Jos joku olisi sanonut minulle 1990-luvulla, että 2000-luvulla Eurooppaan on tullut/tuotu miljoonittain muukalaisia (ja lisää on odotettavissa), joiden USKONTO ja ELÄMÄNTAPA ovat useimpien Euroopan valtioiden erityisessä suojeluksessa vahingollisuudestaan, primitiivisyydestään ja tavattomasta kalleudestaan huolimatta, olisin välittömästi kysynyt puhujalta, onko tämä menettänyt vähänkin järkensä.
Jos joku olisi sanonut minulle 1990-luvulla, että Euroopassa käydään kiivaita keskusteluja jumalanpilkasta, olisin epäilemättä kysynyt, että koska se espanjalainen inkvisitio palautettiin. Seurauksethan ovat näemmä samat kuin inkvisition aikana: kuolemantuomio, joka nyttemmin annetaan fatwan muodossa!
Jos joku olisi sanonut minulle 1990-luvulla, että islamilainen terrorismi Euroopassa pitää vain hyväksyä, olisin varmaankin kysynyt, että hyväksyttiinkö pohjois-irlantilainen tai Baader-Meinhof -terrorismi. Tänä päivänä aivan avoimesti (mutta silmät visusti kiinni) kirjoitetaan, että terrorismi Euroopassa(kin) on vähentynyt, eikä pelkoon ole syytä, puhumattakaan siitä, että sille pitäisi antaa valta.
Jos joku olisi sanonut minulle 1990-luvulla, että Euroopan toivo on sellaisissa uudelleen itsenäistyneissä maissa kuin esimerkiksi Puola, Unkari ja Viro, olisin kieltämättä ensiksi epäillyt, mutta sitten muistanut kuinka sitkeästi näiden maiden kansalaiset kuitenkin vastustivat kommunismia, ja kuinka syvällä heissä on voltairelainen sivistys, joka muualta Euroopasta näyttää tyystin kadonneen.
Jos joku olisi sanonut minulle 1990-luvulla, että itseään intellektuelleina pitävät ovat viimeistään 2000-luvulle mentäessä täysin antautuneet postmodernin relativismin valtaan, olisin hetkeäkään epäröimättä vastannut, että minunkin mielestäni ihmissyönti on vain makuasia, mutta mitään erityisen "intellektuellia" siinä ei ole.
[nimimerkki "Castor" 16.7.2017 Yrjöperskeles-blogin merkinnän Uhriksi kelpaamattomat lukijakommenteissa]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti