Kriittinen, erottamaton osa turvapaikkajärjestelmää ovat kriteerit ja
rajat järjestelmän toiminnalle. Emme voisi auttaa ketään mikäli kaikki
saisivat aina turvapaikan, se lienee millä tahansa loogisella ja
inhimillisellä ajattelulla kiistaton itsestäänselvyys. Suomessa prosessi
on maailman parhaimmasta päästä. Se on avoin, tarkka, monipuolinen ja
siinä on laajat valitusoikeudet. Jos hakemus todetaan asiattomaksi, kyse
on järjestelmän väärinkäytöstä. Suomessa, päinvastoin kuin lukuisissa
muissa maissa, tämä ei johda sanktioajatteluun. Päinvastoin,
kotiinpaluuta avustetaan operatiivisesti ja taloudellisesti.
Olen sitä mieltä, että jos tuossa kohtaa, kaiken saamansa rahan,
avun, majoituksen, ruoan ja vielä rahallisen lähtöinsentiivin jälkeenkin
haluaa rikkoa lakejamme, olemme ns. altaan syvässä päässä. Kuten
Tukholmasta jouduimme suruksemme oppimaan, voi joistain näistä ihmisistä
muodostua todellinen uhka. Ei tietenkään kaikista; veikatenkin
leijonaosa halusi vain etsiä parempaa elintasoa, kokeilivat kepillä
jäätä mutta palaavat kokemusta viisaampana. Moni on tyhmyyttään lähtenyt
matkaan ihmissalakuljettajien valheiden pohjalta, mutta siihen
typeryyteen sietääkin vähän kompastua. Vaan on joukossa kuitenkin aina
pieni joukko heitä, joille rikollinen toiminta turvapaikanhaussa sopii
yleiseen rikolliseen elämäntapaan mainiosti.
[pörrökorvainen ja kerubinkasvoinen maltillisuuden mestari Kyuu Eturautti 27.4.2017 blogissaan julkaisemassaan merkinnässä Uhkasiko diakonissalaitos Suomea terrori-iskuilla?]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti