torstai 27. heinäkuuta 2017

S Halla-aho sanoo, että Baltian maat ovat suhteellisen viisaita

Mitä tulee kansallisten etujen suojelemiseen ja siirtolaispolitiikkaan, Baltian maita Halla-aho pitää oivallisena esimerkkinä. ”Baltian maat ovat demokraattisia oikeusvaltioita, ja niissä on tehty toimenpiteitä, joista johtuen Eurooppaan saapuvat siirtolaiset eivät pyri näihin maihin. Baltian maiden sosiaaliturvajärjestelmien luonteesta johtuen siirtolaisten – jotka varsin hyvin tietävät, että eivät tule siellä työllistymään – ei kannata näihin maihin mennä. Tässä olisi mielestäni Suomellakin Baltian mailta paljon opittavaa,” hän toteaa viitaten maahantulon houkuttimien purkamiseen.

Baltian maat eivät myöskään taivu Euroopan unionin määräysvaltaan yhtä herkästi kuin Suomi: ”Baltian maat osaavat myös arvostaa itsemääräämisoikeutta, toisin kuin Suomi, sillä siellä on tuoreessa muistissa, mitä itsemääräämisoikeuden puuttuminen merkitsee,” puheenjohtaja sanoo.

[Näin oli lausuttu Kansalainen-verkkolehdessä 21.7.2017 julkaistussa Petri Saarelan kirjoittamassa uutisartikkelissa Jussi Halla-aho: Suomella on Baltian mailta paljon opittavaa.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti