sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Huusko nälvii Halla-aholle, ja Uusi Suomi on pettymys {S}

Huuskon juttu Halla-ahosta oli pelkkää väsähtänyttä nälvimistä eli ei mitään asiaa vaan pelkkää henkilöön käyvää kommentointia. Huuskon harrastama nälviminen on vain rasittavaa eli siinä ei ole mukana tahallista tai tahatonta komiikkaa.

Huuskon ja Herlinin Uusi Suomi oli pettymys heti alusta lähtien. Siitä ei tullut vaihtoehtomediaa vaan pelkkä samanlainen valtamedian tuutti kuin kaikki muutkin, vain pienemmillä resursseilla tehtynä. Uusi Suomi on poliittisesti korrekti kuten kaikki valtamediat. Sen kritiikki kohdistuu vihapuheeseen ja persuihin aivan kuten muissa valtamedian instansseissa.

Blogipalsta oli aluksi hieno juttu, koska muilla ei ollut sellaista. Nyt kaikilla valtamedioilla on omat bloginsa eikä Huuskon Puheenvuoro erotu niistä mitenkään muuten kuin kiihkeän sensuurilinjansa ansiosta. Jos siellä kirjoittaa meidän näkökulmastamme, saa olla koko ajan varovainen. Jokainen maahanmuuttokriittinen blogisti on siellä joutunut Huuskon harvesterin yliajamaksi jossain vaiheessa enkä tiedä, onko siellä enää ketään. En tiedä enkä enää juuri välitä.

Puheenvuoron kaltaisille blogipalveluille on Britanniassa keksitty oma nimensäkin eli "clog" (corporate blog). Puheenvuoroon melkein kaikki kirjoittavat kuitenkin ilmaiseksi Uuden Suomen kerätessä mainostulot kokonaan itselleen.

Nyt Uusi Suomi on taas osa Alma mediaa, mikä ei paranna laatua mutta ei myöskään huononna sitä. En tiedä, tekikö Herlin kaupalla voittoa vai tappiota. Tuskin verkkolehti mikään rahasampo on. Ei voikaan olla, kun katsoo Uuden Suomen sivuja. Ulkoasu näytti jo syntyessään vanhanaikaisella eikä se siitä ole modernimmaksi muuttunut.

Uusi Suomi on mediana merkityksetön ja sen uusi tuleminen oli Niklas Herlinin egotrippi, joka lässähti pannukakuksi. Herlin oli valtamedian toimittaja eikä hänellä ollut verkkobisneksestä riittävän hyvää näkemystä, jotta hänen tuuttinsa olisi menestynyt. Hänellä vain oli riittävästi rahaa pyörittämään tappiollista bisnestä jonkin aikaa.

[nimimerkki "Vasarahammer" 9.12.2016 Yrjöperskeles-blogin merkinnän Pieni ämpärillinen Huuskoa lukijakommenteissa]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti