keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Äärioikeistolaisiksi leimatut ovat nykyajan juutalaisia {S}

Väkivallan oikeuttaminen tiettyä ryhmää kohtaan oli yksi natsien omista helmasynneistä. He olivat niin ideologiansa aivopesemiä, että juutalaisista ja muista vähäisistä tuli epäihmisiä ja kaikki keinot heitä vastaan sallittiin.

Näemme nyt tämän saman kehityksen, jossa täysin samalla tavalla ihmisistä tehdään epäihmisiä ja heidän oikeutensa riisutaan. En sinällään jaksaisi olla kovin huolestunut jos vain natsien terveys olisi tässä uhattuna, voin myöntää etten tunne suurta empatiaa oikeita natseja kohtaan. Kuitenkin tällainen "punch a nazi"-omankädenoikeus ei koskaan ole kovin hyvää osumatarkkuudeltaan.

Kuka tahansa voidaan anonyymisti leimata natsiksi ja kerran natsit ovat hyväksyttävä kohde, netti on pullollaan antifa-porukkaa ja muita henkisesti kehittymättömiä joille tämä riittää. Kuka tahansa on validi kohde.

Se ei ole turvallinen yhteiskunta meille kenellekään. Jos olet eri mieltä tästä, kokeillaan julkaista sinun kodistasi natsilipullinen kuva johonkin antifa-ryhmään osoitteen kanssa. Natsinhakkaamisen puolustaminen ei olekaan niin hauskaa kun sinut itsesi leimataan natsiksi ja saat jatkuvasti haukkumista ja häirintää ihmisiltä jotka eivät kuuntele vastalauseitasi.

Ja miksi kuuntelisivat, jos natsit ovat niin pahoja että heidät voi hakata, tuskin ne tottakaan puhuvat. 

[Näin oli lausuttu Tämä päivä -blogissa 10.2.2017 julkaistussa merkinnässä Saako natsia lyödä ja onko väkivalta koskaan oikeutettua.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti