maanantai 20. maaliskuuta 2017

Yhdysvallat saattaa olla liian suuri muuttumaan {S}

Jos Euroopan maat jättävät EU:n ja Euroopan kansat ja heidän johtajansa onnistuvat saamaan lujemman otteen maidensa kohtaloista, dramaattinen ja nopea muutos on mahdollinen. Euroopan maat ovat sopivan kokoisia, jotta niitä voisi hallita, ylläpitää ja parantaa.

Yhdysvallat on ”liian suuri epäonnistumaan”, sillä muuten sen olisi pitänyt romahtaa velkataakkansa alle jo aikapäiviä sitten. Mutta jos näin on, se saattaa olla myös liian suuri muuttumaan. Edistykselliset ja eurooppalaiset ovat aina olleet kyvyttömiä ymmärtämään, mitä eroa on johtaa mukavankokoista, Länsi-Virginian osavaltiotakin pienempää kansallisvaltiota ja mantereenlaajuista 300 miljoonan ihmisen maata. Pienemmät hallitukset ovat paljon joustavampia.

[Näin oli lausunut yhdysvaltalainen paha kirjailija Jack Donovan Sarastus-verkkolehdessä 8.11.2016 julkaistussa kirjoituksessaan Kukaan ei tee Amerikasta suurta, joka oli kirjoitettu ennen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja]

[Tekstin kohta "Kysyin meksikonamerikkalaiselta Trumpin kannattajalta" lienee kirjoituksen kääntäneen Lauri Starkin moka. Mutta olen minä suomalaisen mediakentän tuotoksissa aikaisemminkin bongannut vastaavanlaisia käännösvirheitä, kuten se, että presidentti Obama on "afrikanamerikkalainen".]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti