sunnuntai 20. elokuuta 2017

S Kaikkialla ei tarvitse rajoittaa syntyvyyttä

Mikäli lukija vielä erehtyy tekemään sen johtopäätöksen, että maailman väestöongelma sijaitsee kaikkialla ja että sen ratkaisemiseksi olisi yhtä lailla rajoitettava syntyvyyttä niin täällä kuin väestökasvun keskuksissa, menee hän jo kauas metsään. Ei maailma ole mitään tasalaatuista makkaraa, joka koostuu joukosta kaikissa suhteissa samassa asemassa olevista yksilöitä, ihmisiä.

Tällä ei ole mitään tekemistä kunkin yksilön ihmisarvon kanssa. Sen sijaan sillä on paljonkin tekemistä ihmisten yhteisöjen, yhteiskuntien ja valtioiden ja niiden arvojen kanssa.

Kuten tiedämme, hallitsematon väestönkasvu on todella erittäin suuri haaste etenkin Afrikalle. Heitä syntyy siellä liikaa ja se uhkaa kurjuudella ennen muuta heitä itseään. Kukaan ei voi heidän puolestaan asiaa ratkaista ja niinpä vastuu yksinkertaisesti on niillä mailla, jotka tuon väestönkasvun alueellaan sallivat. Ja se vastuu on painava.

[professori Timo Vihavainen blogissaan 5.8.2017 julkaisemassaan Helsingin sanomat -lehden pääkirjoitusta 'Ympäristö kärsii, kun meitä on liikaa' käsittelevässä merkinnässään Liika on liikaa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti