana!

Suomen Pravda on nimeltään ei-julkinen tiedotusväline nimeltä Helsingin sanomat. Mutta julkiselta puolelta löytyy toinenkin Pravda, joka on tietenkin Yleisradiomme. Arvostamassani Palaneen käryä -blogissa julkaistiin kuitenkin äsken Yleä suorastaan rikollisessa määrin kehuva merkintä. Oi, katso:

Pari sanaa vaihteeksi Ylen puolesta